12 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Käskyjen noudattaminen ja vanhurskauttaminen
Yllättävää muuten, että vain Suomen ortodoksisissa kirkoissa pappi rukoilee suuressa saatossa ehtoollismalja kädessään muidenkin kristittyjen kuin ortodoksien puolesta. Muissa maissa ei rukoilla.
“Muistakoon Herra Jumala valtakunnassaan kaikkia teitä oikeauskoisia kristittyjä ja kaikkia kristittyjä alati, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.”
2 tykkäystä
Eivät nämä ole toisiaan poissulkevia. Korostan aina sitä, että kirkko on Kristuksen ruumis ja ortodokseillakin normatiivisia kirjoituksia joita noudatetaan joskus hyvinkin lakihenkisesti. Ja korostan tässäkin, että kyseessä on oma kokemukseni. Se nyt vain tuli sanoitettua tunnustusten hengessä.
D
Me oomme tehneet Herran temppeleitä, maan lunnahia maksaneet,
me oomme kilvan käyneet kirkkoteitä ja uskollemme uhranneet.
On alttarit noussehet ympäri maan
ja kaikunut kansojen kuoro,
ja lempi on ilmahan leimunnut vaan - nyt tullut on ihmisten vuoro!
Eino Leino
1 tykkäys
Täällä on kirkosta eroamisesta omia ketjujaan, mutta jos vielä tarkennan äskeistä kommenttiani, niin kysymys on aika pitkälle suhtautumisesta evl-kirkon “irrallisiin” tai löyhästi sitoutuneisiin jäseniin. Ja oikeastaan myös niihin aktiivisiin, joilla ei ole vankkaa konservatiivisen kristillisyyden taustaa esim. herätysliikejärjestön muodossa.
Eli annammeko suosiolla kirkkomme väen saada ravinnokseen pelkkää liberaalia opetusta? Vai tuemmeko niitä työntekijöitä ja luottamushenkilöitä joilla on näky evankeliumin kuulumisesta kaikille ja siitä, että kirkossa tulisi olla mahdollisuus saada perinteistä opetusta ja että kirkko tekisi ulko- ja sisälähetystyötä Jeesuksen käskyn mukaisesti?
Oma vajavainen ymmärrykseni sanoo, että jos uskonkäsitys on evankelis-luterilainen, tämä kirkko on puolustamisen arvoinen. Tai rakentamisen. Jos sen sijaan luterilaisuus ei enää hotsita, suunta on itään tai Roomaan. Pieniin lut.kirkkoihin liittyminen edellyttäisi minusta uskonopillista ristiriitaa, ja se on ok, niille jotka näin ovat asiat käyneet läpi.
Mietin näitä vaihtoehtoja luultavasti elämäni loppuun. Tänään näin.
1 tykkäys
Pitäähän itselle jäädä edes toinen peukalo.
Siinäkin täytyy olla tarkkana näin vaalien aikaan, ettei anna ääntään pois. Niitä on vain yksi. Äänestäminen sen sijaan on velvollisuus.
Aika lailla eri mieltä. Kirkko ei ole mikään Luther-kerho, vaan Kirkko. Evankelis-luterilaisuus ei sitä mitenkään määritä kirkkona. Se ei ole syntynyt Lutherin myötä eikä siihen pysähdy. Suomessa Kirkko on syntynyt P. Henrikin työn ja marttyyrion pohjalle. Se on apostolinen ja katolinen. Niin myös CA:n mukaan.
Minusta on väärin omaksua jonkinlainen “protestanttinen” tai “evankelis-luterilainen” identiteetti, se riitellee kirkon totuutta vastaan.
1 tykkäys
Niin, että on ihan kiva ottaa Sakarjan rahat, mutta muuten se kaveri voisi pysyä poissa kirkosta häiritsemästä.
Vähän sama asenne kuin pankeilla nykyään, asiakkaat tuo vain rapaa kengissään konttoriin, mutta heidän rahansa kelpaavat.
Kiitos kun selvensit,
4 tykkäystä
Voisitko perustella tuon väitetyn opillisen ristiriidan. En kysy haastaakseni väittelyyn, vaan haluaisin tarkemmin ymmärtää, koska tuo väite tulee vastaan aika usein.
