Minusta Mammona on monin verroin väkevämpi epäjumala kuin Afrodite kirkossamme ja rakennuksissamme.
Ei näissä ole pienempää pahaa. Epäjumala on epäjumala.
D
3 tykkäystä
Näistä huomaa tarkoitushakuisuuden, joka vähentää argumentaation uskottavuutta. Esimerkiksi sopii tuossa esitelmässä mainittu heikko väite “Jeesus vaikutti suhtautuvan kriittisesti sukulaisuussuhteisiin”. Pyrkimys on kahtalainen: samaa sukupuolta olevien välisen avioliiton samaistaminen miehen ja naisen väliseen avioliittoon sekä edellisen avioliiton merkityksen kyseenalaistaminen erottamalla sen merkitykset toisistaan ja toteamalla sitten esimerkiksi, että avioliitto on avioliitto myös ilman lapsia.
Tässä sivuutetaan jotain olennaista: Raamatussa ei käsitellä lainkaan kysymystä samaa sukupuolta olevien parien mahdollisuudesta avioliittoon, tätä ei siis edes kielletä mahdottomana ajatuksena. Oliko siis niin, että ajatus samaa sukupuolta olevien avioliitosta oli vieras koko antiikille? Kysymys tämän kysymyksen aktualisoitumisesta onkin tärkeä. Voiko noista esiinnostamisista huomioista tehdä sen päätelelmän, että ko. ajatus on noussut julkisuuteen vasta 1900-luvulla!?
Minusta siis ensin pitäisi käsitellä kysymystä samaa sukupuolta olevien sukupuoliyhteyden synnillisyydestä erillään avioliittoteologiasta. Vastaus tähän kysymykseen antaa hyvin pitkälle suunnan siihen, mitä ajatella samaa sukupuolta olevien parien avioliitosta. Käsittääkseni Paavalin vastaus yhdistää hengellisen perustelun eli Jumalan lain luonnolliseen moraalitajuun: ko. yhteys on luonnonvastainen. Edelleen, ymmärrän, että tämä tuomio sisältää ymmärryksen siitä, mikä on luonnollista eli miehestä ja naisesta, seksistä ja lapsista.
Niin ja lisäyksenä: Miksi me haluamme naimisiin? Yhteiskunnassamme hyväksytään jokseenkin laajasti seksuaalinen kanssakäyminen myös avioliiton ulkopuolella. Tämä herättää kysymyksen siitä, palautuuko tarve ja halu mennä avioliittoon ihmisten, identiteettien ja valintojen hyväksyntään ja hyväksymiseen.
Eli keskinäiseen rakkauteen. Minusta myös seksuaalisuuden painottaminen on tärkeää ja oikeaa. Miksi pitäisi päästä naimisiin, jos kyse on (hengellisestä) kumppanuudesta, ei seksuaalisesta? Ystävyyttä ja kumppanuutta on muuallakin, seksi rajautuu avioliittoon. Hengellistä kumppanuutta ei kukaan vastusta. Siksi kukaan ei liioin marssi sen takia.
Ilmeisesti näin, mutta en ymmärrä, mikä tässä on siis paradoksaalista.
Yksi keino saada läpi jokin kehällinen käsitys ja käytäntö on se, että tekee tällaisen erottelun kehällisiin ja luovuttamattomiin käytäntöihin (korivertauskuvalla tai ilman). Tietenkin voi ilman tällaista tarkoitustakin kysyä, onko esimerkiksi samaa sukupuolta olevien välinen himo tai samaa sukupuolta olevien parien siunaaminen avioliittoon pelastuskysymys (vrt. roomalaiskatolisen kirkon jako kuolemansynteihin ja veniaalisynteihin).
1 tykkäys
Onpa hyvinkin. Ei meitä Quetzalcoatl tai Hanuman uhkaa.
Tämä on sitaatti väitöksestä, kirj. Emma Audas.
