Lähtökohtaisesti epäilen suuresti nettikirjoitusta jonka joku on joskus jossain lukenut joka todistaisi ( kokeilla mitatun, sinun käyttämä ilmaisu) kotikoulua käyneiden maitobaarilaisten koulumenestyksen paremmaksi kuin verrokkina käytettyjen muiden koululaisten.
En siis usko, että sellaista on olemassa.
Ei tossa jutussa tehty siitä “ainoaa oikeaa mallia”, ei sanottu että kristityn perheen velvollisuutena on kotikouluttaa lapsensa, vaan että kristityn perheen velvollisuutena on tiedostaa se että lapsi ei automaattisesti pysy uskossa.
Ja äidillä olisi hyvä olla pohjalla hyvin työllistävä koulutus (kuten tässä tapauksessa olikin)
Koulutuksen hankkimisen (ja ehkä vielä “jonkun järkevän urakehityksen”) vaatiminen ennen lapsien saamista saa naiset viivyttämään avioliittoa / lasten hankkimista ohi niille otollisimpien nuoruusvuosien. Se nyt ei ainakaan ole hyvä kaikille, mutta se on sellainen nykyajan feministinen elämänsuunnitelma mitä tarjotaan oletuksena kaikille.
Raamatun vaimoihanne on sellainen joka alistuu miehensä päätösvallalle. Yksi syy sille, miksi nuo sukupuoliroolit tyyliin “mies käy töissä ja vaimo on kotona” ovat vakiintuneet konservatiivien kielenkäyttöön on se, että ei kehdata sanoa tuota ensimmäisen virkkeen hyvin yksinkertaista väitettä, vaan tyydytään sanomaan “miehet ja naiset ovat erilaisia”. Sitten pitääkin perustella miten miehet ja naiset ovat erilaisia, ja sitten keksitään kaikkea “no öö miehet on kätevämpiä korjaamaan autoja ja naiset leipomaan pullaa”, mitkä ovat tavallaan paljon rajoittavampia rooleja molemmille sukupuolille, ja joita ei tosiaan löydä Raamatusta. Jos mies vaimon päänä haluaa lääkärivaimonsa käyvän töissä ja itse kotikouluttaa, ei siihen pitäisi olla periaatteessa nokan koputtamista.
Lähtökohtaisesti sitä itsekin aikoinaan epäilin, mutta esimerkiksi 10 laudaturia 16-vuotiaan lapsen suorituksena on kyllä jonkinlaista riippumatonta ulkopuolisten sensorien tekemään arviointiin perustuvaa näyttöä siitä, että sellaisesta kotikoulusta on kokeilla mitaten tehty parempi suoritus kuin mihin keskimäärin koululaiset pääsevät, tai mihin mihin muut sen ikäiset ovat Suomessa päässeet. Kyse on sen ikäisten (eikä 17-vuotiaillakaan taida olla esiintynyt niitä vielä kellään sellaista määrää) Suomen ennätyksestä ylioppilaskokeissa suoritettujen laudaturien määrässä. Sen ikäisenä harva kirjoittaa edes ylioppilaaksi, saati sitten lukuisten laudatureiden todistuksella.
Tuohan oli yksittäinen maitobaarivanhempien lapsi joka kirjoitti ylioppilaaksi aikuislukiosta. No, Keravalta kirjoitettiin 11 laudaturia kunnallisesta koulusta. Yksittäistapaus sekin.
10 laudaturin tai sitä isompien laudaturmäärien tulokset ylioppilastodistuksessa ovat ilmiö, jonka esiintyvyys ei ole prosentin eikä edes promillen luokkaa, vaan noin prosentin sadasosan luokkaa Suomessa ylioppilastodistuksissa. Ne ovat kirjaimellisesti yksittäistapauksia, koska niin harva sellaisia todistuksia saa. Sattumalta sellaista tulosta ei saa. Harva edes opiskelee lukioikäisenä niin monesta aineesta niin laajoja opintoja, että kykenisi niin monesta aineesta hyvin tuloksin kirjoittamaan.
Kotikoulun yleisyyttä tai harvinaisuutta kuvaa, että Suomessa noin yksi 650 oppilaasta on kotikoulua käyvä:
Vuonna 2023 kotikoululaisia oli Tilastokeskuksen mukaan 860, kun perusopetuksessa oppilaita oli 561 000. Tilastokeskuksen mukaan syksyllä 2022 kotiopetuksessa olevia peruskoulun oppivelvollisia oli 762.
