Kreationismi

Kyllä kirkko on samaa mieltä. Pääsiäisen ihme on ylösnousemuksessa eikä ristin kuolemassa.

2 tykkäystä

Jeesus oli tosi ihminen ja tosi ihmiset kuolevat. Jeesus Kristus -Jumala oli ihmisyyttä ja jumaluutta yhtä aikaa mutta hän tahtoi luopua jumalallisuudestaan siltä osin että halusi olla tosi ihminen. Tässä Jumalan tahdon toteutumisessa ihmisenä elämisessä Hän meni ristinkuolemaan saakka. (Fil. 2:5-8)
Jeesus Kristus laskeutui kuolemaan ja sillä oli varmasti pelastavaa merkitystä, mutta olen samaa mieltä @timo_k :n kanssa siinä että kuolemaan laskeutumisen suurin merkitys syntyy ylösnousemuksessa. Ihmisen nouseminen kuolleista avaa saman oven koko ihmiskunnalle.

1 tykkäys

Hmm. Pääsiäisenä tapahtui vain ylösnousemus, joten ei ole kovin suuri ilmoitus, että sen päivän ihme ei ollut aiemmin tapahtunut ristinkuolema…

Mutta ortodoksit hoi! Uskooko ja opettaako kirkkonne, ettei Jeesuksen kuolemassa ollut mitään ihmettä, ja että se ei ole osa kristinuskon perustaa? Tämä on aika iso juttu. (Timokoo taistelee alati omaa taisteluaan, joten en oikein pidä häntä hyvänä tietolähteenä tässä.)

3 tykkäystä

Tarvitaan sekä ristinkuolema että ylösnousemus.

3 tykkäystä

Itse asiassa kaikki Jeesuksen elämässä on Jumalan pelastussuunnitelman kannalta oleellista. Kuoleman korostaminen on joillekin kristilliselle suuntauksille ominaista. Toki ristinkuolemalla on keskeinen merkitys kaikille kristityille ja muillekin ihmisille metafyysisellä tasolla, mutta niin kuin kirjoitin, omasta mielestäni sen merkitys muodostuu ylösnousemuksessa.

Mielestäni kristinuskon sanoma voi jopa vääristyä jos kuolemaa korostetaan epäsuhtaisesti. Ortodokseille taas pisteet, se on selkeästi ylösnousemuskirkko. Toki samaa löytyy katolisuudesta.

Palaanpa vielä siihen kirjaan, mistä puhuin jokin aika sitten tässä ketjussa. Minulle nimittäin hiljattain kävi ilmi, että kyseinen kirja on ilmaiseksi netissä laillisesti: https://www.garynorth.com/freebooks/docs/pdf/through_new_eyes.pdf

Jos ei jaksa lukea kirjaa tai miettii, kannattaako sitä lukea, niin tällä videolla käydään läpi kirjan olennaisia pointteja: https://www.youtube.com/watch?v=9pELwctCpKg

Tuon videon jälkimmäisellä puoliskolla käsitellään myös luomisen ja evoluution teemoja, eli liittyy oleellisesti myös tämän ketjun aiheeseen. Tuon videon tekijä on ortodoksi, joka uskoo kuuden päivän luomiseen ja Raamatun kronologiaan. Minusta videosta käy ilmi, miksi nämä aiheet eivät ole yhdentekeviä myöskään henkilökohtaisen kilvoituksen ja hengellisen elämän näkökulmasta.

Lue Pekka Reinikaisen kirjoja ja nauti. Se vahvistaa uskoa hienosti 1. Moos. 1-3 tapahtumiin.

1 tykkäys

Joidenkin isien mukaan Kristus olisi joka tapauksessa tullut ihmiseksi, vaikka syntiinlankeemusta ei olisi tapahtunutkaan. Asia ei siis ole joko-tai.

1 tykkäys

Sikäli mielenkiintoista, että Reinikainen viittaa pilkallisesti Hawkingiin ja Dawkinsiin asettamalla sanat “tieteen kansanomaistaja” heittomerkkeihin. Samalla kun Reinikaisen oma teksti on kuin lukisi Chick Publicationsin traktaatteja. Kaikki Reinikaisen viitteet näyttävät viittaavan joko hänen omiin kirjoituksiinsa tai kreationistien sivuihin, eivät tieteellisiin tutkimuksiin. Ihan kuin lukisi litteän maan seuran tai homeopaattien sepustuksia.