En ole ihan samaa mieltä. Kyllä Uuden testamentin aikoihin on varmaan vallinnut erilaisia ihmiskäsityksiä maailmassa yleensä, mutta eikö kristillinen kirkko ja myös juutalaisuus, jonka keskelle Jeesus syntyi ja perusti kirkkonsa, pitänyt naista täytenä ihmisenä?
Raamatun, sekä Vanhan että Uuden testamentin kirjoitusten selkein ajatus avioliittoa koskien on se, että luomisessa ihminen tehtiin mieheksi ja naiseksi. Naisen alamaisuus on kiperä kohta nykyihmiselle, ja tottakai näemme myös Raamatun lehdillä piirteitä ajattelusta, jossa nainen ei vaikuta meidän näkökulmasta arvostetulta.
Jeesus kuitenkin kohtasi naiset ihmisinä. Apostolit hyväksyivät naiset seurakuntien tärkeiksi jäseniksi. Nämä kysymykset rooleista, johtamisista, ja pappeudestakin, ovat mutkikkaita. Silti, tällaisen heiton jälkeen on varsin vaikea lukea eteenpäin avioliittoteologista tekstiä.
Tuntuu vahvasti siltä, että luonnollinen ja kaikkein perustavin prinsiippi pitää selittää pois, jotta voidaan ajaa uutta ajattelua, homoseksuaalisen suhteen rinnastamista avioliittoon.
Myös arkikokemus vahvistaa tämän ajatuksen sukupuolten täydentävyydestä. Eivät poikkeukset muuta sääntöä, eikä stereotyyppiset ja inhimilliset leimaamiset muuta suurta kuvaa todellisuudesta.
Niin työyhteisöissä, muissa yhteisöissä kuin myös perheessä sukupuolten toisiaan täydentävyys on päivänselvää todellisuutta.
Kun erilaisuus käsitetään väärin eli eriarvoisuudeksi, ei täydentävyyttä voida hyväksyä.
1 tykkäys
Audas on varmasti oikeassa todetesssaan aikakausien näkemysten vaikuttaneen kristilliseen avioliittoteologiaan. Silti tuon sukupuolten toisia täydentämisen yhdistäminen sekulaariin ideologiaan on vähintäänkin epätarkkaa. Mistähän ideologiasta on kyse? Eiköhän tuo luonnollinen itsestäänselvyys tule jo luomiskertomuksissa esille.
1 tykkäys
Mielestäni noin ei voida sanoa, mikäli pidetään tosina Raamatun kirjoituksen aikana olleita uskomusmaailmoja feminiinisestä ja maskuliinisesta. Joka olennaisesti lähtee siitä ainakin itselleni itsestään selvästä asiasta, että ihmissuhteeni ovat ne mitä muotoa vaan ovat erilaisia miesten ja naisten kanssa.
Sitten jos lähdetään linjalle, jossa väitetään nykytieteen tietävän paremmin tullaan kahden kysymyksen eteen, eli kaikille yleisesti pohjutuen mihin ja siis millä varmuudella nykytiede tietää ja toisaalta hyvin tarkasti argumentoiden mitä se tietää. Toinen kysymys on uskoville, jos emme kunnioita uskomusmaailmoja omia keksintöjämme parempina, jotka ovat myös Raamatun sivuilla, niin erityisesti protestantisesta näkökulmasta mitä koko kristinusko tällöin on? Keksi mikä miellyttää uskonto?
1 tykkäys
Implisiittinen oletus sama sukupuolta olevien kirkollisessa vihkimisessä on se, että se on jotakin mitä Jumala tahtoo. Olen tämän sanonut monesti ääneen somessa. Tai oikeastaan olen vastannut tällä pejoratiivisiin “Miten sinä voit tietää mitä Jumala tahtoo?”. kommentteihin.
