Wikipedia englanniksi sanoo, että:
Nikolaos (Greek: Νικόλαος) is a common Greek first name which means “Victor of People”, a compound of νίκη nikē ‘victory’ and λαός laos ‘people’. The connotation is “people’s champion” or “conqueror of people”.
Eli jos pelkällä sanan merkityksellä mennään, niin kansojen voittaja voisi olla vaikka evankelinen liike:
Ilm. 2:6 Mutta se sinulla on, että sinä vihaat [kansojen voittajien eli evankelisten] tekoja, joita myös minä vihaan.
Ilm. 2:15 Niin on myös sinulla niitä, jotka samoin pitävät kiinni [kansojen voittajien eli evankelisten] opista.
Historiasta kuitenkin selviää sen verran, että kyseessä oli yhden diakonin eli konkreettisen historiallisen henkilön mukaan nimetty liikehdintä. Jos tuosta minun ehdottamastani jutusta pitäisi löytää joku logiikka, niin se olisi, että tehokas evankeliointi voi nopeasti päätyä tinkimään uskon sisällöstä. Silloin kansojen voittaminen alkaa tapahtua leivän ja sirkushuvien kautta. Tätä Jeesus luultavasti vihaisi.
Tässä liikutaan kovasti Hislopin linjoilla tai Hislopin käyttämässä logiikassa. Minulla on kädet kirjoituspöydän päällä. Kuvaannollisesti käteni ovat silloin voittaneet kirjoituspöydän. Minulla on siten nikolaiittaiset kädet. Tässä toteutuu tulkinnan periaate nimeltä voittaminen. Sen ymmärtäminen vaatii, että hetkeksi unohdamme, ettei pöytä ole yhtä kuin kansa. Vaikka kansa on toki monia ihmisiä. Ja monet ihmiset kokoontuvat pöydän ääressä. Eli pöytä toimii siten symbolina kansalle. Joten periaate yllättäen toimii myös näiltä osin.
Joten kun puhutaan pöydistä, sillä oikeastaan viitataan niihin joukkoihin, jotka mahtuvat niiden ääressä istumaan. On myös mahdollista, että on ollut olemassa sellainen tapakulttuuri, jossa käsien laskeminen pöydän päälle on merkinnyt hallintavaltaa sen pöydän ääressä istuviin. Se on ollut eräänlainen isännän tai päällikön oikeus. Silloin käsien lepuuttaminen pöydän päällä on suoraan nikolaiittain merkki.
Minulla on kirjoituspöytä hieman tavallista syvempi (että se kerää paremmin tavaraa päälleen) ja korkeampi (että sitä voi käyttää satulatuolin kanssa), joten väistämättä pidän käsiä usein sen päällä. Tästä seuraa, että Jeesus vihaa minun tekojani. Näin sanoo suoraan Raamattu. Joudun siis joko opettelemaan uuden asennon tai vaihtamaan kirjoituspöytäni, jotta Jumalan viha väistyisi.
Pitää vielä muistaa se, että kädethän ovat ilmiselvä tekojen symboli. Siksi Jeesus tuossa kohdassa vihaa nimenomaan nikolaiittain tekoja. Tulkinnan periaatteita sataa ihan kaatamalla.
Tuossa ajattelussa, minkä edellä esitin, on monia skitsofreenisia piirteitä. Yksi keskeinen on se, että hyppiminen sanojen ja niiden vastineiden välillä tapahtuu mielivaltaisesti ja ilman perustetta. Tästä seuraa se, että sana, joka tarkoittaa montaa konkreettista asiaa, voidaan ottaa vapaasti vain yhtä tarkoittavana, jos sitä kautta on mahdollista loikkia haluttuun tavoitteeseen. Lisäksi voidaan määritellä omia “symboleita” asioille. Vaikka ne todellisuudessa ovat abstraktioita, eivät symboleita. Mutta niiden kutsuminen abstraktioiksi paljastaisi pelin luonteen. Kun niistä puhutaan symboleina, ujutetaan mukaan väite, että päättely on jollain tavalla todellisuuteen perustuva tai ammentaa jostain konkreettisesta.
Karkea platonismin lyhyt oppimäärä on, että konkreettinen on aisteilla tavoitettava asia. Abstrakti on pelkällä ajattelulla tavoitettava asia. Symboli on jokin, mikä yhdistää nämä. Soveltaa voi siten, että tuossa edellä esittämässäni ketjussa pöytä on abstraktio kansasta tai väkijoukosta. Ja käsillä nojaaminen on abstraktio hallinnasta ja vallasta. Miksi näin on, vaikka pöytä ja nojaamisen aistimus ovat aivan konkreettisia?
