Disclaimer: ”Ei [meidän asiamme] ole tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut.” Näin on asia. Liian moni maailmanlopun ennustaja on päätynyt vitsien aiheeksi. (Esimerkiksi Jehovan todistajien ällistyttävä kyky selvitä kuiville kerta toisensa jälkeen peruutetuista maailmanlopuista olisi mielenkiintoinen teema sinänsä, mutta ei nyt siitä tämän enempää.)
Kaikesta yllä sanotusta huolimatta aikakautemme ilmapiirissä on kosolti viimeisten aikojen merkkejä. Tässä ketjussa pohditaan, jos intoa löytyy, hieman lopunaikojen merkeiltä vaikuttavia ilmiöitä kirkossa ja länsimaisessa yhteiskunnassa laajemminkin.
Sinänsä on varma ja kiistaton uskontotuus, että viimeisinä aikoina kirkkoa kohtaa vaino, jonka rinnalla kalpenee kaikki aikaisemmin koettu. Vielä ei olla siinä pisteessä. Mutta ennen avointa, ulkoa päin tulevaa vainoa tullaan näkemään merkkejä kirkon hengen ja innon herpaantumisesta tavalla, joka lähenee luopumusta. Näistä merkeistä ole puutetta.
Ranskalainen pappi, sittemmin benediktiiniapotti, isä Emmanuel André (1826–1903) julkaisi 1800-luvun lopulla kirjan nimeltä La Sainte Église, jossa hän tarkastelee pyhää kirkkoa eri näkökulmista. Kirjan loppuluvuissa käsitellään viimeisiä tapahtumia ja kirkon kohtaloita niissä.
Mietiskelyn pohjana on tässä pyhän paavi Gregoriuksen teoksensa Moralia in Job 35. kirjassa esittämä ennustus kirkosta viimeisinä aikoina:
”Ihmeitä tekevä voima väistyy taka-alalle, ihmeparantumisten armo otetaan pois, profetointi katoaa, paastoamisen lahja heikkenee, opetusvirka vaikenee [–]”. Mikä kauhistuttava sana: opetusvirka vaikenee! Toisessa yhteydessä pyhä Gregorius julistaa, että kirkko mieluummin kuolee kuin vaikenee. Niinpä se [noiden lopunaikojen lähestyessä] kyllä puhuu, mutta sen ääni on vaimea ja opetus vaivaantunutta. Moni niistä, joiden kuuluisi huutaa totuus julki kovaa ja korkealta, eivät uskalla sitä enää tehdä koska pelkäävät enemmän ihmisten tuomioita kuin Jumalaa. [käännös Michelange]
Abbé Emmanuel kehittelee edelleen sitä pyhän Gregoriuksen ajatusta, että kirkossa on yleensä kolmenlaisia jäseniä: vahvoja, heikkoja ja tekopyhiä. Nämä viimeksi mainitut pudottavat naamionsa ja jättävät kirkon lopunaikojen lähestyessä, koska he eivät kirkon heikkouden takia enää saa mitään ajallista hyötyä ulkokultaisuudestaan. Vilpittömät mutta heikot sielut luopuvat yleisen mielipiteen pelosta. Vahvoistakin moni kaatuu, koska luottaa liikaa omiin voimiinsa. Mutta ne, jotka jäävät jäljelle, saavat sitten kohdata vainojen koko paineen, kun sen aika koittaa.
Eikö suurin osa tässä sanotusta ole jo hyvää vauhtia toteutumassa?