Kirkkovuoden varrelta

Rukous
, , ,
112

Tuhkakeskiviikko, paasto- ja abstinenssipäivä

No niin, se on sitten tuhkakeskiviikko. Tästä alkaa paastonaika. Alkuun lyhyt katsaus tuhkakeskiviikon historiallisista juurista:

Kirkko kehottaa meitä tänään nöyrtymään ylpeydestämme sekä muistamaan sitä kuolemantuomiota, joka meille syntiemme oikeudenmukaisena seurauksena kuuluu. Tänään meidän on syytä seurata jouhipaitaan ja tuhkaan katumuksensa merkiksi pukeutuneiden niniveläisten esimerkkiä. Tänä päivänä kirkko ripottelee lastensa päähän hyppysellisen tuhkaa sanoen samalla: ”Muista, ihminen, että olet maan tomua ja että maan tomuun kerran palaat.” Tämä seremonia on jäänne ikivanhasta julkisesta katumusriitistä, johon raskaisiin synteihin syyllistyneiden kristittyjen tuli alistua. Oli tapana, että piispa siunasi tuhkakeskiviikkona ne jouhipaidat, joihin katujien tuli pukeutua koko pyhän quadragesima-paaston ajan. Sitten katujat karkotettiin pyhästä paikasta, kuten Adam rikkomustensa tähden Paratiisista, seurakunnan veisatessa seitsemää katumuspsalmia. Penitentit eivät saaneet riisua katumuspukuaan eivätkä astua jalallaan kirkkoon ennen kuin kiirastorstaina, saatuaan syntinsä anteeksi katumustöiden, ripin ja sakramentaalisen synninpäästön kautta.

Nykyisin tuntemassamme tuhkan jakamisessa ja sitä välittömästi seuraavassa tuhkamessussa on kyse tuon vanhakirkollisen katumusseremonian yleistyksestä koskemaan erotuksetta kaikkia kristittyjä. Paavi Urbanus II:n antoi asiasta dekreetin vuonna 1091, ja siitä lähtien tuhkakeskiviikkoa on vietetty nykymuodossaan kaikkialla lännen äitikirkon piirissä.

Jokainen kasteen saanut on ”pyhä”. Mutta pyhänäkin hän pysyy syntisenä. Velvollisuuksissaan epäonnistuneelle ja pelastuksensa vaarantaneelle kristitylle on kuitenkin tarjolla ”toinen kaste”, nimittäin katumus. Ottakaamme siis tänään vastaan tuhka nöyrän katumuksen hengessä, jotta tämä voimallinen sakramentaali tuottaisi meille Jumalan armon. Jumala antaa katuville heidän syntinsä anteeksi, ja Hänen armonsa on ylenpalttinen niille, jotka sydämestään kääntyvät pois synneistään tehden paastoten ja rukoillen sitä otollista hedelmää, jossa heidän kääntymyksensä näkyy. Sillä sydämemme meidän tulee repiä eikä vaatteitamme, ja Isämme, joka on salassa, näkee katumuksemme ja hyväksyy sen. (Abbé Jolyn messukirjan mukaan, suom. Michelange)

Jumala, sinä et halua syntisen kuolemaa, vaan että hän kääntyisi pois pahuudestaan. Kuule laupiaasti rukouksemme ja siunaa + armossasi tämä tuhka jonka sirotamme päämme päälle, ja koska me tunnustamme olevamme maan tomua ja kerran tulevamme maaksi jälleen, suo meille tämän paastonajan kilvoituksen tähden syntiemme anteeksianto ja osuus sinun ylösnousseen Poikasi kirkastettuun elämään, hänen, joka kanssasi elää ja hallitsee iankaikkisesta iankaikkiseen. (H:gin hiippakunnan messukirja)

16 "Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. 17 Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. 18 Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. (Matt. 6:16-18.)

3 tykkäystä
113

Evlut kirkossa jumalanpalvelusten teema on huomenna “Rukous ja usko”. Hmm… :thinking:

1 tykkäys
114

Meillä Hämeenlinnassa sitä varsinaista aihetta (yhdistystä ja foorumia) ei käsitelty lainkaan. Taidan valittaa kirkkoherralle.