Kun minulle ositetaan että kahden samaa sukupuolta olevan välisen aviollisen suhteen tai siihen rinnastettavan yhteen siunaamine on Jumalan tahto, niin muutan kantaani, Muuten pidättäydyn siinä, mitä VT, Jeesus ja Paavali sanovat miehen ja naisen välisen suhteen tarkoituksesta. Ja Tunnustuskirjamme, Ison katekismuksen 6 käskyn selityksessä: mies ja nainen on luotu erilaisiksi juuri avioliittoa varten. Se liitto jonka Jumala tahtoo siunata, on miehen ja naisen välinen liitto. Ei tätä siunaamista ole tehty kenenkään kiusaksi. Se on lahja miehelle ja naiselle. Sen ulottaminen samaa sukupuolta olevien välille on lahjan ryöstämistä. Se on sama kuin jos mopoilija vaatisi saada ajaa moottoritiellä, vaikka sitä ei ole tarkoitettu mopoja varten.
Harva samaa sukupuolta olevien vihkijöistä, mutten sanoo ääneen, että tämä on Jumalan tahto. He tietävät että sitä ei sulatettaisi niin hyvin, kuin tasa-arvo-argumenttia.
On surkeaa että Jumalan tahtoa tässä asiassa ei enää tiedetä kattavasti edes papiston keskuudessa. Tai sen katsotaan olevan ristiriidassa pastoraalisen kohtaamisen kanssa.
D
7 tykkäystä
Noin voinee päätellä. En tiedä, koska ajatus samansukupuolisten avioliitosta on noussut keskusteluun. Evl-kirkossa sen voinee ajoittaa 2000-luvulle. Ensin alkoi keskustelu homoseksuaalisuudesta 1970-2000-luvun alku (Räisänen, Lindqvist, Nissinen, Vikström ym.) ja sitten samansukupuolisten parisuhteesta ja avioliitosta.
Yritin viritellä Kotimaa24:ssa keskustelua, millä perusteilla homoseksuaalisuus (teko, taipumus, suuntautuminen, halu yms) paikantuu luotuisuuteen ja/tai langenneisuuteen eli mikä ja millä perusteella on tai ei ole syntiä. Mitkä ovat synnin kriteerit yleisesti (vapaa tahto/valinta). Yritin verrata vaihtamis-argumentaation tulkintavaihtoehtoja luterilaiseen “yleiseen syntikäsitykseen” ja asettaa kokonaisuuden Paavalin kolmeen laki-kategoriaan: pakunat, juutalaiset, kristityt. Se taas kohti kysymyksiin Paavalin ja Lutherin/luterilaisuuden suhteesta (laki-evankeliumi, kristitty ja laki, Room7 ym.). Kirjoitin äskettäin vähän samoja naisten pappeuden torjujien asemaa käsittelevään ketjuun.
Useista yrityksistä huolimatta ei syntynyt asiallista keskustelua. Mm. Niko Huttunen viritteli samaan aikaan omaa melko erikoista eksegeettistä reduktiota, muistaakseni mm. TA 2011.
Juuri syntikysymys on Raamatun ja Paavalin koko teologian tulkinnan kannalta oleellinen samansukupuolisten parisuhteiden käsittelyn lähtökohta . Eksegeettinen kysymys fokusoituu “vaihtamis”-argumentaatioon ja sen asemaan Room-kokonaisuudessa. Se määrittää myös suhteen empiirisen tieteen käsityksiin.
Evl-kirkon tietyssä johdon osassa pyrittiin samaan aikaan ohittamaan syntistatusta koskeva kysymys. Se oli kiusallinen ja räjähdysherkkä. Haluttiin keskittyä avioliittokysymykseen. Menettelytapa paljasti sen, ettei asiaa käsitelty teologisena totuuskysymyksenä vaan kirkkopoliittisena valtakysymyksenä.
Samansukupuolisten avioliiton torjujien strategiana oli se, ettei kirkolla ole samansukupuolisten parisuhteeseen sopivaa siunausta ole.
Parisuhteet hyväksyttiin tai niitä ei ainakaan torjuttu, mutta niitä ei haluttu kutsua avioliitoksi. Ratkaisu oli lähinnä tietyn semantiikan torjumista.
