Kristillinen ihannevaltio - millaisena sinä sen näkisit?

Muuten monesta asiasta samaa mieltä, mutta alkoholivastaisuus on omien kokemuksieni mukaan lähinnä suomalainen ilmiö, joka ei tule niinkään vastaan muualla, vapaissa suunnissakaan tai hyvin fundamentalistisesti Raamattuun suhtautuvien ihmisten kanssa. Saksalaiset vapaakirkolliset ovat vieneet minua Weinssßtubeen, englantilainen pappi tuonut viinipullon käydessään, ja amerikkalaiset hyvin tiukasti Raamattua tulkitsevat jätjestävät rahankeruuseen ‘Music and Merlot’ iltoja.

On amerikkalaiseen fundis-protestantismiin, tai ainakin sen merkittävään osaan, viimeistään 1800-luvun puolivälistä alkaen kuulunut voimakas absolutismin korostus. Yhdysvaltain koko liittovaltion kattava kieltolaki (1920-1933) oli pääsiassa kristillisen raittiusliikkeen murheellinen aikaansaannos.

1 tykkäys

Pikaisella googlauksella löysin tuekseni tällaisen tutkimustuloksen:

(US National Library of Medicine)

The paper also argues that 19th-century American evangelicals were by no means committed uniformly to temperance as a way of life, and that this was especially true of the various Methodist churches.

Ja oma kokemus kertoo myös samaa. On ihmisiä, jotka eivät käytä alkoholia, mutta yhtä lailla on ihmisiä, jotka tarjoavat viiniä illallisvieraille, samalla kun pitävät partiota liian vapaamielisenä kristityille, ja paheksuvat yhteisiä ryhmiä tyttö- ja poikapartiolaisille.

R. Wurmbrand kirjassaan Kärsimyksestä voittoon toteaa, että yli 70 % Raamatusta käsittelee politiikkaa. Minua kiinnostaisi, että mistä hän on tämän tiedon saanut ja kuka on sen laskenut ja millä perustein. Hieman epäilyttää, että voiko noin sanoa?

Tähän mietin vastausta eilen, ja aika moni jo samalla lailla vastasikin.

Kristityn ihannevaltio on Jumalan valtakunta, ja tosiasia on, että realistisia mahdollisuuksia kristillisen utopian luomiselle ja ylläpitämiselle ei tässä maailmassa ole.

Kristitytkin helposti, kun pääsevät luomaan esim. omanlaisiaan kouluja ja päiväkoteja, joutuvat vastatusten keskinäisten näkemyserojen kanssa, ja myös sen kanssa mitä “ulkopuolelta” voidaan hyväksyä ja mitä ei.

Koviakin vääntöjä on ollut vaikkapa joulutonttu-askarteluista joulunaikaan ja monesta muustakin. Kun aikoinaan pyrin töihin kristilliseen päiväkotiin (josta edellisellä foorumilla taisin avautua) tapahtui epäreilu veto rekrytoinnissa kun epäpätevä ja kokematon meni ohitseni. Mutta päättäjät vetosivat siihen, että päätöksen puolesta oli rukoiltu, joten se ei voinut mennä väärin…

Eli kristillisyyskin voi omissa piireissä ja omien sääntöjen ja ihanteiden puitteissa mennä överiksi kun pitäisi ottaa järki käteen ja kantaa vastuu teoista ja päätöksistä ihan itse.

Itseäni on usein mietityttänyt vastaavasti ateistien (ja agnostikkojen) ihannemaailma, valtio tai yhteiskunta. On sinänsä mielenkiintoista, että on ikäänkuin idea, aavistus tai kaipaus “parempaan maailmaan”, jota kohti pyritään ylläpitämällä ja toteuttamalla tiettyjä arvoja tietyllä lailla .(Kuten paljon esillä ollutta “tasa-arvoa”.)

Yhtä lailla hyödyllistä ja silmiä avaavaa voisi olla miettiä asiaa uskonnottoman näkökulmasta. Kristityt voivat vedota siihen, ettei tällaisesta haaveilu kuulu kristinuskoon, mikä on aivan totta (vaikka yksittäisistä asioista voidaan keskustella mitä kukin näkee edistyksenä tai taantumuksena, hyvänä tai pahana) mutta eikö kysymys ole uskonnottomalle oikeastaan relevantimpi? Jos ajatellaan, että tämä todellisuus on ainoa mitä on eikä ole odotettavissa että joku meitä ylempi luo maailman, jossa kaikki on kohdallaan?