4 tykkäystä
115

Herran syntymän ilmoittaminen, Marianpäivä - juhlapyhä, 25. maaliskuuta

Herran syntymän ilmoittamisen juhlapyhä on aina pääsiäissyklin sisällä, ja lisäksi se lähes aina osuu paastonajalle. Viime vuonna se osui aivan quadragesima-jakson loppuun, pitkäperjantaihin tarkemmin sanoen. Harvemmin se osuu myös itse pääsiäisaikaan, esimerkiksi vuosina 2035 ja 2046 pääsiäissunnuntaille. Mutta useimmiten Herran syntymän ilmoittamista juhlitaan lähellä paaston keskivaihetta. Tänä vuonnakin on näin. Huomennahan on ns. Laetare-sunnuntai, eli silloin iloitaan siitä, että paastonajassa ollaan jo voiton puolella. Mikäpä siinä, on soveliasta ja oikein viettää myös tätä Marianpäivää muuhun paastonaikaan verrattuna iloisemmissa merkeissä. Minun päivittäiseen rukoussääntööni on jo vuosikausien ajan kuulunut Angelus-meditaatio, mieluiten kolme kertaa päivässä, mutta ainakin aamuin ja illoin. Tänä päivänä sen rukoileminen tuntuu erityisen juhlalliselta ja sielua ylentävältä; Angelus Domini nuntiavit Mariae – et concepit de Spiritu Sancto… Oman kotiseurakuntani messu oli tänään niin aikaisin, että en jaksanut sinne raahautua, mutta tarkoitukseni on seurata vietto Helsingin pyhän Marian live-streamista.

Kaikkivaltias Jumala, sinä halusit Sanasi tulevan ihmiseksi Neitsyt Marian kohdussa. Suo armossasi meidän, jotka tunnustamme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen jumalaksi ja ihmiseksi, tulla kerran hänen jumalallisen luontonsa kaltaiseksi, hänen, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. (H:gin hiippakunnan messukirja)

4 tykkäystä
116

Marianpäivä on lupaus joulusta paaston keskellä. Suomen ev.-lut. kirkossa Marian päivä on ollut siirrettynä seuraavalle sunnuntaille (tietyin pääsiäiseen liittyvin poikkeuksin) jostain 50-luvulta alkaen. Eli me vietämme sitä huomenna.

117

Ristintie-hartaus eli neljäntoista ristinaseman meditaatio sopii tietysti erityisen hyvin paastonaikaan, vaikka voi sitä toki muinakin kirkkovuoden aikoina harjoittaa. Periaatteessa jokaisen katolisen kirkkorakennuksen seiniltä pitäisi muodossa tai toisessa löytyä mainitut neljätoista asemaa. Vähintään pitäisi olla järjestysnumeroin merkityt ristit, mieluiten myös kuvat, esimerkiksi seuraavanlaiset:

Ristintie-hartaus sai nykyisen muotonsa todennäköisesti vasta 1700-luvulla, mutta sen juuret palautuvat ristiretkiaikaan. Fransiskaanit ottivat kontolleen Jerusalemin pyhien paikkojen hoidon, ja juuri heidän parissaan myös nykyään tuntemamme ristintie-hartaus alkoi kehittyä keskuksenaan Jerusalemin Via Dolorosa, eli tuo Kristuksen oletettu reitti Pilatuksen hallintopalatsista Golgatalle. (Alusta saakka on tiedetty, että nykyinen reitti tuskin on täsmälleen sama kuin se, jonka ristiään kantava Herra todellisuudessa vaelsi, mutta lieneekö tuo niin vaarallista.) Sen jälkeen kun Pyhä maa menetettiin muslimeille ja kristittyjen pyhiinvaellukset Jerusalemiin vaikeutuivat, ristintie-hartaus jatkoi kehittymistään Euroopassa. Sielläkin sitä viljelivät erityisesti fransiskaanit. Ristinasemia, joiden luku saattoi alussa vaihdella seitsemästä kolmeenkymmeneen, pystytettiin ensi alkuun lähinnä ulkoilmaan, kuten on laita vaikkapa seuraavassa:

Mutta siinä vaiheessa, kun ristinasemat lopullisesti kotiutuivat katoliseen kirkkotilaan, niiden lukumääräkin oli vakiintunut tuntemiksemme neljäksitoista. Asemien meditaatioista on kehittynyt useita toisiaan täydentäviä traditioita, mutta yleisimmin käytössä oleva lienee fransiskaanien kehittämä. Ristintie on luontevinta vaeltaa yhdessä muiden kanssa, jolloin sen johtaa (useimmiten) pappi. Toki sen voi vaeltaa yksinkin; viimeksi mainitussa tapauksessa suosittelen käyttämään tukena pyhän isä Josemaría Escriván suomennettuakin kirjaa Via Crucis. Ai niin, joo. Asianmukaisesti vaellettuun ristintiehen voi halutessaan ja normaalien ehtojen täyttyessä liittää aneen.