3 tykkäystä

Tässä kuoleman ja ylösnousemuksen välisessä väännössä, mitä tässä on edellä ollut, on olemassa kaksi historiallisesti toisistaan eroavaa tapaa ajatella. Jotka eivät tätä tiedä, ajattelevat, että tietenkin, automaattisesti ja yksiselitteisesti ristinkuoleman tarkoitus oli olla maksu jonkinlaisessa valuutassa, jolla kuitataan joku kertynyt velka.

Sinänsä kukaan ei kiistä, että kyse on velasta. Mutta tuolle tavalle on ominaista ajatella, että kuoleminen voi toimia maksuna siitä velasta. Se muuttuu pelkästä virheen seurauksesta, joka kumotaan Kristuksen täytetyssä työssä joksikin itseisarvoiseksi menettelyksi.

Toisessa (eli vanhojen kirkkojen) ajattelussa synnistä seuraa kuolemia johtuen synnin olemuksesta, joka kumotaan pääsiäisen tapahtumissa. Toisessa (eli luterilaisessa) ajattelussa synti ja kuolemat ovat eräänlainen taloudenpito, joka vahvistetaan sillä, että Jumalakin on siinä vain yksi transaktioiden tekijä. Jumala siis saattaa käytännössä voittaa kuoleman, mutta teoriassa kuolema on Jumalaa mahtavampi, ja Jumalan pitää pelata sen säännöillä voittaakseen sen.

Karkeasti näyttää siltä, että vanhojen kirkkojen evankeliumi on ylösnousemus. Luterilainen evankeliumi on kuolema. Siinä Jumala itse on se vihollinen, joka pääsiäisen tapahtumien seurauksena voitetaan. Siis tavalla, jolla Jumala ei sitä ole vanhojen kirkkojen ajattelussa.

Tässä on kyse aivan oikeasta ajattelun erosta, joka tekee pääsiäisen tapahtumien merkityksestä kokonaan erilaisen sen mukaan, kummalle puolelle siinä asettuu. Eli @timo_k ei käy tässä mitään omaa sotaa.

Eli ei. Voin omasta kokemuksesta sanoa, että tuo vaikutelma johtuu siitä, että luterilaisesta lähtökohdasta on mahdotonta käsittää vanhojen kirkkojen ajattelutapaa. Yksi The Beauty of the Infiniten keskeisimpiä teemoja on juuri tämän ylösnousemusta koskevan ajatuksen perusteleminen modernia ajattelua vastaan.

Theology is forbidden to extract any metaphysical comfort from the cross because the violence of the crucifixion must not be subjected to the sacrificial logic of speculation, as it is, say, in any ‘death of God’ theology (which recuperates the meaning of this death as the abolition of divine transcendence), or in any theology that makes of the cross a necessary moment for God, a taking into himself of suffering and death (which attributes to suffering and death a primordial autonomy, with which God is obliged to come to terms), because Easter unsettles every hermeneutics of death, every attempt to make death a place of meaning. Rather than seeing the resurrection as a speculative (that is, dialectical) tension that eternalizes the cross, theology must recognize it as a reversal of the narrative of violence that makes crucifixion seem meaningful. In the self-oblation of Christ (which is the entire motion of his life) God indeed comprehends suffering and death, but only as a finite darkness exceeded – and conquered – by an infinite light; God’s infinity embraces death by passing it by as though it is nothing at all and by making it henceforth a place of broken limits.

– David Bentley Hart, The Beauty of the Infinite, sivu 391

Miksi jatkaa tästä jollain “eipäs-eipäs” linjalla? Kyse on siitä, että asian käsittämiseen on kaksi eri tapaa. Niiden välillä ei voi sellainen henkilö perustellusti valita, joka ei kykene käsittämään tavoista kuin toisen. Tarkoitan tällä sinua.

Tuohon The Beautystä ottamaani sitaattiin viitaten lienee hyvä todeta, että koko teoriasta, että kuolema ristillä olisi maksu synneistä, ei ole Jumalan sanassa ilmoitusta, vaan se on nimenomaan spekulointia. Jos jätät siis spekuloinnin pois, jäät ihan ilman käsityksiä sovituksesta.

