Samaa mieltä! Jos ei ole sitoutunut oikeaan oppiin, ei ole apostolisessa jatkumossa.
1 tykkäys
Minusta sekin määritelmä että oppiin sitoutuminen on suksession merkki on monellakin tapaa ongelmallinen. Ensinnäkin siksi että siinä jää toiseksi mielestäni se asia, mikä on suksessiossa tärkeintä, eli kommuunio. Piispuuden tehtävä on toki siirtää oppia, mutta oppia joka elää kommuuniossa.
Itse olen kiinnittänyt huomiota kirjoituksiin joissa puhutaan piispuuden ehtoollisenjakoa valvovasta tehtävästä, se on se kumma tapa sanoa asia “johtaa rakkaudessa”, kysymys on enemmästä kuin ehtoolliseen liittyvän opin ja toimintatapojen valvomisesta.
Piispanvihkimys on apostolista suksessiota niin kauan kun vihkijä ja vihittävä haluavat palvella kommuuniota, sitä ehtoollisyhteisöä josta jatkumo on heihin tullut. Ei niin että otetaan vastaan vihkimys ja sitten lähdetään ihan muihin porukoihin.
Myönnän toki että historiasta tunnetaan tietysti hyvin kiemuraisia tilanteita, joissa on ollut monimukaista jäljittää sitä yhteisöä mistä jatkumo etenee.
Mietin edelleen että ei todellakaan aina tarvitse tehdä hirveitä pesäeroja opin suhteen vaan voidaan pitää kommuunion ja ehtoollisyhteyden vaalimista tärkeimpänä yhteisöä määrittävänä tekijänä. Näitä olen miettinyt lueskellessani tilannetta areiolaisaikana, mikä ei ollut ihan lyhyt ajanjakso. Kirkko ei jakautunut vaikka sisällä eli ja kyti monenlaista. Suksessiokysymyksistä ei tehty opillisia kysymyksiä yhteisön ykseyden ja palvelemisen yli. Pappissäädyn edustajia tottakai otettiin välillä pois viranhoidosta, kun homma meni monimutkaiseksi. Ihailtavaa. Ikuinen muisto sen ajanjakson piispoille ja patriarkoille.
Ja toki tässäkin taas muistan että ei se areiolaisuuden aika varmastikaan joka hetki ja joka paikassa ollut näin ruusuista kuin minun kuvaukseni. Helppoahan se on täältä vuosisatojen takaa fiilistellä.
Mielenkiintoinen anekdootti on P. Johannes Kultasuu, sai muistaakseni pappisvihkimyksen Rooman kanssa skismassa olevalta piispalta.
Skismaatikkojen pappisvihkimykset hyväksyttiin usein, mutta piispat joutuivat tyytymään olemaan chorepiscopuksia (mikähän tämä olisi suomeksi - ei ainakaan kuoripiispa, kuten nyt äkkiä tekisi mieli sanoa).
1 tykkäys
Apulaispiispa on ainakin ortodoksisuomessa käytetty termi. En tiedä, onko konsepti sama.
P. Johanneksen tapauksessa kiinnostavaa on, että vihkimys tuli would-be skismaattiselta piispalta, vaikka Rooman kanssa kommuuniossa oleva olisi ollut tarjolla. Ei tämä itsessään tietysti ole mikään suuri ekklesiologinen löytö, mutta mielestäni yksi esimerkki siitä, että kirkkohistoria ei mahdu siisteihin dogmaattisiin laatikoihin. Kirkkohistoria on ajoittain kaoottista.
1 tykkäys
Ei ehkä ihan, mutta sinne päin.
1 tykkäys
Tavallisesti puhutaan maalaispiispasta. Hän oli eräänlainen apulaispiispa.
Ei vain. Meidän Suksessio on vahvistettu jo ennen aika sitten vanhakatolisilta piispoilta ja nyt olemme myös kokonaisvaltaisemmin kommuuniossa heidän kanssaan.
Wut? Siis tämä porukka vai joku muu?
1 tykkäys
Jå, Utrechtunionen är det!
De gammalkatolska kyrkorna i Utrechtunionen hade från sitt grundande 1889 ett giltigt och erkänt ämbete, det vill säga den apostoliska successionen, och en teologi som man, mycket förenklat, kan säga ligger mittemellan den romersk-katolska och den lutherska. Detta har gjort att gammalkatolikerna från 1920-talet har spelat en viktig roll i samarbetet mellan olika kyrkor i världen.
