Kirkollinen päiväkoti ei sovi AVIlle

Katolisten sisarten päiväkoti Jyväskylässä on joutunut melko yllättäviin vaikeuksiin.

Uskonnonopetus päiväkodissa kiellettyä?

Se, että puljun nimi on “Kuoleman tuskassa olevan Jeesuksen pyhän sydämen Ursuliinien sisarkunta” on – anteeksi nyt – varsin huvittavaa.

Toisen tason huvitusta antaa AVIn päätös, jonka mukaan toiminta on laitonta. Iltasanomien mukaan “Ongelmana oli ennen kaikkea se, ettei uskonnollisesta toiminnasta löytynyt mainintaa päiväkodin toimintasuunnitelmasta - -”. Vähän pelottavaa jos on vanhempia, joille ei nimessä oleva Jeesuksen pyhä sydän kerro että saattaa olla jotain uskonnollista nyt tässä.

9 tykkäystä

Yritin keksiä tästä jotain nokkelaa sanottavaa, mutta muserruin tuon ilmeisesti virallisen sääntökunnan nimen äärellä. Hyvin jotenkin tyhjentävä nimike.

1 tykkäys

Alkukielellä eli puolaksi tuo nimi kuulostaa paljon paremmalta ja ”kuolemantuskassa olemiseen” riittää yksi sana.

Siostry Urszulanki Serca Jezusa konającego.

3 tykkäystä

Joo, todennäköisempää on, että vanhemmat ovat panneet lapsensa sisarten päiväkotiin juuri siksi, että siellä saa katolista kasvatusta. Mutta ehkä suomalainen ”uskonnonvapaus” on sellaista, ettei edes vanhemmilla ole oikeutta valita tuollaista päiväkotia?

10 tykkäystä

Näinpä. Juuri ennen joulua seurakuntani alueelle muutti nuori perhe jotka ilahtuivat kovasti että Jyväskylässä on sisarten päiväkoti ja heidän poikansa aloitti siellä heti, juuri tästä syystä.

2 tykkäystä

Mietin tässä heti sitäkin, että luterilaisten päiväkerhotoiminta kuitenkin on sallittua, vaikka sen järjestää seurakunta ja toiminta on uskonnollisesti sitouttavaa. Onko erona vain toiminnan nimi?

2 tykkäystä

Siis uskonnollinen yksityinen päiväkoti ei saa antaa uskonnollista kasvatusta. Ei voi olla totta.

Olisikohan kyse kaupungin ostamasta palvelusta…

Päiväkerho ei ole päiväkoti, joten se ei pykälissä varmaankaan mene varhaiskasvatuksen alle, vaan jonkinlaisen harrastustoiminnan. Siinähän on koulutuskin erilainen, kun päiväkerhoa vetää lastenohjaaja, ei lastentarhanopettaja eikä lastenhoitaja/lähihoitaja.

2 tykkäystä

Nytkö on niin, että julkisoikeudellinen yhteisö ei voi järjestää päivähoitoa? Kunta kyllä järjestää. Mutta siis ev.-lut. tai ort. kirkko tai mikään rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta ei voi?

Aivan naurettavaa touhua tuollainen kaikki. Uskonnonvapaus taitaa olla entinen asia.

6 tykkäystä

Rahankeräyslaissakin oli vielä pari vuotta sitten pykälä, joka esti evlut kirkolta rahankeräyksen. Ei se tosin estänyt keräystä yhdistykseltä, jonka jäseninä olivat evlut seurakunnat… Rajoitukset muodolliselle toimijalle ovat kierrettävissä.

Epäilemättä uskonnollinen ryhmä, joka näyttää, haisee ja maistuu katoliselta seurakunnalta saa järjestää toimintaa, joka näyttää, haisee ja maistuu päiväkodilta. Eri asia on, saako sitä kutsua nimellä “päiväkoti” ja ennenkaikkea se, saako siihen valtion tai kunnan avustusta. Tämä viimeksimainittu on ihan oikea rajanvetokysymys, jossa voinee perustella kantoja molempiin suuntiin.

