Kiina kieltää Raamattujen verkkokaupan

Kiinassa on kysymyksessä maanalainen seurakunta.
Venäjällä on kysymyksessä myös maanalainen seurakunta.
Iranissa on kysymyksessä maanalainen seurakunta.

Kiinassa on varmaan kristityille hankalaa se, että heidät sekoitetaan kaikenlaisiin hörhölahkoihin. Minulle tuli jokin aika sitten Suomessa Facebookissa kaveripyyntöjä joiltakin kiinalaisilta, joilla on profiileissaan sellaisia kiiltokuvia Jeesuksesta ja joukossa jotain postauksia kiinalaisten kristittyjen vainoamisesta. Kun heidän linkkejään tutki vähän tarkemmin, niin sieltä löytyi tieto, että eivät oikeastaan ole kristittyjä (omastakaan mielestään), vaan jotain pidemmälle kehittynyttä porukkaa. Samasta lahkosta kertova Wikipedian artikkeli kertoi mm lahkon tekemistä puukkoiskuista.

Ulkomainen tuki seurakunnille voi olla jopa haitaksi Kiinassa ja Venäjällä. Seurakunta saatetaan nähdä ulkomaalaisten keinona vaikuttaa maahan samoin kuin jotkin muutkin ulkomaalaisten tukemat järjestöt. Tämäkin varmaan vaihtelee alueittain. Esim. Pietarissa asuessani kävin muutaman kerran Calvary Chappel -seurakunnassa ja he kokoontuivat ihan avoimesti erään hotellin kokoustiloissa. Shanghaissakin näyttäisi olevan Calvary Chappel -seurakunta: https://www.shanghaifellowship.org/ Tuo nettisivu aukesi ainakin omassa kiinaliittymässäni ihan ilman ongelmia. (Olen tällä hetkellä Shanghaissa.) Calvary Chappelin otin tähän nyt esimerkiksi, kun en oikein tiedä muita vapaiden suuntien kansainvälisiä seurakuntia.

1 tykkäys

Iranin armenialaiskristityistä minulle tuli Teheranissa vaikutelma, että osa heistä on ihan yhtä lailla maalistuneita kuin länsimaiset kristitytkin: eivät tunne tai noudata oman kirkkonsa sääntöjä ja käytöstapoja. Vierailin kirkossa ja siellä sattui samaan aikaan alkamaan avioliittoon vihkiminen, jota sain jäädä seuraamaan. Osa naisvieraista oli pukeutunut aika seksikkäästi siihen nähden, että oltiin kirkossa.

Armenialaisilla naisilla on lupa olla omissa ravintoloissaan ilman huivia ja tuota lupaa osa vieraista ilmeisesti ulotti kirkkoonkin asti. Asenne oli kai, että ei meidän tarvi peittää päätämme, koska olemme kristittyjä eikä muslimeja. Saivat kuitenkin jatkuvasti sormen heristelyä apupapilta tms.

Islamilaisissa maissa kristityn naisen huivittomuus on viesti siitä että hän on kristitty eikä muslimi.

Kiinassa katolisella kirkolla on suuria vaikeuksia siksi, että meillä paavi nimittää piispat eikä Kiina voi hyväksyä tuollaista ”puuttumista Kiinan sisäisiin asioihin”. Valtiovalta on perustanut isänmaallisten katolilaisten yhdistyksen, joka on sallittu mutta ei täydessä yhteydessä katoliseen kirkkoon.

Käypä joskus Espanjassa Pyhän viikon aikaan kun väki pukeutuu parhaimpiinsa :sweat_smile:

En itse tykkää käyttää mitenkään hirveän paljastavia vaatteita, mutta jokin siinä kyllä tökkii, kun ihmisen uskovaisuusastetta arvioidaan pukeutumisen mukaan. Vaikka varmasti Lähi-Idän ja Aasian kristityissä vähemmistöissä on maallistunuttakin porukkaa.

3 tykkäystä

“Korkeinta hallinnollista valtaa Tanskassa käyttää kirkollisasiain ministeri (kirkeminister).” Näin kovassa valtion valvonnassa ev.lut. yhteisö on Tanskassa. Siellä siis ateistinen kirkkoministeri voi suvereenisti päättää ev.lut. yhteisön (“kirkon”) asioista.

Kiina taisi kopioida mallin Pohjoismaista, täällähän ev.lut. yhteisö on pitkään ollut valtion kontrollissa. Pietari Suuri kopioi mallin Venäjälle 1700-luvun alussa ja murhautti sitä vastustaneet piispat ja papit.

