Kristinusko ei ole “vain” jeesuksellista, vaan se on myös apostolista. Uskomme, että pyhät apostolit välittivät oikean opin ja käytännöt jälkipolville. Löydät varmaan itsekin Raamatusta kohdat, joissa Jeesus valitsi apostolinsa, joista tuli ensimmäisiä piispoja. Tai sen kohdan, jossa apostolit asettivat ensimmäiset diakonit tehtäviinsä. Löytänet senkin kohdan, jossa p. apostoli kehottaa seurakuntalaisia olemaan johtajilleen kuuliaisia, sillä nämä joutuvat kerran tekemään heistä tiliä.
Kokonaisuudessa hierarkia on viisiportainen: 1) Kristus ylimpänä päänä ja pappina, 2) piispat, 3) presbyteerit, 4) diakonit ja 5) kansa.
Kun Juudas oli “kyssannut” itsensä, nykynuorison ilmaisua käyttääkseni, niin p. Pietari sanoi, että toinen pitäisi valita ottamaan hänen piispuutensa (kr. episkopen), ja piispat täydensivät joukkoaan valitsemalla tyhjäksi jääneelle istuimelle Mattiaan. Puhe piispan istuimesta ei ole anakronistista, vaan hyvin konkreettista: yhteisestä pöydästä oli jäänyt yksi tuoli tyhjäksi. Esimerkiksi Helluntain ikonissa näkyy hyvin, kuinka Kristuksen kohdalla on tyhjä paikka: ylimmäinen pappi ei ole fyysisesti läsnä, mutta hänellä on silti itseoikeutetusti “ylin” paikka.
Diakonien asettamisen ja vihkimisen jo mainitsinkin - heidät vihittiin virkaan kättenpäällepanemisen kautta (Ap.t. 6:6). Mutta erikseen oli vielä presbyteerien asettaminen, eli seurakuntien vanhinten asettaminen ja vihkiminen virkaansa. Diakonien tehtävä oli rajallisempi kuin vanhinten, jotka johtivat koko seurakuntaa. Esimerkiksi Tiituksen kirjeessä kerrotaan siitä, miten Tiituksen tuli asettaa vanhimmat jokaiseen kaupunkiin. Paavali ja Barnabas asettavat myös presbyteerejä useaan paikkaan.
Jo se, että teologisia ongelmia kohdatessaan seurakunnat ja niiden vanhimmat kirjoittivat apostoleille, kertoo nykyisen kaltaisesta piispan asemasta ja hierarkiasta: jos kirkkoherralle tulee jokin ongelma, hän kirjoittaa sähköpostia piispalleen ja kysyy, miten ongelma ratkaistaan, ja näinhän toimittiin jo alusta asti [jätin Valkamalle tähän vitsin paikan], niin kuin voimme epistoloista lukea. Seurakunnat tai niiden vanhimmat, siis virkaansa asetetut ja vihityt presbyteerit, eivät sooloilleet oman mielensä mukaan, vaan kysyivät kuuliaisesti ylemmiltään ratkaisuja. Piispat asettavat yhä nykyäänkin presbyteerit seurakuntiin, kyliin ja kaupunkeihin, ja vastaavasti näiden avuksi vihitään diakoneja.
Suomalaisia hämää näissä se, että raamatunsuomennoksissamme häivytetään virkahierarkiaa, kun esim. episkopoksia ei johdonmukaisesti suomenneta piispoiksi, vaan pappeuden kolmiportaisuus häivytetään sekoittamalla termejä. Toki UT:ssa on myös hieman terminologista epäselvyyttä näiden suhteen. Mutta kirkkoisät olivat hyvin yksimielisiä esim. siitä, että Jeesus valitsi 12 apostoliaan ensimmäisiksi piispoiksi. Kaikkea ei asetettu yhdessä hetkessä, vaan esim. diakonien vihkiminen tuli ajankohtaiseksi vasta sitten, kun kirkko oli hieman kasvanut ja työn määrä lisääntyi.