Ei tätä noin voi kiertää. Kun tulee konkreettinen kysymys, jonkun on päätettävä mikä on Raamatun oikea tulkinta siihen. Siihen ei ole oikeastaan muita pohjimmiltaan erilaisia ratkaisuja kuin itseään täydentävä johto tai demokraattinen johto.
Siinäpä se ongelma onkin, kun päättäjissä on liikaa semmoisia, jotka lukevat Raamattua
yhdellä silmällä
Kuvainnollisesti pyyhkivät takapuolensa siihen.
niin tehdäänpä siitä sitten semmoisia tulkintoja, että ei niillä ole mitään tekemistä Raamatun sanan kanssa.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Ilmeisestikin demokraattisen uskontokunnan tulisi erottaa melko herkästi jäseniä, jotka eivät näytä noudattavan perinteistä oppia, koska muuten aina on uhkana uskontulkinnan muuttuminen.
Toisaalta raamatuntulkinta ei ole matematiikkaa tai vastaavaa, jossa objektiivisesti voitaisiin todeta, että tulos on oikea tai väärä. Sen sijaan useimmiten vastakkain on kaksi tai useampi tulkintaa, joiden kannattajat pitävät omaa tulkintaansa oikeana ja siis Jumalan tahtona. Lopputuloksena on se, että enemmistö tai muuten vaikutusvaltaisimmat sitten ratkaisevat.
1 tykkäys
Toisaalta raamatuntulkinta ei ole matematiikkaa tai vastaavaa, jossa objektiivisesti voitaisiin todeta, että tulos on oikea tai väärä. Sen sijaan useimmiten vastakkain on kaksi tai useampi tulkintaa, joiden kannattajat pitävät omaa tulkintaansa oikeana ja siis Jumalan tahtona. Lopputuloksena on se, että enemmistö tai muuten vaikutusvaltaisimmat sitten ratkaisevat.
Aikanaan taisi olla juttua evankelisluterilaisen kirkon raamatuntulkinnan puutteesta. Sammeli Juntunen on kirjoittanut aiheesta kirjankin. Tavallaan paradoksaalista, että kirkolla, jonka teologian ainoa ylin ohje on Raamattu ei ole omaa, yhtenäistä raamatuntulkintaa.
Kirkkomme virallinen ymmärrys on, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto piste
Jos joku kristitty on sitä mieltä että Jumalan tahto on jotakin muuta, niin olkoon. Olkoon mielipiteineen väärässä.
D
6 tykkäystä
Valtionsyyttäjänä Räsänen -tapauksessa toiminut Mantila ei näytä jättäneen asiaa sillensä KKO:n päätöksen jälkeen, vaan on nyt kirjoittanut Hesariin omissa nimissään uuden kannanoton asiaan liittyen. Siinä hän kiinnittää huomiota mm. siihen, että KKO:n päätöksestä ei ole kauheasti hyötyä saman tyyppisten juttujen käsittelyn kannalta, koska siinä jäi niin monta muissa aihepiirin jutuissa olennaista asiaa avoimeksi. Hän ilmoitti myös näkemykseksekseen että KKO lopulta perusteli päätöksensä oikeusjärjestelmässä vakiintuneen linjan vastaisesti. Harvemmin syyttäjät näin suoraa kritiikkiä Korkeimman oikeuden logiikkaa kohtaan ainakaan näin pian Korkeimman oikeuden ratkaisun jälkeen ovat Suomessa tavanneet kirjoittaa, vaan yleensä syyttäjät pitävät erimielisyytensä korkeimman oikeuden ratkaisujen kanssa omana tietonaan, ja jos jotain kirjoittavat, kirjoittavat kritiikkinsä oikeustieteellisiin julkaisuihin, eivät yleisiin joukkotiedotusvälineisiin. Nyt näköjään kuitenkin niin on tehty. Valtionsyyttäjänä asiassa toiminut kirjoitti Hesariin:
Rangaistavaa tekstiä sisältänyt pamfletti oli julkaistu vuonna 2004, mutta se oli vuosia myöhemmin yhä yleisön saatavilla verkossa. Vastuu rangaistavan kirjoituksen pitämisestä yleisön saatavilla on edellyttänyt, että kirjoittaja on tietoinen ja hyväksynyt julkaisemisen ja julkaistuna pitämisen. KKO edellytti kirjoittajalta lisäksi vastuuasemaa julkaisijayhteisössä tai – tosin tarkemmin määrittelemättä jäänyttä – aktiivisuutta saatavilla pitämisessä. Linjaus on vakiintuneen oikeuskäytännön vastainen. Kirjoittajan vastuu vanhasta verkkotekstistä jää jossain määrin epäselväksi.