Jos tarkasteltaisiin K-taustaisia kotikoululaisia erikseen, näiden joukko on ollut sen verran pieni, että jokainen yksittäistapauskin vaikuttaa kokonaisjoukon keskiarvoihin.
Mitä oppilaitoksiin tulee, niin Suomessa kaikki tutkinnot myönnetään jostain oppilaitoksesta. Peruskoulunsakin kotikoulussa käynyt saa todistuksen jostain oppilaitoksesta, jossa käy osaamisensa näyttämässä. Vanhemmat kun eivät tutkintotodistuksia kenellekään myönnä.
Palaan vielä aiempaan. Tarkoituksenani ei ole erityisemmin puolustella K:n porukan tekemisiä, johon liittyy monen asian osalta monia ongelmia. Näkökulmani on se, että jos lapsia kotikoulussa koulutetaan, se sujuu todennäköisesti keskimäärin paremmin tuloksin, jos vanhemmat ovat korkeakouluttautuneita.
Ok.
Tätä nyt yleisesti Suomessakin käytetään. Puhutaan tradwife ilmiöstä.
Askartelun tämän @Kris viestin paikalleen kun pääsen pöytäkoneelle.
D
Vanhempien sosio-ekonominen tausta vaikuttaa tutkitusti oppimismenestykseen.
Edelleen jää odotuksen varaan lähde joka todistaisi kotikoulua käyvien koulumenestyksen olevan verrokkeja parempi. Sellaiseksi ei luonnollisestikaan käy nettikeskustelu jossain menneisyydessä saatikka yksi laudatureja kirjoittanut.
Jos äidillä ei ole yhtään mitään koulutusta, on perheen toimeentulo täydellisesti sen varassa, että perheessä on isä, joka käy töissä ja tienaa. Perheen isä voi kuitenkin kuolla, jäädä työttömäksi tai työkyvyttömäksi tai jopa vain häipyä ja jättää perheensä (kyllä, sellaista tapahtuu myös kunnon uskovaisten perheissä). Jos tällainen tapahtuu, on täysin kouluttamaton ja työkokemukseton kotiäiti perheineen äärimmäisen hankalassa tilanteessa. Suomessa on joo yhteiskunnan turvaverkot, mutta hyvin vaatimatonta on ison perheen elämä tukien varassa, eikä kaikkialla maailmassa tosiaan ole sellaistakaan vaihtoehtoa. Helposti työllistävä koulutus äidillä on tärkeä vakuutus tällaisten ikävien tilanteiden varalle. Monilla sellaisilla aloilla, joissa työllisyystilanne on erinomainen, on koulutuksen kestoaika vain 2-3 vuotta ja joissain tapauksissa mahdollista aloittaa suoraan peruskoulun perään, kuten juuri tuo lähihoitajakoulutus. Kai 19-vuotias on tarpeeksi nuori aloittamaan lastenteon, tai vielä 21-vuotiaskin, jos on vaikka lukio käytynä välissä.
Tietenkin vanhempien sosioekonominen tausta vaikuttaa. Ja vielä erityisen paljon kotikouluissa, joissa vanhempi toimii opettamassa lastaan, jolloin vanhemman tausta vaikuttaa paitsi lapsen kautta, myös suoraan opetuksen sisältöön ja laatuunkin.
Mitään yleistä väitettä kotikoulun oppimistulosten paremmuudesta en tee. Tutkimusten perusteella yleisesti ottaen kotikouluissa oppimistulokset ovat hieman heikompia kuin kouluissa. Ero tulee erityisesti sellaisten lasten osalta, joiden vanhemmat eivät ole erityisen kouluttautuneita. Sellaiset lapset hyötyvät eniten koulussa tapahtuvasta opetuksesta kotikouluun verrattuna.
K:n liikkeen osalta on niin halutessaan mahdollista katsoa vaikkapa liikkeessä lapsuutensa kasvaneiden Linkedin-tileiltä, miten ura on kelläkin edennyt julkisten merkintöjen mukaan. Sellaista tietoa ei saa kuitenkaan tallentaa tai kokonaisuutena muille linkittääkään, jottei muodosta laitonta henkilörekisteriä ei-julkisuuden henkilöyksilöistä näiden vanhempien uskonnollisen vakaumuksen pohjalta.