Ylioppilaskuntakin on järjestänyt jotain päivähoitoa. Se ei siis myöskään ole laillinen järjestäjä.

Ja ei kai kyse ole vain siitä, miten hoitopaikkaa kutsutaan, että sen tarvitsee täyttää mitään kriteereitä.

Mielestäni on myös niin, että jos vanhemmat haluavat panna lapsensa jotakin uskontoa, filosofiaa tms. edustavaan päiväkotiin tai kouluun, niin sen pitäisi saada noudattaa tominnassaan tuota tausta-ajattelua. Vai pitäisikö Steiner-päiväkodin järjestää vaihtoehtoista ohjelmaa steinerhömpän harjoittamisen ajaksi tai sukupuolineutraalin kasvatusideologian mukaisen päiväkodin pitäisi järjestää vaihtoehtoista toimintaa lapsille, joiden vanhemmat eivät tahdo tuollaista kasvatusta?

4 tykkäystä

Sellainen huomautus tähän, että sääntökunnat ja luostarit ovat eri asia kuin seurakunta tai hiippakunta. Sääntökuntaan kuuluvat vain sen jäsenet, tässä tapauksessa Jyväskylässä kaksi ursuliinisisarta, ja sillä on oma, seurakunnista riippumaton johtonsa. Näitä ursuliineja johtaa ylisisar Jolanta Olech, jonka asuinpaikka on sääntökunnan pääluostari Puolan Pniewyssä. Toki sitten sääntökunnalla on sopimukset niiden hiippa- ja seurakuntien kanssa, joissa sisaret toimivat.

Miksi ei sitten käännetty “Kuolemantuskaisen Jeesuksen - -”?

Koska se ei vastaa alkukieltä eikä suomeksi sanota noin?

Käsittämätöntä typeryyttä. Jori sanoo tuossa alussa oleellisen. Vanhemmilla ei kaikki muumit laaksossa jos uskonto yllättää. Mutta eihän tässä oikeasti vanhemmista ole kyse vaan tuo virasto on nyt jonkun sokeuden vallassa kuten muutenkin on huomattu.
Nunnala on tosiaan suosittu ja hyvä paikka täällä.

1 tykkäys

On tehty byrokraattinen virhe. Ei ole ilmoitettu, että päiväkoti antaa uskonnollista kasvatusta, koska sisarkunta on pitänyt itsestään selvyytenä, että jos vanhemmat panevat lapsensa katoliseen päiväkotiin, niin he haluavat lapsilleen katolista uskonnonopetusta.

Ortodoksisessa kirkossa on kiellettyä palvoa Jeesuksen sydäntä.

Mielestäni sisarkunnan nimi ei kuulu tähän keskusteluun. Yleensä puhutaan vain ursuliinisisarista.

2 tykkäystä

Helsingistä lakkautettiin 1990-luvulla miltei kaikki uskonnolliset päiväkodit, kun kaupunki ei maksanut niille enää avustusta. Helsingissä oli mm ortodoksinen päiväkoti, useita Pelastusarmeijan päiväkoteja ja myös joillakin luterilaisilla seurakunnilla oli omia päiväkoteja.

Minusta on vanhempien asia päättää saako lapsi uskonnollista kasvatusta ja valita sen laatu. Kaupunki tekee väärin, kun ei enää avusta uskonnollisia päiväkoteja. En tiedä saavatko Steiner- koulut ja päiväkodit kaupungin apua. Uskontoa se on antroposofiakin, vaikka Steiner-oppien ja pedagogiikan alkuperä yritetäänkin salata. .Helsingissä toimii enää juutalainen päiväkoti, juutalaisen koulun yhteydessä. Juutalainen koulu saa kaupungin apua. Se on ns korvaava peruskoulu, mutta lastentarhan kulut seurakunta maksaa käsittääkseni aivan itse.

2 tykkäystä