Ongelma oikeusjärjestelmän kannalta on se, että KKO ei välttämättä tarkoittanut, että siltä osin ratkaisua tulisi pitää ennakkotapauksena ja että muissakin asioissa pitäisi jatkossa käyttää tällaista syyllisyyden tulkintaa, vaan kyseessä saattoi olla eräänlainen ad hoc -perustelu, jonka käytön seurauksia ei ollut mietitty loppuun asti. Jos taas asia tulkitaan ennakkotapauksena, jatkossa lukuisat nettitekstien rikostutkinnat saattavat saada uuden suunnan, tai siis kaatua näytön kokoamisen työläyteen. Käytännössä poliisin ja syyttäjän on tavanomaisissa tapauksissa usein mahdotonta koota tietoa siitä, kuinka aktiivinen rooli jollain yksilöllä on jonkin aineiston netissä saatavilla pitämisessä, jos keskeiset henkilöt vaikenevat kysyttäessä, kuten heillä on oikeus. Asia liittyy KKO:n ratkaisuun siitä, että Räsästä koskenut syyte oli hylättävä siltä osin kuin oli kyse alkuperäisestä julkaisusta ennen aineiston uudelleen julkaisua:
Korkein oikeus katsoo, että A:n ei voida katsoa rangaistussäännöksessä tarkoitetulla tavalla asettaneen kirjoitusta yleisön saataville tai pitäneen sitä yleisön saatavilla 1.6.2011 alkaen ennen 4.11.2019 tapahtunutta kirjoituksen uudelleen julkistamista. Tämän vuoksi A:han syytekohdassa 1 kohdistettu syyte on ajanjakson 1.6.2011–3.11.2019 osalta hylättävä.
Taustalla oli kaiketi ainakin se, että Korkein oikeus halusi välttää antamasta sellaista ennakkotapaustakaan, jossa joskus menneisyydessä jotain nettiin laittaneilla olisi ikuinenkaan vastuu aineiston yleisön saatavilla pitämisestä, koska silloin lakiin säädetyt vanhenemisajat menettäisivät merkityksensä - ja koska mahdollisia rikoksia voisi olla menneistä teoksista silloin kenties hyvinkin paljon. Sitäkin Korkein oikeus koitti luultavasti ehkäistä, etteivät käytettyyn logiikkaan perustuen esimerkiksi kirjastot voisi tulla tuomituksi menneisyydessä kirjoitettujen ja julkaistujen teosten yleisön saatavilla pitämisestä. Näissä kirjaston ja sen henkilökunnan rooli on usein varsin passiivinen: kirjoja hankitaan isoja määriä ja pidetään esillä. Rangaistuskynnystä ei haluttu asettaa niin matalalle. Käytetyillä kriteereillä ehkäistiin sitä, mutta seurauksena saattoi olla, että monien tavallisten ihmisten alustoille kirjoittamien vanhojen nettikirjoituksen rangaistavaksi saattaminen saattoikin tulevien tapausten osalta lopulta vaikeutua.
2 tykkäystä
Avoimeksihan tämä meta-asia tosiaan jäi, ja olisi oikeastaan eduskunnan eikä oikeuslaitoksen asia sitä linjata.
Tuntuu selvältä, että Lutherin koottujen teosten pitäminen verkossa pitäisi olla sallittua, samoin kokonaisuuden uudelleenkääntäminenkin kun kieli elää. Jos taas ottaa vain palan kirjasta Juutalaisista ja heidän valheistaan, ja levittää erityisesti sitä, tilanne on ehkä toinen.
En kannata hakaristikieltoa, mutta joka tapauksessa eri asia pitää hakaristiä parvekkeella näkyvissä kuin tehdä kuivahko historiallinen esitys natsisymboliikasta.
Tällöin oikeus joutuu miettimään mikä on ollut motiivi. Omalla tavallaan ongelmallista, mutta ei laintulkintaa muutenkaan ikinä saada matemaattiseksi kaavaksi.