1 tykkäys

Keskiajalla eri hallitusmuotojen rankkaaminen paremmuusjärjestykseen oli sanan varsinaisessa merkityksessä akateemista puuhastelua, sillä käytännössä muita hallitusmuotoja kuin monarkia ei ollut tarjolla ja tasavaltaisuus tunnettiin lähinnä historiankirjoista. Keskiajan syksyn kynnyksellä aikalaisten tuntemat tasavallat olivat vähissä: yhtäällä oli Venetsian ja Genovan kaltaisia pieniä (joskin monin tavoin vahvoja ja vaikutusvaltaisia) kaupunkivaltioita ja toisaalla oli pienten Alppi-kanttoonien muodostama Valaliitto (eli Sveitsi), ja näitäkään tuskin kukaan nykyisillä mittapuilla pitäisi varsinaisesti demokratioina.

Pyhä Tuomas Akvinolainen, kristillinen aristoteelikko, tunnisti pakanallisen oppi-isänsä tapaan kolme hyvää ja oikeudenmukaista hallintotapaa: monarkia, aristokratia, politia (demokratia). Kukin näistä kolmesta saattoi tahollaan rappeutua myös irvikuvaksi itsestään; monarkia saattoi luisua tyranniaksi, aristokratia oligarkiaksi ja politia demokratiaksi eli nykykielellä demagogiaksi, roskaväen vallaksi. (Jätän vapaasti itse kunkin pohdittavaksi sen, edustaako nykyään meillä vallitseva järjestelmä aristotelis-tomistisessa mielessä hyvää demokratiaa vaiko sittenkin sen rappetunutta demagogista varianttia vai ehkä jotain siltä väliltä…)

Aristoteles tunnetusti piti politiaa, eli oman aikansa Ateenassa vallinnutta systeemiä parhaana vaikka ei väheksynyt monarkiaa ja aristokratiaakaan. Pyhä Tuomas irrottautui oppi-isästään tässä suhteessa. Tuomas piti monarkiaa yleisesti ottaen parhaana valtiomuotona. Mutta tässä käsityksessään hän ei ollut mitenkään ehdoton, sillä Tuomaankaan mukaan ei ole mitään ylihistoriallista ja universaalia sapluunaa, jonka mukaan kaikki kristilliset yhteiskunnat pitäisi rakentaa niiden paikallisista ja historiallisista erityispiirteistä piittaamatta. Tuomaan monarkiasta vielä sen verran, että kyseessä ei ollut absoluuttinen monarkia, vaan siinä hallitsijan valtaa rajoittivat lukuisat korporatiiviset ja tapaoikeudelliset (miltei perustuslaillisuutta ennakoivat) pidäkkeet; ulkoisista pidäkkeistä ei vähäisin ollut kirkon (hengellinen) valta.

Kauan pyhän Tuomaan jälkeen on toki yritetty kehitellä teorioita myös absoluuttisen monarkian kristillisiksi perusteluiksi. Piispa Jacques Bénigne Bossuet, 1600-luvun suuri oraattori ja saarnamies kirjoitti kokonaisen kirjan nimeltä ”Pyhien kirjoitusten mukainen politiikka” (Politique tirée des propres paroles de l’Écriture Sainte, 1670). Opus pyrki Raamatun sanaan nojautuen perustelemaan absoluuttisen monarkian oikeutuksen, jota ei rajoita mikään muu kuin Jumala; no, Bossuet oli paitsi Aurinkokuninkaan hovikappalainen ja rippi-isä myös lievästi gallikanismiin kallistuva teologi (hän siis piti Ranskan kirkon päänä ainakin ajallisissa asioissa Ranskan kuningasta eikä suinkaan paavia), joten kirjan suositukset selittyvät tältä osin itsestään.

Bossuet’n yhteiskuntaopetuksella ei ole yleiskirkollista merkitystä, vaikka 1800-luvun lopulla Ranskan konservatiiviset katolilaiset, jotka kauhistelivat (syystä kyllä, syystä kyllä!) radikaalin kolmannen tasavallan antikristillisiä ja jumalattomia painotuksia, olivat taipuvaisia pitämään tasavaltaisuutta itsessään pahana ja juuriaan myöten epäkristillisenä hallitusmuotona osin juuri Bossuet’hen nojautuen. Tämän seurauksena katolilaiset olivat vähällä syrjäytyä kansakunnan elämästä omaan ghettoonsa. Paavi Leo XIII julkaisi vuonna 1892 ensyklikan Au milieu des sollicitudes, joka oli suunnattu erityisesti Ranskan katolilaisille; ensyklika kehotti jokseenkin selvin sanoin uskovia ranskalaisia kiltisti sopeutumaan siihen tosiasiaan, että heidän maataan hallittiin nykyään tasavaltalaisin periaattein. Näin siis kirkon korkeimman opetusviran arvovallalla todettiin, että monarkia, saati absoluuttinen monarkia, ei ole ainoa kristityille mahdollinen tapa järjestää ajallisten asioiden hoito.