(https://www.edilex.fi/he/20170026)

Katolisuuden historia Kiinassa uudella ajalla alkaa jesuiittojen saapumisesta maahan 1500-luvulla. Alussa heillä oli vähälukuisuudestaan huolimatta suuri vaikutus Keskustan Valtakunnassa, ja jesuiitat edistivät merkittävästi kiinalaisten tietoja muusta maailmasta ja myös kohensivat heidän tietojaan luonnontieteistä ihan yleisestikin. Heillä oli maassa hyvä maine, ja sen mukaisesti heidän mittava lähetystyönsäkin sallittiin. Tältä osin tilanne muuttui dramaattisesti siinä vaiheessa, kun Taivaan Pojalle (Kiinan keisarille siis) selvisi, että katolilaisilla on maan rajojen ulkopuolella häntä itseään korkeampi auktoriteetti. Kommunistien valtaannousu ei ainakaan parantunut tilannetta. Nyt ollaan kai aika jännässä tilanteessa, kun Pyhä Istuin etsii keinoja yhdistää toisiinsa Kiinan virallinen paikalliskirkko, jonka piispoja Vatikaani ei tähän saakka ole hyväksynyt, ja 50-luvulta lähtien maan alla toiminut kirkko, jota tähän saakka on Vatikaanissa pidetty ainoana todella pätevänä kirkkona Kiinassa. En ole kyllä tätä viime aikaista kehitystä kovin tarkkaan seurannut. Ehkä pitäisi. Kiina on tärkeä maa.

Tämä on harhakuva. Jos maanalainen seurakunta uskoo helluntailaisesti, maanalainen seurakunta on helluntaiseurakunta. Jos maanalainen seurakunta uskoo presbyteerisesti, maanalainen seurakunta on presbyteerikirkko. Jne.

7 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Kirkollinen hierarkia ja Raamattu

Ymmärtäisin, ettet ole ollut missään tekemisissä maanalaisen seurakunnan kanssa, missään maassa, tai maissa mistä on nyt puhe.
Maallistuneita kristittyjä on näissäkin maissa ja he ‘selviytyvät’ niin virallisesta kuin epävirallisesta vainosta, eli heitä ei vainota.

Kuulemma katolilaisten maine heikkeni Kiinassa, kun paavi otti kielteisen kannan Kiinassa harjoitettuun esi-isien kunnioittamiseen. Jesuiitat toivoivat paavilta kompromissia, mutta kielteinen kanta voitti.

Juuri siinä tilanteessa kiinalaisille lopullisesti selvisi, että Kiinan keisari ei olekaan Kiinan katolilaisten korkein auktoriteetti.

En ole ollut. Venäjällä minulle riitti ihan osallistuminen viikottain luterilaiseen messuun. Iranissa olin vain pikavisiitillä ja Kiinassa olen ollut vasta vähän aikaa.

Viestistäsi saa mielikuvan, että näissä maissa, jotka kaikki ovat erilaisia, vain ne joita vainotaan eivät olisi maalistuneita. En kuitenkaan usko näin. Venäjällähän ortodoksikirkko ja luterilainen kirkko ja esimerkkinä kertomani helluntailaistyylinen Calvary Chappel saavat toimia varsin vapaasti, vaikka eivät kaikki ehkä ihan joka puolella maata.

Tuskin kaikkia armenialaiskristittyjäkään voi Iranissa niputtaa maalistuneiksi, vaikka se suku, jonka häitä seurasin, saattoikin olla.

Tiedän kyllä, että Kiinassa vainotaan kristittyjä, mutta se riippuu ilmeisesti alueesta ja järjestöstä. Itse olen nähnyt useita kirkkoja risteineen, vaikka Suomessa on uutisoitu, että ristejä poistetaan kirkoista.

Mihin viittaat? ???

Calvary Chappelia en tunne, tarkoitan tuota Shanghain yhteisöä.

Venäjälle voidaan osallistua ja pitää luterilaisia messuja, niinkuin voidaan Ortodoksisiakin. Heitä ei mikään eikä kukaan vainoa.

Iranissa on armenialais-ortodoksinen kirkko toiminut aina. Heitä ei kukaan, minäkään, niputa. Armenialaiset niin Etelä-Amerikassa, Euroopassa, Venäjällä ovat minulle läheinen asia. Heitä on maanalaisissa seurakunnissa ja heitä on valtaapitävien hyväksymissä yhteisöissä, niinkuin on kaikkia muitakin etnisiä taustoja.

