Tämä @Sakarja n viesti https://uskojarukous.fi/t/moderointikeskustelu/103/4771?u=diakoni pohtimaan kirkkojemme saavutettavuutta. Tuoksut karkoittavat, home, liikkuvuusesteet jne.
En nyt puhu opillisista asioista, vaan käytännöistä ja ehkä estetiikasta.
Mikä meitä estää menemästä kirkkoon?
D
Joillakin kirkoilla on huonosti pysäköintitilaa, ja niidenkin ympärillä saalistavat valvojat.
Oli tosi kiva saada kerran sakot kaverin hautajaisissa, kun oman auton takapyörä oli (lumen peittämän) asfaltin ja nurtsin rajalla - 10cm nurtsin puolella. Sakon syy “Luvaton maastopysäköinti”.
Liikuntavammaisena joukkoliikennevälineiden käyttö on joskus hidasta ja hankalaa joihinkin kirkkoihin kaukana omalta asuinalueeelta.
Joissakin kirkoissa ei ole, tai ei ole merkitty invapysäköintiruutu(j)a.
Molemmat vanhat kirkot ovat enemmän tai vähemmän siirtyneet käyttämään niitä valkeita/vaaleanpunaisia, ei-niin-luonnollisia suitsukepalleroita aidon suitsukepihkan sijasta.
Toki ymmärrän että oikea pihka on maailmassa kortilla, puita ei kasva tarpeeksi ja ne jotka kasvavat, kasvavat usein helposti haavoittuvissa ekosysteemeissä.
Silti, olen itse tosi hajusteyliherkkä migreenikko, ja aito pihka olisi se suitsuke mitä kestän parhaiten. Aidon pihkan savu jopa auttaa hermokipuoireisiini.
Tykkään tästä aidosta suitsukkeesta, joten jos jotain hajuja jumalanpalveluksessa on, toivoisin että hajut olisivat sitä, vaikka sekin tietysti jotkut karkottaa kirkosta.
Ongelmahan on lähinnä matalissa, tiiviiksi rakennetuissa kirkkorakennuksissa. Esim. Välimeren alueen vanhoissa kirkkorakennuksissa on korkeutta mihin savut pääsevät nousemaan, eikä rakennus ole liian tiivis.
Sisäilmaongelmat estävät. Altistuin aikoinaan niin etten pystynyt työskentelemään enää kaikissa kirkoissa. Ei ole järkeä mennä paikkaan jossa hengitys salpautuu ja lauluääni katoaa, ja saa vielä palkkioksi päänsäryn loppupäiväksi, ellei jopa pidemmäksi ajaksi.
Kirkkojen, kappeleiden ja seurakuntatalojen, leirikeskustenkin ongelmat ovat massiiviset. Kun on tehty sutta, tai on säästetty jättämällä peruskorjaamatta, seurauksena on pilalle menneiden tilojen purku tai myynti sekä liian monen ihmisen sairastuminen.
Ongelmahan on suomalaisen ilmaston ja rakennusvalvonnan yhteisvaikutusta. Koulujen jne kohdalla ainoa tapa on rakentaa uutta. Evlut kirkon ei kannata sitä juuri tehdä kun jäsenkato jatkuu. Pois vaan turhat tilat ja toiminta sinne missä voidaan hengittää.
Yksi este kirkkoon menemiselle voi olla tilan rumuus, epäsiistiys. Ehkä astetta pahempi on epäonnistunut akustiikka: valtava kaiku ja puutteellinen äänentoistosysteemi. Mieluummin sinne missä saa selvää puheesta ja pystyy laulamaan siedettävästi.
En tosiaan lopulta eronnut evankelis-luterilaisesta kirkosta. Se johtui kuitenkin lähinnä siitä, että käytyäni puolisen vuotta Ortodoksikirkon vigilioissa ja liturgioissaja ja yritettyäni laulaa sen kuoron mukana, huomasin astmani menevän tukkoon suitsukkeista ja tuohuksista ja lampukoista. Ääni alkoi käheytyä ja kehnoontua, eikä lopulta hengityskään oikein sujunut.
Tuntui Jumalan kiusanteolta, mutta alistuin ja palasin evlutiin. Vuosia tehtyäni siellä vapaaehtoishommia olen löytänyt sieltä myös paljon hyvää. Hyviä ihmisiä, niin maallikoista kuin papeista, ja hyvää työtä ihmisten hyväksi.
Mikä pyhäkkö, haluatko kertoa?