2 tykkäystä
Lahden kenties konservatiivisin seurakunta. Tuolla yhteistyö herätysliikkeiden kanssa kukkii ja häädetty Kohtaamispaikka kukoistaa. Nyt näin: Kirkonseutu: Keski-Lahden seurakunnan tiloissa voi vihkiä sateenkaaripareja | Päijät-Häme | Yle
Kirkkoherra ei purematta niele tuomiokapitulin päätöstä Keski-Lahdessa:
Maksumuurin takana on juttu. Tuostakin käy kuitenkin ilmi, että Kirkkokäsikirja nousee keskeiseksi dokumentiksi. Niinhän se onkin, mutta en muista aiemmin lukeneeni, että tappiolle jäänyt taho vetoaisi tuohon - semminkään tavalla, joka estää koko kapitulin päätöksen mukaisen toiminnan. Eli, tässä tämä näyttäytyy tällaiselta auktoriteettiasetelmalta: Kirkkokäsikirja vs. tuomiokapituli
3 tykkäystä
Kirkkokäsikirjaa ollaan uudistamassa. Eiköhän se uudistu tukemaan kaikkia liittoja. Paskoraalisen ohjeen mukaisesti.
D
3 tykkäystä
Uudistusta odotellessa, mikä lienee seurauksena kirkkoherran pokkuroinnissa? Vaasasta voisi katsoa mallia ja päätellä, että tulee jonkinsortin varoitus. Vihkiminen voisi tapahtua kirkkoherran tahdosta huolimatta, ikään kuin hänen kätensä sitoen - olettaen, että pari löytyy, avioliittohan on aika konservatiivinen ilmiö, etenkin Ylpeys-liikkeen parissa. Ja niin, millä kaavalla ja sanoilla nykyiset vihkimiset ovat tapahtuneet - sukupuolitermit sivuuttaen, oletan.
Avioliiton teologiassa sukupuolen teologia ja seksuaaliteologia limittyvät. Mikäli uusi kirkkokäsikirja häivyttää sukupuolisanaston sukupuolineutraalius tavoitteenaan, voidaan minusta perustellusti katsoa tällaisen toiminnan käyvän paitsi luomiskertomusta myös itse luomista ja järkeä vastaan. Voikin miettiä sitä, olisiko jopa parempi, että kaava puhuisi kahdesta naisesta tai kahdesta miehestä, kahdesta sulhasesta tai kahdesta morsiamesta verrattuna kieleen, jossa sukupuolisuuteen ei enää viitata. Jälkimmäisessä kun voi nähdä ajatuksen siitä, että sukupuolisuuden, mieheyden ja naiseuden käsitteet tyhjennetään merkityksistä. Mitä taas ei ole välttämätöntä tehdä, vaikka homohäitä järjestettäisiinkin. Kuitenkin niin (nyt) tehdään! Onko tässä jokin häpeä tai vaivautuneisuus takana - että ei kehdata puhua kahdesta miehestä tai kahdesta naisesta, vaan ikään kuin leikitään, ettei sukupuolilla ole (tässä) väliä? Vaan onhan homoseksuaaleillekin sukupuolella kovin paljon väliä…
2 tykkäystä
Vaasassa varoitus kai virallisesti liittyi johonkin epämääräiseen työyhteisön ongelmaan, josta tuli varoitus tuomiokapitulissa salassa pidetyin perustein. Kirkkoherran siellä tekemän oikaisuvaatimuksen mukaan, jota tuomiokapituli ei ottanut käsittelyyn, tuomiokapitulin päätös perustui anonyymiin ja sisällöltään salattuun kirjeeseen. Käytännössä asia lienee liittynyt avioliittokysymykseen, mutta asia käsiteltiin tuomiokapitulissa ilmeisesti muodollisesti työyhteisökysymyksenä.
Varoituksen voi viedä oikeuden käsiteltäväksi, jos työ- tai virkasuhde päätetään aiempaan varoitukseen samalla vedoten. Aikoinaan annetun varoituksen laillisuus tulee siinä kohtaa tutkittavaksi. Valtion viranhaltijat voivat viedä valituksen oikeuden käsiteltäväksi jo varoituksen antamisen jälkeen. Kirkon viranhaltijalaissa on säädetty, että:
“Viranhaltijaa, joka on laiminlyönyt virkasuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, ei saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä.”
Jos Vaasan kirkkoherra irtisanottaisiin, aikoinaan annetun varoituksen laillisuus voisi tulla siinä kohtaa tutkinnan kohteeksi.
