Tulkitsen ortodoksista ekklesiologiaa vähän niin kuin vihtahousu Raamattua. Olin vuonna 1967 Lällyssä leirillä ja silloinen teol.yo, nykyisin rovasti (ort) evp. heitti minut laiturilta järveen, ja näin kävi… Noin vakavammin, olen kasvanut tavallaan herännäisyyden ja ortodoksisuuden välissä, ja voisin muuten olla ortodoksi, mutta tradition ja Raamatun suhde tökkää; ortodoksisuudessa Raamattu on osa traditiota. Tradition arvosta taas seuraa dynaaminen / synerginen pelastuskäsitys.
Yksinkertaiselle mielelleni selkeämpi on yksinkertainen sola fide, sola gratia, solus Christus ja sola scriptura 
“Traditio on Pyhän Hengen toimintaa Kirkossa.” (V. Lossky). Kristus sanoi: “Kun totuuden Henki tulee, Hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden”. (Joh. 16: 13) “Se on jumalallinen lupaus, joka muodostaa perustan ortodoksiselle uskollisuudelle traditiota kohtaan.” (Piispa Kallistos).
Luen paljon myös ortodoksisia isiä, ja väitän, että ihan jokainen ortodoksikaan ei ole kahlannut Filokalian kaikkia viittä osaa, broidille tilasin kirjat, mutta tämä luopui sovinnolla alkuunsa ja vetosi arkkimandriitta Sergein lupaan ja kommenttiin, että munkeille tekstit on alunperin tarkoitettu…
Extra ecclesiam nulla salus (näkyvän kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta) on vanhakirkollinen periaate ja mm. Kyprianuksen ekklesiologian ydintä. Kyprianuksen sanoin; “sillä ei voi olla Jumala isänä jolla ei ole kirkko äitinä”.
“Ortodoksisesta kirkosta käytetään nimitystä Yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen Kirkko. Kaikki nuo määritteet ovat mukana myös ortodoksisen kirkon merkittävimmässä uskon todistuksessa, nikealais-konstantinopolilaisessa uskontunnustuksessa.”
“… tämä on yksi Kirkko, koska sen ykseys johtuen Jumalasta, Kristuksesta ja Pyhästä Hengestä ei voi koskaan hajota. Näin ollen ortodoksisen opin mukaan Kirkko on jakamaton; ihmiset voivat olla siinä tai sen ulkopuolella, mutta eivät voi jakaa sitä.”
http://www.ortodoksi.net/index.php/Yksi,_Pyhä,_katolinen_ja_apostolinen_Kirkko
"Sakramenttiopin keskipisteenä on kirkko ja kirkon näkemys pelastuksesta: Kristus, Jumalan lihaksi tullut Sana, joka uudistaa Jumalan ja ihmisen välisen liiton. Tuossa liitossa ihmisyys pyhittyy ja uudistuu theosis-prosessissa. Pelastuksen olemus Kristuksessa on yhteys kuolleista ylösnousseen Kristuksen kirkastetun ruumiin kanssa, osallistuminen Jumalan toimintaan pyhittymällä jumalallisten energioitten kautta niin että ihmisen olemus palautetaan alkuperäiseen tilaansa.
“Herra ilmesty nyt, ja suo tässä kastettava muuttua niin, että hän riisuisi pois vanhan ihmisen ja pukeutuisi uuteen, Luojansa kuvan mukaan uudistettuun ihmisyyteen” (Kastetoimituksen vedenpyhitysrukous).
Pelastus on mahdollista vain kirkossa. Siinä sakramentit, Jumalan valtakunnan merkit erityisesti Herran ehtoollinen ovat kaiken keskipisteenä. Nikolaos Kabasilas (k. 1371) toteaa liturgian kommentaarissaan:
“Koko kirkon tarkoitus toteutuu sakramenteissa, kirkon olemuksessa. Samaan aikaan kirkko on Kristuksen ruumiin ja erityisesti sen jäsenten täyteys”.
Kirkko ei ymmärrä sakramentteja symboleina, vertauskuvina, vaan todellisena iankaikkisen elämän tuottavan Kristusruumiin sydämenä tai viiniköynnöksenä, minkä ruumin tai köynnöksen jäseniä / oksia kastetut ovat."
http://www.ortodoksi.net/index.php/Sakramentit_ja_pyhät_toimitukset
Luterilainen pääsee vähän helpommalla tulkinnan suhteen, koska;
“Sentähden emme me pakanat saa asettaa isiemme kirjoituksia Pyhän Raamatun kanssa samalle tasalle, vaan pitää ne vähän alempana. Sillä he ovat lapsia ja perillisiä, me vieraita ja muukalaisia, jotka armosta, ilman mitään lupausta, olemme päässeet lasten pöytään. Niin, meidän pitäisi kiittää nöyrästi Jumalaa, ja tyytyä pakanavaimon tavoin siihen, että saamme olla koiria, jotka kokoavat murut, jotka putoavat herrojen pöydiltä (Matt. 15: 27). Mutta me tahdomme korottaa isämme ja itsemme samaan korkeuteen apostolien kanssa, ajattelematta, että Jumalan paljoa enemmän täytyy murtaa meidät, koskei hän luonnollisiakaan oksia, Room. 11: 21, ja Abrahamin siementä eli perintöä säästänyt heidän epäuskonsa tähden. Vieläpä tahtoo tuo Rooman kirottu kauhistus korottaa valtansa apostolien ja profeettainkin yläpuolelle ja muuttaa Raamattua mielensä mukaan. Sentähden kirjoittaa Augustinus oikein (kuten edellä on mainittu) p. Hieronymukselle: Minä en luule, rakas veli, että sinä tahtoisit pitää kirjoitustasi apostolien ja profeettain kirjojen arvoisena; varjelkoon sinua Jumala, ettet sitä koskaan himoitsisi.”
[Martti Luther: Kirkolliskokouksista ja kirkosta, vuodelta 1539; suomentanut Yrjö Loimaranta, Kuopio 1910, Osakeyhtiö Kuopion Uusi Kirjapaino]
Note to myself: P. Hesykhioksen opetus tulisi muistaa siinä, missä Wittgensteinin maallisemmassa maailmassa;
“Sielua pimentävät yhtä lailla sekä omassa mielessä tapahtuvat keskustelut että ihmisten tapaaminen ja turhat puheet. Joka haluaa torjua mielelle näistä koituvan vahingon, hänen tulee säälittä kohdella yhtä kaltoin noita molempia, jotka rakastavat turhanpuhumista, so. sekä ajatuksia että ihmisiä. Näin teemme mitä pätevimmästä Jumalan tahdon mukaisesta syystä, jottei näet mieli pimentyisi ja veltostuisi raittiuden harjoituksessaan. Sillä jos muistamattomuus pimentää meidät, mielemme tuhoutuu.”
[Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I / 273. 185]
“Kaikki mitä ylipäänsä voidaan ajatella voidaan ajatella selkeästi. Kaikki mikä voidaan sanoa voidaan sanoa selkeästi.”
“Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.”
- Wittgenstein