Ristinteitä voi nykyään löytää muistakin läntisen perinteen kirkoista kuin katolisista. Myös luterilaisissa kirkoissa niitä kuuluu olevan ainakin jossain päin maailmaa. Suomessa niitä ei tietääkseni ole; jos jolla kulla on parempaa tietoa, korjatkoon. Tietysti voi ajatella, että joissakin vanhoissa, katoliselta ajalta juontavissa kirkoissa voi olla jäänteitä ristintiehartaudesta siinä muodossa kuin se juuri ennen reformaatiota tunnetiin. Onko joidenkin vanhojen kirkkojen Veronika-aiheisilla kuvilla ehkä jotain tekemistä kuudennen ristinaseman (“Veronika ojentaa Kristukselle hikiliinan”) kanssa, en tiedä.

Seuraavassa ristintie sellaisena kuin sitä nykyään seurakunnissamme erityisesti näin paastonaikaan vietetään:

Asemien välissä on tapana vielä laulaa säkeistö Stabat Materista, joten pistetää sekin tähän:

4 tykkäystä
118

Johanneksenkirkossa Helsingissä on ristintien numerot. Olisinkohan nähnyt sellaiset myös jossain muussakin luterilaisessa kirkossa Suomessa?

Minulla on rukousnauha, jossa on nämä asemat ja jotain helmiä välissä. Netistä joskus katselin, miten sitä pitäisi käyttää, mutta nuo helmien määrät eivät sopineet siihen “chaplettiin”, jonka löysin.

1 tykkäys
119

Tiedätkö, rukoillaanko ristintietä ikinä Johanneksenkirkossa?

120

En…

1 tykkäys
121

Eli neljätoista asemaa ja niiden välissä kolme helmeä? Se on varmaan tämä:

122

Muistan joskus nuoruudesta että Suomen kirkon (lut) liturgisessa kokeilumateriaalissa oli se. Minun suomalainen pappiskaveri oli joskus kääntänyt anglikaanisen Via Crucis suomeksi. Käyttää sitä työssään.

123

Palmusunnuntai

Pyhä viikko alkaa!

Tämän päivän liturgia juontaa juurensa 300-luvun Jerusalemista. Siellä oli tapana, että palmusunnuntaina elävöitettiin koko seurakunnan voimin Kristuksen kuninkaallista ratsastusta Jerusalemiin. Ensin luettiin VT:n lukukappaleina Exoduksen kohtia ja sen jälkeen päivänkohtaiset kappaleet Evankeliumista. Sitten hallitseva piispa ratsasti aasilla Öljymäeltä lähtien aina Ylösnousemuskirkkoon saakka palmunoksia heiluttavien sekä hymnejä ja antifoneja veisaavien uskovien saattelemana. Tapa omaksuttiin soveltuvilta osin Roomassa viimeistään 800-luvulla, ja siellä viettoon lisättiin erityinen palmunoksien siunausriitti. Siellä, missä palmu ei kasva, on käytetty muiden puulajien kuten oliivipuun (ja meillä karussa Pohjolassa tietenkin pajupensaan) oksia. Vaikka kaikki neljä Evankeliumia kertovat suunnilleen yhtäpitävästi Herran ratsastuksesta Jerusalemiin, vain Johannes mainitsee juuri palmunoksat; Markus ja Matteus puhuvat yleisesti vain ”oksista” ja Luukkaan Evankeliumissa puhutaan vain tielle levitetyistä vaatteista, joten sinänsä puulajilla ei taida olla niin väliä. No, toisaalta päivän ensimmäisessä antifonissa kyllä puhutaan oliivipuun oksista, mikä on sekin ihan loogista, Öljymäen kupeella kun ollaan. Anyways, nykyään meillä kuitenkin on käytössämme palmunoksat, ja minä yritän aina parhaani mukaan säilyttää oman siunatun oksani näkyvällä paikalla kodissani koko vuoden ajan.

Pueri Hebraeorum, portantes ramos olivarum, obviaverunt Domino, clamantes et dicentes: Hosanna in excelsis. (1. antifoni)

(Trivia: Meidän päivinämme taitaa moni ajatella, että valitsemalla juuri aasin ratsukseen Herra tahtoi tietoisesti osoittaa nöyryyttään, sillä tätä majesteettisen hevosen pienikokoista ja itsepäistä serkkua pidetään nykyään enemmän huvittavana kuin jalona eläimenä. Mutta vielä VT:n kirjoittamisen aikoihin nimenomaan aasi kuitenkin oli kuninkaallinen ratsu par excellence, sillä vaikka oikeat hevoset oli jo kesytetty ja ne vetivät mm. sotavaunuja, niitä pidettiin ainakin Mongolian tai Skyytian arojen ulkopuolella vielä aivan liian pelottavina ja arvaamattomina ratsueläimiksi. Profeetta Sakarjallekaan aasi sellaisenaan tuskin on mikään nöyryyden symboli, vaikka profetiassa toki aivan oikein puhutaankin tämän Kuninkaan nöyryydestä.)