Niin aivan, minuakin rangaistiin aikoinaan huonosta pedagogiista eikä varsinaisesti homovastaisuudesta, mistä kuitenkin oli kyse.
Raamattu, luterilaisuus ja jopa lainsäädäntö on käsittääkseni tässä kirkkoherran puolella kapitulia vastaan. Eikö siten kapitulin päätöksen voi kuitata olankohautuksella? Miksi kuitenkaan näin ei toimita? Tai ainakin minulle on näyttänyt siltä, että kapituli sanoo viimeisen sanan, jonka myötä tila ja tola seurakunnassa on heidän linjauksensa mukainen.
Eikö olisi mahdollista jopa hyökätä kapitulin surkeaa teologiaa ja käytäntöä vastaan? Sikäli kun se perustuu piispojen avioliittoehdotukseen ja pastoraaliseen ohjeeseen, on näiden teologinen voima lukinseitin tasoa.
Akaassa tilanne kärjistynyt homovihkimisten ympärillä niin paljon, että sateenkaarihäihin palkattiin vartijat. Lienee sanomattakin selvää, että minkäänlainen häiriköinti ei ole oikea tapa ilmaista kantaansa tässä asiassa.
2 tykkäystä
Tämäkin on väärä tapa. Tuo kellotapuli lienee suurelta osin puuta, eli se voisi hyvin syttyä tuleen banderollin mukana, ja se olisikin sitten vähän pahempi juttu se.
Vanha kirkko on Tampereella nykyään se paikka, jossa sateenkaarimessut normaalisti pidetään, eli ihan randomia kirkkoa ei tuossa ole “kaapattu” sateenkaaribanderollille. Silti huomio kiinnittyy siihen, että mikään muu asia ei muistini mukaan ole saanut omaa banderollia kellotapulin kylkeen. Ei mikään. Prioriteetit?
Älä yllytä mua. Komerosta löytyy Bysantin lippu. Vienkö?
1 tykkäys
Ainakin ennen wanhaan vihkimisen yhteydessä pappi kysyi seurakunnalta jotain siihen suuntasn et jos jollakulla on jotain huomautettavaa avioliiton suhteen niin puhukoon nyt tai vaietkoon iäksi. Akaan tapauksessa seurkuntalainen ilmaisi ettei homovihkimisiä pitäisi ollenksan suvaita ja että moisilla teatteriesityksillä ei ole Jumslan valtuutusta. ( noin muistinvaraisesti ilmaistuna) Ja tässänkyseinen “häirikkö” oli 110% oikeassa.
Olen ymmärtänyt, että tällaista kysymystä ei Suomessa ole vihkimisissä käytetty, ei edes ennen wanhaan. Suomessa vastaava mahdollisuus puuttua tulevaan vihkimiseen on periaatteessa ollut kuulutusten kautta, kun ne aikoinaan olivat pakolliset kirkossa luettavat.
Tuo “tai vaietkoon iäksi” -versio on (ollut?) käytössä anglosaksisissa maissa.
2 tykkäystä
Ei pidä unohtaa myöskään morsiamen isällä ollutta valtaa, joka oli Suomen lainsäädännössäkin 1930-luvulle asti, jonka jälkeen avioliitto on ollut Suomessa puolisoiden keskinäinen sopimus. Vanhan perinteen seurauksena edelleenkin usein kuitenkin morsiamen isä taluttaa morsiamen kirkossa ja luovuttaa sitten sulhaselle. Morsiamen isällä oli aiemmin käytännössä mahdollisuus estää kihlaus ja samalla avioliitto, jos katsoi avioliiton sopimattomaksi.
Kuulutukset olivat tosiaan aikoinaan julkinen avioliiton esteiden tutkinnan osa. Jos joku kuulutukset kuullut tiesi avioliitolle esteen, siitä pystyi ilmoittamaan, jolloin asia pystyttiin huomiomaan avioliiton esteiden tutkinnassa, ja samalla jo ennen häiden järjestämistä.
Ei ole ihan ongelmaton asia, että nykyään on yhdistetty aiempi kuulutuskäytäntö osaksi esirukousta. Esirukouksesta on tullut silloin viranomaisluetteloiden lukemista. Lisäksi joissain seurakunnista siellä voi tulla vastaan jotain, johon koko seurakunta ei yhdessä voi välttämättä yhtyä.
1 tykkäys