Tässä kohdin ei “hyvällä tahdollakaan” voi väittää, että tuo olisi noin laajasti yleinen tapa kristikunnassa.
Joka kirkkokunnassa ja pienessä vapaaseurakunnassa tuotakin tapahtuu, mutta oli, etenkin aiemmassa Helluntaiherätyksessä varsin tuomittava asia, josta syystä vuosikymmeniä sitten mm. muuan kokonainen helluntaiseurakunta erotettiin herätysliikkeestä sen johtajan moraalittomien tekojen vuoksi (rippitytön kanssa).
Mutta jo myöhemmässä, ei-enää-niin-herätysliikkeessä on ollut jo tuo tapa nk. “lakaista maton alle” / “antaa anteeksi” juurikin pedofilia-tapauksia, jollainen, mm. homoseksuaalinen pedofilia-tapaus, paljastui muist. 1980-90-luvulla Hgin Saalemissa (suojellaksemme uhreja, ei nimiä!). Mahd. tuo nimenomainen tapaus liittyi aikaan ennen Helluntaikirkkoa. Rikollinen itse kuului tunnettuun helluntaisaarnaaja-sukuun. Tämä tapaus ehti saada hiukan julkista mainetta, ennen maton alle lakaisua. (Ei nimiä!)
Itse rikoksia siis ilmenee, mutta riippuen uskonsuuntien / kirkkokuntien johdosta, ne joko salataan, tai sitten tuodaan julkisuuteen ja tuomitaan. Seurakunnan / kirkon huono maine tässä asiassa ei ole kiinni niinkään esilletuoduista ja julkisesti tuomituista tapauksista kuin niiden salaamisesta! Kristillinen anteeksiantamus ei kata pedofilia-syntiä, sillä tässä rikoksenlajissa uhri on alaikäinen lapsi jolta ei anteeksipyydetä, vaan asia tulisi aina viedä poliisitutkintaan. Joka tietää tällaista tapahtuvan, muttei auta lasta, on yhdessä itse tekijän kanssa syyllinen samaan syntiin. Sillä läheisten vaikeneminen (mahdollinen uhrin syyllistäminenkin) tunnetusta asiasta vain vahvistaa rikollisen uskoa siihen, että hänellä on tähän vapaus.
Jaakob 4: 17 Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi.
Jeesus itsekin ilmaisi suoran kantansa asiassa: myllynkivi kaulaan ja järveen! “Anteeksi”-luulosaaneet pedot elävät siis valtaisassa harhassa. Tämä on rikos jota ei saa tekemättömäksi millään jälkipahoitteluilla ja sen seuraukset uhrissa / uhreissa ovat yleensä vakavat.
Hyypiöiden olisi siis parasta vain pitää turpansa kiinni, ei vollottaa herätyskokouksissa ja parkua “Saanko minäkin uskoa syntini anteeksi Jeesuksen Nimessä ja Pyhässä SovintoVeressä?” (kehtaavatkin!), pysyä uhreistaan kaukana - ei koskaan enää lähestyä, ei sanoa sanaakaan! Tehty mikä tehty - ja vaikka itse hypätä järveen. Etenkään uhrinsa tuskin heitä kaipaavat.