Kirkon avioliittokäsityksen laajentaminen - evl.fi:n kirkolliskokousaloite 2017

Näinhän se menee - teoriassa ja käytännössäkin.

Muistutan että (idag!) meillä Ruotsissa on papit omaavat omantunnonvapaus tämä asia suhteen. Mielestäni tämä Kotimaan kertoma ehdotus kirkkokokouksessa kuulostaa syrjinnältä. Ajattelen, että joku voi ajatella sitä ehdotusta pappien kiusaaminen?

3 tykkäystä

Se on jännää kuinka nämä “suvaitsevaiset” ja “edistysmieliset” ja “uudistajat” ajavat kohti pahinta fasismia ja totalitarismia.

Eri mieltä ei saa olla, omaa vakaumusta ei saa olla, on vain yksi sallittu mielipide ja toimintamalli ja -se VAADITAAN - Tai!

Uudessa kivassa kirkossa on vain yksi synti, se ettei allekirjoita ja noudata “suvaitsevaisten” päätöksiä.

Kuin suoraan Orwellista.

Näinhän se olisi jos vain olisi totta. Mutta aikuisten oikeasti etään ei vangita tai kivitetä vaikka kuinka suvaitsematon olisi. Tosin kuin aikoinaan suvaitsemattomat kivittivät ja vangitsivat homoseksuaaleja…

2 tykkäystä

Minulla on tapana sanoa, että ihminen ei ole muuttunut paremmaksi, vain tapa kohdella “väärin” ajattelevia on muuttunut. Vangitseminen ja kivittäminen on “out”, netissä mustamaalaaminen ja avoin pilkka on in. Sirkuksessa viihteenä teloittaminen on out. Lehtien palstoilla teloittaminen on in.

Se on tämän päivän tapa. Mutta samasta asiasta on kyse. Väärin ajattelevat ovat vihollisia. Väärin toimivaa saa vihata ja hänen elämänsä saa pilata. (Tapaukset Teemu Laajasalo, Aku Louhimies ynnä monet muut.)

1 tykkäys

Niin. Vastaavasti kyllä sitä pilkkaa ja mustamaalausta näkyy löytyvän suuntaan jos toiseen. Että ihan turha uhriutua…

Tarkoitin ihan yleisesti, duh :slight_smile: Ei tässä kukaan ole “uhriutumassa”. Edelleen toisin ajattelevia “kivitetään”, mutta sanoilla kivittäminen ei ole yhtään vähemmän väärin ja brutaalia. Sitä tarkoitin.

Teemu Keskisarja on kirjassaan Kyynelten kallio, tutkinut seksuaalisuuden/poikkeavuuden tylyä historiaa Suomi-Ruotsissa. Samaa sukupuolta himoitsevaa ihmisiä tuomittiin vuosisatojen aikana historiankirjojen mukaan 3 kertaa. Koko ilmiö tuntui olevan tuntematon Ruotsi-Suomessa.

Kivittämisestä en tiedä. Väitteen esittäjä voisi mainita lähteensä.

D

5 tykkäystä

No varmaan ovat älynneet pysyä piilossa, kun tuomiona on teloitus ja polttaminen… Eihän kuulemma nykyäänkään eräissä muhamettilaismaissa kuulemma ole homoseksuaalisuutta lainkaan…

Nyt on niin loistavaa historiantulkintaa että ihan selkäpiissä kulkee hyy.

MUOKS. Sama avattuna: Kun historiaa käytetään vain välineenä oman, valmiin näkemyksen tai päämäärän vahvistamiseksi ja edistämiseksi, seurauksena on usein kehno tulkinta.

5 tykkäystä

Jouni Turtiainen ehdottaa uutta kompromissia Kotimaassa. Vaihtoehtoinen kaava. Ja opetus ei kuulemma muuttuisi…
En jaksa linkittää.
Ehkä @Yocha referoi ja kommentoi?

No joo. Katri Korolaisen avauksen jälkeen keskustelu käy kuumana ja sitä käydään useammassakin eri paikassa

Itse rekisteröityyn parisuhteeseen kuuluvana olen tyytyväinen siihen, että tasa-arvo maallisen vallan edessä nykyään toteutuu ja siihen, että kansankirkossa voi elää avoimesti tällaisessa parisuhteessa ja vieläpä kuulla papilta, että olette tervetulleita seurakuntaan juuri sellaisina kuin olette.

