Ehkä riippuu siitä mitä hän tarkkaan ottaen rukoilee. Että se purjevene vain ilmestyisi jostakin, eikä siitä tarvitsisi maksaa?
Minusta omien haaveiden puolesta sinänsä voi rukoilla, siten että jättää ne Herralle, ja että Jumalan tahto tapahtuisi, ja että ne voisivat vaikuttaa elämässä oikealla tavalla. Että Herran nimi olisi aina pyhitetty ja usko tärkeintä.
Minulla on eräs elämäkerta hyllyssä, jonka olen lukenut monta kertaa, sen jälkeen kun sen 80-luvulla ostin. Scott Ross-nimisen hippimuusikon tarina “Vapauden laulu.”
Scott oli 60-luvulla huumeidenkäyttäjä, ja hänen isänsä oli pastori. Hänellä oli kokemuksia kirkosta ja seurakunnasta eivätkä kaikki olleet myönteisiä. Uskoon tultuaan hän perusti kristillisen radioaseman ja yhteisön narkkarien auttamiseksi, ja rohkaisi rukoilemaan rohkeasti hyvinkin eksakteja asioita. Kuten tietyn merkkistä ja tietyn väristä pakettiautoa yhteisön käyttöön.
Tämä herätti kritiikkiä Jumalan “määräilemisestä”. Scott kertoi, että oli pienenä uneksinut mustista kiiltonahkasandaaleista. Ne olivat kalliit, mutta hänen isänsä oli ostanut ne vähillä rahoillaan. “Päällimmäiseksi on mieleeni jäänyt se mielihyvä, jota isäni koki, voidessaan antaa -ei ainoastaan mitä tarvitsin- vaan mitä sydämestäni halusin.”
No, sikäli kun tarina on tosi, he saivat täsmälleen toivotun merkkisen, mallisen ja värisen pakettiauton.
Oleellista tosin lienee myös se, mihin ja miten aikoo pyydettyä asiaa käyttää.
Niin, osaammeko me pyytää Hänen tahtonsa mukaisesti? Ainakin itsestä tuntuu, että jos saisin sen minkä haluan, käyttäisin sitä takuulla väärin omissa mielihaluissani.
Tietenkin tämä vaara on aina olemassa. Mutta tarkoittaako se, ettei koskaan saisi saada sitä mitä sydämestään toivoo? Voimmehan käyttää väärin kaikkea sitäkin, mitä meillä jo on.
Ei varmaankaan tarkoita. On inhimillistä pyytää halunsa mukaisesti. Mutta onko tämä useinkaan oikeasti hyväksi itselle. En usko. Joku on pohtinut minusta mainiosti isämeidän rukouksen kohtaa: tapahtukoon Sinun tahtosi. Kun aikansa ohittaa Jumalan tahdon ja kulkee oman tahtonsa polkuja, Jumala sanookin::Hyvä on tapahtukoon sinun tahtosi, Ja niin elämä onkin yhtä sotkua. Näin ainakin uskosta osattoman kohdalla. Kiinnostava kysymys mielestäni on, missä määrin uskovan Tahto on yhteneväinen Isän tahdon kanssa.
No, minusta voi rukouksessa kertoa rehellisesti mitä toivoo, mutta sanoa ja asennoitua aina siten että “tapahtukoon sinun tahtosi”. Näin Jeesuskin teki, ja tulee hyväksyä se miten asiat menevät.
Eikös tämänkin bonuksen Jeesus jäähyväispuheessaan seuraajilleen luvannut?
"Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. Jos te
kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu
maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä
(Joh. 15:18-19)
Kilpailu ihmisten välillä on yksi katkeruuden aihe. On tuskaisaa huomata olevansa kilpailukyvytön yksilö - kuonaa, joka katoaa historian hämäriin jälk(eläis)iä jättämättä.
Itsellä tunne ei ainakaan ole katkeruus, vaan menetän vaan motivaationi. Yksi merkittävimpiä motivaation menettämisiä tutkijan hommissa oli, kun kuulin porukasta joka otti oikein asiakseen kirjoittaa artikkelit ymmärrettävästi. Lopputuloksena oli, että heillä oli vaikeuksia saada julkaisujaan enää läpi, kun ne ymmärrettiin. Noin luonnontieteissä, jossa oli ja on sääntönä, että julkaisut kirjoitetaan niin että muiden on niitä niin vaikeaa ymmärtää ettei tule ikävää kilpailua omiin tekemisiin.