2 tykkäystä

Koko viestisi oli tarkkanäköinen ja hyvä, mutta poimin erityisesti tämän kohdan - hyvin sanottu! Juuri noin itsekin ajattelen enkä minä tosiaan käy mitään omaa sotaa tässä, vaikka osa luterilaisista tuntuu joskus niin ajattelevan.

Mielestäni sinun kannattaisi koostaa noita luterilaisuutta ja katolista (laajassa mielessä) teologiaa vertailevia havaintojasi ja pohdiskelujasi vaikkapa esseiksi. Niillä voisi olla annettavaa laajemmallekin lukijakunnalle, joka pohtii suhdettaan em. kirkkokuntiin ja mitä eroja niissä on. Aina kun tuollaisia huomioita tulee, niin puolikymmentä liuskaa vaan juttua kasaan, niin kohta sinulla on kirja valmiina.

2 tykkäystä

Varmistan: Sinä siis koet, että vaikutelma johtuu siitä, että luterilaisesta lähtökohdasta on mahdotonta käsittää vanhojen kirkkojen ajattelutapaa?

1 tykkäys

Kuinka tässä nyt pitää ymmärtää sovitus? Paavalin mukaan Kristus ristiinnaulittiin meidän syntiemme tähden, ja nostettiin kuolleista vanhurskauttamisemme tähden. Kun Kristus vanhurskautettiin Hengessä, oli kyse hänen ylösnousemuksestaan. Vanhurskauttaminen = eläväksi tekeminen.

Se, että Kristuksen kuolema nähdään velanmaksuna eikä Jumalan ja ihmisen yhtymyksenä ja Jumalan pelastustyönä ihmisyydessä sisältä käsin, on looginen seuraus siitä että inkarnaation merkitys on jäänyt liian vähälle huomiolle.
Voi olla että nykyihmisen on paljon vaikeampaa, kuin menneiden aikojen ihmisten, nähdä ihmislaji yhteisöllisenä kokonaisuutena.
Inkarnaation merkitystä voi pikku hiljaa syödä myös ihmiselle ominainen tapa jäädä piehtaroimaan kurjuudessaan, eli opettaa evankeliumin vastaisesti ihmisluonnon täydellistä kurjaa tilaa, vaikka juuri Jumalaa kunnioittaaksemme meidän tulisi hyväksyä se mitä olemme. (“Jos ihminen ilman ylpeyttä, turhuutta ja itsekehua ottaa vastaan todellisen kirkkauden ja kunnian joka on seurausta siitä että hänet on luotu, ja seurausta siitä kuka hänet on luonut, ei kukaan muu kuin voimakkain Jumala joka saa kaiken olemaan olemassa, ja jos ihminen pysyy rakkaudessa ja alamaisuudessa ja kiitoksen antamisessa Jumalalle, ihminen vastaanottaa vieläkin suuremman kirkkauden, oman itsensä ja luontonsa kehittymisen, niin pitkälle että ihmisestä tulee samanlainen kuin siitä joka kuoli hänen puolestaan.” Irenaeus Lyonilainen, Adversus Haereses http://www.newadvent.org/fathers/0103320.htm)

Kuitenkin näin kristinusko opettaa selvästi; vaikka Kristuksen ihmisyys oli hänen yksilöllistä ihmisyyttään hän jakoi ihmiseksi tullessaan jumalallisuutensa koko ihmisyyden kanssa.
Ja kun tiedämme nykyään varsinkin tieteen opetuksista kuinka läheinen suhde ihmisen ja muun luonnon välillä on, pitäisi kristillisen opetuksen siitä kuinka “Jumala oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä” (Ef. 1:10) olla loogisesti hyvin perusteltu ja selvä asia.
Näitä on mukava näin joulun alla mietiskellä ja pyytää ymmärrystä näihin ruouksessa. Tämän salaisuuden ydin on ajankohtaista juuri nyt.

Velanmaksuna(kin) näkeminen voi olla myös looginen seuraus siitä, että luetaan Kristuksen juttuja Raamatusta. Aika vaikeaa on nähdä velanmaksu-näkökulmaa jonakin ei-apostolisena.

2 tykkäystä

Jes 53:6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.

Room. 3:24 mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.
Room. 3:25 Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta,

Gal. 3:13 Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: “Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun.”