Liturgiset avioliittokäytännöt pyrittiin torjumaan parisuhderukouksella, joka on teologisesti tyhjä ratkaisu. Kirkko on joka tapauksessa kutsuttu rukoilemaan kaikkien ihmisten puolesta ja kanssa.
Strategia jäi lyhyen välivaiheen jarruttamiseksi ja esti osaltaan avointa ja perusteellista teologista keskustelua. Sen jälkeen syntikysymys on sitten räjähtänyt käsiin.
Pitäisi yrittää mennä kohti rohkeasti kohti hankalimpia kysymyksiä ja vastauksia sekä yrittää katsoa yli välittömän lähihorisontin ja torjua kirkkopoliittisena pikavoittojen kiusaukset. Se on sekä kristillisen uskon että tieteellisen tutkimuksen yhteinen eetos.
Keskustelu homosuhteen synnillisyydestä on käytännössä mahdotonta kirkossamme. Kuinka seurakunnat joiden työntekijät ja jossain myös papit elävät homosuhteissa voisivat opettaa että tuo on synnissä elämistä? Kaikkien ihmisten syntisyydestä ja armon tarpeesta voidaan puhua yleisellä tasolla. Mutta juuri se, mikä painavimmin tukisi raamatullista avioliitto-oppia, on sovittamattomassa ristiriidassa jo kirkkoon tulleen käytännön kanssa.
Voidaan kehottaa ahnetta synnintunnustukseen ja kaikkia taistelemaan ahneuttamme vastaan. Voidaan tunnustaa itsekkyys ja luonnon tuhoaminen, kovuus ja pahan puhuminen. Kaikki oikein, kristillinen usko pyrkii näistä eroon. Sen sijaan samaan syntilistaan ei lueta väärään sukupuoleen kohdistuvaa seksiä saati sen haluamista. Papit tekevät iloisesti niin, tehkää siis kaikki muutkin…
Eero Huovinen sai vielä virassaan vihat päälleen kun ei vihkinyt homomiestä papiksi. En tiedä, onko kukaan sen jälkeen edes yrittänyt toimia tässä Raamatun mukaan eli oikein, koska sitä pidetään nyt lainvastaisena syrjintänä.
2 tykkäystä
Oleellisten kysymysten suhteellisen varhaista käsittelyä varottiin ja padottiin pari vuosikymmentä vuosituhannen vaihteessa, noin 1990-2010. Sen jälkeen pato murtui ja patoajat itsekin ovat vetäneet paljon vettä henkeensä ja yskineet entisiä käsityksiään pois.
Kotimaa24:n aktiivisina vuosina 2010-2012/3 ennen sivuston uudistusta ja rajoituksia näytti, että olisi ollut mahdollista käydä ja johtaa teologista keskustelua yhteiseksi evl-kirkon prosessiksi.
Trollaaminen ja häiriköinti oli kuitenkin voimakasta. Keskustelin Kotimaa24:n aktiivisesta ajanjaksosta Olli Seppälän kanssa Turun kirkkopäivien aikana Marina Palacen ala-aulassa 2017. Seppälä, joka on toki tietyllä tavalla provokatiivisestikin teologisesti suuntautunut, kertoi, että Kotimaa24:n moderointiresurssit eivät riittäneet, kun akateemisesti koulutetut ja jatkokoulutetut - pääasiassa miehet - kirjoittivat epäasiallisesti.
En tarkoittanut Kotimaata vaan seurakuntia. Täällä kirkon arjessa nämä asiat vaikuttavat ja täällä on pyörää enää mahdotonta kääntää taaksepäin.
Viittasin Kotimaan historiaan, koska se oli hyvä ikkuna siihen, missä kokonaiskirkossa silloin mentiin. Ei ole enää.
Nyt ei ole mitään keinoa haistella kokonaikirkollisya henkeä.
Kokonaiskirkon ratkaisuja ei tehdä seurakunnissa, mutta niissä näköjään tehdään ratkaisuja, jotka haittaavat kokonaiskirkollisten ratkaisujen tekemistä. Myös yksittäisillä papeilla on turhan herkkä reaktiokyky.