Onsdagen den 23 november 2016 bekräftade ärkebiskop Antje Jackelén och ärkebiskopen av Utrecht, Mgr. Dr. Joris Vercammen, det formella avtalet mellan Svenska kyrkan och den gammalkatolska kyrkan under en mässa i Uppsala domkyrka.(Ekumenik, kyrkogemenskap och samarbete med andra kyrkor och religioner - Svenska kyrkan)
Jätän linkit tähän: http://www.utrechter-union.org/fman/851.pdf och http://www.utrechter-union.org/seite/542/utrecht_and_uppsala_together_in_ .
Niin, kyllä kai nykyäänkin katolisessa kirkossa hyväksytään idän skismaatikkojen tekemät pappisvihkimykset. Miten lie piispanvihkimykset? Miten esimerkiksi silloin, kun unionikirkot palasivat täyteen yhteyteen katolisen kirkon kanssa?
Esimerkiksi luterilaisuudesta ja anglikaanisuudesta kääntyvät vihitään uudelleen papeiksi, koska näiden kirkkojen vihkimyksiä ei Rooma tunnusta.
Ei ihan. Esim. anglikaanisuudesta tulleet papit joskus vihitty ehdolla. Joku puhui, että ruotsalaisia pappeja joskus ehkä vihitty sama tavalla. En löydä nyt viite siitä. Ehkä legenda tai sitten totta.
En ole mitenkään asiaan perehtynyt, mutta ymmärtääkseni sukkessio ei lännen kirkossa jatku ilman paavin siunausta vaikka kuinka käsiä päälle pantaisiin “uuden piispan” päälle. Joten ei kai luterilaisilla ei sitä ole. Koska myös ortodokseilla on säilynyt sukkessio, ei uniaattipuolella ei mitään ongelmaa. 
Ei riitä! Keksit varmaan pienellä miettimisellä jotain vielä vähän enemmän solvaavaa.
Et ole ’törmännyt’ ideaan, koska risteilet vain aidatulla alueella. Ehkä?
Asetelma, että ‘kuka on suurin’ oli Vanhan Liiton puolella selkeä, mitä silloiseen Jumalan Seurakuntaan tulee. Mutta tilalle tuli Uusi, Parempi Liitto ja Vanha lakkasi olemasta, poistui tarpeettomana.
Näiltäkin osin Uusi Liitto uudisti arvoasteikot, laittoi kaiken päälaelleen:
24 Ja heidän välillään syntyi myös kiista siitä, kuka heistä oli katsottava suurimmaksi.
25 Niin hän sanoi heille: "Kansojen kuninkaat herroina niitä hallitsevat, ja niiden valtiaita sanotaan hyväntekijöiksi.
26 Mutta älkää te niin; vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin se, joka palvelee.
27 Sillä kumpi on suurempi, sekö, joka aterioi, vai se, joka palvelee? Eikö se, joka aterioi? Mutta minä olen teidän keskellänne niinkuin se, joka palvelee.
Jo Uuden Liiton alkaessa, nousi huoli, siitä, “kuka heistä oli katsottava suurimmaksi”, (Lk. 22:24-27).
Alkoi piispallinen tendenssi, johon haettiin ja haetaan vieläkin tukea Raamatusta.
Niin Jeesuksen kuin apostolien opetukset tekivät toistuvasti selväksi, että lauman esikuvina on vanhimmat, uskossaan vakaantuneet kokeneet veljet. Yksi esimerkki Apt. 20:
“17 Mutta Miletosta hän lähetti sanan Efesoon ja kutsui tykönsä seurakunnan vanhimmat (presbuteros).
Näille vanhimmille Paavali puhui ja saman luvun 28 jae, “Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi (episkopos), paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.”
Pietari vahvistaa vanhimman, kaitsijan funktion: 1. Piet. 5:3:
ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina,
Jeesus itse sanoi Ilm. 2:6, “Mutta se sinulla on, että sinä vihaat nikolaiittain tekoja, joita myös minä vihaan.
Sitten 15. jae: “Niin on myös sinulla niitä, jotka samoin pitävät kiinni nikolaiittain opista”
Tuo ‘samoin’ (houto) varottaa Bileamin opista, viettelysten ansasta.
Mielestäni on suhteellisen yksinkertaista huomioida, että väärän nimi ‘nikolaiittain oppi/opetus’ (didache) paljastaa karvansa jo, kun kuulemme nimen, eli ‘nikos’ tarkoittaa lähinnä hallita ja ‘laos’ tarkoittaa tavallista, maalikkokansaa.
Sensijaan, että paikallisesti Seurakunnan johtaja olisi Jeesus ja Seurakunnassa eli Kristuksen Ruumiissa, jokaisessa paikallisesti erikseen, olisi Ruumiin jäsenet eri tehtävissä, kuten vanhimmat (presbuteros) kaitsijoina (episkopos).
