Pyhä Cecilia, neitsyt ja marttyyri, muistopäivä - 22. marraskuuta
Ensimmäiseen eukaristiseen rukoukseen eli Roomalaiseen kaanoniin sisältyy kaksikin osaa, joissa luetellaan muutamien edellämme menneiden pyhien nimiä. Joukkoon kuuluu niin aposteleja kuin kummankin sukupuolen suuria marttyyreja. Näistä ”litanioista” jälkimmäinen, Nobis quoque peccatoribus, sisältää kimaran suosituimpia vanhakirkollisia naismarttyyreja. Siellä ovat mm. pyhät Perpetua ja Felicitas, pyhä Agatha, pyhä Lucia sekä pyhä Agnes; myös tämän päivän sankari, pyhä Cecilia, on siellä.
Neljän viimeksi mainitun neidon marttyyrikertomukset muistuttavat hyvin paljon toisiaan, ja myönnänkin, että minun on toisinaan vaikea yhdistää niiden tiettyjä detaljeja oikeaan henkilöön. Kaikki neljä, sisilialaiset Agatha ja Lucia sekä roomalaiset Agnes ja Cecilia, olivat puhdassydämisiä nuoria kristittyjä neitoja, jotka viimeisten pakanakeisareiden aikoina joutuivat uskonsa takia vainotuiksi; kaikkia heitä lisäksi uhkasi joko pakkoavioliitto pakanan kanssa tai jopa lähettäminen bordelliin. On sanomattakin selvää, että kaikki nämä Kristuksen morsiamet kestivät taivaallisen ylkänsä armon tukemina heitä kohdanneet kidutukset ja viettelykset säilyttäen sekä uskonsa että siveytensä koskemattomina. Heidän marttyyrilegendojaan on jossain luonnehdittu eräänlaisiksi uskonnollisiksi pienoisromaaneiksi, joista tuli varsin suosittua lukemista sen jälkeen, kun kirkko nousi maan alta ja vapautui vainonalaisesta asemastaan. Tämän kirjallisuudenlajin tietyt maneerit selittänevät sen, että legendat muistuttavat niin paljon toisiaan. Mielestäni ei kuitenkaan ole syytä epäillä tarinoiden historiallisen ytimen aitoutta.
Neljän mainitun neitsyen muisto- tai juhlapäivät osuvat ajallisesti melko lähelle toisiaan, vaikka kyseessä lieneekin puhdas sattuma. Joka tapauksessa Ceciliaa muistetaan tänään, 22.11., Lucian päivä on joulukuun alussa, Agneksen tammikuun lopussa ja Agathan helmikuun alussa.
Mutta ensin siis pyhä Cecilia. Cecilia oli legendan mukaan roomalaista patriisisukua, ja se tieto todennäköisesti pitääkin paikkansa. Avioliittoon pakotettunakin pyhä Cecilia tahtoi pitää kiinni neitsyyslupauksestaan ja taivaallisen avun välityksellä hän onnistui käännyttämään pakanallisen miehensä Valerianuksen sekä kristinuskoon että taivuttamaan hänet neitseelliseen elämäntapaan. Molempien osaksi tuli kuitenkin marttyyrikuolema, ensin Valerianuksen, sitten Cecilian. Pyhä Cecilia ehti ennen kuolemaansa pyhittää marttyyrionsa tapahtumapaikan eli oman kotitalonsa kirkoksi. Marttyyrikuoleman ajankohdasta ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta; joidenkin mukaan se olisi tapahtunut jo Marcus Aureliuksen hallituskaudella (161–180), toiset pitävät todennäköisempänä ajankohtana 200-luvun alkua eli Severus-sukuisten keisarien aikaa.
Pyhä Cecilia on musiikin suojeluspyhimys ja taiteessa hänet useimmiten esitetäänkin jonkin soittimen kanssa. Tämä siksi, että hääjuhlansa aikana pyhä Cecilia oli sulkenut korvansa maallisilta soittimilta, jotka pauhasivat hääriemua, ja sydämensä hiljaisuudessa hän oli laulanut Jumalan kunniaa.
Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä, viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: ”Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!” (Matt. 25: 1-6)
(Trivia: Pariisilaisen ”kotikirkkoni”, yhdeksännessä kaupunkipiirissä sijaitsevan St.-Eugène – Ste.-Cécilen seurakunnan toiseksi suojelijaksi valittiin aikoinaan pyhä Cecilia todennäköisesti vain siitä syystä, että kirkko sijaitsee Pariisin konservatorion välittömässä naapuruudessa. Toisaalta kirkon kuoro, Schola Sainte Cécile, on syystä maineikas yli seurakunta- ja kirkkokuntarajojenkin. Kuunnelkaa itse, ellette minua usko:)