En kannata sitä, että kirkkokansan kurkusta yritetään väkisin tunkea alas ajatusta että homoliitto olisi “aivan sama asia” kuin kristillinen avioliitto. Olkoonkin että kristillistäkään avioliittoa ei Raamatussa aseteta, vaan se kuuluu enemmän maalliseen regimenttiin.

Minä olen avoin kompromisseille, sillä on paitsi epärealistista, myös rakkaudetonta yrittää ottaa täyttä selkävoittoa ja kiistää toisen osapuolen näkemyksen oikeutus kokonaan. On totta, että kansankirkko on kansankirkko (eikä oikeaoppisten nyökkimiskerho) ja se totta vieköön on arvo. Minä arvostan nyt ennen kaikkea konfliktista ulospääsyn keinojen luotaamista, en sitä kuinka hienoilla sanoilla omaa poteroa kaivetaan syvemmäksi.

Omasta mielestäni siunaus ja rukoushetki riittää ja se että kirkkokansa vaikkapa mutisten hyväksyy hengellisten johtajiensa esimerkistä että tällaisia parisuhteita on olemassa ja ovat ihmisiä siinä missä muutkin - mutta kirkon ei tarvitse kutsua homoliittoa kristilliseksi avioliitoksi.

1 tykkäys

Minä vain mietin, kuinka uskottava on opetus avioliitosta vain miehen ja naisen liittona, jos niin opettava (henkilö tai yhteisö) samaan aikaan vihkii myös samaa sukupuolta olevia pareja…

2 tykkäystä

Yhtä uskottava kuin kirkko joka opettaa avioliiton purkautumattomuutta mutta vihkii samat ihmiset useamman kerran.
Mikä järjestely minusta kyllä opettaa paradoksaalisehkosti jopa paremmin avioliiton purkautumattomuutta kuin poikkeukseton säännön noudattaminen.

Kiitos, Yocha.
Kertalukemisen jälkeen kevyehkö ja tulkittu referointi:
1)Turtiaisen Helanderiin pohjautuva kaksineuvoisuus tuntuu epäloogiselta. Parhaiten sen onttoutta osoittavat Jukka Kivimäki ja Teemu Kakkuri. Kakkuri tosin ei kerro omaa kantaansa ainakaan suoraan itse asiaan. Vain siihen, että ratkaisu tuskin olisi hyvä kenellekään. Ei edes vihittäville pareille, jotka haluavat kirkolta todellisen hyväksynnän, ei pelkkää seremoniaa.
2)Vesa Hirvonen on periaatteessa Turtiaista kiittävä, mutta jättää sanomatta sen, kannattaako kahta kaavaa. Epäilenkin, että hänen missionsa on juuri tuo täyden hyväksynnän ajaminen. Välivaiheeksi jäisi “kompromissi”.
3) Manu Ryösö virittelee uutta kirkkoa ja henkilöseurakuntia. Lhpk ja herätysliikeihmiset yhteen. Hänen oma ratkaisunsa väikkyy taustalla. Ei kannattaisi kuulua langenneeseen kirkkoon. Tästä ei kyllä Manun työnantaja eli Sley ilahdu. Sleyn johto on ainakin usein ja hiljattainkin toistanut kirkon jäseninä pysymisen tärkeyttä.
4) Turtiainenkin hieman yllättäen liittää ehdotukseensa henkilöseurakuntamallin. Mutta Ryösön kanssa hän on hyvin kiivaan ja henkilökohtaisen sävyisesti eri mieltä.

2 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: [Pitäisikö luterilaisesta kirkosta erota?)

6 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: [Avioero ja uudelleenavioituminen)

Kirkon pitääkin arvioida lähimmäisenrakkauden toteutumista valtiossa. Jos kirkko olisi sitä mieltä, että valtion nykyinen avioliittokäytäntö olisi lähimmäisenrakkauden vastainen, kirkon pitäisi pyrkiä toimimaan niin, että valtio muuttaisi lakia. Tällaista kirkko ei ole tekemässä. Piispainkokous on päinvastoin tunnustanut samaa sukupuolta olevien avioliitotkin avioliitoiksi.

Voidaan silti kysyä, onko kirkon välttämätöntä osallistua kaikkien avioliittojen solmimiseen. Ei ole välttämätöntä. Kirkko on nimenomaan päättänyt ja kirkkojärjestyksessä säätänyt, että se ei vihi omia jäseniäänkään, jos nämä eivät ole käyneet rippikoulua.

Kirkko voisi tällaisen poikkeuksen säätää myös samaa sukupuolta olevien kohdalle. Sellaista ei ole säädetty. Se, että kirkkokäsikirjassa ei ole samaa sukupuolta olevia varten nimettyä kaavaa ei estä vihkimästä nykykaavoja käyttäen, koska kaavojen intentio ei ole määritellä vihittäviä, se intentio on lailla ja kirkkojärjestyksellä.

Kirkon ei toki kannatakaan säätää vihkirajoitusta samaa sukupuolta olevien kohdalle, koska on ehdottomasti lähimmäisten ja koko yhteisön hyvä, että myös samaa sukupuolta olevat parit saavat kirkollisen vihkimisen esirukouksineen ja siunauksineen. Samaa sukupuolta olevien vihkimiselle on lähimmäisenrakkaudessa mitä raamatullisin peruste.

Olisi erittäin toivottavaa, että samaa sukupuolta olevien avioliitto sisällytettäisiin kirkon virallisimpiin oppidokumentteihin, kuten katekismukseen. Tämä voi kuitenkin odottaa; eronneiden uusi avioliittokin saatiin katekismukseen vasta 1999, vaikka eronneita oli vihkitty aikojen sivu. Minusta tässä on kompromissin paikka: en olisi hinnalla millä hyvänsä muuttamassa oppidokumentteja; konservatiivisille kristityille on merkitystä sillä, että asiaa ei ole viety virallisimmalle oppitasolle.

Jo ennen virallisia oppilauselmia samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat osa kirkon elämää ja piispojen mukaan sama sukupuolta olevien perheitä tulee kohdella samoin kuin muitakin. Kipupisteenä on juuri vihkiminen ja avioliiton siunaus. Kymmenet papit rohkenevat vihkimisen jo tehdäkin, ja sille siis on kirkon omat, sekä teologiset että juridiset perusteet.

Näin Vesa Hirvonen Kotimaassa. Kivimäen blogin kommenteissa.

Tässä näemme, että pelkkään siunaukseen tai kakkosluokan vihkimiseen (eli Turtiaisen ajatus omantunnon mukaisesta pappien jaosta) tyytyminen ei todellakaan ilahduta uudistajia.

Hirvonen on siis sitä mieltä että piispat ovat jo hyväksyneet uuden avioliiton.
Simsalabim.

Kompromissien esittäjät ovat siis myöhästyneet pahasti. Kun Hirvoselle kompromissi olisi vain muodollisten dokumenttien kuten katekismuksen päivittämisen odottaminen…

Tämä näyttää todeksi sen, että Turtiaisen juttu on ihan onneton tarina. Kuten Teemu Kakkurikin totesi, uudistajat haluavat todellisen ja täyden hyväksynnän samansukupuolisille pareille.

Hirvosen ajatus siitä että uusi avioliittokäsitys on jo hyväksytty, myötäilee sitä että tuomiokapituleissa on myös äänestetty onko vihkiminen rangaistavaa vai ei. Ei tietenkään ole, jos tulkitsee noin. Mutta totuus on, että kaikki piispat eivät ole hyväksyneet avioliiton käsitteen muuttumista kirkossa.

2 tykkäystä

Antti Hämäläinen Manu Ryösön blogissa (Linkki tuolla edellä)

Myös suhde homoliitoihin voi lopulta marginalisoida osan pappeja ja kirkkokansaa. Itse en voisi kuvitella meneväni ehtoollispöytään homoparein kanssa, joka ei ole tunnustamassa syntiään ja tekemässä parannusta. Jos he taas olisivat nauttiimassa siunausta synnilleen se ehkä olisin minä, joka joutuisin etsimään uuden kristittyjen yhteyden. Ei tämä ole mitenkään mahdoton skenario. Siksi kyllä siihen liittyen kannattaa pohtia kaikenlaista.

Miten kukaan tietää ehtoollispöytään mennessään, millä mielellä sinne muut ovat tulossa? Miten kukaan tietää, onko ehtollispöytään tulossa oleva homopari / avopari / eronnut ja toisen kanssa avioitunut mies / veropetoksen tehnyt nainen / alkoholisti tai huumeidenkäyttäjä / muita halveksuva tai toisista pahaa ajatteleva uskovainen / muu tavallinen syntinen tulossa ehtoollispöytään katuen ja syntinsä tunnustaen vai katumatta?
Mitä se ylipäätään minulle kuuluu, mikä toisen samaan ehtoollispöytään polvistuvan hengellinen tila on? Vai ainoastaanko homoparit ovat sellaisia syntisiä, joita ei voida samaan ehtollispöytään hyväksyä?

4 tykkäystä