En loukkaantunut laisinkaan. En vain mitenkään ehdi osallistua jokaiseen keskustelun osajuoneen.
2 tykkäystä
Kaarlo Arffman kirjassaan “Mitä on oikea kristinusko?” s.197
Lutherin vastustajat esittivät jo kesästä 1519 lähtien että tämän oli turha vedota Augustinuksen kirjeeseen, jossa tämä oli kirjoittanut pitävänsä vain Raamatun tekstiä erehtymättömänä. Augustinus oli nimittäin muissa kirjoituksissaan liittänyt Raamatun ja kirkon arvovallan yhteen ja jopa kirjoittanut, että hän ei olisi uskonut evankeliumia, ellei katolisen kirkon arvovalta olisi käskenyt häntä tekemään niin. Ilman laajalle levinneen kirkon olemassaoloa ja todistusta Raamattu olisi ollut Augustinukselle vain merkityksetön muinainen kirjoitus.
1 tykkäys
Raamattu ohjaa tosi tradition äärelle, tosi traditio Raamatun äärelle.
1 tykkäys
Sama minulla, mutta en ole tähän mennessä kokenut sen olevan erityisen fundamentaalinen erimielisyys. Mielipide painotuksesta vain, ja en ole tavannut vielä luterilaista joka ei myöntäisi siinä olevan hyvän pointin, että uskonpuhdistuksen aikaisen polemiikan korostaminen kristinuskon ytimenä johtaa epätasaiseen kristinuskoon. Pohjoismaissa kun luterilaisuus on ollut koko kansan valtakirkkona, se on kehittynyt ilahduttavan monipuoliseksi uskonnoksi. Mutta jos luterilaisuus joutuu korostamaan luterilaisuuttaan vs. muut kristinuskon haarat, eli ollaan ensi sijassa luterilaisia eikä kristittyjä, niin sitten helposti nousee tollasta “eitekojaomassavoimassanieiei”-korostusta.
Mutta ei LHPKkaan ole liian tunnarilta tuntunut. Kyllä sitä muustakin puhutaan kuin soteriologiasta ja omavanhurskaudesta.
1 tykkäys
Arffman jatkaa:
…oikean uskon tuli perustua yksin Raamattuun. Se riitti yksinään kirkon perustukseksi, koska se oli selvä.Yksin Raamattu -periaate osoittautui kuitenkin ongelmalliseksi, koska Lutherin kannattajatkaan eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, miten Raamattu oli ymmärrettävä. …Yritykset täsmentää Yksin Raamattu -periaatetta eivät enää auttaneet. Reformaatio hajosi ruhtinaiden tukemiksi ja johtamiksi kirkkokunniksi.
Jos osaan referoida Arffmania oikein, hänen pääperiaatteensa katolisen kirkon puolesta, siis oikean ja alkuperäisen uskon kirkkona, tuntuu olevan vedota muiden kirkkojen syntytapaan mutta toisaalta myös nykytilaan.
Ortodoksisen kirkon ongelma on hänestä siis sen “kestämätön” selitys olla alkuperäinen (vasta 300-luvulta olisi alkanut kristinusko, sitä ennen oli “esihistoriaa”) ja toisaalta sen nykyinen umpikuja, esimerkiksi patriarkaattien täysi välirikko.
Reformaattoreiden aikaan saama hajaannus ja yhä lisääntyvä pirstoutuminen vie hänen mielestään pohjan meiltä muilta. Puhumattakaan luterilaisten kirkkojen maailmaan mukautumisesta.
Katolinen kirkko olisi ongelmistaan huolimatta säilynyt apostoleista ja Rooman ensimmäisistä piispoista alkaen Kalliona jolle Jeesus kirkkonsa perusti. Sen puolesta puhuu myös yhtenäisyys ja valtava levinneisyys.
…
Mietin, mikä katolisen kirkon “sääntökunta” tai “kappeliseurakunta” olisi sellainen jossa luterilaisen uskon itseensä lapsesta imenyt voisi mahtua olemaan.
Jos siis kirkostamme eroaisi, otsikkoa katsellen…
1 tykkäys
Vahva suositus fransiskaaniselle spiritualiteetille ja fransiskaanien vetämälle seurakunnalle (ei valitettavasti löydy Suomesta) .
Fransiskaaninen köyhyys ei ole pelkästään materiaalista köyhyyttä vaan ensisijaisesti absoluuttista köyhyyttä Jumalan edessä.
2 tykkäystä
Mihin Arffman viittaa? En kyllä äkkiseltään keksi, kuka ortodoksi olisi sanonut kirkon tai kristinuskon alkaneen 300-luvulla. Olihan silloin ekumeenista synodia ja muuta vääntöä, mutta ei varmaan sellaista vuosisataa olekaan, jolloin ei olisi väännetty jostakin.