2 tykkäystä
124

Palmusunnuntai. Suuri viikko alkaa. Ortodoksisessa kirkossa pääsiäisviikko on pääsiäisen jälkeinen viikko.

Eilen illalla vigiliassa siunattiin virpovitsat, joita seurakunnan talkoolaiset olivat askarrelleet runsaasti. Kirkkoon saattoi viedä myös omat virpovitsansa siunattavaksi. Vigilian voitelun yhteydessä jokainen sai virpovitsan. Sitä säilytetään kotona Kristuksen taivaasenastumisen juhlan aattoon asti, jolloin se pitäisi hävittää polttamalla, koska se on siunattu, mutta tässä asiassa en voi olla kuuliainen kirkon opetukselle, kun minulla ei ole uunia. Tänään liturgiassa papisto piti virpovitsaa vasemmassa kädessään toimittaessaan palvelusta, ja kirkko oli koristeltu virpovitsoilla. Ne ovat pajunoksia, joihin on kiinnitetty kolme silkkipaperista tai kreppipaperista valmistettua kukkaa.

125

TRIDUUM SACRUM – PÄÄSIÄISEN KOLME PYHÄÄ PÄIVÄÄ

Nyt alkaa liturgisen vuoden pyhistä pyhin jakso. Suuren ja pyhän viikon kolme viimeistä päivää muodostavat kaikki yhdessä pääsiäisen valmistusajan loppuhuipennuksen. Septuagesimasunnuntaista lähtien kirkkovuotta on hallinnut eräänlainen tasaisesti nouseva crescendo. Esipaaston kaksi ja puoli viikkoa muodostivat sen ensimmäisen etapin. Sitten alkoi quadragesima-jakso, jonka jälkipuolta hallitsee palmusunnuntaihin kulminoitunut passio-aika. Pyhän viikon kolme viimeistä päivää, kiirastorstai, pitkäperjantai ja pyhä lauantai kuuluvat jo pääsiäisjuhlaan, sillä Kristuksen kuolema ja ylösnousemus ovat toisistaan erottamat osat pääsiäissalaisuutta.

1. Kiirastorstai

Kiirastorstain eli pyhän torstain viettoihin kuuluu muualla maailmassa jokaisen hiippakunnan katedraalissa piispan johdolla vietetty krismamessu, jossa siunataan pyhät öljyt koko hiippakunnan tarpeisiin; meillä maantieteelliset etäisyydet seurakuntien välillä ovat niin suuria, että krismamessu on katsottu parhaaksi siirtää jo pyhän viikon tiistaille. Niin että ei siitä nyt tämän enempää.

Kiirastorstain päätapahtuma on kuitenkin iltamessu, jossa kirkko juhlii kahden sakramentin, nimittäin eukaristian ja pappeuden asettamista. Nämä kaksi sakramenttia kuuluvat tietysti aivan erottamattomasti toisiinsa, niin että niiden juhliminen samanaikaisesti on kaikin tavoin paikallaan. Kirkon vanhimman tradition mukaan ovat tänä päivänä kaikki messut ilman kansan läsnäoloa kielletyt, vaikka katolisessa kirkossa on muuten ollut (monien protestanttien ihmetykseksi tai peräti närkästykseksi) täysin mahdollista viettää messua pelkästään papin ollessa paikalla. Illalla johonkin sopivaan aikaan vietetään pyhän ehtoollisen asettamisen messua, johon osallistuu koko paikallinen uskovien yhteisö, kaikki papit ja kaikki avustajat omaa tehtäväänsä täyttäen.

Kiirastorstain iltamessuun saapuva uskova saattaa jo kirkkoon astuessaan panna merkille jotain erikoista: tabernaakkeli on tyhjä. Sammunut sakramenttilamppu ja tabernaakkelin tyhjyys avattuine ovineen ovat ainakin itselleni joka kerta yhtä hätkähdyttävä näky, vaikka olen sen jo kymmeniä kertoja elämäni aikana kokenut. Glorian aikana soitetaan koko ajan kirkonkelloja, ja sen jälkeen kellot vaikenevat kunnes niitä jälleen riemullisesti soitetaan pyhässä pääsiäisyön vigiliassa reilut pari vuorokautta myöhemmin. Kiirastorstain messun erikoisuuksiin kuuluu, siellä missä se on pastoraalisesti mahdollista, vielä jalkojenpesuriitti eli Mandatum sananliturgian loppuvaiheessa. Siinä pappi pesee kahdentoista seurakuntalaisen jalat Johanneksen evankeliumissa kerrotun esikuvan mukaan. Olen ollut pari kertaa pestävänä; se on kieltämättä melko vaikuttava kokemus. Kun messu on ohi, alttarilta riisutaan kaikki tekstiilit, ristit ja muut kuvat poistetaan tai peitetään (ellei ole jo peitetty).

