Kirkkovuoden varrelta

proprium
ordo
liturgia
messu

#61

Mauriina: “Jaakobin liturgiassa ehtoollisen vastaanottaminen tapahtuu siten, että
pappi antaa ehtoollisleivän uskovalle käteen, uskovainen sanoo amen ja
syö ehtoollisleivän. Sen jälkeen pappi tai diakoni (mikäli sellainen
osallistuu palveluksen toimittamiseen) antaa ehtoollisvieraan juoda
yhteisestä maljasta, jonka jälkeen ehtoollisen vastaanottanut sanoo taas
amen.”

Ehtoolliselle menijä panee kädet siunauksenpyytämisasentoon. Pappi antaa leivänpalan kämmenelle (ei sormien väliin), ja pala imaistaan suuhun kämmeneltä, niin kuin papit tekevät myös pyhän Johannes Krysostomoksen jumalallisessa liturgiassa. Jos kämmenelle sittenkin jää murusia, ne nuolaistaan sieltä, niin että mitään ei mene hukkaan.


#62

Minua luultavasti pelottaisi silti, että jotain menee maahan. :S


#63

Pelko on aiheeton. Pieni leipäpala mahtuu kyllä kämmenelle. Jos kuiva murunen todella putoaisi lattialle, sen saa nostetuksi sieltä ylös ja suuhun. Ja näitä Jaakobin liturgioitahan on vain kerran vuodessa, jos silloinkaan.


#64

Tiistaina alkaa joulupaasto (15.11. - 24.12.). Joulupaasto on pitkä (40 päivää) mutta kohtuullisen helppo, kun usein saa syödä kalaa.


#65

Lähestymme vanhan kirkkovuoden loppua ja uuden alkua advanttikauden myötä. Sitä odotellessa pistän tähän oman hieman lyhennetyn ja muutenkin kevyesti ”toimitetun” käännökseni Jacobus de Voraginen (1228/9-1298) Kultaisen legendan alkusanoista, joissa tämä dominikaaniveli puristaa kirkkovuoden kierron pähkinänkuoreen ja rinnastaa sen eri vaiheet Jumalan kansan historialliseen vaellukseen. Nykyään kirkkovuoden kierto on tapana esittää joiltakin osin hieman toisin kuin tässä, mutta haitanneeko tuo. Käytössäni on Teodor de Wyzewan 1800-luvun lopulla ranskantama laitos.

Ihmiskunnan vaellus täällä maan päällä voidaan jakaa neljään eri periodiin: 1) harhautuminen oikealta tieltä, 2) kurssin korjaaminen eli uudistuminen ja paluu oikealle tielle, 3) sovitus ja 4) pyhiinvaellus. Ensimmäinen vaihe alkoi Adamista ja sitä kesti Moosekseen saakka. Kirkkovuoden kierrossa tätä ensimmäistä vaihetta muistelemme septuagesiman ja pääsiäisjuhlan välisenä aikana. Noiden seitsemänkymmenen päivän aikana kuulemme Ensimmäistä Mooseksen kirjaa, koska juuri siinähän kerrotaan esivanhempiemme lankeemuksesta. Toinen vaihe ihmiskunnan historiassa alkoi Mooseksesta ja sitä kesti Kristuksen syntymään saakka. Noina vuosisatoina ihmiset oppivat uskontotuuksia uudelleen erityisesti profeettojen opastuksella ja uudistuivat hengellisesti. Kirkkovuodessa tätä jaksoa kuvaa adventtiaika. Silloin kuulemme profeetta Jesajan kirjaa, jossa hengellistä uudistumista kaikkein selvimmin käsitellään. Kolmas vaihe alkoi Kristuksesta, joka sovitti meidät Isän Jumalan kanssa. Sitä edustaa kirkkovuodessa ajanjakso pääsiäisestä helluntaihin. Silloin luetaan Ilmestyskirjaa, jossa käsitellään sovituksen salaisuutta koko täyteydessään. Ja lopulta on sitten tämä oma maailmanaikamme eli pyhiinvaelluksen aikakausi, jolloin vaellamme ehkä kompastellenkin ja lukuisia esteitä väistellen kohti lopullista maalia. Kirkkovuodessa sitä kuvaa ajanjakso, joka alkaa helluntaioktaavin jälkeen ja päättyy adventtiin. Silloin kuullaan Kuningasten kirjoja ja Makkabealaiskirjaa, sillä niissä kerrotaan lukuisista taisteluista, jotka meille symboloivat sitä hengellistä kilvoittelua, joka on osamme tässä maailmanajassa. Joulusta septuagesimaan ulottuva kirkkovuoden aika jakautuu kahtia siten, että joulun ja epifanian oktaavin välinen jakso luetaan kuuluvaksi sovituksen aikaan ja epifanian oktaavista septuagesimaan ulottuva jakso puolestaan pyhiinvaelluksen aikaan.

