Kirkkotaide

Keskustelu kirkkotaiteesta alkakoon.
Ensimmäisenä katseltavaksi tuon Pietarin ja Paavalin marttyyrikuolemat, keskellään Kristus valtaistuimellaan. Tulkitsijana Giotto.

Hm, Giotto di Bondone (1267-1337). Kaikkien taidekriitikoiden kantaisä Giorgio Vasari ylisti Giottoa siitä, että juuri hän ensimmäisenä lakkasi maalaamasta alla maniera Greca. Tuossa triptyykissä irtiotto “kreikkalaisuudesta” ei vielä ole kovinkaan ilmeistä.

1 tykkäys

Tästä ikonista pidän aina vain.

http://www.ortodoksi.net/index.php/Evakko-Kristus

@Plautilla aloitti tämän ketjun Giottolla. Jatketaan hänen vanhemmalla aikalaisellaan Cimabuella (1240-1302). Cimabue oli Giotton mentori ja sittemmin kai vähän kilpailijakin, joka kuitenkin hävisi oppilaalleen; näin ainakin aikalaisten silmissä. Dante runoili näistä kahdesta aikansa superjulkkisesta näin:

“Kyll´ uskoi Cimabue maalareista/ etevin olenvansa; nyt jo tummuu/ maineensa, koska huudossa on Giotto.” (Purgatorium, 11. laulu, 94-96, suom. Eino Leino)

Sekä Cimabue että Giotto olivat vanhan bysanttilaisen tradition ja gotiikan rajapinnalla. Varsinkin jälkimmäinen enteili jo vähän renessanssia. Minä pidän enemmän Cimabuesta. Tässä hänen todennäköisesti kuuluisin työnsä Maestà di Santa Trinità (1280-luku).

Olen ymmärtänyt niin, että kirkkotaiteen ymmärtämisen kannalta keskeisin kirja olisi “Kultainen legenda”, jonka tarinoiden pohjalta läntiset kirkot on keskiajalla pitkälti kuvitettu. Ja siitä teemat olisivat siirtyneet eteen päin. En tosin usko tällaisilla pyhimystarinoilla olevan kauheasti vaikutusta luterilaisten kirkkojen kuvitusten sisältöihin.

Kultainen legenda oli toki hyvin laajalle levinnyt teos.
Luterilaisessa kirkkotaiteessa pyhimysaiheet ovat harvassa ja tavallisesti kuvataan raamatullisia tapahtumia. Toki niissä on mukana tiettyjä konventioita, jotka juontavat keskiajalle - esimerkiksi Mooseksen sarvet.(Muistelen nähneeni jonkin suomalaisen 1600/1700-luvun kirkkomaalauksen, jossa sarvet ovat melkoiset hirvensarvet, eivät sellaiset pienet nupot, kuin Michelangelon kuulussa patsaassa, myöhemmin sarvet ovat korvautuneet kahdella sarvimaisella sädekehäsegmentillä)

Cimabuesta olin kirjoittamassa sanaseni jo aiemmin. Cimabuen ja Giotton suuri teko oli vapauttaa taide. Suuri saavutus oli goottilaisen maalaustaiteen (kansainvälinen tyyli kai on se taidehistoriallinen termi?) Joka tapauksessa gotikka kaikin puolin oli suurinta ja se liittyi myös aatehistorialliseen suureen murrokseen, jossa Euroopasta tuli Eurooppa.

Kultainen legenda on koottu 1200-luvun jälkipuoliskolla, mutta pääosa sen materiaalista on toki huomattavasti vanhempaa. Muutamat sen sisältämistä tarinoista ovat melko mielikuvituksellisia nykyaikaiseen makuun, mutta eivät aivan niin villejä kuin 1800-luvun pahimman skientismin ja edistyshybriksen sokaisemat liberaalit luulivat (kirjaa tietenkään lukematta); erityisesti Ranskassa “legende dorée” oli synonyymi kaikelle takapajuiselle ja kansanomaiselle taikauskolle tai sellaisena pidetylle. Isä Jacobus Voragine (OP), Legendan kokoaja ja “toimittaja” ei itse asiassa suinkaan niele kaikkia kokoelmaan ottamiaan kertomuksia sellaisenaan ja toisinaan vähän oikaiseekin anonyymia alkuperäistä kertojaa, jos katsoo tämän eksyneen vähän turhan viettävälle maaperälle. Kultainen legenda on nykyäänkin monin tavoin rakentava kirja, ellei muuten niin eräänlaisena kirkkohistoriallisen yleissivistyksen hakuteoksena. Minä lueskelen sitä silloin tällöin.