Kuolintapausten osalta leskeneläke on aika merkittävä sosiaaliturvan muoto Suomessa etenkin niissä tapauksissa, joissa isä on tienannut eriytyisen paljon äitiin nähden. Se antaa leskeksi jääneelle mahdollisuuden säilyttää merkittävän osan perheen aiemmasta tulotasosta. Kuolintapauksessa vainajan oman elämisen menot jäävät perheeltä pois. Osa tuloista voi silti säilyä perheellä.
Työttömyys, työkyvyttömyys ja häipyminen ovat yleensä hankalampia tilanteita, kun niissä tulotaso laskee, mutta perheen menot eivät välttämättä etenkään kahdessa ensimmäisessä tapauksessa alene. Häipymistapauksessa lasten elatukseen voi saada elatusapua eli elatusmaksuja isältä. Äidin omiin menoihin siitä ei virallisesti saa tukea.
Näitä asioita voi ennakoida - jos tulot riittävät - esimerkiksi säästämällä niin, että säästöjä isotuloisemman isän tuloista kertyy sekä isälle että äidille. Monessa perheessä, joissa vain toinen käy töissä (muutenkin kuin ansiosidonnaisen tukiajan lapsen syntymän jälkeen), kokonaistulotaso lienee usein niin alhainen, ettei säästöjä kuitenkaan juuri kerry.
Jos taas varoja ei ole, asiasta voi seurata vähävaraisen ja pienituloisen usean lapsen yksinhuoltajan tapauksessa tilanne, jossa töiden tekeminen ei lisää tuoja, koska toimeentulotukena saa saman kuukausitulon töihin menemättäkin. Tuo tilanne on nyt vielä aiempaa yleisempi, kun ensisijaisten tukien reaaliarvot ovat alentuneet, jolloin lapsiperheet päätyvät aiempaa helpommin toimeentulotuen puolelle, jossa vanhempien tienaamat eurot vähentävät Kelan tukia samalla euromäärällä kuin mitä on tienattu.
Mihin tutkimuksiin viittaat?
Historiallisesti valtaosa ihmisistä ei ole tarvinnut minkäänlaista korkeakoulutusta tehdäkseen työtä. Tuo kommenttisi siis lienee käytännön neuvo nykylänsimaahan. Meillä nykylänsimaissa taas on turvaverkot tuollaisen tilanteen varalle: lisäksi se, että yksinhuoltajaäiti edes teoriassa voisi tehdä kokopäivätöitä, on mahdollista vain lastenhoito- ja koulutuspalvelujen ansiosta, enkä näe miksi nämä eivät mahdollistaisi myös opiskelua. Eikä kaikki työ edelleenkään vaadi koulutusta.
tai jopa vain häipyä ja jättää perheensä
Minusta avioeron kynnyksen laskeminen ei ole hyvä juttu. “Mies hylkää perheensä” ei nimittäin kuvaa kattavasti avioerojen syitä: nykysuomessa jo 2/3 avioeroista on naisten alulle panemia. Selkeästi siis naisten kouluttaminen ja työllistäminen on onnistunut tehtävässään, ja naiset kokevat olevansa hyvin vakuutettuja avioeron varalle.
Monilla sellaisilla aloilla, joissa työllisyystilanne on erinomainen, on koulutuksen kestoaika vain 2-3 vuotta ja joissain tapauksissa mahdollista aloittaa suoraan peruskoulun perään, kuten juuri tuo lähihoitajakoulutus. Kai 19-vuotias on tarpeeksi nuori aloittamaan lastenteon, tai vielä 21-vuotiaskin, jos on vaikka lukio käytynä välissä.
Mutta nykylänsimaissa naiset kouluttautuvat keskimäärin jopa miehiä korkeammin. Siinä menee 5+ vuotta koulussa ja pari vuotta vielä töissä, ennen kuin voidaan alkaa pohtimaan aloilleen asettumista.
Tarkoituksenani on vain osoittaa se, että kouluttautumista ja työuraa ei pitäisi automaationa tarjota jokaiselle naiselle välttämättömyytenä. Monen vuoden käyttäminen vakuutuksen hankkimiseksi äärimmäistä tilannetta varten on kyseenalainen vaihtokauppa. Sama, mutta avioeron helpottamiseksi, on kristillisesti ajateltuna kyseenalaista. Mutta käytännössähän nämä valinnat tehdään statuksen vuoksi, koska sitä samaa kaikki ikätoveritkin tekevät. Lopputuloksena on huimasti kohonneet keski-iät ensimmäisille avioliitoille ja lapsille.