2 tykkäystä
Liberaalien päätehtävä kirkossa on estää herätyksen syntyminen (toki pieni vähemmistö noihin luokiteltavista on muuta). Todellinen kristillinen elämä on vaikeaa. Omavoimainen olen onnellinen kun toistan sitä tarpeeksi, ja saan olla ihan just sitä mitä haluan on helppoa.
Olemme hiukan eri asiassa ja kirjoitin varmaan epäselvästi. Palaan ehkä myöhemmin.
Tarkoitan että jos ei ole opillista syytä lähteä kirkosta, vaikka pysyykin luterilaisena, se vaikuttaa herkästi halulta eristäytyä maallistuneista kirkon jäsenistä tosiuskovien seurakuntaan.
Mutta ymmärrän että kaikilla on tiensä. Minulle lähtö olisi jotain tuollaista.
Jos sen sijaan esim vakuutun ortodoksien oikeasta opista, olisi väärin ja hölmöä pysyä harhaoppisessa kirkossa.
Vanha tuttu perustelu (myös oma perusteluni vielä muutama vuosi sitten). Eristäytymisen ja donatolaisuuden pelko taustalla. Halutaan pysyä kirkon sisällä valona ja suolana ja lähteä vasta, kun erotetaan.
Kun lupasin, etten lähde väittelemään, niin en sitten lähde.
1 tykkäys
Missä menee batoksen raja, eli mitä pitää tapahtua että eroat kirkosta?
Kuuntelin radiosta kansantieteilijää, joka kertoili, että vielä varsin lyhyt aika sitten kansan uskomukset Suomessa olivat moninaiset. Hengellinen maailma oli kansalle totta, mutta kristillisyys oli siitä vain yksi osa, joka kulki monien hyvin runsaiden uskomusten rinnalla.
Ymmärtääkseni kristillisyyden asema esimerkiksi Afrikassa voi nykyään olla samankaltainen. Ihmiset saattavat ottaa lännestä ojennetun omakseen, mutta se ei suinkaan tuhoa kansan muita käsityksiä materiaalisen ulkopuolisesta todellisuudesta, vaan ainoastaan nyörityy säikeeksi muiden käsitysten rinnalle.
Kirkon määrittely lienee käytännössä äärimmäisen pienen ja globaalisti mitaten hyväosaisen ja oppineen joukon identiteettileikkiä, jolla ei ole historiallisia perusteita. Kirkkoa ei koskaan ole kansalle ollut, eikä sitä tule olemaan jatkossakaan. Se on ajatus, johon tarraudutaan, mutta käytännössä kirkko on aina ollut häilyvä käsite eikä niinkään todellisuutta.
Kyllä tuo raja varmaan lähellä jo on.
Homovihkimiset olisi jo ainakin minulle liikaa, tästä kävimme paikkakuntani krh kanssa pitkän keskustelun homoillan jälkeen (2010?).
Menin hänen luokseen keskustelemaan tarkoituksena erota silloin, krh lupasi ettei vihkimisiä tule.
Nyt en olisi enää niin varma asiasta, koska hiippakuntaani valittiin tuota asiakseen ajava piispa.
Mitä enemmän avioliittokonservatiiveja eroaa kirkosta, sitä varmempi ja nopeampi on jo nyt tavallaan hyväksytyn uuden ajattelun muuttuminen viralliseksi ja jopa ainoaksi kirkon kannaksi.
Mitä enemmän meitä jää kirkkoon, sitä hitaampi tuo muutos on.
Ja ehkä vielä tärkeämpää: Mitä enemmän koko evankeliumin saarnaa ja kristinuskon ydinasioita arvostavia jäseniä eroaa, sitä huonommin ns tavalliset kirkon jäsenet saavat ravintoa ja mahdollisuuksia tulla Jumalan yllättämäksi.
2 tykkäystä
Kirkosta kerran eronneena (ja kirkkoon takaisin palanneena) en näe, että eroaminen olisi edes protestina toimiva ratkaisu. Ainoa seuraus on vain se, että jokainen protestiero antaa lisää elintilaa vastakkaiselle näkemykselle. Sisältä on ainakin pieni teoreettinen mahdollisuus vaikuttaa. Taitaa kuitenkin edelleen konservatiivisiipi olla vaaliuurnilla aktiivisempi porukka kuin liberaalit.
Muutos hidastuu, mutta ei pysähdy? Onko muutos kuitenkin siis väistämätön tosiasia?
1 tykkäys