Messun jälkeen uskovilla on usein vielä mahdollisuus tuntikausien, ehkä pitkälle yöhön kestävään adoraatioon. Sen aluksi lauletaan Pange Lingua –hymni kokonaisuudessaan; normiadoraatiossahan on tapana laulaa vain hymin loppupuolelta yksi säkeistö (Tantum ergo). Itse kiirastorstain adoraation aikana on nähdäkseni paikallaan valvoa Herran kanssa Gethsemanessa Hänen kuolemantuskaansa mietiskellen; ruusukon murheelliset salaisuudet siis sopivat tähän tilanteeseen erityisen hyvin.

Kaikkivaltias Jumala, me vietämme tänään pyhää ehtooateriaa, jolla sinun ainoa Poikasi ennen vapaaehtoista kuolemaansa jätti kirkolleen käskyn viettää uuden liiton uhria ja rakkauden ateriaa. Me rukoilemme nöyrästi: anna meidän aina ammentaa tästä pyhästä sakramentista sekä elämän että rakkauden täyteys. Tätä pyydämme Kristuksen Herramme kautta. (Päivän rukous, H:gin hiippakunnan messukirja)

EthiopicFootwashing.jpg2542×1524 1.22 MB

4 tykkäystä
126

TRIDUUM SACRUM – PÄÄSIÄISEN KOLME PYHÄÄ PÄIVÄÄ

2 Pitkäperjantai

Pitkäperjantai eli pyhä perjantai, kirkkovuoden syvin paastopäivä, on myös ainoa päivä koko liturgisessa vuodessa, jonka aikana ei pyhää messua vietetä (eikä sen puoleen mitään muitakaan sakramentteja, paitsi ehkä hengenhädässä). Pitkäperjantain Herran kärsimisen liturgia on siitä huolimatta erittäin vaikuttava. Liturgia on kolmiosainen koostuen 1) sananliturgiasta, 2)ristinpalvonnasta ja 3)pyhästä kommuuniosta; kommuuniossa vastaanotetaan edellisenä päivänä (tai aikaisemmin) konsekroitua ehtoollisleipää.

Sananliturgian lopussa rukoillaan myös pitkänäperjantaina yleiset esirukoukset. Tänä päivänä niiden muoto on kuitenkin monella tapaa normipäivistä poikkeava. Näin Helsingin hiippakunnan Messukirja ohjeistaa pitkänperjantain liturgian yleisiä esirukouksia:

  1. Sanan jumalanpalvelus päätetään yleisillä esirukouksilla, jotka rukoillaan seuraavalla tavalla: diakoni, joka seisoo ambolla, lukee johdanto-osan, jossa mainitaan rukouksen aihe. Sitten kaikki rukoilevat hetken hiljaa, minkä jälkeen pappi, joka seisoo istuimensa edessä, tai jos se on aiheellista, alttarin ääressä, lausuu kädet levitettyinä rukouksen. Uskovat voivat koko esirukousten ajan joko olla polvillaan tai seistä. 11. Piispa voi hyväksyä jonkin akklamaation, jonka kansa sanoo ennen papin rukousta. Muutoin säilytetään perinteinen diakonin kehotus: Notkistakaamme polvemme, jota seuraa hetken hiljainen rukous, minkä jälkeen diakoni lausuu: Nouskaa. 12. Hyvin vakavasta julkisesta syystä paikallinen piispa voi sallia tai määrätä erityisen rukousaiheen lisättäväksi näihin esirukouksiin. 13. Messukirjassa olevien joukosta pappi voi valita ne, jotka parhaiten sopivat paikallisiin olosuhteisiin. Kuitenkin rukousaiheiden järjestyksen tulee noudattaa messukirjassa olevaa järjestystä.

Esirukousten aiheet laajenevat sisältä ulospäin ikään kuin se samankeskisten ympyröiden sarja, joka syntyy tyyneen lammen pintaan heitetyn kiven jäljiltä. Ensin rukoillaan katolisen kirkon ja sen palvelijoiden puolesta, sitten muiden kristittyjen, maallisen esivallan ja lopulta myös ei-kristittyjen puolesta.