Pyhän Herman Alaskalaisen kirkko Tapiolassa Espoossa
Sittenhän mä olen saanut kuulla lauluasi, jee!
Kuoro on kyllä sellaisessa paikassa, että suitsutus kyllä tuntuu.
Pappi/Diakoni kävelee suitsuttaessa käytännössä lähes kuoron
poikki.
Olemalla osa muuta kirkkokansaa altistus olisi pienempi. Ja Uspenski isompi.
Tuon Tapiolan ortodoksikirkon kauneus (650 neliömetriä käsinmaalattuja seinäikonikuvia) on niin lumoava, että siellä laulaessa tuntee olevansa kerubien ja serafien seurassa yhtenä taivaassa ylistämässä Jumalaa!
Uspenski on komea, mutta sitä ne savut ja suitsukkeet vasta ovatkin marinoineet vuosisadan.
Ortodoksispesifi ensimmäisen maailman ongelma, mutta meillä voisi kyllä olla enemmän variaatiota palvelusten aikataulussa. Nyt viikonlopun palvelukset on minusta oikeastaan huonoimpaan mahdolliseen aikaan. Vigiliaan menisi mielellään myöhempään ja liturgiaan menisi mielellään aikaisemmin. Varsinkin kun pääkaupunkiseudulla olisi logistisesti mahdollista varioida aikatauluja. Ottaisi vaikka ne Uspenskin sivualttarit käyttöön.
Kunnia Jumalalle ja kiitos Alexander Wickstömille joka maalasi Tapiolan kirkkoa sen kymmenen vuotta.
Jälkikasvumme on kastettu- ja mirhavoideltu siellä. Kastealtaassa onnistuu myös aikuisten upotuskasteet.
Kotikirkkoni, jossa on terve ikä- ja etninen rakenne.
Ort nuoriso on ottanut viimeaikoina paikaksi valtaosin Uspenskin. Mikäs siinä.
Vanhan hellarin sydäntä lämmittää tämä!
Myllypurossa liturgia alkaa useina sunnuntaina klo 9.00. Kaipaatko vielä aikaisempaa?
Arkiaamuina toisinaan klo 7.00.
( isä Joosef ei taida nukkua koskaan)
Isä Joosef on ilahduttava poikkeus, mutta ainut poikkeus.
Hän on lightversio piispa Damaskinoksesta.
Aikataulut ovat yksi asia. Jos messu järjestetään vain harvakseltaan ja silloinkin sellaiseen aikaan, joka on hankala jostain taustasyystä johtuen, siitä voi muodostua este. Etäisyydet ovat toinen olennainen asia. Messuja on lakkautettu ja harvennettu seurakuntaliitosten myötä, ja osalla voi olla nykyisin hyvinkin pitkä matka päästä messuun.
Istuimien väärä kokomitoitus haittaa osaa ihmisistä, ja huonot istuimet ovat joillekin este tulla kirkkoon. Vanhemmissa kirkoissa on penkit, joissa ei säätömahdollisuuksia ollut. Uudemmista kirkoista osassa on erillisiä istuimia, mutta vaikka erillisistuimet olisivat mahdollistaneet istuinten koon monipuolistamisen, erillisistuimetkin kirkoissa on jostain auki yleensä kirjoittamatta jätetystä syystä yleensä tilattu kaikki saman korkuisina ilman säätömahdollisuutta, vaikka kaikki ihmiset eivät edelleenkään ole samankokoisia. Sellainen näyttää kirkosta otetuissa valokuvissa ehkä kivalta, jos kaikki istuimet ovat samanlaisia, mutta messuihin osallistuvien kannalta parempi voisi olla, jos istumapaikat olisivat heille sopivampia.
Äänten kuuluvuus on myös olennainen asia. Jos kirkossa kaikuu kovasti, eikä liturgin tai saarnankaan sanoista saa kunnolla selvää, sisältöön on vaikea keskittyä. Sekä kovin monotoninen että teatraalinen tapa puhua saattaa häiritä viestin saavutettavuutta.
Vaikeasti selvää saatavan puheen lisäksi toinen mahdollinen ääniongelma on liian kova volyymitaso. Tämä on ensisijaisimmin vapaiden suuntien ongelma, koska musiikkivastuussa voi olla rokkibändi, mutta joskus myös luterilainen urkuri voi innostua revittelemään liian kovaäänisesti.