Pitäisi jaksaa pelata toinen ja kolmaskin erä, eikä lähteä suihkuun jo ensimmäisen erän toisen vaihdon jälkeen.
1 tykkäys
On kokonaiskirkkokin tehnyt jo useita ratkaisuja jotka vievät samaan suuntaan . Se, että kirkon papit voivat elää homosuhteissa, on eräs
painava asia eikä esim kirkolliskokous tai piispat (enää) ole estäneet tätä.
1 tykkäys
No ne eivät olisikaan kovin uhkaavia. Jos tarjottaisiin jokaisen tunnistettavissa olevaa räikeää pakanajumaluutta kirkkaassa päivänvalossa, ilman “rakkauden” ja “hyväksymisen” kaapua, niin aika harva kristitty menisi halpaan.
2 tykkäystä
Näissä kysymyksissä oleellista on toistamani regimenttijako, joka vastaa tästä näkökulmasta suunnilleen Paavalin laki-evankeliumi -erittelyä, ei niinkään Lutherin laki-evankeliumi -erittelyä. En nyt ryhdy selostamaan lukuisia tulkintavaihtoehtoja.
Hengellisen regimentin ja Paavalin evankeliumin näkökulmasta synnistä vapautuminen tapahtuu evankeliumin voimasta. Evankeliumin pitäisi uudistaa ihminen Jumalan kuvaksi. Laki ei siihen pysty.
Maallisen regimentin ja Paavalin lain näkökulmasta syntiä voidaan pitää pakolla ja kontrollilla vain ulkoisesti ja rajallisesti kurissa. Laki vartioi Kristukseen asti. Lain vartiointitehtävä päättyi Kristukseen, evankeliumiin.
Kun kulttuurinen ulkoinen kurissa pitäminen on homoseksuaalisuuden suhteen murtunut viimeistään tällä vuosituhannella, se on paljastanut sen, ettei evankeliumi ole sitäkään osin uudistanut kristittyjä.
On myös mahdollista sanoa, että ne kristityiksi kastetut ja kristillisyyttä harjoittavat homoseksuaalit, jotka eivät ole uudistuneet, eivät ole sisäisesti oikeita kristittyjä. Näin ei juuri koskaan väitetä, koska väite osuu muiden syntien vuoksi väittämään itseensä. Tämä korostuu luterilaisuudessa, jossa korostetaan kristityn uudistumisen vähäisyyttä, kristityn jatkuvaa syntisyyttä.
Luterilaisuus onkin myöntänyt tämän jo alusta lähtien monien muiden aiemmin ja myös edelleen syntinä pidettyjen asioiden suhteen. Sehän on oikeastaan koko luterilaisen pelastusopin lähtökohta. Jouduttiin toteamaan empiirisesti, ettei kristitty juuri uudistu sisäisesti eikä kovin paljon ulkoisestikaan. Evidenssiksi sopii myös evl-kirkon kiistakysymystä käsittely. Siinä ei juuri näy Hengen hedelmiä. Siksi on korostettava jatkuvasti armoa pelastuksesta osalliseksi tulemisena eikä armoa uudistuksena.
Odottamasi pappien ulkoinen kontrolli on asiallisesti maallisen regimentin menetelmien ja Paavalin lain soveltamista ja siinä myönnetään, ettei hengellisen regimentin menetelmät ja Paavalin evankeliumi toimi. Se tarkoittaa pohjimmiltaan siis sitä, ettei Paavalin evankeliumi ole totta eikä Kristus ole läsnä armonvälineissä vaikuttamassa syntisten uudistusta. Paavalin kirjeet kun ovat evidenssiä samaan suuntaan. Paavali oli tuskissaan siitä, miten huonosti hänen julistamansa evankeliumi oli vaikuttanut mm. Galatiassa ja Korintissa.
On myös kysyttävä, miksi pappien homoseksuaalisiin suhteisiin pitäisi soveltaa ankaraa ulkoista kontrollia, mutta ei esimerkiksi pappien avioeroihin ja uudelleen avioitumiseen, jotka ovat selvästi Jeesuksen opetuksen vastaisia käytäntöjä.