Vaikka harhautuminen edeltää oikealle tielle paluuta, kirkko on kuitenkin nähnyt hyväksi aloittaa liturgisen vuoden muistelemalla jälkimmäistä. Kirkkovuosi alkaa adventista, sillä olisihan outoa, jos aloittaisimme erehdyksestä. Tästä syystä kirkkovuoden kierto ei seuraa orjallisen kronologisesti ihmiskunnan historiallista vaellusta aivan kuten evankelistatkaan eivät aina kerro Kristuksen elämän tapahtumista täsmälleen oikeassa järjestyksessä.


#66

Kirkkovuosi on vuosi vuodelta käynyt aina vain rakkaammaksi. Ja adventti ja paastonaika erityisesti.Juuri nyt elämme tuomiosunnuntaita jo parin tunnin ajan, mutta itse alan jo odottaa ensi viikkoa ja adventin aikaa.


#67

Meillä tuomiosunnuntaita kutsutaan nykyään Kristus-kuninkaan juhlaksi. Mutta se on keskeisiltä osiltaan sama juhla. Kristus-kuninkaan juhlapyhästä enemmän seuraavassa.


#68

Kristus, kaikkeuden kuningas, juhlapyhä - kirkkovuoden viimeinen sunnuntai

Vähän näkökulmasta tai laskutavasta riippuen joko Ranskan vallankumouksesta alkaen tai viimeistään 1800-luvun jälkipuoliskon vuosikymmenistä lähtien myös katolinen kristikunta on joutunut kamppailemaan yleisen luopumuksen henkeä, modernismia ja maallistumista vastaan. Paavi Pius XI (1922-1939) tuskin halusi mitenkään väheksyä muutaman edeltäjänsä keinoja (Pius IX:n Syllabus tai pyhän Pius X:n antimodernistivala) tässä taistelussa, mutta silti hänen mielestään maallistumiskehitystä vastaan olisi parasta taistella rukoillen, siis viime kädessä liturgian keinoin. Tässä tarkoituksessa paavi julisti vuonna 1925 julkaistussa ensyklikassaan Quas Primas uuden kirkollisen juhlan Kristuksen kuninkuuden kunniaksi. Juhlan tarkoitus oli osaltaan korjata meneillään olevan mittavan maallistumisen ja julkisen luopumuksen tuhoisia yhteiskunnallisia seurauksia korostamalla Kristuksen universaalia kuninkuutta.

Paavin mielestä oli paikallaan viettää juhlaa koko liturgisen syklin lopussa, koska se ikään kuin kruunaa koko kirkkovuoden ja valmistaa kristikansaa lähenevän adventin myötä alkavaan hartaan odotuksen aikaan, jota tosin sävyttävät myös katumus ja viimeisen tuomion näköalat. Alun perin juhlaa vietettiin lokakuun viimeisenä sunnuntaina eli hieman ennen kaikkien pyhien juhlaa, sillä näin haluttiin korostaa Kristuksen kuninkuutta myös pyhimysten kruununa. Vanhaa kalenteria seuraavat ”tradit” viettävät tietysti Kristuksen kuninkuuden juhlaa edelleen sen alkuperäisellä paikalla, mutta novus ordossa sen paikka on nykyään kirkkovuoden viimeisessä sunnuntaissa. Ihan hyvin se kyllä sinnekin sopii.

Viime vuosisadan alkupuoliskolla Kristuksen kuninkuuden kultti tuli hyvin suosituksi erityisesti espanjaa puhuvassa maailmassa, paitsi vanhassa Espanjassa myös Meksikon kaltaisissa Uuden maailman maissa. Sattumoisin juuri näissä maissa oli lyhyen ajan sisällä noussut vallankumousliikkeitä, jotka eivät olleet ideologisesti niinkään sosialistisia kuin jakobinistisia, mikä antoi myös niiden aggressiiviselle sekularismille ja antiklerikalismille omanlaisensa sävyn, sellaisen josta jokainen vähänkään Ranskan vallankumoukseen perehtynyt tunnistaa nopeasti paljon tutunomaisia piirteitä. Juuri näiden liikkeiden traditionalistiset vastavoimat omaksuivat lippuunsa tunnuslauseen Viva Cristo Rey!. Espanjan sinänsä traagisessa sisällissodassa se oli mm. Navarran karlistien kuningasmielisistä ja hartaan katolisista talonpojista koottujen osastojen eli requeté-miliisien taisteluhymni. Kristus-kuningas on edelleen tärkeä osa kansallismielistä katolisuutta Espanjassa.