Väärin ymmärretty ekumenia (ellei peräti poliittinen korrektius) on vaikuttanut pitkäperjantain yleisten esirukousten kaavaan jonkin verran Vatikaanin II kirkolliskokouksen jälkeen. Selkeimmin tämä näkyy mm. siinä, että ”erossa olevien veljien” (joita ennen oli tapana kutsua kerettiläisiksi ja skismaatikoiksi) paluuta kirkon täyteen yhteyteen samoin kuin varsinaisten pakanoiden kääntymistä rukoillaan hieman verhotummin, sanoisinko kirkkopoliittisesti ”diplomaattisemmin” sanankääntein kuin aikaisemmin oli laita; mitä juutalaisiin tulee, sanamuoto on nykyään jopa niin ympäripyöreä että sen voisi tulkita rukoukseksi sen puolesta, että Jumala pitäisi heidät ennallaan! Toisinaan minulla on pieni kiusaus omaksua näissä kohtaa eräänlainen reservatio mentalis –asenne, eli pistää henkisesti ikään kuin sormet ristiin ja hiljaa mielessään rukoilla vanhan kaavan mukaan…

Ristinpalvonnasta hiippakunnan Messukirja ohjeistaa näin:

  1. Verhottu risti tuodaan alttarille kahden kynttilää kantavan avustajan saattamana. Pappi, joka seisoo alttarin edessä, ottaa ristin vastaan, paljastaa sen ylimmän osan, kohottaa ristin kaikkien nähtäväksi ja aloittaa kehotuslaulun “Katso ristin puuta/ Ecce lignum Crucis”. Laulamisessa häntä avustaa diakoni tai tarvittaessa kuoro. Kaikki vastaavat “Tulkaa, palvokaamme/Venite adoremus”, minkä jälkeen kaikki polvistuvat ja palvovat hiljaa ristiä, jota pappi seisoen pitää kohotettuna. Tämän jälkeen pappi paljastaa ristin oikean poikkipuun ja laulaa ristiä kohottaen samoin kuin ensimmäisellä kerralla. Lopuksi hän paljastaa ristin kokonaan, kohottaa sen jälleen ja laulaa kehotuslaulun kolmannen kerran. 16. Sitten pappi kantaa ristin kahden palavia kynttilöitä kantavan avustajan saattamana kuorin portaille alttarin eteen tai johonkin muuhun sopivaan paikkaan, asettaa sen siihen tai antaa sen pideltäväksi avustajille, jotka sitä ennen ovat panneet kynttilät ristin molemmille puolille.

Jumala, muista laupeuttasi ja pyhitä iankaikkisella suojeluksellasi palvelijasi, joiden pelastuksen tähden sinun Poikasi verensä kautta asetti pääsiäisen salaisuuden, hän, joka elää ja hallitsee iankaikkisesta iankaikkiseen. (Pitkäperjantain liturgian alkurukous, H:gin hiippakunnan messukirja)

1 tykkäys
127

Kiirastorstaista semmoinen tarkennus, että triduum alkaa vasta vesperistä/ iltamessusta, joten krismamessu ei kuulu siihen vaikka se vietettäisiin oikealla paikallaan torstaiaamuna.

2 tykkäystä
128

Pitkänperjantain viettoa Puolasta. Mekin olimme mukana tuossa kuusituntisessa kärsimysnäytelmästä vuonna 2005.

129

TRIDUUM SACRUM – PÄÄSIÄISEN KOLME PYHÄÄ PÄIVÄÄ

3 Pyhä lauantai

Pyhästä lauantaista toteaa hiippakunnan Messukirja näin:

Pyhän lauantain kirkko viettää Herran haudan äärellä mietiskellen hänen kärsimistään ja kuolemaansa. Se ei tänään vietä pyhää uhria ja sen alttarit pysyvät paljaaksi riisuttuina siihen asti, kunnes Herran ylösnousemuksen yöllisen odotuksen eli juhlallisen pääsiäisvigilian päättyessä esiin puhkeaa ylösnousemuksen pääsiäisriemu, joka ylitsevuotavana täyttää koko viisikymmentä päivää kestävän pääsiäisajan. Pyhää ehtoollista voidaan tänä päivänä jakaa vain kuolevien matkaevääksi.

Tässä sanotaan siis, että tänäänkään ei vietetä messua, vaikka eilisen pitkänperjantain piti ”olla ainoa päivä kirkkovuodessa” (ks. edellinen postaukseni), jolloin sitä ei vietetä. No, tämä ristiriita on näennäinen, sillä ymmärtääkseni tässä tarkoitetaan tietenkin liturgista päivää, joka päättyy hyvän aikaa ennen keskiyötä. Pyhä pääsiäisyön vigilia, jota vietetään myöhään lauantaina, ennen puoltayötä, kuuluu liturgisesti jo pääsiäissunnuntaihin, vaikka se luetaan myös Triduum Sacrumiin.

