Kirkko ja lopunajat

Ajattelin tuolta Tekoäly-keskustelusta vastata yhteen kysymykseen täällä:

Virallisesti olen varmaan osittainen preteristi, koska uskon Jeesuksen paluuseen ja Jumalan uuteen luomakuntaan. Täyspreteristit kai käsittääkseni kieltävät sellaiset jutut.

Mutta oma matkani eskatologian ihmemaassa alkoi aika puhtaana pretribulationistisena ja postmillenialistisena dispensationaalina, joka uskoi, että Ilmestyskirja ja muut Raamatun lopun aikoja kuvaaviksi ymmärretyt kohdat odottavat vielä toteutumistaan.

Sitten kohtasin joskus 1990-luvun lopulla Osmo Haaviston Mitä Johannes näki? -kirjan, missä valotettiin Ilmestyskirjan tulkintahistoriaa ja tulkinnan moninaisuutta. Haavisto itse taisi olla jonkinlaisen historiallisen tulkinnan kannattaja, jos oikein muistan. Haaviston kirjan jälkeen ilmestyi Juha Partasen Unohdettu näkökulma Ilmestyskirjaan, joka jatkoi Haaviston viitoittamalla tiellä ja mielestäni hyvin perusteli sen, miten Ilmestyskirja apokalyptisena kirjallisuutena kertoo ensisijaisesti omasta ajastaan.

Sen jälkeen olen itsenäisesti lukenut ja muutenkin opiskellut, mikä on kantaani vain vahvistanut. Iso osa tässä on ollut juuri sillä, että olen oppinut tulkintahistoriaa, mikä osoittaa aika hyvin, että se piste, mistä lähdin liikkeelle, on varsin uusi tulkinnallinen keksintö, pääosin syntynyt vasta 1830-luvulla ja selkeästi yleistynyt vasta 1900-luvun puoliväliltä lähtien.