1 tykkäys
Raumalla oli fransiskaanien luostari ja kirkko. Nykyisenkin Pyhän Ristin kirkon edustalla on Fransiskuksen patsas.
Martti Vaahtoranta on toisinaan pohtinut, mitä fransiskaanien aika on vaikuttanut ja voisiko se näkyä 1700-luvulta peräisin olevassa Länsi-Suomen rukoilevaisuudessa, joka on hänelle tärkeä liike.
1 tykkäys
Niinhän siellä on. Nykykatolilaisten joukossa on useita jotka mieluusti näkisivät sääntökuntalaisfransiskaanit taas Suomessa. Maallikkofransiskaanitoimintaa täällä jo onkin. Tiettävästi jonkun fransiskaaniryhmän johtaja kävi täällä ihan vasta. Jään mielenkiinnolla odottamaan syntyykö siitä mitään.
1 tykkäys
Ei niin toki sanottu ole vaan se on kirjoittajan päätelmää. Onhan se tylyn kuuloista. Etsin lisää tietoa kirjasta. Ehkä vaihdan ketjua - tuu sinne! Tässä puhutaan meidän kirkosta eroamisesta…
1 tykkäys
Nyt muistan että on joku luterilaisten porukka jotka fransiskaanien perintöä vaalii… https://tssf.fi/
Juuri näin. Pyhien rukoileminen ei ole Raamattua vastaan. Eli Raamatusta emme löydä kaikkea kirkon rikasta traditiota, mutta mitä sitten. Kirkko on elänyt ilman kanonista Raamattua vuosisatoja. Raamattu on vain yksi osa traditiota, kirkon traditio on laajempi kuin Raamattu. Traditio on kuitenkin helposti perusteltavissa kokonaistraditiolla. Kirkko ei nosta Raamattua tradition yläpuolelle määrääväksi prinsiipiksi.
Hei tortoise ja ehkä joku muukin 
Jos fransiskaanisuus resonoi niin Pauli Annala rouvineen ehkä voi kertoilla tai mitä vaan lisää.
Pyörittävät Porlammilla osuuskuntaa ja Arffmannin Kaukokin oli juuri luennoimassa siellä. Yhteystiedot vaikka naamakirjan kautta ( San Damianon osuuskunta).
Hyvää paastonajan jatkoa toivottaa molempien mainittujen herrojen entinen oppilas.
2 tykkäystä
Mitä kirkosta eroamisiin tulee niin Seppo A. Teinonen sanoi hyvin. Kun hän siirtyi katoliseen kirkkoon niin syy oli se että Espanjassa hän ei päässyt tarpeeksi usein lut messuun. Ja sitten. Hän ei kritisoinut lut kirkkoa: “Kun pakataan isoäidin luo, niin siellä ei haukuta äitiä”(ulkomuistista).
Itsekin vaihtaisin vain käytännön, en opillisista syistä. Enkä enää kritisoisi lut kirkkoa.
Äiti ei aina ole oikeassa, mutta on silti äiti ja kunnioituksen arvoinen, vaikka olisi pahin katuportto.
D
2 tykkäystä
Seurakuntaliiton seurakuntien perustamisen syyt tulevat aika hyvin esiin perustamisasiakirjoissa. Haluttiin pitäytyä luterilaisessa tunnustuksessa. Tunnustuskirkkoajatus selveni käytännössä Missouri-Synodiin tutustuttaessa.
Seurakuntaliiton seurakuntien perustamiskokousten pöytäkirjat olivat keskenään hyvin samankaltaisia. Tässä on Ilmajoen seurakunnan pöytäkirja:
“Suuressa armossaan teki Herra Jumala Suomenkin kansan osalliseksi uskonpuhdistuksesta, jonka hän toimitti palvelijansa, tohtori Martti Lutherin kautta.
Mutta vuosisatojen kuluessa joutuivat maassamme uskonpuhdistuksen pääopit, varsinkin selvä armonoppi, monenlaisten tekopyhyyden järjestelmien peittoon.
Viime vuosisadan (siis 1800-luvun, toim.huom.) alkupuolella toi Herra kuitenkin sovinto- ja vanhurskauttamisopin kirkkaaseen päivänvaloon palvelijansa F. G. Hedbergin kautta.
Tästä siunauksesta olemme mekin osallisiksi tulleet. Suomen Luth. Evankeliumiyhdistys on tehnyt paljon siunattua työtä saarnatoimintansa ja lutherilaisen kirjallisuuden levittämisen kautta. Tämän julistuksen kautta uskoon tullut kansa, “pyhä kansa”, on elänyt vuosikymmeniä hengellisessä erossa siitä tekopyhyyden julistuksesta, jota aivan yleisesti Suomen kirkoissa saarnataan. Evankeliumia uskovat ihmiset ovat tottuneet kantamaan vääräoppisen ja lahkolaisen nimeä. Mutta elimme siinä luulossa, että meidän on kärsiminen väärää seurakunnallista yhteyttä välttämättömänä pahana, vaikka oikea sananjulistus hommattiin sivu seurakunnan.