Mutta pyhänä lauantaina Herran ruumis lepää siis vielä haudan pimeydessä. Päivän hetkirukouksissa muistellaan asiaankuuluvasti myös Herran laskeutumista Tuonelaan. Näin on laita ainakin pyhän lauantain laudeksessa, joka on oikeastaan ainoa varsinainen hetkipalvelus, johon minulle on tullut tavakseni säännönmukaisesti osallistua. Pyhän lauantain laudekseen kuuluu todella hieno saarna, joka juontaa juurensa varhaiskirkon vuosisadoilta, ja se ”sanoittaa” Herran Tuonelaan laskeutumisen salaisuutta paremmin kuin mikään muu tuntemani teksti:

“Suuri hiljaisuus vallitsee tänään maan päällä, suuri hiljaisuus ja suuri autius. Suuri hiljaisuus, koska Kuningas nukkuu. Maa oli järissyt ja sitten hiljentynyt, koska Jumala on ihmisenä vaipunut uneen. Hän on mennyt herättämään ne, jotka ovat nukkuneet muinaisista ajoista asti. Hän menee etsimään Aadamia, esi-isäämme, kadonnutta lammasta. Hän haluaa käydä niiden luona, jotka istuvat pimeydessä ja kuoleman varjossa. Hän saapuu päästämään vangitun Aadamin ja hänen kanssaan vankina olevan Eevan tuskistaan, hän joka on yhtäaikaa heidän Jumalansa ja heidän poikansa… ‘Minä olen sinun Jumalasi ja sinun takiasi minä tulin lapseksesi. Nouse sinä, joka nukuit, sillä minä en ole luonut sinua jäämään kahlehdittuna tänne tuonelaan. Nouse kuolleista! Minä olen kuolleiden Elämä’.” (Varhaiskirkon aikaisesta pyhän lauantain saarnasta)

Pyhän pääsiäisyön vigilia kuuluu siis jo kokonaan pääsiäissunnuntaihin, vaikka se sovinnaisesti ajatellen vietetään vielä pyhän lauantain puolella. Se kestää yleensä pari tuntia ja aloitetaan tavallisesti viimeistään ilta kymmeneltä. Pyhä pääsiäisyön vigilia on kirkkovuoden huippu ja ainakin novus ordon puitteissa kaunein ja hengellisesti rakentavin liturgia. Siihen todellakin kannattaa tulla, jos suinkin vain pääsee, mikä ei meidän oloissamme ole tietysti lainkaan sanottua; onnekseni minä olen, ellen nyt aivan väärin muista, aina päässyt. Ellei nyt suorastaan puukkoja sada, vigilia alkaa aina kirkon ulkopuolelta, missä siunataan suurikokoinen pääsiäiskynttilä, joka sitten kannetaan papiston ja uskovien kulkueessa sisälle kirkkoon, missä juhla jatkuu. (Nota bene: ortodoksit eivät siis ole ainoita, joilla on pääsiäisyönä isoja kulkueita kirkkojensa ympärillä!)

Pyhä pääsiäisyön vigilia on rikassisältöinen vietto, että sitä ei ole kokonaisuudessaan mahdollista referoida kovin yksityiskohtaisesti. Seuraavassa kuvaus aivan pähkinänkuoressa, lähteenä jälleen hiippakunnan Messukirja:

PYHÄN YÖN PÄÄSIÄISVIGILIA

  1. Kirkon vanhimman tradition mukaan tämä yö on Herralle pyhitetty valvomisyö (vert. 2. Moos. 12:42). Tänä yönä uskovat evankeliumin kehotusta seuraten (Lk. 12:35) kantavat palavia kynttilöitä käsissään ollakseen niiden ihmisten kaltaisia, jotka odottavat Herransa saapumista, niin että hän tullessaan löytäisi heidät valvovina ja kutsuisi heidät aterioimaan omaan pöytäänsä. 2. Tämän yön vigilia koostuu seuraavista osista: lyhyen valon juhlan jälkeen (vigilian ensimmäinen osa) pyhä kirkko Jumalan sanaan ja lupauksiin luottaen mietiskelee niitä ihmetekoja, joita Jumala alkuajoista lähtien on tehnyt kansansa hyväksi (vigilian toinen osa eli sanan jumalanpalvelus). Sen jälkeen kirkko ylösnousemuksen päivän jo lähestyessä vastaanottaa kasteen uudestisyntymisen kautta uusia jäseniä (kolmas osa), ja yhdessä heidän kanssaan saa kutsun astua pöytään, jonka Herra itse on valmistanut kansalleen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta (neljäs osa). 3. Pääsiäisyön vigilia vietetään yöllä; se voidaan aloittaa vasta yön alettua ja sen tulee olla päättynyt ennen sunnuntaiaamun alkua. 4. Yömessu on silloinkin, kun se toimitetaan ennen keskiyötä, Herran ylösnousemussunnuntain messu. Se, joka osallistuu yömessuun, voi uudelleen käydä ehtoollisella toisessa pääsiäismessussa. 5. Pappi, joka selebranttina tai konselebranttina on viettänyt yömessua, voi selebroida tai konselebroida myös toisessa pääsiäismessussa. 6. Pappi ja diakoni pukeutuvat valkoisiin messuvaatteisiin. Kaikkia vigiliaan osallistuvia varten varataan kynttilä.