Kaiken kaikkiaan koko ”kristillisen ihannevaltion” käsite on mahdoton ja omalla tavallaan vähän puistattavakin. Toki sana ”utopia” sai nykyisen merkityksensä katolisen kirjailijan, pyhän Thomas Moren samannimisestä teoksesta. Moren Utopia on ylipäätään koko kyseisen kirjallisuudenlajin perusteos uudella ajalla. Mutta Utopia ei ole vakavassa mielessä kirjoitettua valtio-oppia vaan lähinnä varhaista scifiä (tai spefiä, spekulatiivista fiktiota, kuinka vain), jonka varjolla More toki käsitteli myös joitakin oman aikansa yhteiskunnan epäkohtia. Yksi niistä oli kovin kevyin perustein noihin aikoihin annettu kuolemantuomio. Sattumoisin myös pyhä Thomas More itse koki marttyyrikuoleman tyranni ja uskonluopio Henrik XVIII:n käsissä. Kirkko viettää hänen muistoaan 22. kesäkuuta.

5 tykkäystä

Baptistit sun muut hellarit, joista ns. vapaat suunnat Suomessa koostuvat, ovat ymmärtääkseni alkoholikielteisiä myös maailmalla. Presbyteerit, metodistit sun muut, joita Suomessa ei käytännössä ole, voivat toki olla eri kastia.

Ne saksalaiset, jotka vievät viiniä juomaan, olivat Fackelträgereitä, evankelisia yhteiskristillisiä lähinnä vapaiden suuntien ihmisiä, tunnen liikkeestä nimenomaan helluntailaistaisia eniten. Tunnen myös useita romanialaisia helluntailaisia, joiden kanssa työskentelimme Ruotsissa Soihdunkantajien toimipisteessä, eikä heilläkään ollut mitään erityistä alkoholivastaisuutta.

Vatikaanivaltio tietenkin.

Tämä nyt ei ole valtio, mutta oma kaupunki kuitenkin.

Miljardöörin perustama oma katolinen kaupunki. Käsittääkseni rakennettu katedraalin ja katolisen yliopiston ympärille.

Tässä kaupungin omat sivut:

Periaatteessa pidän tätä kai hyvänä aloitteena. Mielenkiintoinen se ainakin on. Kaikkia päätöksiä ei pidä tehdä valtion tasolla, vaan lähiyhteisöille pitää jättää valtaa vaikuttaa asioihinsa. Varsinkin jos kaupunki todella on elinvoimainen, on kyseessä erittäin kiinnostava kokeilu. Mutta en tunne kaupungin tilannetta käytännössä yhtään, joten en osaa ottaa kovin syvällisesti kantaa.

Itse sanoisin jonkun Väinö Linnan henkilöhahmon sanoin, että “taivaassa se pojan koto on” ja sitten sotaan vääryyttä vastaan :wink:

2 tykkäystä

Näin varmasti. En kuitenkaan koe, että edes tuossa Ave Marian tapauksessa on yritetty luoda ihannekaupunkia. Mielestäni siinä on yksi mahdollinen tapa järjestää yhteiselo katoliselta pohjalta.

Se, mikä tuossa itseäni viehättää, on juuri tämä lokaalisuuden ja valinnanvapauden korostaminen. Ei yritetäkään luoda kaikille yhteistä, vaan kaupunkiin saavat muuttaa he, ketkä sen omakseen kokevat. Ei se taatusti ole sellainen kaupunki, jossa edes kaikki katolilaiset viihtyisivät. Ja varmasti siellä viihtyy paljon ei-katolilaisia.

1 tykkäys

Mielenkiintoista. Olen ymmärtänyt, että afrikkalaiset ja amerikkalaiset hellarit ja muut taas ovat alkoholikielteisiä. En kyllä mitään järkevää lähdettä osaa antaa.

Asia ei välttämättä ole ihan noin yksinkertainen, koska muuttaminen tapahtuu yleensä perheittäin. Näin ollen kaupungin asukkaissa voi etenkin alaikäisten joukossa olla sellaisia, joita katolisessa kaupungissa asuminen ei nappaa. Vai edellytetäänkö kaikilta asukkailta henkilökohtaista tahdonilmausta muuttamisesta?

Jos minä yrittäisin luoda “kristillisenä valtiona” tunnetun frankensteinin hirviön, tulisi siitä Pohjois-Koreamainen pikkumaisen kyttäämisen ja sorron tyyssija.

1 tykkäys

Sitten sinun on parempi olla yrittämättä. Ihmettelen vain sitä, miksi toisten kyttääminen ja sortaminen olisi jotenkin kristillistä? Kristillisyyteen kuuluu oman kilvoituksen valvominen ja toisten tuomitsematta jättäminen.