Siksi, että konkreettinen plus abstrakti ei automaattisesti muodosta symbolia. Kaikki pöydät eivät tarkoita väkijoukkoja. Kaikki nojaaminen ei tarkoita valtaa. Jos yhdistämisen tapahtuman lähde on vain ajatuksessa, joka ottaa alisteisella tavalla haltuun jotain konkreettista, on tulos myös abstrakti. Jos taas konkreettisella on yhtä suuri painoarvo kuin abstraktiolla, silloin niiden yhdistelmää voi pitää symbolina.
Arkikielessä menee niin, että jos minä määrittelen jonkin asian joksikin tai edustamaan jotain, niin se on abstraktio. Jos taas havaitsen jonkin asian ja selitän sen, niin tuloksena on symboli. Esimerkiksi nuoruuden tai seksikkyyden abstraktio on yhtä kuin kaikkien nuorien tai seksikkäiden ihmisten joukko tai sen joukon määritelmä. Kun taas nuoruuden tai seksikkyyden symboli on joku yksilö, joka on selkeästi havaittavissa nuoreksi tai seksikkääksi.
Keskeinen havainto tästä, jolla on kauaskantoisia seurauksia, on että symbolinen ymmärtäminen edeltää abstraktia ymmärtämistä. Ihminen elää symbolisen ymmärtämisen keskellä, kautta ja avulla.
Asiaan palatakseni totean, että Jeesus ei käytä yhtä sanaa vallan tai hierarkioiden symbolina, koska ei ole mitään syytä ajatella, että sellainen merkitys olisi ollut tuttu tekstin aikalaisille. Tämän vuoksi nikolaiittojen käsittäminen kansanvallan kannattajina tai kansan valloittajina on selittäjän keksimä abstraktio. Tällä tavalla samalla kohdalla voi vastustaa mitä tahansa hallitsijoita tai hallitsemisen muotoa. Yhden saarnaajan vetämää paikallisseurakuntaa voi eri näkökulmista luonnehtia diktatuuriksi, demokratiaksi tai anarkiaksi. Ja kaikkia näitä voi kritisoida tuota yhtä sanaa paloittelemalla.
Mutta ei tässä vielä kaikki. Kun puhutaan abstraktioista, pysytään ajattelun tasolla, sivuamatta todellisuutta. Kun puhutaan symboleista, nimetään havaintoja, joissa abstrakti ja konkreettinen ovat yhtä. Mutta kun puhutaan tulkinnan periaatteista, niin siinä on ajatuksena, että siinä voidaan ajatuksen tasolta lähtien tehdä todellisuus de facto joksikin ja sitä kautta antaa merkitys jollekin, millä ei sitä ennen mitään merkitystä ollut. Esimerkiksi katolisen kirkon hierarkia on täysin pimennossa, riippumatta sen edeltävistä konkreettisista ja funktionaalisista merkityksistä, kunnes joku tulee “valaisemaan” sen tällä tulkinnan periaatteella ja sitä kautta vasta tekee siitä jotain tai määrittelee sen joksikin vähän kuin ensimmäistä kertaa.
Tl;dr
Mitä Hislopiin tulee, niin kirjasta on toinen kirjoittaja, nimeltä Ralph Woodrow, tehnyt oman version 1900-luvulla. Hän kertoo itse koko tarinan täällä: The Two Babylons - Christian Research Institute
Eli jos joku “ei Hislopia tiedä”, niin siihen on vastattu jo, että kyseiset jutut ovat tulleet yleisön tietoon myös Woodrowin kirjan kautta. Ynnä näistä tehtyjen tiivistelmien ja uusien opetusten perusteella. Mutta kyseisten väitteiden ja niiden perusteluiden alkuperä on lopulta Hislop. Woodrow taas ei ole lennähtänyt toiseen äärilaitaan ja liittynyt katoliseen kirkkoon, vaan luovuttuaan Hislopista on tullut sille kannalle, että katolista kirkkoa voi ja pitää vastustaa, koska se tekee asioita, joita ei suoraan sanota Raamatussa. Tai jotain. Mutta artikkelissa ei ole paljoa tästä näkökulmasta, eikä se vaikuta varsinaiseen asiaan.