Jos kirkkoon otetaan kastamattomia aikuisia, kasteriitti annetaan usein pyhässä pääsiäisyön vigiliassa. Näin on meilläkin laita ensi yönä. Niilläkin kerroilla, joilla kastettavia ei ole, kastemalja usein siunataan ja uskovat uudistavat samalla omat kastelupauksensa. Kaikkien pyhien litania kuuluu pääsiäisyön vigiliaan kummassakin edellä mainitussa tapauksessa. Pääsiäisvigilian lisäksi sitä kuullaan kirkoissamme harvoin, lähinnä eriasteisissa pappisvihkimyksissä ja toisinaan myös erilaisissa kulkueissa. Litaniae Sanctorum on kirkon litanioista vanhin ja kaunein, ja sitä kuulisi mielellään useammin.

(Ennen sananliturgiaa resitoitavasta Pääsiäisen ylistyksestä eli Exultet-hymnistä):

Tämä on se yö, jona Kristus murrettuaan kuoleman kahleet astui voittajana ylös tuonelasta.

Oi ihmeellistä laupeuttasi meitä kohtaan! Oi äärettömän suurta rakkauttasi, kun lunastaaksesi orjan annoit alttiiksi Poikasi. Oi miten välttämätön olikaan Aadamin synti, joka Kristuksen kuoleman kautta pyyhittiin pois.

Oi onnellinen syyllisyys, joka ansaitsi tällaisen Lunastajan. Tämän yön pyhyys karkottaa rikokset, pesee pois synnit, antaa langenneille takaisin viattomuuden, tuo murheellisille ilon, karkottaa vihan, luo yksimielisyyden ja murtaa pahan vallat. Oi tämä autuas yö, joka yhdistää taivaan ja maan, Jumalan ja ihmiset.

Tänä armon yönä ota vastaan, pyhä Isä, tämä ylistyksemme iltauhri, jonka pyhä kirkko kantaa sinulle palvelijoittesi kätten kautta uhratessaan juhlallisesti tämän mehiläisen vahasta tehdyn kynttilän.

Rukoilemme siis sinua, Herra, että tämä nimesi kunniaksi siunattu kynttilä heikkenemättä alati loistaisi karkottaen tämän yön pimeyden.

3 tykkäystä
130

Hetkinen. Minä olen ymmärtänyt, että triduumit osat ovat pitkäperjantai, lauantai ja sunnuntai. Kiirastorstai ei siihen kuulu, paitsi tietenkin siten, että se on pitkäperjantain aatto.

2 tykkäystä
131

Periaatteessa se saattaa noin ollakin. Mutta kaikissa käytännöllisissä ohjeissa, kuten esimerkiksi seurakuntiemme viikko-ohjelmissa, Triduum lasketaan alkavaksi juuri kiirastorstain iltamessusta. On myös huomattava, että kyseinen messu on osaksi aivan erisävyinen kuin pitkänperjantain vietot; torstainahan liturginen värikin on valkoinen ja messuun kuuluu muusta paastonajasta poiketen Gloria. Toki sävy vaihtuu sitten murheellisemmaksi vielä torstain aikana, mutta joka tapauksessa torstai-illan messu poikkeaa niin paljon pitkästäperjantaista, että minun on vaikea ajatella sitä pelkkänä pitkänperjantain aattona.

Abbé Jolyn messukirjassa muuten myös kiirastorstain aamun sekä päivän hetkipalvelukset - ja itse asiassa myös tuo krismamessu, josta ylempänä oli puhetta - luetaan Triduumiin kuuluviksi; mutta tässä saattaa olla kyse pre- ja postkonsiliaaristen tapojen eroista. Mitä pääsiäisvigiliaan tulee, se itsestään selvästi kuuluu liturgisesti sunnuntaihin, joten pitäisikö tässä sittenkin puhua pääsiäisen neljästä pyhästä päivästä? En tiedä, enkä suoraan sanoen vaivaa tällä liikoja päätäni.