3 tykkäystä

Niin. Alaikäisiä ei useinkaan nappaa asua siellä, missä kulloinkin asuvat. Minäkin tunnen useita, jotka sitten lukioon ovat lähteneet jonnekin “isoon” kaupunkiin, kun eivät omasta kotipaikastaan tykänneet. Vanhemmilla kuitenkin on oikeus ja velvollisuus kasvattaa lapsensa. Siihen kuuluu valta päättää asuinpaikasta.

Se taas on parempi kysymys, että mitä se “katolinen” tarkoittaa? Ehkä jotain sellaista, että kaupungin ravintolat ja koulut tarjoavat perjantaisin kalaa? Kouluissa varmaankin rukoillaan ja osallistutaan messuun, kun ne kerran katolisia ovat. Mutta niin kaikissa katolisissa kouluissa, kaupungista riippumatta. Toki luultavasti tässä kaupungissa ei ole kuin katolisia kouluja. Ehkäpä se jotenkin muistuttaa (mennyttä) suomalaista peruskoulua joulukirkkoineen ja ruokarukouksineen. Eli elo saattaa olla rankkaa taistelevalle ateistille, mutta uskontoon välinpitämättömästi suhtautuva ei varmaankaan pane suurinta osaa pahakseen. Jonkin mainosvideon perusteella kaupungissa eletään “floridalaista elämäntyyliä” tai jotain sen kaltaista. Muistaakseni siinä ei edes mainittu uskontoa. Lähinnä puhuttiin golfkentistä, vanhuksista ja lapsiperheistä.

Jostain luin, että kaupungissa oli aiheuttanut parranpärinää se, saavatko apteekit myydä ehkäisyvälineitä. En tiedä mihin ratkaisuun siellä lopulta päädyttiin. Tällaisissa kysymyksissä kyse nimenomaan on siitä, että itse on asuinpaikkansa saanut valita. Ja kaupungissa ei varmaankaan abortteja suoriteta. Mutta tässä on juuri se “turvamekanismi”, että jos meno ei miellytä, voi muuttaa. Tai hurauttaa autolla seuraavaan kaupunkiin.

Aika kevyesti suhtaudut siihen, että taakse jää koko elämänpiiri. Nyt katoliseen kaupunkiin muuttavilla on varmaan ulkopuolistakin elämää, mutta entäs sinne syntyvät lapset ja heidän lapsensa? Vuosikymmenien varrella voi syntyä hyvin tiivis yhteisö ja sosiaalinen verkosto. Pois lähtevällä, jonka lähdön syy on nimenomaan tyytymättömyys yhteisön arvomaailmaan, voi tulla fyysisen välimatkan lisäksi myös henkistä sellaista, välirikkojakin.

Ja miten se eroaa vaikkapa opiskelijasta, joka muuttaa jostain Keski-Suomesta Helsinkiin? Saati jostain Oulun yläpuolelta tulevasta?

Tottakai kaikessa on riskejä. Ihan hyvin se kaupunkiin kyllästyvä saattaa olla täysin katoliseen opetukseen sitoutunut, mutta ei silti jaksa mitään omaa kaupunkia. Samalla tavalla se muuttaminen tapahtuu muissakin tapauksissa. Jos et pidä Sauvon kunnallisverosta tai mielestäsi Kuhmossa ei ole tarpeeksi kyläkouluja, voit a) yrittää vaikuttaa kunnan päätöksentekoon, b) muuttaa muualle tai c) purra hammasta.

1 tykkäys

Jatkan vielä vähän.

Sinä tunnut asettavan kyseenalaiseksi sen, että paikallisesti tehdään mitään päätöksiä. Aina päätösten taustalla joku arvopohja on. Tässä tapauksessa päätöksenteko vain tehdään jokseenkin katolisista lähtökohdista.

Nyt jos mietitään “kristillistä ihannevaltiota” niin ehkä jokin tämänkaltainen lähestymistapa voisi olla hedelmällinen. Se huomioisi sen, että kaikki eivät ole kristittyjä tai katolilaisia. Eli koko valtiota ei pakoteta toimimaan sen mukaisesti. Mutta on mahdollista perustaa kaupunkeja, joissa sitoudutaan katoliseen oppiin. Ja katolisuus antaa kuitenkin arvoa myös paikalliselle kulttuurille, luonnolliselle järjelle, jne, joten eivät kaikki “katoliset kaupungit” olisi samanlaisia tai samalla tavalla järjestettyjä.

Muutenkin tämä nyt on, ketjun luonteen mukaisesti, vain eräänlainen ajatuskoe. Tällaista teoreettista pyörittelyä. En edelleenkään tiedä, onko vaikkapa tuo Ave Maria oikeasti hyvä idea. Mutta pidän ajatusta kiehtovana.