Katolisen kirkon suojissa – Miksi lasten hyväksikäyttöä yhä peitellään?

Ruotsin ja Norjan uutisissa mainitaan Helsingin hiippakuntakin:
Ruotsin TV
Norjan TV

Mitäs Helsingin hiippakunnasta mainitaan?

Mainitaan pappi, joka on aikanaan toiminut Helsingin hiippakunnassa. Vihitty papiksi Norjassa, missä häneen liittyy pari nuorten miesten ahdistelutapausta. Siirtyi sieltä Kaliforniaan, josta lähti alaikäisen hyväksikäyttöön liittyvän poliisitutkinnan aikana pois ja päätyi Helsinkiin. Kymmenen vuotta täällä oltuaan siirtyi Tukholman hiippakuntaan, jossa ahdisteli malmölaista miestä ja lähetettiin pois. Oslon hiippakunta kertoo tuossa, että kyseinen pappi on sittemmin yrittänyt moneen otteeseen saada suosituskirjettä siirtyäkseen uuteen hiippakuntaan, mutta sellaista ei ole hänelle kirjoitettu.

Tukholmassa ja Helsingissä miehen taustasta ei ole tiedetty mitään. Oslo on tiennyt, muttei kertonut. San Bernardinon hiippakunta, jossa hän oli Yhdysvaltain-aikanaan, näkyy nettitietojen perusteella olleen yksi saatanallinen hyväksikäyttörinki.

Eli siis ongelma on juurikin se, että asioita on pimitetty ja peitelty. Itse toivon, että kaikki tapaukset tulisivat tietoon, joka ikinen, oli se sitten missä tahansa kirkossa tai yhteisössä tapahtunut.

1 tykkäys

On pimitelty, ja toisaalta on luotettu tarkistamatta tietoja riittävässä määrin. Toisaalta tässäkin tulee monessa kohtaa esiin se, että uhrit melko usein eivät ole halunneet viedä asiaa tutkittavaksi ja oikeuteen.

Helsingin hiippakunnan tiedote asiasta

2 tykkäystä

Oikeastaan se ei ole, vaan se on ehdottomasti hyvä asia. Tämän tietää siitä, kun katsoo sanakirjasta käsitteen alkuperän. Sama sana ei voi tarkoittaa samaan aikaan sekä itseään että vastakohtaansa.

Vatikaani on tänään julkistanut kirkolliset rangaistukset kahta puolalaista piispaa kohtaan; syynä on eräiden hengenmiesten alaikäisiin kohdistaman hyväksikäytön peittely ja muut hiippakunnan johtokysymykset. Kyseiset piispat ovat Gdańskin emeritusarkkipiispa Sławoj Leszek Głódź ja Kaliszin piispa Edward Janiak. Molempien syyllisyys tuli melko kiistattomasti todistettua viime vuonna ilmestyneessä Piiloleikki (Zabawa w chowanego) -dokumentissa.

Kumpikin piispa on määrätty poistumaan entisestä hiippakunnastaan ja olemaan osallistumatta siellä minkäänlaisiin uskonnollisiin kokoontumisiin, sekä lahjoittamaan omaisuutensa pedofilian uhrien tukisäätiölle.

5 tykkäystä

Peittely on sangen yleistä tähän inhottavaan asiaan liittyen, leimaavathan tekoihin syyllistyneet koko edustamansa tahon, kirkon tai liikkeen. Silti en tiedä, onko asiasta vaikeneminen, koko asian kieltäminen tai peittely mitenkään eduksi asianomaiselle taholla, pikemminkin päinvastoin.

Ihmisistä tietty osa omaa sairaita ja rikollisia haluja alaikäisiä kohtaan, eikä pysty pitämään itseään kurissa. Koska kirkot muodostuvat ihmisistä, tällaista esiintyy myös joka kirkossa, ainakin jossain määrin. Myöskin muissa yhteisöissä.

Tuore peittelytapaus koskee Lapin Vihreitä:

Lapin Vihreät pyyhkivät syyllisen nimen pois nettisivuiltaan ja dokumenteistaan, eivätkä suostu syylliseksi todetun nimeä haastatteluissakaan mainitsemaan. Tapa sekin on peitellä, unohtaa - suorastaan kieltää tapahtunut. Virallinen selitys on että pyritään suojelemaan uhria, mikä on aika ontuvaa, koska kaikkivoivat vertailla Lapin Vihreitten dokumentteja ennen ja jälkeen. Nettisaitti partisaani.com kertoo asiasta enemmän, hovioikeuden päätökseen perustuen.

"Pedofiili sai tuomionsa käräjäoikeudessa 2019 rikoksista, jotka tapahtuivat vuosien 2015–2016 aikana. Lapsenraiskaaja kuitenkin nostettiin uuteen luottamustoimeen Lapin vihreiden riveissä vielä tänä vuonna. Pedofilia ei toisin sanoen vaikuta olevan este urakehitykselle vihreissä, mikä osoittaa puolueen sitoutuneen seksuaaliseen tasavertaisuuteen termin radikaaleimmassa merkityksessä.

Uhri oli rikosten aikaan 3–5‑vuotias. Vihreä poliitikko raiskasi ja pahoinpiteli tätä toistuvasti. Rikosnimikkeitä olivatkin törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö sekä pahoinpitely."

partisaani.com…Mikä ihmeen sivusto?!?Ei taida edustaa valtamedia…

Minä olen puolestani kyllästynyt niihin vapaamatkustajiin ja puoskareihin sekä skandaalilla-rahastajiin, jotka tuovat julkisuuteen pedofiliatapauksia jotka ovat satua. Minä en itse usko että ollenkaan kaikki Katolisen Kirkon tapaukset olisivat totta. Selvästikin osa on.

Viimeisin törkytuutti oli Qanon. Lastensuojelun ammattilaiset ovat valitelleet USA:ssa että Qanon-hörhöt ovat pilanneet vuosikymmenten työn. Kaikki puppu tuottaa vahinkoa todellisille uhreille, mutta se ei varmaankaan tule mieleen valemuistopiireille, vaan he kuvittelevat olevansa parantamassa maailmaa.

En minä vain tiedä siitä nettisaitista, mutta viittaamastaan hovioikeudesta olen joskus kuullut puhuttavan. Hovioikeuden pöytäkirjat ovat julkisia asiakirjoja.