Koska tämä on kirkkotaideketju, niin pistetään nyt vähän kuvaakin kehiin. Alla on kuvitusta Kultaisen legendan ranskankieliseen laitokseen vuoden 1380 paikkeilta. Meneillään on pyhien Dionysioksen, Rusticuksen ja Eleutheriuksen mestaus. Muinaisranskalainen teksti kuvan alla kuuluu: “Denys ariopagite fu conútis a la foy jesu crist de pol le beneoit [apostre].” (“Dionysius Areiopagitan käännytti Jeesuksen Kristuksen uskoon autuas apostoli Paavali”.)

1 tykkäys

Yleensä tosiaan aina mainitaan Cimabue ja Giotto silloin kun puhutaan läntisen kirkkotaiteen kehittymisestä erilleen bysanttilaisesta tyylistä.
Tässä asian käsittelytavassa on harmillista se, että silloin pidetään bysanttilaista tyyliä normina, vastakkainasetellaan kaksi tyyliä; itäinen ja läntinen ja unohdetaan jo ensimmäisien kristillisten vuosisatojen aikana kehittyneet omaleimaiset tyylit, esimerkiksi koptien maalaukset, jo Pompejistakin tuttuun vanhaan roomalaiseen seinämaalaustyyliin tehdyt kristilliset maalaukset ja esimerkiksi hieman myöhempi karolingien kirkkotaide. Karolingien kirkkotaide tuotti niinkin aikaisin kuin 9. vuosisadalla yllättävän moderneja esityksiä. Rheimsin koulukunta Hautvillersin apotti Ebon/Ebbon johdolla loi tyylin jonka ei uskoisi olevan niin varhainen.

Ebbon evankelistat

3 tykkäystä

Tuossa asiaa katsotaan italialaisesta perspektiivistä. Italiassa kirkkotaiteessa oli vahva kreikkalainen tyyli näiden taiteilijoiden aikoihin.

Niin varmaankin. Itse kaipaan Italia-Konstantinopoli -akselia laajempaa asian käsittelyä.

Syyrian kristillisessa taiteessa piirrettiin myös alueelle ominaisella tyylillä 6. vuosisadalla.
Onkohan sitten niin että esimerkiksi koptien ja syyrialaisten tyyli on nähty esim. bysanttilaisella tyylillä piirtävien joukossa jotenkin harrastelijamaisena.

Rabbula evankeliumikirjasta

Häiriköinpä vielä yhdellä viestillä.

Egyptin autiomaassa on maalattu kirkollista taidetta myös useimpien tuntemasta koptien ikonityylistä poiketen tyylillä joka muistuttaa hieman myöhempää Euroopan puolella nähtävää romaanisten kirkkorakennusten seinämaalaustyyliä.

Itseäni ihmetyttää se, miksi kristillistä taidehistoriaa käsitellään liian usein tosiaan sillä Bysantti-Rooma -akselilla. Kristillistä taidetta on tehty kaikkialla mihin kristinusko ensimmäisinä vuosisatoina levisi. Miksi ihmeessä joitain tyylejä pitäisi pitää normina. Sen vielä ymmärrän että taideihmiset pitävät oikeutenaan määritellä jotkut tyylit todelliseksi taiteeksi ja toiset tyylit harrasteluksi.

Dayr al-Suryan, Egypti
6. ja 7. vuosisata

Tällä konservointiprojektilla on oma Facebook-sivu https://www.facebook.com/DeirAlSurianConservationProject/

@Plautilla Vähän samantapainen homma kuin se että kun puhutaan suomalaisesta tekstiilisuunnittelusta, jauhetaan aina vain Marimekosta.

1 tykkäys

Tällä uudella foorumilla ei taida olla erikseen ikoniketjua?
Kysymys kuuluu, mikä on tuo kotilon näköinen universumi (siinä kun on kuu, aurinko ja tähtiä?) jonka vierellä enkeli leijailee? Osaako joku lukea tekstit?

Alhaalla taitaa lukea “Kristuksen toinen tuleminen”, paruusia. Ylemmistä teksteistä en saa oikein selvää. Niissä on alussa Xoros, joka viittaisi kuoroon. Esim. Pyhien kuoro, Siionin kuoro, naisten kuoro jne. Ikoni siis kertoo lopun ajan tapahtumista. Kuu ja tähdet viittaavat siten siihen, että taivas ja maa luodaan uudeksi.

1 tykkäys

Ehkäpä se on - niin kuin sinä jo sanoit - universumi.

kuva

Someron alttarikaappi. Todella hieno apokalyptinen Rouvamme, joka on ympäröity kärsimysembleemein.

2 tykkäystä

Someron alttarikaappi on hieno! Kävin katsomassa kun oli esillä Tampereella :slight_smile: Sieltä yksityiskohtakuva:

2 tykkäystä

Uskon, että Someron rouvamme on sellainen, joka antaa vielä ihmeitä, jos kansa rukoilee.

O Rouvamme, auta ahdistukesessamme.

1 tykkäys