Kaikkivaltias ja iankaikkinen Jumala, joka halusit palauttaa kaiken ennalleen rakkaassa Pojassasi, kaikkeuden kuninkaassa: suo hyvyydessäsi, että kaikki kansakunnat, jotka synnin haavat ovat repineet hajalle, alistuisivat Hänen lempeään herruuteensa. Amen.

(Omnipotens sempiterne Deus, qui in dilecto Filio tuo, universorum Rege, omnia instaurare voluisti: concede propitius; ut cunctae familiae gentium, peccati vulnere disgregatae, eius suavissimo subdantur imperio: qui tecum vivit & regnat.)


#69

Tuomiosunnuntai ja samalla Kristuksen kuninkuuden tai Kristuksen kirkkauden sunnuntai on meillä luterilaisilla. Minulla on samansuuntaisia aatoksia kuin @cymbus :lla, Tuomiosuunnuntai ja lähestyvä adventtikausi käyvät vuosi vuodelta tärkeämmiksi. Tuomiosuunnuntain juhlavuuden ja vakavuuden jälkeen on ihanaa odottaa pian alkavaa adventtia ja ensi sunnuntaina kajahtavaa Hoosiannaa. Jouluun on enää 5 viikkoa :slight_smile:


#70

Valistaisitko meitä tietämättömiä siitä, mitä tarkoittaa tällainen rukouksen lopetus, jonka olet suomentanut arkisesti aameneksi?


#71

Lähes varmasti tiedät, että qui tecum vivit et regnat on suomeksi “joka kanssasi elää ja hallitsee”. Sellaisenaan se näyttäisi vähän oudolta, mutta kyseessä on tietenkin rukouksen lopetuksen tilaa säästävä typistys. Koko ritirimpsu kuuluu itse messutilanteessa ääneen luettuna (suomeksi) jokseenkin näin: “Tätä pyydämme saman herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka kanssasi elää ja hallitsee iankaikkisesta iankaikkiseen, aamen.”

En suoraan sanoen tiedä, miksi abbé Jolyn uskovien messukirja, joka on useimmissa tämän ketjun postauksissa pääasiallinen lähteeni, käyttää juuri tämän kaltaisia typistyksiä. Toisinaan rukouksen loppu näissä messuteksteissä typistetään myös muotoon Per dominum, siis “Herra[mme] kautta”. Itse olen kuitenkin päätynyt siihen, että lopetan kaikki suomennokseni yksinkertaisuuden vuoksi selvään ja konstailemattomaan aameneen.


#72

Pyhä Cecilia, neitsyt ja marttyyri, muistopäivä - 22. marraskuuta

Ensimmäiseen eukaristiseen rukoukseen eli Roomalaiseen kaanoniin sisältyy kaksikin osaa, joissa luetellaan muutamien edellämme menneiden pyhien nimiä. Joukkoon kuuluu niin aposteleja kuin kummankin sukupuolen suuria marttyyreja. Näistä ”litanioista” jälkimmäinen, Nobis quoque peccatoribus, sisältää kimaran suosituimpia vanhakirkollisia naismarttyyreja. Siellä ovat mm. pyhät Perpetua ja Felicitas, pyhä Agatha, pyhä Lucia sekä pyhä Agnes; myös tämän päivän sankari, pyhä Cecilia, on siellä.

Neljän viimeksi mainitun neidon marttyyrikertomukset muistuttavat hyvin paljon toisiaan, ja myönnänkin, että minun on toisinaan vaikea yhdistää niiden tiettyjä detaljeja oikeaan henkilöön. Kaikki neljä, sisilialaiset Agatha ja Lucia sekä roomalaiset Agnes ja Cecilia, olivat puhdassydämisiä nuoria kristittyjä neitoja, jotka viimeisten pakanakeisareiden aikoina joutuivat uskonsa takia vainotuiksi; kaikkia heitä lisäksi uhkasi joko pakkoavioliitto pakanan kanssa tai jopa lähettäminen bordelliin. On sanomattakin selvää, että kaikki nämä Kristuksen morsiamet kestivät taivaallisen ylkänsä armon tukemina heitä kohdanneet kidutukset ja viettelykset säilyttäen sekä uskonsa että siveytensä koskemattomina. Heidän marttyyrilegendojaan on jossain luonnehdittu eräänlaisiksi uskonnollisiksi pienoisromaaneiksi, joista tuli varsin suosittua lukemista sen jälkeen, kun kirkko nousi maan alta ja vapautui vainonalaisesta asemastaan. Tämän kirjallisuudenlajin tietyt maneerit selittänevät sen, että legendat muistuttavat niin paljon toisiaan. Mielestäni ei kuitenkaan ole syytä epäillä tarinoiden historiallisen ytimen aitoutta.