Nyt menet kyllä mun esittämistä argumenteista aika kauas. Se, että mies voi hylätä perheensä eikä se ole edes mikään äärimmäisen hypoteettinen mahdollisuus, on totta, vaikka nykyään eroja tapahtuukin enemmän naisen aloitteesta (ja sen kyllä tiesinkin edellistä viestiä kirjoittaessani). Ja se, että kotiäidiksi haluavan naisen olisi hyvä ensin hankkia jokin lyhyt ja hyvin työllistävä koulutus varmuuden vuoksi, ei ole argumenttina kumottavissa sillä, että iso osa naisista kouluttautuu nykyään korkeammalle.
Eroamisen helpottaminenkin kuulostaa ikävältä asialta, mutta ei sekään järin kristillistä ole, jos avioliiton pysyvyys perustuu toisen osapuolen täydelliseen vaihtoehdottomuuteen elämässään. Kristillisempää on huolehtia omalta osaltaan siitä, että toisella osapuolella olisi mahdollisimman vähän kiinnostusta lähteä, eli kohdella puolisoaan hyvin ja rakastavasti. Ei se tietenkään kaikkea takaa, mutta on parempi tapa vähentää eroja kuin yrittää saada puoliso “nalkkiin” avioliittoonsa.
Alkuperäinen viestinihän oli kritiikkiä sitä kohtaan, että me nykyään yhteiskuntana pidämme oletusarvona sitä, että nainen hankkii itsenäisen elämän mahdollistavan koulutuksen ja työuran ennen kuin perheellistyy. Tämän katson johtavan siihen, että moni sellainen ihminen, joka olisi onnellinen ensisijaisesti vaimona ja äitinä, joka vanhoihin hyviin aikoihin todnäk. olisi sellainen jo, ja jonka tähtäimessä perheellistyminen lopulta todnäk. muutenkin on, viivyttää perheellistymistä vuosikaupalla.
Vastasit siihen perustelemalla miksi se koulutus olisi kuitenkin hyvä olla (käytännössä kaikilla, eli oletan että et kaipaa muutosta nykymenoon?)
Vastasin tuohon taas antamalla esimerkkejä siitä, miten tällainen elämänsuunnitelma käytännössä toteutuu: avioerokynnyksen laskuna ja perheellistymisen huomattavalla viivästymisellä. Seison yhä alkuperäisen väitteeni takana, eli että olisi hyvä vähentää sitä painetta kouluttautua, minkä asetamme nuorille naisille.
Eroamisen helpottaminenkin kuulostaa ikävältä asialta, mutta ei sekään järin kristillistä ole, jos avioliiton pysyvyys perustuu toisen osapuolen täydelliseen vaihtoehdottomuuteen elämässään. Kristillisempää on huolehtia omalta osaltaan siitä, että toisella osapuolella olisi mahdollisimman vähän kiinnostusta lähteä, eli kohdella puolisoaan hyvin ja rakastavasti. Ei se tietenkään kaikkea takaa, mutta on parempi tapa vähentää eroja kuin yrittää saada puoliso “nalkkiin” avioliittoonsa.
Sekoitat nyt yhteiskunnallisen mittakaavan ja yksilön mittakaavan. Vai pitäisikö meidän tehdä avioerosta kokonaan ilmoitusasia, tällöinhän liiton pysyvyys perustuisi puhtaasti rakkauteen eikä lainkaan vaihtoehdottomuuteen?
Hyvä koulutus pitää olla kaikille yhtä mahdollista, toki taipumukset ja lahjat huomioiden ja on hyvä asia, että opiskelusta kiinnostuneet nuoret pääsevät sitä tekemään. Ei koulu ja opiskelu toki kaikkia kiinnosta, joitakin ei ehkä ollenkaan, mutta Suomessa onneksi kaikilla on yhtäsuuret mahdollisuudet kouluttautua niihin pitkälle kuin lahjat ja kiinnostus vain riittävät. Koulutus on lähes ilmaista, toisin kuin monissa muissa maissa ja vaikka taloudellinen tilanne tietysti opintoja voikin rajoittaa, niin kaikille se on periaatteessa yhtä mahdollista, joko opintolainan avulla, työn ohessa tai vanhempien tukemana, jos lahjat ja kiinnostus riittävät.