Gal. 4:4 Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi
Gal. 4:5 lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan.

Mark. 10:45 Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä." Tässä lunnaat (lytron) tarkoittaa orjista tai sotavangeista maksettavaa rahaa.

Vanhassa Testamentissa mainitaan sana syntivelka yli 30 kertaa. Synti on rikos Jumalaa vastaan Sijaiskärsimys on keskeinen osa sovitusta. Jumala antaa jumalattomalle synnit anteeksi yksin armosta. Kristuksen kuolema on välttämättömyys pelastukseen. Lunastus tarkoittaa syntien anteeksiantamusta.

Lunastusmaksu on vanhatestamentillinen termi.
2 Moos 21:30 Mutta jos hänelle määrätään lunastusmaksu, niin maksakoon henkensä lunnaiksi niin paljon, kuin hänelle määrätään.

Augustinus totesi ihmisistä: “He kykenivät myymään itsensä, mutta eivät lunastamaan itseään”

1 tykkäys

Rangaistuksen siirtämistä/korvaamista (tai miten “penal substitution” ikinä suomenkielisessä teologiassa kääntyykään) on kyllä pyöritelty paljon kristillisessä teologiassa ja niin kuin @Thinkcat kin tuolla ylempänä toteaa, siten ajattelemisesta seuraa varsin hankalia teologisia ongelmia.
Jos esimerkiksi ajatellaan että Paavali toteaa että kaikki ihmiset ovat samaan kapinaan suljetut, inkarnaation seuraus on se, että eivät rangaistukset vaihdu niin että Kristus kärsii ja me muut emme vaan kaikki me kärsimme yhdessä, Paavalikin sanoo kärsivänsä omassa lihassaan mitä Kristuksen kärsimyksestä puuttuu. Kristus kuitenkin ainoana ylösnousee ja inkarnaation kautta me voimme ylösnousta myös, samoin kuin synnitön pystyi inkarnaation kautta kärsimään rangaistusta. Kaikkiin asiaa kommentoiviin raamatunkohtiin käy myös se ajatus että kun yksi kärsii, koko ruumis kärsii, kun yksi ylösnousee, koko ruumis ylösnousee.

Tässä artikkelissa listataan 14 ongelmallista kohtaa jotka joudutaan teologisesti kohtaamaan, jos ajatellaan että Kristus oli “syntipukki”.
Artikkeli on Chicagon Loyola Universityn pdf-tiedosto.

The Logic of Divine-Human Reconciliation_ A Critical Analysis of.pdf (1,9 Mt)

1 tykkäys

Minä muuten en ajattele, että Kristuksen osa tyhjenisi “syntipukkina” olemiseen. Varmaan aika harva luterilainenkaan ryhtyisi esittämään sellaista. (Joku voi toki ajattelemattomuuksissaan korostaa liikaa jotain puolta.) Mutta en keksi, miten sen saisi poistettuakaan kristinuskosta. Jos ei meinaa Vanhaa testamenttia pukkeineen ja temppelipalveluksineen pitää täysin irrelevantteina, ja myös käy yliviivaamassa rutkasti apostolien opetusta.

2 tykkäystä

Paavali sanoo asian näin roomalaiskirjeessään. Room 4: 25 Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden. KR92

joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden. KR 38

1 tykkäys

Tästä Paavalin lauseesta teologit ovat saaneet kaivettua sen että Jeesus todella inkarnaation kautta oli tosi ihminen, myös häntä koskivat synnin seuraukset vaikka hän oli itse synnitön, sitten tästä saa selville sen että Jeesus oli myös tosi Jumala koska kun hänen jumalallinen luontonsa oli yhdistynyt täydellisesti, ilman mahdollisuutta erottaa toista luontoa toisesta, Hänen jumalallinen luontonsa, jolla koko ajan oli pääsy Jumalan kirkkauteen kolminaisuuden sisäiseen elämään veti sinne myös ihmisluonnon.

Mutta sitä pelkästään tästä lauseesta ei saa selville onko Kristus yksin kärsinyt jotain erillisrangaistusta ihmisen syntien tähden. Rangaistus on ihmisluonnolle olemassa jo ilman Kristusta, koko ajan, ainoa uutuus ihmisluonnolle Kristuksessa on ylösnousemus.