Mutta tie aukeni väärästä seurakunnasta vapauteen, kun Herra Jumala on kirkastanut meille raamatullisen seurakuntaopin amerikkalaisten ja saksalaisten uskonveljien kautta. Me allekirjoittaneet olemme eronneet Suomen ev. lut. kirkosta siitä syystä, että se vastoin Jumalan sanaa on yhdistetty valtioon, että siinä julistetaan väärää oppia ja sallitaan julkista väärän opin julistusta, että sen pappien kasvatus on julkisten järkeisoppisten ja raamatunrepijäin, siis selvien susien, hallussa, että seurakuntiin kuuluvat julkijumalattomat ja julkiset tekopyhät, että raamatullista seurakuntakuria ei ole käytännössä eikä voikaan olla, kun seurakunta ja maailma on sama asia.
Eromme perustukseksi mainitsemme seuraavat raamatunlauseet: Herramme Jeesus Kristus sanoo: “Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat tykönne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.” Matt. 7:15. Ja: “Lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä. Mutta ne eivät seuraa muukalaista, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne muukalaisten ääntä.” Joh. 10:4-5. Paavali kirjoittaa Rooman uskoville: “Minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saattavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka olette saaneet; vetäytykää pois heistä.” Room. 16:17. Katso 2. Kor. 6:14-18. Ilmestyskirjan 18. luvussa sanotaan vakavat, tulisesti leikkaavat varoituksen sanat, meille maailmanlopun uskoville: “Minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: Lähtekää ulos Babylonista, te minun kansani, jottette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin hänen vitsauksiansa kärsiä. Sillä hänen syntinsä nousevat hamaan taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.” Jerusalemin paikallisseurakunnasta on kirjoitettu seuraavat sanat: “He pysyivät alati apostolien opissa, keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.” Ap. t. 2:42.
Me allekirjoittaneet olemme yhtyneet raamatulliseksi, luterilaiseksi paikallisseurakunnaksi, jonka nimi on: Ilmajoen vapaa evankelisluterilainen seurakunta
Ilmajoella, Huissinkylässä
perjantaina toukok. 9 p. 1924“
2 tykkäystä
Kuvaava on myös kirjailija Hanna Raudan Karkkuun kirjoittama kirje Luopioisista:
Tämä autentinen kirje oli hyvä kuvaus. Samalla surullista jakautua. Suomessa on muutamia yhdistyksiä joiden keskuudesta kirkosta eroaminen näyttää olevan tyypillistä. Näitä ovat lestadiolaiset ja Sley. Miksihän näin?
1 tykkäys
“Tyypillistä” on aika liioittelevasti sanottu ilmiön historialliseen kokoon nähden, ja lestadiolaisten tapauksessa tämä eroaminen tai sen pohtiminen on aika tuore ilmiö laajassa mittakaavassa (vaikka aiheesta kyllä keskusteltiin 1920-luvulla samaan aikaan kuin evankelisten parissa, ja pari pienen porukan yritystä oli ennen tätä).
Mutta miksi juuri näiden liikkeiden parissa eroaminen tai siitä keskustelu on yleisempää? Tämä on lyhyt yksinkertaistus, mutta evankelisuuden tapauksessa tähän liittyy ainakin luterilaisuuden tunnustuksen korostus. Kirkkoon ei kuuluta vain siksi, että se tarjoaa puitteet uskoville toimia, vaan koska luterilaista oppia pidetään oikeana. Ja jos kirkko ei seuraa tuota oppia on se iso ongelma. Tähän osa on nähnyt ratkaisumalliksi omat seurakunnat.
Lestadiolaisuudessa taas ensijainen uskonyhteisö on usein oma porukka ja omat seurat. Tällöin ei toisaalta välttämättä ole suurta väliä mitä kirkko ympärillä puuhailee, mutta jos se alkaa vaivaamaan ja eroamista aletaan pohtimaan ei side kirkkoon välttämättä ole kovin vahva. Lisäksi Yhdysvalloissa lestadiolaiset ovat järjestyneet omiksi kirkoikseen, tämä esimerkki voi tuoda inspiraatiota Suomeenkin ainakin silloin, kun Suomen ev.lut. kirkon kanssa on haasteita.
4 tykkäystä
Ihan hyviä ajatuksia. Luterilainen tunnustus voi siis olla ongelma, kehys jonka noudattamista haetaan, koska se koetaan tärkeäksi. Onkohan kukaan ajatellut tehdä siten, että luopuu luterilaisesta tunnustuksesta ja liittyy toiseen tunnustuskuntaan. Tämä voisi olla hyvä ratkaisu, tietysti se vaatii koko ajattelutavan muutosta, eikä se ole helppoa.