Mitä Kiinan vainoihin tulee, niin kehottaisin olemaan yhteydessä näihin maanalaisiin uskoviin. Uutiset Kiinasta on kaikki ‘totta’. Ristejä tuhotaan ja ristejä sallitaan, mutta se ei ole se Juttu. Juttu on niiden uskovien elämä, jotka joka päivä ottavat ristinsä ja seuraavat Jeesusta. Tuo risti ei ole vaikeudet, vaan usko, jonka he ovat uudestisyntymässä saanneet vastaanottaa.

Jos minä olisin diktaattori, niin en millään voisi olla vainoamatta helluntailaisia. Mutta toteuttaisin sen vainon hyvin ovelalla tavalla: Vaatisin heitä kirjoittamaan katekismuksen. Riittävän pitkälle viedyn ja yksityiskohtaisen. Sitten valvoisin, jonkin poliittisen poliisin avulla, että he pysyvät siinä.

Pitää myös muistaa, että 2Tim. 3:12 ei toimi takaperin. Siis että iskivattoniav tavutuoj, Asseskuseej Asseskutsirk itsesilamuj ääle tavothat aktoj, ikkiak aj. Eikä niin, että jokainen, joka joutuu vainottavaksi, tahtoo elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa. Koska muutenhan tähän kasaan pitäisi heittää aivan ensimmäisenä jehovantodistajat ja mormonit.

Eikä se toimi oikeasti edes niin, että ensimmäinen askel jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa elämisessä on lietsoa jostain vaino itseäsi vastaan - sillä kun sen saat tehtyä, niin olet hyvässä vauhdissa. Tämä on se vanha vitsi, että otetaan pitkä katu. Sen toisesta päästä marssii kristittyjä kädet ylhäällä. Toisesta päästä muhamettilaisia konekiväärit laulaen. Molemmat pääsevät oman oppinsa mukaiseen taivaaseen, eikä kenelläkään pitäisi olla mitään valittamista.

Läjäpäin muitakin liikkeitä, järjestöjä ja kirkkoja on tehnyt saman. Ajattelee vaikka Inkerin kirkkoa Venäjällä. Toisaalta tällainen monomaaninen katkeruus vain ärsytti ensin. Niin ja suojelupykälistä on ilmeisesti ollut vähän joustoa. Enkä voi kiistää itse siitä myös hyötyneeni. Mutta lieventävä asianhaara on mielestäni aina se, jos voidaan esittää jotain perusteluita. Eikä vain esittää tai implikoida, että joku porukka ei olisi Jeesuksen seuraajia.

Sitten aloin miettiä, että missä olen törmännyt samaan ajatukseen aikaisemmin? Hoksasin, että se kuuluu reformoituun eli kalvinistiseen teologiaan. Ei siten, että heidän pitäisi saada kokea suoraa vainoa. Koska useimmissa maissa he eivät koe. Vaan siten, että heidän käsityksensä maailmasta on, että täytyy olla kirkkaasti sekulaari ja kirkkaasti hengellinen sfääri erikseen. Ja kaikki sopu näiden välillä tarkoittaa sitä, että se hengellinen ei oikeasti olekaan niin hengellistä.

Tämä on siksi absurdia, että sekulaari on myytti. Se tarkoittaa, nimensä mukaisesti, sellaista ajattelutapaa, jossa maailma ja yhteiskunta tulee kestämään korkeintaan vuosisadan. Kaikki, mikä on kestänyt sitä kauemmin, on ammentanut jollain tavalla jostain hengellisestä tai transendentaalisesta lähteestä ja sillä tavalla luonut itselleen tai kyennyt näkemään perspektiivin, joka on pidempi kuin saeculum (eli noin sata vuotta - riippuen siitä, keneltä kysyy). Eli sekulaari on kertomus tai emävale siitä, että yhteiskunnan on mahdollista kestää pidempään kuin vuosisata, vaikka jokainen sen sisällä elää vain itseään varten ja vain kyseistä hetkeä varten.

Ongelma tulee siitä, että jos seurakunta tai sen oppi mieltää tai määrittelee yhteiskunnan yksinomaan tai absoluuttisesti sekulaariksi, niin sillä itsellään hyvin harvoin on käytännössä mitään laittaa sitä vastaan. Eli seurakunnan jäsenet elävät elämänsä myös täysin sekulaaristi. Eikä mikään edes yritä rohkaista heitä muuhun. Ja ainoa asia, mihin sekulaari mentaliteetti ei ylety, on joku abstrakti opillinen taso.

