Tervetuloa, ja siunausta! Syvemmässä keskustelussa ehkä yksityisviestittely voisi olla parempi, mutta ajattelin jonkun sanasen sanoa.
Ensinnäkin on hyvä muistaa, että tällä foorumilla osa meistä keskittyy keskustelemaan ajankohtaisista ja poleemisista aiheista (kuten allekirjoittanut), mutta se ei toki määritä meidän arkipäiväistä uskonelämäämme. Niinpä vilkkaimman keskustelun ketjut eivät välttämättä ole ne, jotka rakentavat eniten.
Näin miehenä pelkään, etten osaa olla luontevin keskustelutoveri, mutta toivon sydämestäni, että saisit kaipaamaasi apua. Itse olen tapaluterilaisesta perhetaustasta, vaimoni oli helluntailainen ja itsekin olin hetken niissä yhteyksissä, nyt olemme olleet jo vuosia luterilaisen herätysliikkeen toiminnassa. Kuitenkin helluntailaisuus on jossain määrin tuttua, vaikka tällä foorumilla valtaosa edustaa toisenlaista kristillistä perinnettä. Jos nimimerkkisi lopussa oleva numero viittaa syntymävuoteen olen sinua viitisen vuotta nuorempi.
Uskovan kodin kasvattina tiennet monenlaista uskonasioista, mutta mistä tarkalleen haluaisit keskustella? Onko sinulla kysymisen vai ajatusten jakamisen tarve? Kuulostaa jotenkin siltä, että uskonasiat olisivat olleet elämässäsi sivummalla, ja nyt Jumala vetää sinua puoleensa. Se varmasti tuntuu ahdistavalta, kun tulee katsottua omaa elämäänsä ja valintojaan Hänen valaisemanaan.
Muista kuitenkin, että “minkä valo paljastaa, sen veri puhdistaa”. Mitä tahansa pelkoa ja ahdistusta sinulla on ja mihin kaikkeen elämä onkin kuljettanut, niin Jeesuksen ristinuhri on senkin edestä annettu ja Jeesus kutsuu sinuakin jälleen luokseen.
Heprealaiskirjeen 3. luvussa sanotaan: “Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne”. On hyvä, että kokemuksesi ovat tuoneet halun keskustella uskonasioista, se on Pyhän Hengen työtä. Älä nyt sivuuta sitä, vaan ota se kutsuna.
Pelätä ei tarvitse, sillä meidän taivaallinen Isämme haluaa ottaa sinut avosylin vastaan niin kuin tuhlaajapojan Jeesuksen vertauksessa. Tuhlaajapoikahan oli kuluttanut koko isältään saamansa perinnön. Tätä voisi verrata siihen, miten uskovan kodin lapsi on saanut hyviä hengellisiä lahjoja, eräänlaisen hengellisen pääoman, mutta hän on heittänyt kaiken menemään. Inhimillisesti silloin saattaa tuntua, että millä oikeudella armo voisi enää kuulua minulle. Niinhän tuhlaajapoikakin ajatteli, että jos nyt edes palvelijaksi pääsisi isän kotiin, pojaksi en enää kelpaa. Mutta vertaus kertoo myös, kuinka isä juoksi poikaansa vastaan jo silloin, kun tämä oli vasta kaukaa tulossa ja antoi hänelle täydet pojan oikeudet talossaan. Jokainen Jumalasta loitontunut on Hänen rakas lapsensa, jota Hän odottaa kotiin ja iloitsee heidän paluustaan.
Voi olla, että kirjoitukseni eivät osu maaliinsa. Ehkä ne eivät vastaa kokemuksiasi tai kysymyksiäsi. Siinä tapauksessa olen pahoillani. Ajatukseni nousivat noista kuoleman pelosta ja ahdistuksesta. En tiedä, miten sinua on aikoinaan opetettu, mutta mieleeni nousi vahvasti, että mitä tahansa kysymyksiä, murheita, syntejä tai taakkoja meillä onkaan, niin se ei saisi jäädä epäselväksi, että Jeesuksen luo saa aina tulla, ja jos sieltä on lähtenyt niin jälleen palata. Hän on armossaan rikas.
Lue vaikka psalmi 103. Sen sanat ovat ihanaa lohdutusta murheiselle sielulle: https://www.raamattu.fi/raamattu/KR92/PSA.103
Herra kanssasi, rukoilen puolestasi! Jos sanani osuivat harhaan anna minulle anteeksi, jos niistä oli apua niin autan mielelläni enemmänkin jos voin.
lähikunnissa samat. Lähimmissä kaupungeissa (Seinäjoella ja Vaasassa) on varmasti sitte enemmän valinnan varaa mutta niihin on huomattavasti pidempi matka.