Aika tyypillistä kilpailun satoa tuossa. Joutuuko käyttämään asian ymmärtämiseen tunnin vai sata tuntia riippuu pitkälti siitä miten asiat ilmaistaan, eli paljonko pitää yrittää itse purekella.
Monissa tapauksissa varsinainen substanssi on siinä, että pyritään tekemään asia hyvin - tekemään mahdollisimman hyvää työtä, hyvä tuote, hyvää palvelua, jne. Tässä ei mielestäni ole mitään väärää; päin vastoin olisi väärin olla pyrkimättä tekemään asioita hyvin (vrt. Kol. 3:23). Usein tälle tekemisen laadulle tai hyvyydelle ei kuitenkaan ole olemassa mitään absoluuttista mittaria, joten mittarina (tai referenssinä tai benchmarkina) joudutaan tarvittaessa käyttämään muiden ihmisten vastaavia suorituksia. Tässäkään ei mielestäni ole mitään väärää, mutta tämä ei ehkä vielä ole varsinaisesti kilpailua vaan enemmänkin vertailua. Kilpailuksi vertailu muuttuu (luonnollisesti ja luontevasti) silloin, kun vertailun perusteella joudutaan valitsemaan eri vaihtoehdoista parhaat, esimerkiksi jos voidaan tilata vain yksi tuote tai vaikkapa palkata vain yksi henkilö yrityksen toimitusjohtajaksi. Tällöinkään en keksi, mitä väärää kilpailussa olisi, koska se kuitenkin lähtökohtaisesti johtaa resurssien parhaaseen allokoitumiseen yhteiskunnassa, eli edellisessä tapauksessa parhaan tuotteen tuottamiseen ja käyttämiseen, ja jälkimmäisessä tapauksessa pätevin tyyppi valitaan johtajaksi. (Mittauskykyjen ja valintaprosessien huonoudesta johtuen valinta voi tietysti olla epäoptimaalinen, mutta periaatteena parhaan valitseminen ei mielestäni ole mitenkään ongelmallista.)
Toisaalta silloin kun suoritukselle ja sen palkitsemiselle on olemassa absoluuttinen mittari, kilpailulla tai edes vertailulla ei ole juurikaan merkitystä. Esimerkiksi tyypit poimii metsästä marjoja myyntiin. Jokainen saa palkkion sen mukaan montako litraa tai kiloa on poiminut ihan riippumatta muiden suorituksesta. Silloin ei juurikaan ole merkitystä, poimitko 10 litraa enemmän vai vähemmän kuin joku toinen.
Urheilussa ja peleissä kilpaillaan tietysti viihdytyksen vuoksi, ja mielestäni se on melko tervettä tai ainakin harmitonta ajanvietettä. (Kaiken voi tietysti tehdä sairaalloisella tavalla tai väärin ja huonosti.)
Tämä on tämä perinteinen, onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä. Ei tarvitse keskittyä “muiden alentamiseen”, kun keskittyy pyrkimään tuohon parhaaseen viidennekseen. Tai vaihtoehtoisesti suomalaisurheilijoiden tavoin “teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää”.
Tottakai sen pitääkin olla niin, että paras valitaan. Muut hakevat sitten muita työpaikkoja, ja jotka eivät niitäkään saa, jatkavat hakemista edelleen. Todellisuudessa työmarkkinoilla on tietysti monenlaisia ongelmia, mutta ne eivät johdu siitä, että jokaiseen paikkaan valittaisiin siihen parhaiten sopiva ihminen, vaan päinvastoin siitä että näin ei käytännössä pystytä tekemään!
Minä ainakin tykkään pallopeleissä pääsääntöisesti aina kilpailla, siis laskea maalit tai pisteet ja katsoa kuka voittaa. Silloinkin kun itse häviän, pelaaminen on paljon mielekkäämpää ja antoisampaa, kun pelataan “kilpaa” eikä vain “pallotella”. Tämä kuuluu toiminnan luonteeseen. Ei sillä lopulta suurta merkitystä ole, kuka voitti, mutta itse kilpaileminen tuo oleellista lisäarvoa tuohon leikkiin. Sama pätee tietokilpailuihin yms.
Aika erikoiselta kuulostaa. En juurikaan tunne luonnontieteitä, mutta luulisin että samoin kuin muillakin tieteenaloilla, niissäkin tutkimusten julkaisuun tieteellisissä aikakauslehdissä liittyy kaikenlaista pelailua puolin ja toisin. Kuitenkaan en oikein jaksa uskoa että tekstin selväkielisyys on voinut olla ratkaiseva tekijä siinä, ettei jotain artikkelia hyväksytä julkaistavaksi.