Joillain ihmisillä kirkkoon tulemista voi estää se, jos ei tiedä, miten siellä toimitaan. Käsiohjelman tulisi siis olla hyvä ja kattava. Kun virsikirjan takaa nykyään löytyy messusävelmistöjen kaikki versiot, on joissain kirkoissa käsiohjelmasta luovuttu kokonaan. Erilaisia vaihtoehtoisia osioita sisältävä yleiskaava on kuitenkin eri asia kuin juuri tietyn kirkon käytäntöjen mukaan räätälöity yksiselitteinen paperi. Tähän aiheeseen liittyy myös se, että eihän sitä oikeasti tarvitsisi nolostella eikä kukaan siitä tuomitse, jos ei esim tiedä, missä vaiheessa kuuluisi nousta seisomaan. Käytännössä ihmiset kuitenkin saattavat kiusaantua “mokistaan”, ja jos on sosiaalista jännittämistä, ei välttämättä lähde sellaiseen tilaisuuteen, jossa tällainen riski on.
Kässäri vai ei? Ohjeita vau ei?
Tässä on taustalla erilaisia näkemyksiä messusta ja messuyhteisöstä.
Yhden vision mukaan jumalanpalveluksessa käydään ja siinä opitaan toimimaan kokemuksesta. Ei pelätä alkuhämmennyksiä vaan ajatellaan että jos on motivaatio käydä samassa kirkossa usein, tottuu kyllä tapoihin ja kaavaan. Tämä visio ei kaihda sitä että pidetään kiinni omista detaljeista ja sille ei ole ongelma käsikirjan lukuisat vaihtoehdot ja kirkon kirjavuus. Jumalanpalvelus nähdään nimenomaan säännöllisesti kokoontuvan yhteisön elämänä.
Toinen näkemys korostaa satunnaisen kävijän tarvetta ymmärtää ja olla tervetullut. Kirjavuus koetaan ongelmaksi, ja käsiohjelmalla yms pyritään helpottamaan sujuvuutta. Toinen vaihtoehto on videotaulun käyttö. Tavoitteena on että voisi poiketa erilaisiin messuihin joutumatta liikaa ponnistelemaan epäoleellisissa asioissa.
Olen kannattanut lähinnä jälkimmäistä ajattelua kun näitä on käsitelty. Nykyisin… en enää tiedä. Myös ensimmäinen visio on perusteltu tavallaan hyvin.
Korostetun tyly tai yli empaattisuus on myös vastenmielistä. Olen aina ollut väärää ikäpolvea. Nyt ei vanhoista välitetä. Ennen ei lapsista ja vain joko onnettomista tai menestyvistä nuorista. Pitäisi olla tasapuolisen huomioonottavainen kaikille. Minkään ei saisi antaa syrjäyttää ydinasiaa saarnassa. Ydinasia on lut. kirkon aarre.
Nyt kirkon rippikoulua käy 3. lapsenlapseni. On innostunut ja oikeasti kiinnostunut, mutta kaksi ensimmäistäkin olivat ja sitten kokivat suorittamisen riemua ja maallistuminen ja lahjat veivät kaiken voiton.
Toivoisin, että jotenkin onnistuttaisiin jättämään velvollisuuden tunne kirkossa messussa käynneille ainakin viisi kertaa vuodessa niillekin, jotka eivät ole aktiivijäseniä. Isosten vastuu voisi olla vähintään viiden vuoden ajan kutsua porukka messuun ystävällisesti aina silloin tällöin, vaikka kaikki eivät aina pystyisikään osallistumaan.
Itse toivoisin nyt, että sairaat tartuttavat pysyisivät kotona sairautensa ajan eivätkä tartuttaisi muita.
Se isoäiti, josta olen täällä murheistaan trans-asioissa osaamattomana parkunut, on ollut erittäin tehokas kirkkouskovainen aktiivi körtti kodista. Mitään tukea, paitsi hyväksyntää asialle ei kirkosta ole saanut. Samoin maallistuminen on niellyt lapset ja lapsenlapset, joita hänellä on kahdeksan.
Syntien anteeksisaaminen kuuluu syntisille.
Totesin tänä aamuna,että kävely ei oikein nyt suju..Minulla on parkinsonintauti ja kunto vaihtelee. En jaksa seistä kirkossa enkä kehtaa koko ajan istua. Lähin jumalanpalveluspaikka on viiden kilometrin päässä.Siellä on maksullinen pysäköinti. Julkisilla pääsee hyvin, mutta pysäkille on meiltä pitkä matka. Pitäisi siis jaksaa kävellä.pysäkille..En käy enää usein kirkossa. Nuorena ajattelin,että vanhana voin käydä kirkossa.Viiden lapsen kanssa se oli niin hankalaa, että vähän tuli käytyä..