Eli jos minä olisin kuningas, niin saattaisin vainota moderneja ja postmoderneja karismaattisia liikkeitä ihan hyvillä mielin. En siksi, että olisin kristinuskon puolesta heitä vastaan. Tai kristinuskoa vastaan jonkin muun puolesta. Vaan siksi, että olisin yhteiskuntaa hajottavaa asiaa vastaan ja niiden tavallisten ihmisten puolesta, joiden elanto ja turvallisuus riippuu yhteiskunnan vakaudesta.

Kristinuskoon ei siis kuulu vaatimusta, että kirkon ulkopuolella olevan yhteiskunnan pitäisi olla oman jatkuvuutensa kannalta tyhmä. Samaan aikaan, mitä enemmän vaikutteita yhteiskunta saa kirkolta, sen vähemmän kivuliasta se on niin kristityille kuin kaikille siinä yhteiskunnassa eläville. Lukekaa kaikki Hartin Atheist Delusionsin luku nimeltä Face of the faceless. Siellä kerrotaan, että koko nykyinen käsitys yksilön arvosta on tullut kristinuskon mukana.

Relevantti sitaatti:

I have to assume, however, that most of us today simply cannot see Christ and Pilate in this way. We come too late in time to think like ancient men and women, and few of us, I hope, would be so childish as to want to. Try though we might, we shall never really be able to see Christ’s broken, humiliated, and doomed humanity as something self-evidently contemptible and ridiculous; we are instead, in a very real sense, destined to see it as encompassing the very mystery of our own humanity: a sublime fragility, at once tragic and magnificent, pitiable and wonderful.

Obviously, of course, many of us are quite capable of looking upon the sufferings of others with indifference or even contempt. But what I mean to say is that even the worst of us, raised in the shadow of Christendom, lacks the ability to ignore those sufferings without prior violence to his or her own conscience. We have lost the capacity for innocent callousness. Living as we do in the long aftermath of a revolution so profound that its effects persist in the deepest reaches of our natures, we cannot simply and guilelessly avert our eyes from the abasement of the victim in order to admire the grandeur of his persecutor; and for just this reason we lack any immediate consciousness of the radical inversion of perspective that has occurred in these pages.

– David Bentley Hart, Atheist Delusions: The Christian Revolution and its Fashionable Enemies, sivu 173

Jotka esittävät, että kristinuskosta ei ikinä olisi pitänyt tulla valtiollinen uskonto, eivät oikeasti ymmärrä mitä ovat pyytämässä. Jos heidän mielestään Nietzschen tyyppinen ajattelu maallisen yhteiskunnan arvopohjaksi on niin ihanaa, niin totta ja oikein, niin siitä vaan.

Kun minulle muutama luterilainen tuttava on selittänyt, että Jumala rakasti ihmistä niin hirveästi, että kuoli ristillä ihmisen puolesta, niin juuri kukaan heistä ei osaa sanoa, että miten se näkyy konkreettisesti yhtään missään. Enkä minä muista vastata siihen, että se näkyy siinä, miten kristinusko muutti koko länsimaisen maailmankuvan ja ihmiskuvan myöhäisessä antiikissa. He ovat perineet sen, samoin kuin jokainen meistä, mutta eivät ymmärrä elävänsä sen ikääntyneiden jäänteiden keskellä.

Koska yhteiskunta ei täällä ole niin paha, voi länsimainen ihminen teologiassaan kevytmielisesti luokitella sen pahaksi tai pahuuden edustajaksi.

Vai onko oikeasti niin, ettei usko tai kirkko ole eikä voi olla mitään jos se ei ole maan alla? Suomen helluntailiike tietääkseni toimii ihan julkisesti. Miten tämä pitäisi käsittää?

Onko tähän joku konkreettinen kriteeri, miksi RKK:n jäsen Venäjällä ei voisi tehdä näin?

3 tykkäystä

Minulla ei ole tarkoitus alkaa keskustella kanssasi. Silti pidän kohtuullisena, että tähän vaivannnäkösi viimeiseen virkkeeseesi kommentoin.

Jatkan Jeesuksen alottamaa ja opettamaa konkretiaa, Jeesuksen minussa vaikuttaman uskon määrän mukaan. Vain uskossa Sana sulautuu, eli avautuu eli ymmärretään alkuperäisen tarkoituksen mukaan.

Eli: Minkään kirkon, tai kristillismielisen järjestön kuten RKK:n, ortodoksikirkon, evlut kirkon tai helluntaiseurakunnan jäsenyys ei tee ketään taivaskelpoiseksi. Ainoastaan usko eli risti ja Jeesuksen seuraaminen vie ja oikeuttaa ihmisen iankaikkiseen elämään Jeesuksen kanssa. Näin Raamatussa.

Ketju suljettiin automaattisesti 90 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.