Jeesus vihaa nikolaiittain oppia ja opetusa, koska Hän ei ole perustanut ensimmäistä kirkkoa, jossa hierarkia hallitsee. Siksi Jeesus poisti kaikki kirkolliset nimitykset etukäteen:
Matt. 23:8-9: “Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä. Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.”
Yhteenvetona:
‘Kuka on suurin’ alkoi elää kysymyksenä, eikä tätä lihan mieltä Hengellä kuoletettu, vaan alettiin keskustelemaan ehdotuksen kanssa. Keskustelun tuloksena on ensin papit, jotka edustavat Jeesusta ylempiensä valvonnassa. Suurin poikkeama Jeesuksen opista, tässä hierarkiassa on se, että tämän pyramiidin huipulla on Kristuksen sijainen.
Mitä hierarkiaan tulee, niin esim. RKK:n katekismuksessa se on koko katekismuksen yhdistävä punainen lanka. Laitan yhden hierarkian vahvistavan kohdan:
- ”Virkansa nojalla Rooman piispalla, piispainkollegion päällä, on tämä erehtymättömyys, kun hän kaikkien uskovien ylipaimenena ja opettajana, joka vahvistaa veljiänsä uskossa, julistaa lopulliseksi jonkin uskoa tai moraalia koskevan opinkappaleen … Kirkolle luvattu erehtymättömyys on olemassa myös piispakunnassa, kun se harjoittaa ylintä opetusvirkaansa yhdessä Pietarin seuraajan kanssa”, ennen kaikkea ekumeenisessa kirkolliskokoukses- sa.425 Kun kirkko korkeimman opetusvirkansa välityksellä asettaa jotakin ”uskottavaksi Jumalan ilmoituksena” ja Kristuksen opetuksena,426 uskovien on pitäydyttävä tällaisiin määrityksiin uskon kuuliaisuudella.427 Tämä erehtymättömyys ulottuu yhtä pitkälle kuin itse jumalallisen ilmoituksen talletus.
Juu, jos jotain dispensationalisti Scofieldin tulkintoja uskoo.
Kommentissani Antti Valkamalle mainitsen kohdan Apt. 20:17 ja 28. Ensin puhutaan vanhimmista, ja sitten, että heidät, vanhimmat (presbuteros) Pyhä Henki on pannut kaitsijoiksi, (episkopos). Eli ei Pyhä Henki ole uskossaan vanhimpia ja kokeneempia pannut ‘piispoiksi’ (huom. sanan jälkipolttoinen merkityssisältö), vaan kaitsemaan, joka on yksi tehtävistä Kristuksen Ruumiin jäsenille, mutta ei yläpuolella muitten. Seurakunnassa on vain vanhimpia, jotka kukin omalla armoituksellaan kaitsevat laumaa.
Viittaat ylösnousemuksella varmaankin Apt. 1:8-11, Jeesuksen taivaaseen astumiseen. Sen näkeminen itsessään ei rankannut ketään toisten yläpuolelle, eikä etenkään, että siitä voitaisiin muotoilla ‘jatkumo’. Jeesuksella oli ensimmäiset, jotka vaelsivat maan päällä hänen yhteydessään. Sanotaan, että vain kaksitoista, ensin, olivat osoittautuneet uskollisiksi. Sitten Juudas vilpistyi ja lankesi pois. Näiden kahdentoista merkitystä ei laiteta muitten yläpuolelle muuten, kuin että he olivat ensimmäisiä Uuden Liiton uskovia ja Kristuksen Ruumiin jäseniä.
En tiedä Scofieldista mitään
Ei ehkä noin. Tai sitten ei edes ortodokseilla on säilynyt sukkessio. Kysyin asiaa ystävä pappi Suomesta. Hän vastasi sitaatilla dokumentti Kasvavaa yhteyttä (numero 252) :
Olemme yksimielisiä (nämligen evl.fi och katolinen.fi), että piispasta ei tule vihittäessä ensin piispaa ja vasta sen jälkeen piispainkollegion jäsentä, vaan hän on piispa sen kautta, että hänet on sakramentaalisesti asetettu osaksi kollegiota, kuten osoittaa “ikivanha tapa kutsua useampia piispoja avustamaan vihkimismenoissa silloin, kun uusi valittu on korotettava ylimmäispapilliseen virkaan” (LG 22/1). Luukas 10:16 (LG 20) kuvaa piispojen asemaa sanonnalla, joka oli olennainen myös luterilaiselle käsitykselle piispanviran auktoriteetista (CA 28.22: BC 84) samoin kuin käsitykselle vihkimysvirasta yleisesti (AC 7.28: BC 173). (källa: http://sakasti.evl.fi/julkaisut.nsf/6B072E7A9FE54E57C2258227002F1731/$FILE/Kasvavaa%20yhteyttä_nettiin.pdf )
1 tykkäys