Neljän mainitun neitsyen muisto- tai juhlapäivät osuvat ajallisesti melko lähelle toisiaan, vaikka kyseessä lieneekin puhdas sattuma. Joka tapauksessa Ceciliaa muistetaan tänään, 22.11., Lucian päivä on joulukuun alussa, Agneksen tammikuun lopussa ja Agathan helmikuun alussa.

Mutta ensin siis pyhä Cecilia. Cecilia oli legendan mukaan roomalaista patriisisukua, ja se tieto todennäköisesti pitääkin paikkansa. Avioliittoon pakotettunakin pyhä Cecilia tahtoi pitää kiinni neitsyyslupauksestaan ja taivaallisen avun välityksellä hän onnistui käännyttämään pakanallisen miehensä Valerianuksen sekä kristinuskoon että taivuttamaan hänet neitseelliseen elämäntapaan. Molempien osaksi tuli kuitenkin marttyyrikuolema, ensin Valerianuksen, sitten Cecilian. Pyhä Cecilia ehti ennen kuolemaansa pyhittää marttyyrionsa tapahtumapaikan eli oman kotitalonsa kirkoksi. Marttyyrikuoleman ajankohdasta ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta; joidenkin mukaan se olisi tapahtunut jo Marcus Aureliuksen hallituskaudella (161–180), toiset pitävät todennäköisempänä ajankohtana 200-luvun alkua eli Severus-sukuisten keisarien aikaa.

Pyhä Cecilia on musiikin suojeluspyhimys ja taiteessa hänet useimmiten esitetäänkin jonkin soittimen kanssa. Tämä siksi, että hääjuhlansa aikana pyhä Cecilia oli sulkenut korvansa maallisilta soittimilta, jotka pauhasivat hääriemua, ja sydämensä hiljaisuudessa hän oli laulanut Jumalan kunniaa.

Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä, viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: ”Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!” (Matt. 25: 1-6)

(Trivia: Pariisilaisen ”kotikirkkoni”, yhdeksännessä kaupunkipiirissä sijaitsevan St.-Eugène – Ste.-Cécilen seurakunnan toiseksi suojelijaksi valittiin aikoinaan pyhä Cecilia todennäköisesti vain siitä syystä, että kirkko sijaitsee Pariisin konservatorion välittömässä naapuruudessa. Toisaalta kirkon kuoro, Schola Sainte Cécile, on syystä maineikas yli seurakunta- ja kirkkokuntarajojenkin. Kuunnelkaa itse, ellette minua usko:)


#73

Italialainen pappi ja säveltäjä, Licinio Refice on tehnyt hienonon oopperan P. Ceciliasta.


#74

Tänään muistamme P. Katariina Aleksandrialaista, jonka Rooman kirkko on dumpannut sivuun. Suomessa hän kuitenkin on ollut rakastetuimpia pyhimyksiämme.


#75

Kyllä hänen muistopäivänsä on tänään myös katolisessa kirkossa.


#76

Katariinan kultti supressoitiin monien muiden vanhan kirkon pyhimyksien lailla V2:n jälkimainingeissa.


#77

…mutta palautettiin JP2 loppuvuosina :slight_smile:


#78

Entiseen asemaanko? No, valitettavasti on niin, ettei kaikkia supressoituja pyhiä ole palautettu. Ainakaan siihen tilaan, mikä aiemmin oli.


#79

Katariina palautettiin kirkon yleiseen kalenteriin. Monia vähemmän tärkeitä vanhoja pyhiä poistettiin siitä vuoden 1970 uudistuksessa mutta sääntö- ja hiippakunnat, joissa heidän kulttiaan esiintyy, ovat pitäneet heitä kalenterissaan koko ajan. Martyrologiumista ei tietääkseni ole poistettu ketään.


#80

Kirkon yleiseen kalenteriin päätyminen tarkoittaa siis käytännössä sitä, että kyseinen muistopäivä on kaikkien hiippakuntien kalentereissa vähintään sillä arvolla, joka vietolle on yleiskalenterissa annettu.