On kyllä hyvin ongelmallinen ajattelutapa ajatella synti vain jonkinlaisena hengellisen elämän asiana. Jumala on antanut lakinsa juuri siksi, että se on hyvä elämän laki. Synti vahingoittaa aina paitsi ihmisen jumalasuhdetta, myös hänen suhdettaan lähimmäisiinsä ja häntä itseään. Jotta ihmisyhteisö voi voida hyvin, on sen jäsenten pidättäydyttävä elämään hyvän ja oikean mukaan. Synti nimenomaisesti aiheuttaa rappiota paitsi yksilössä, myös yhteisössä.
Kristityn isänmaa on toki taivas, mutta me olemme kutsuttuja elämään tässä maailmassa ja rakastamaan lähimmäisiämme.
Juu. Mutta ei valitettakaan muutos evl.fin avioliittokäytännöissä johda yhteiskunnallisiin mullistuksiin. Ja vaikka johtaisikin, niin ei se silti ole olennainen muuttuja asiassa. Kristinuskon historiasta löytyy kosolti esimerkkejä, jossa Kirkon toiminta on johtanut yhteiskunnallisiin mullistuksiin alkaen varhaiskirkon marttyyreistä. Kirkon päätökset tulee perustua teologiaan eikä yhteiskunnallisiin vaikutusarvioihin.
Savon Sanomissa oli reilu viikko sitten, että "Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston tilojen käyttöä koskevasta päätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen. Kiistakapulaksi noussut päätös tehtiin viime lokakuussa… "
Kymenlaaksossa ei tietääkseni ole vielä avattu tiloja samaa sukupuolta olevien parien vihkimisille missään seurakunnassa, mutta tilanne voi tällä viikolla muuttua Kotka-Kymin seurakunnassa: Esitys: Samaa sukupuolta olevat parit voisivat mennä naimisiin Kotkan kirkoissa | Kymenlaakso | Yle Jutussa mainitaan vastaava päätös tehdyn ainakin 66 seurakunnassa, itse olen päätynyt korkeampaan lukemaan.
– Syntynyt päätös on kädenojennus piispojen esitykselle tulevalle kirkolliskokoukselle. Oma toiveeni on, että toukokuusta alkaen samaa sukupuolta olevat saavat kirkkohäät, toteaa kirkkoherra Ropponen Kotka-Kymin seurakunnan tiedotteessa.
Tällainenkin päätös. Kohtalaisen tiukalle mennyt kirkkovaltuustossa, eikä kyllä vastaa monen seurakuntien työntekijän tai vapaaehtoisen kantaa. Tuntuu, että pieni joukko tätä käytännössä ajaa, eivätkä he seurakuntien toiminnassa käytännössä edes näy. Ne jotka toimintaan oikeasti osallistuvat, eivät useinkaan tällaista ymmärrä.
Pieni joukko toki verrattuna kaikkiin, jotka Tampereella seurakunnan toimintaan osallistuvat, mutta ei silti välttämättä niitä, jotka eivät itse osallistu. Tampereen sateenkaarimessussa käy ymmärtääkseni aika paljon väkeä ja kohtalainen osa heistä osallistuu myös muuhun seurakunnan toimintaan.
En siis tällä puolusta tuota päätöstä, totean vain, että Tampereella sateenkaarikansaa on ehkä enemmän mukana seurakunnan toiminnassa kuin monissa muissa seurakunnissa.
“Paljon väkeä” on suhteellinen ilmaisu. Jos kaupungin asukasluku on 260 000 ja sateenkaarimessuissa osallistujia 40 (luku katsottu uusimmasta netissä julkaistusta toimintakertomuksesta, jossa julkaistu tuon tapahtuman kävijämäärätilastoja), ja näistä keskimäärin 3 on paikalla palkattuna (pappi, kanttori ja suntio), se tarkoittaa, että varsinaisina kävijöinä yksi asukas seitsemää tuhatta asukasta kohti osallistuu keskimäärin tilaisuuteen. Suhteessa kaupungin ev. lut. seurakuntien jäsenlukuun kävijämäärä keskimäärin on noin yksi neljästä tuhannesta jäsenestä. Jos siitä osuudesta puolestaan kohtalainen osa osallistuisi myös muuhun seurakunnan toimintaan kaupungissa, jossa ev. lut. seurakunnilla on toista kymmentä kirkkoa (vuoteen 2014 asti kaupungissa oli 11 seurakuntaa), olisi kyse toimintapaikkaa kohti varsin pienistä määristä, koska kyse kuitenkin varsin isosta kaupungista. Osa osallistujista matkaa myös paikalle muun kunnan alueelta. Jos tilannetta vertaa pienempään seurakuntaan, jonka alueella asuu vaikkapa 7000 asukasta, suhdeluku vastaisi keskimäärin yhtä varsinaista osallistujaa. Medianäkyvyys ei jakaannu messuille niiden kävijämäärien suhteessa, vaan ihan muilla perusteilla.
