Ristintie-hartaus eli neljäntoista ristinaseman meditaatio sopii tietysti erityisen hyvin paastonaikaan, vaikka voi sitä toki muinakin kirkkovuoden aikoina harjoittaa. Periaatteessa jokaisen katolisen kirkkorakennuksen seiniltä pitäisi muodossa tai toisessa löytyä mainitut neljätoista asemaa. Vähintään pitäisi olla järjestysnumeroin merkityt ristit, mieluiten myös kuvat, esimerkiksi seuraavanlaiset:
Ristintie-hartaus sai nykyisen muotonsa todennäköisesti vasta 1700-luvulla, mutta sen juuret palautuvat ristiretkiaikaan. Fransiskaanit ottivat kontolleen Jerusalemin pyhien paikkojen hoidon, ja juuri heidän parissaan myös nykyään tuntemamme ristintie-hartaus alkoi kehittyä keskuksenaan Jerusalemin Via Dolorosa, eli tuo Kristuksen oletettu reitti Pilatuksen hallintopalatsista Golgatalle. (Alusta saakka on tiedetty, että nykyinen reitti tuskin on täsmälleen sama kuin se, jonka ristiään kantava Herra todellisuudessa vaelsi, mutta lieneekö tuo niin vaarallista.) Sen jälkeen kun Pyhä maa menetettiin muslimeille ja kristittyjen pyhiinvaellukset Jerusalemiin vaikeutuivat, ristintie-hartaus jatkoi kehittymistään Euroopassa. Sielläkin sitä viljelivät erityisesti fransiskaanit. Ristinasemia, joiden luku saattoi alussa vaihdella seitsemästä kolmeenkymmeneen, pystytettiin ensi alkuun lähinnä ulkoilmaan, kuten on laita vaikkapa seuraavassa:
Mutta siinä vaiheessa, kun ristinasemat lopullisesti kotiutuivat katoliseen kirkkotilaan, niiden lukumääräkin oli vakiintunut tuntemiksemme neljäksitoista. Asemien meditaatioista on kehittynyt useita toisiaan täydentäviä traditioita, mutta yleisimmin käytössä oleva lienee fransiskaanien kehittämä. Ristintie on luontevinta vaeltaa yhdessä muiden kanssa, jolloin sen johtaa (useimmiten) pappi. Toki sen voi vaeltaa yksinkin; viimeksi mainitussa tapauksessa suosittelen käyttämään tukena pyhän isä Josemaría Escriván suomennettuakin kirjaa Via Crucis. Ai niin, joo. Asianmukaisesti vaellettuun ristintiehen voi halutessaan ja normaalien ehtojen täyttyessä liittää aneen.
Ristinteitä voi nykyään löytää muistakin läntisen perinteen kirkoista kuin katolisista. Myös luterilaisissa kirkoissa niitä kuuluu olevan ainakin jossain päin maailmaa. Suomessa niitä ei tietääkseni ole; jos jolla kulla on parempaa tietoa, korjatkoon. Tietysti voi ajatella, että joissakin vanhoissa, katoliselta ajalta juontavissa kirkoissa voi olla jäänteitä ristintiehartaudesta siinä muodossa kuin se juuri ennen reformaatiota tunnetiin. Onko joidenkin vanhojen kirkkojen Veronika-aiheisilla kuvilla ehkä jotain tekemistä kuudennen ristinaseman (“Veronika ojentaa Kristukselle hikiliinan”) kanssa, en tiedä.
Seuraavassa ristintie sellaisena kuin sitä nykyään seurakunnissamme erityisesti näin paastonaikaan vietetään:
Asemien välissä on tapana vielä laulaa säkeistö Stabat Materista, joten pistetää sekin tähän:
