Okan väite, että alle 12-vuotiailla on erilainen pelastuskäytäntö kuin muilla syntisillä, on suora seuraus siitä eräiden tahojen virhepäätelmästä, ettei kaste kuuluisi lapsille. Yksi virhe johtaa toiseen, ja Raamatun selittämisestä tulee mutkittelevaa.
Oka ei huomaa, että Jeesus asettaa lapsen USKON esimerkilliseksi aikuisille. Hänhän on kuin lapsien tuomista Jeesuksen luo estelleet. Varmasti näitäkin opetuslapsia vaivasi järjen päätelmä, ettei lapsi voi uskoa vaan usko on aikuisten juttu.
Lapsi ottaa vastaan Taivasten valtakunnan, väittää Jeesus. Vastaan ottaminen on uskoa.
Ikävä kyllä, minun täytyy selittää vähän pitemmästi:
Kaikkein parasta olisi lukea alkuperäistä tekstiä, mikä tässä on hebrea. Mitään kieltä ei ymmärrä, jos ei käsitä Itse Asiaa ja Raamatun tekstin selitys (ei tulkinta) on mahdollista vain Jumalan Hengessä.
Ilman Pyhää Henkeäkin pääsee liippaamaan läheltä. Tässä nyt käyttämäsi KK92 ei pääse lähellekään, vaan selittää eri asiaa tai puhuu asiattomuuksia.Tämä on tarkoituksellista lapsikasteen tukemista.
Psalmi 51:7(5) on Daavidin tunnustus koskien äitiään eli miten Daavid sai alkunsa. Eli kun Raamattuun kirjoitetua Daavidin historiaa lukee, niin Daavidin alkuun viittaa myös hänen “piilottamisensa” paimeneen, kun Samuel tuli tunnistamaan tulevaa kuningasta. Eli Daavidin alulle laittanut ei ilmeisesti ollut sama henkilö, kuin muiden veljesten. Eli asetelma on ollut synnillinen. Jumalan edessä tällä ei ollut merkitystä, kuten Samuelin voitelu sen todisti.
Voin minä lukea sen hepreaksikin ja usealla muullakin kielellä. Mutta jos käsitän oikein, niin minulla ei ole henkeä jolla tulkita oikein. Sinulla ilmeisesti on.
Vastaan kyllä, mutta niinkutsuttujen helluntalaisten halveksunta, vaikka tulee “korkealta”, niin ei osu asiaan. Toivon, että kun jatkamme, niin päästät sivistyksesi pintaan.
Uskoon liittyen, luule että näillä sanoilla Jeesus tarkoitti nimenomaan sitä aitoa ja vilpitöntä uskoa mitä lapsilla on luonnostaan kaikkeen. Esim. jos pienelle lapselle sanoo että “älä mene metsään, siellä on pelottava mörkö”, niin lapsi uskoo tämän aidosti ja ei varmasti mene sinne. Samoin Abraham uskoi ja oli jo tarttunut veitseenkin uhratakseen Iisakin. Huojumatonta uskoa.
Nähdäkseni tällaista uskoa Jeesus tarkoitti kun sanoi:
Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.
Tämä on minustakin päivänselvää, eli että Jeesus tarkoitti uskomisen vilpitöntä luonnetta, mutta helluntalainen tai muu vastaava diletanttinen taho tulkitsee niin, että kaikki tähän maailmaan syntyvät lapset ovat puhtaita ja pelastettuja.
Itsekin olen taipuvainen siihen suuntaan, että “lapsille käy hyvin”, vaikka kuolisivat ennen kuin ehtivät syntyä uudelleen. Synnittömiä eivät toki lapsetkaan ole, mutta perustan tätä siihen, että heitä ei nähdäkseni pidetä vastuullisina. Ovat siis ns. syyntakeettomia.
Jesaja 7:
14Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel. 15Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän;
Tuo voi olla ihan oikeakin tulkinta, mutta mua on aina erityisesti puhutellut se versio, jonka oon oppinut jo esiteini-iässä muistaakseni äidiltä. Eli että kyse on siitä, millä tavalla lapsi vs aikuinen ottaa lahjan vastaan. Aikuinen kiusaantuu arvokkaasta lahjasta, laskeskelee ansioitaan, yrittää tehdä vastapalveluksia ja antaa vastalahjoja. Lapsi vain ottaa iloisesti vastaan, ei yritä ansaita eikä suorittaa.
Toinen simppeli selitys tälle raamatunkohdalle on se että ihmiset toivat lapsiaan Jeesuksen luo jotta tämä parantaisi heidät. Alkutekstissä käytetään verbiä (ἅπτω) jota käytetään yleisesti parantamisihmeiden yhteydessä. Lapset eivät muuten olleet arvossaan Jeesuksen aikana, eikä heidän olemisellaan haluttu häiritä aikuisia. Lastenkaltaisuudella voidaan tarkoittaa myös sitä, että taivasten valtakunnassa jokainen on lapsen asemassa: kukaan ei ole kenenkään muun kuin Jumalan omaisuutta ja vallassa.
Varhaiskirkossa ei uskottu perisyntiin, perittyyn syyllisyyteen, sillä eiväthän juutalaisetkaan siihen usko. Alkukristityt katsoivat, että vain taipumus syntiin ja kuolevaisuus on Adamin perintö, ei peritty turmellus tai peritty syyllisyys. Ajateltiin, että lapset syntyvät puhtaina ja viattomina, mutta piankin turmeltuvat meidän huonossa seurassamme. Silti he kastoivat pieniä lapsiakin ja antoivat jo imeväisikäisille ehtoollista. Onhan Kristis itse sanonut: “sen kaltaisten on Jumalan valtakunta.”
Minusta helluntailaisten oppi synnin periytyvyydestä on lähempänä alkuperäistä kuin luterilaisten ja roomalaiskatolisten. Ortodoksinen kirkko uskoo myös lasten viattomuuteen, mutta kastaa lapsia. koska meillä on erilainen kasteoppi kuin ns baptistisen kasteen kannattajilla. Emme halua jättää lapsia kirkon ulkopuolelle.
En tiedä miten varhaiskirkko määritellään, mutta Augustinuksen opetus hyväksyttiin 400 luvulla lännessä. Häne vastustajansa, Pelagius ja Celestius ja Julianus tuomittiin harhaoppisiksi. Pelagius palasi kirkkoon idässä 415. Celestius tuomitiin Efesossa 431 harhaoppiseksi.
Autuas Augustinus on nimi , jota hänestä käytetään, ei siis pyhä. Ollakseen pyhä kirkkoisän täytyy olla täysin oikeauskoinen. Origenes oli huomattava teologi, mutta meni metsään apokatastasis-opissaan.