Määrittele vielä kohtalainen ja vähän sen paljon lisäksi.
Ja kiitos, paikkakunnalla asuneena tiedän asukasluvun, kirkkojen määrän ja seurakuntien yhdistymiset.
Taidan lakata kommentoimasta tänne mitään, kiitos sinun.
Älä lopeta. Katselin tilastoja, ja raportoin mitä löytyi. En tiennyt ennalta osallistujamääriä, ja oletan sen olleen uutta tietoa kenties muillekin. Enkä tilaisuuksien järjestämistiheyttä. Sen jätin mainitsematta, kun en ihan kaikkea aiheesta löytämääni alkanut kertoa. En tiennyt myöskään asumispaikoistasi.
Mielestäni kenenkään ei tulisi katsoa asiaa “ylhäältäpäin”, eli että katsoin vuosikertomuksen ja tiedän nyt vankan johtopäätöksen. Sateenkaarikuvioissa ymmärtääkseni vaikuttaa myös se, että moni on hiljaa ja antaa heidän touhuta pikku porukalla versus se, että joutuu arvostelluksi kun ottaa kantaa sateenkaariväen toimintaan.
Asia menee uudelleen Lapuan tuomiokapituliin. Piispahan on siellä edelleen sama ja käsittääkseni asian torjuva, mutta esityksen tehneen mukaan tuomiokapitulin pappisjäsenissä on ollut vaihtuvuutta ja nämä olisivat hänen mukaansa asialle myönteisempiä. Mikäli tuomiokapitulin enemmistö päätyy eri ratkaisuun kuin piispa, niin kuinka silloin meneteltäisiin?
Ymmärrän miksi Räsänen yritti. Mutta onkohan asiaa mietitty loppuun, eli halutaanko todellakin maallisen tuomioistuimen ratkaisevan opillisia kysymyksiä?
Oletetaan että kirkkoa ei anneta vihkimisiin, joku valittaa, ja HaO toteaa vaikkapa kirkon tosiasiallisen linjan olevan samaa sukupuolta olevat parit salliva, ja sen perusteella kumoaa päätöksen. Olisiko kommentti silloin se, että päätös oli ikävä mutta hallinto-oikeudelle toki kuuluu oikeus määritellä miten kirkon oppi on tulkittava?
Ei todellakaan, niiden ei pitäisi joutua maallisen tuomioistuimen eteen.
1Kor 5:12-13: “Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. “Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.””
On paha asia ios kirkko on ylipäätään alisteinen maalliselle vallankäytölle. Mutta tosiasiahan on, että ev. lut. kirkko on liitossa valtion kanssa, eli valtiokirkko. Kristuksen Kirkko sensijaan ei ole sidoksissa muuta kuin Jumalan ilmoitukseen ja se ei alistu maallisen vallan päätöksiin silloin kun maallinen valta asettuu Jumalan sanaa vastaan, muutoin kyllä kristittyjenkin on tietenkin oltava esivallalle alamaiset.
KHO on jo tehnyt päätöksen jonka mukaan samaa sukupuolta vihkivää pappia voi rangaista. Eli KHO on jo päättänyt, että kirkko toimii oman opetuksensa mukaisesti rankaistessaan samaa sukupuolta olevia pappeja. Eli ei ota kantaa itse oppiin, vaan toteaa, että kirkko on toiminut hallinnollisesti johdonmukaisesti tässä asiassa.
Jos siis joku SS-pari valittaisi että häntä ei vihitä kirkossa. Sellainen valitus ei menisi läpi, koska, kuten jo jaarittelin, KHO on tulkinnut että avioliitto kirkossa on miehen ja naisen välinen liitto.