Mutta asetelman ja näkökulman voi kääntää ympäri. Annetaan ihmisille vapautta ulkoisesta kontrollista, joka ei ole enää edes mahdollista. Muun muassa samansukupuolisten avioliitot ja perheet ovat jo empiiristä todellisuutta. Etsitään tarkasti rajattuja teologisia ratkaisuja esimerkiksi avioliittoon vihkimiseen Suomen yhteiskunnan lainsäädännön avioliittokäsityksen pohjalta, koska se tulee kirkolle annettuna eikä kirkolla ole siihen mitään valtaa. Katsotaan sitten, mitä tapahtuu.
Kirkon uskon mukaan koko todellisuus on luotu Jumalan sanalla ja Jumalan sanan mukaisesti, myös Jumalan kuva. Sitä ei voi kumota eikä pitää pystyssä inhimillisiä pakkokeinoilla. Jumalan sana paljastaa ja tuomitsee synnin eikä kukaan pääse sitä pakoon. Mutta Jumalan sanan tuomion näkeminen ja uskominen on mahdollista syntiselle vain evankeliumin valossa.
Syntisistä erotrautumisen ja eristäytymisen vaihtoehto on työläs. Menipä minne tahansa, paikalla on vähintään yksi syntinen. Käsittääkseni Jeesus koetti muistuttaa juuri tästä niitä uskonsa vakavasti ottaneita aikalaisiaan, joilla oli erityinen taipumus eristäytymiseen ja ankaraan kontrolliin.
Ei tästä ole kysymys.
Syntisistä ei eristäydytä, koska olemme eri tavoin syntisiä kaikki.
Ei ahneutta ja kovuutta kukaan toivo julistettavaksi ei-synniksi vaan niitä pyydetään esim messussa anteeksi ja niistä myös opetetaan että karttakaa moista.
Kun homosuhde on julistettu ei-synniksi, käytännön hyväksynnällä ja muutaman piispan suorin sanoin, katoaa myös mahdollisuus käsitellä asiaa kirkossa niin kuin olisi johdonmukaista.
Avioerot eivät ole hyvä asia. Niissä kuitenkin periaatteessa on mahdollisuus katumuksen kautta uuteen kristilliseen elämän vaiheeseen. Olkoon pappi tai maallikko. Homosuhde hyväksyttynä ei sisällä tuota, koska opetus kirkossa yleisesti sanoo ettei siinä ole mitään kaduttavaa.
Kun joku vaihtaa itsekkyydestä vaimon nuorempaan tai tykkää pitää useampia kumppaneita samaan aikaan, tällainen ihminen ei tietenkään ole yhtään sopivampi papiksi kuin homosuhteessa elävä.
3 tykkäystä
Pointti on regimenttijaossa ja Paavalin laki-evankeliumi -jaossa elämän uudistuksen näkökulmasta.
Paavalin mukaan syntinen kärsii Jumalan rangaistusta juuri siinä, että Jumala hylkää syntisen syntiinsä eikä pelasta ja vapauta häntä siitä, mistä syntinen ei voi itseään vapauttaa.
Synnistä Jumala pelastaa ja vapauttaa vain Paavalin julistamalla evankeliumilla, joka välittää yhteyden ja osallisuuden koko ihmiskunnan syntisyyden käsitellään Kristukseen ja hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseen - sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa.
Paavalin mukaan miekkaa eli maallista pakkoon perustuvaa kontrolli- ja rankaisuvaltaa eivät kanna ja käytä apostolit, piispat, presbyteerit, diakonit tai kirkolliskokoukset vaan maallinen esivalta, silloin se oli umpipakanallinen Rooman keisarillinen esivalta.
Sodoman langenneen tilan hupistumana olivat juuri homosuhteet. Luther näki oman aikansa kirkon lankeemuksen huipistumana saman asian.
2 tykkäystä