Halutaanko täällä vielä sitä katolista vastausta? Sitä tässä alunperin kyseltiin. Ja katolisesta näkökulmasta voi sanoa, että tuo luterilainen vastaus ei perustu yhtään mihinkään eikä tiedä asiasta mitään. Joten ihmettelen, että miksi sitä piti tähän edes tarjota.
Liha tappelee? Mikä on liha? Mitä tarkoittaa, että se tappelee?
Join aamulla kahvia ja söin sen kanssa voileipää. Jos sanon, että kahvi tappelee voileipää vastaan, niin osaako joku sanoa, että mitä tämä voisi tarkoittaa? Kahvilla on nyrkit ja voileivällä on jalat, ja ne harrastavat kickboxingia?
Liittolaisensa lain? Mitä tarkoittaa, että liha ja laki ovat liittolaisia? Ovatko ne tietoisia ja älyllisiä olentoja, jotka tekevät suunnitelmia ja sopimuksia? Jos laki sanoo, niin sen voi käsittää toki kuvaannollisesti aina. Mutta jos laki puhuu, niin lähteekö siitä ääntä? Onko laki sellainen olento, että sillä on äly tai tietoisuus? Tai suu?
Jos minä kirjoitan, että tämän kynnyksen yli saa astua vain parittomien minuuttien aikana, niin se on eräänlainen laki. Mutta tahtooko se laki jotain? Vai tahdonko vain minä? Voiko abstrakti sääntö tahtoa jotain, vai onko niin, että sen asettaja tahtoo? Voiko liha liittoutua tuon lain kanssa? Entä jos minulla on pöydällä lyijykynä ja pyyhekumi, niin voinko minä liittoutua niiden kanssa? Tai voivatko ne liittoutua keskenään? Mitä luterilainen teologia sanoo asiasta? Jos tiedottomat ja abstraktit asiat voivat tahtoa ja liittoutua, jopa tapella, niin kaipa pelkät esineetkin?
Ihminen etsii koko ajan itsestään jalansijaa? Mitä jalansijaa? Mikä on se jalka, mikä sille jalansijalle laitetaan? Miksi tällaisia fraaseja, mitkä eivät tarkoita mitään?
Jos fraasin purkaa, niin se sanoo, että ihminen tahtoo ajatella olevansa vanhurskas. Sinänsä täysin pöhkö väite. Ehdottomasti epätosi. On luterilainen keksintö koko tuo halu, että vanhurskaaksi voisi joku haluta tulla pelkästään katsomalla asioita jostain jalansijasta käsin. Tietenkin ihmisen pitää ensin olla kiinnostunut siitä, että mitä koko vanhurskaus edes tarkoittaa. Sitten vasta sitä voi haluta tai olla haluamatta. Ja koska tästä on täysin eriävä käsitys muualla kuin luterilaisuudessa, niin luterilaisuuden väite ei edes koske ketään muuta.
Tämä on yhtä hienoa tekstiä kuin sanoisin, että ihminen vaan on sellainen olento, että tuntee seksuaalista vetoa karjapihan eläimiin. Hän tahtoo kuvitella muuta, mutta sen hän tekee vain siksi, että ei kestäisi tietoisuutta todellisesta itsestään. Tai jokainen meistä on järkyttynyt siitä katastrofista, missä sielumme skientologian kertomuksen mukaan jäivät vangiksi maapallolle. Nämä ovat yhtä huuhaata. Eikä ole mitenkään sivistynyttä eikä kohteliasta edes käydä keskustelua tekemällä tällaisia väitteitä, että jokainen lukija tuntee jotain tai haluaa jotain, mitä oman tietonsa ja todistuksensa mukaan ei halua.
Sen sijaan on parempi sanoa, että “luterilaisuuden mukaan…” tai “luterilaisuus väittää, että…”, yhtä paljon kuin “skientologian mukaan…” tai “skientologia väittää, että…”, koska tällainen oikeasti on keskustelua ja kuuluu keskusteluun. Mutta jos luterilaisuus ei julista, että “sinua repii sisäinen konflikti tässä ja nyt”, niin ihmiset yksinkertaisesti sivuuttavat sen väitteet olankohautuksella. “Pöh. Eihän revi.”
Kaikki me tarvitsemme Freudia, koska haluaisimme naida äitimme. Freud puhui kokemuksesta (koska hänestä huolehti äidin sijaan imettäjä). Toivottavasti jokainen täällä foorumilla varaa heti aamulla ajan psykoanalyysiin. Jos ihminen ei tuollaista halua tunnusta itselleen, niin sitä suuremmalla syyllä se tulisi kaivaa esille analyysin keinoilla. Jos ei tätä tehdä, niin se on lohduton tilanne jatkuessaan.
Minun kokemukseni, henkilökohtaisesti, on että minun kohdallani luterilaisuuden väitteet ovat aivan plörinää. Ja minulla on täysi oikeus ja vapaus todeta tämä jos joku täällä kuvittelee olevansa oikeutettu esittämään muita väitteitä minun (tai kenenkään muun) tuntemuksista, tahdosta tai sisäisestä tilasta. Jos taas tästä eteenpäin kaikki osaavat tyytyä puhumaan luterilaisuuden sisällöstä ajatuksen ja ehdotuksen tasolla, niin silloin kaikki osaavat suhtautua niihin sellaisina.
Kun puhutaan sääntöjen suojeluperiaatteesta, niin niitä vastassa on julistamisen kielto, jota voi hyvällä syyllä kutsua hyökkäysperiaatteeksi. Olen minä sanonut mitä tahansa luterilaisuutta vastaan, niin en missään sitä, että jokainen luterilainen olisi itseään sabotoiva säälittävä hölmö, jonka pitää äkkiä kääntyä katolilaiseksi. Mutta toiseen suuntaan tällainen maalailu, miten kamalaa kärsimystä ihmiselle tuottaa kun ei omaksu luterilaisuutta, menee näemmä ihan ongelmitta.
Nyt minulle sopii ihan hyvin se, jos joku sitä vielä toivoo, että vastataan tänne siihen keskustelun aloittaneeseen kysymykseen. Mutta vain sillä ehdolla, että siihen ei tule mitään palopuhetta julistamaan sekaan.