Se että naiset halutaan jättää pelkästään vain kotiäideiksi ei ole onneksi Suomessa enää tätä päivää. Perheen perustaminen voi tietenkin opintojen takia viivästyä, mutta pienempi haitta se on kuin jättäytyminen kouluttautumatta ja kotiin jääminen.
Miksi olet tätä mieltä? Miksi kaikkien pitäisi käydä pitkästi opintoja, ja miksi äitiys, joka on helpointa nuorena, olisi matalammalla arvojärjestyksessä?
Miksi en olisi? Ei toki kaikkien tarvitse opiskella, eikä kaikilla ole kiinnostusta, mutta työ ja ammatti on hyvä olla kaikilla jo pelkästään itsenäisyyden ja toimeentulon kannalta. Vai eikö? Pitäisikö jäädä yhteiskunnan elätettäväksi?
Normaalisti ihmiset ovat kiinnostuneita erilaisista asioista, toiset korkeakouluopintoja vaativista, toiset ammatillista koulutusta vaativista. Minulle oli oma alani päivänselvää jo alle kymmenenvuotiaana, jollekin toiselle se voi kirkastua paljon myöhemmin.
Tärkeää on kuitenkin, että ihmisellä on mahdollisuus kehittää itseään, opiskella ja valita haluamansa ura. Siihen pitää kannustaa. Suomessa on asiat tässä mielessä hyvin, että opiskelu on kaikissa yhteiskuntaluokissa mahdollista, vaikka käytännössä se ei aina toteudukaan.
Itseäni ei koskaan pakotettu tai vaadittu opiskelemaan mitään. Kaikki perustui omaan kiinnostukseni. On kuitenkin hyvä, jos vanhemmat kannustavat opiskeluihin, olivatpa lähtökohtaiset asetelmat kuinka vaatimattomat hyvänsä.
Esim vaimoni koti oli maaseudulla melko syrjässä kouluista, lukiokin piti käydä 30 km päässä kaupungissa. Silti hänellä ja hänen sisaruksistaan useimmilla on korkeakoulututkinto, maisterin tutkinto kahdella ja yhdellä tohtorin. Parilla on ‘vain’ opistotason tutkinto. Vanhemmat kannustivat heitä myös lähtemään nuorina ulkomaille harjoitteluun. Näitä ei pidetty syrjäkylällä uhkana vaan mahdollisuuksina.
Kaikilla tuo ei vain ole mikään ykkösasia, ainakaan ennenkuin on saanut koulutusta ja työn. Kaikkia ei pelkästään kotiäidin tehtävät kiinnosta. Varsinkaan jos on kiinnostusta muuhunkin kuin lasten ja kodin hoitoon.
Mun mielestä itse asiassa olisi hyvä, että korkeakoulutusta olisi nykyistä harvemmalla. Puolelle kansasta kun ei kuitenkaan riitä sellaisia töitä, joissa aidosti tarvittaisiin korkeakoulutusta ja sitä pääsisi hyödyntämään kunnolla, vaan iso osa korkeakoulutetuista päätyy joko kokonaan koulutusta vastaamattomaan työhön tai sitten sellaiseen, joka ehkä teknisesti lasketaan oman alan hommaksi, mutta jota pystyisi tekemään alemmallakin tutkinnolla ihan hyvin. Muutamaa työvoimapula-alaa (esim. lääkäri ja sosiaalityöntekijä) lukuunottamatta korkeakoulutasoisiin töihin on valtavasti hakijoita ja paikat jaetaan käytännössä suhteiden ja yleisen miellyttävyyden perusteella enemmän kuin osaamisen.
Alkuperäisessä jutussa esiintynyt kotikouluttava kotiäiti on kuitenkin LÄHIHOITAJA. Se on toisen asteen tutkinto, jonka suorittaminen kestää peruskoulupohjalta 3v ja lukion tai toisen amistutkinnon pohjalta 2v. Työllisyys on taattu. Tällainen koulutus ei millään mittarilla viivytä lasten hankkimista liikaa, koska perheen perustaminen heti peruskoulun jälkeen ei ole edes biologiselta kannalta hyvä idea (teinikin on riskisynnyttäjä).