En itse asiassa näkisi noin suoraa yhteyttä lääkäriin menemisen ja sen välillä, että “tiede on paras tapa selittää ja tutkia todellisuuden ilmiöitä”.
Todellisuus on, ihan todennäköisyystekijöidenkin mukaan, paljon suurempi kuin mitä voidaan tieteen avulla tutkia. Vai mistä tulee se oletus, kuin itsestäänselvänä esitettävä näkemys, että totta kai ihmisen ymmärrys kattaa koko todellisuuden? Ja siten myös tiede.
Vaikka ihminen olisi ehdottomasti älykkäin olento maapallolla ja universumissa, miksi sekään tarkoittaisi sitä, että meillä on hallussamme välineet koko todellisuuden selvittämiseen ja ymmärtämiseen?
Näkisin, että ymmärryksemme tavoittamattomissa on, tai vähintään hyvin todennäköisesti voi olla, paljon sellaista mitä emme varsinaisesti voi tutkia, tieteellisesti ja tieteen metodein. Mutta aavistamme että jotain on.
Ajattelepa sellaista otusta kuin koira. Koiralle tietokoneen virustorjuntaohjelmat ja nettifoorumit ovat “toista todellisuutta”, jota se ei pysty älyllään ja ymmärryksellään hahmottamaan ja käsittämään. Ainoastaan havaitsee mahdollisia muutoksia isännän/emännän käyttäytymisessä.
Samoin me voimme havaita jotain mitä voimme tutkia ja nimetä joksikin, ja käsitellä niillä metodeilla joita ymmärryksemme rajoissa meillä on. Mutta mitä syytä meillä on uskoa, että se on koko totuus? Se mille on annettu hieno tieteellinen nimi, ja katsomme asian selvitetyksi, tai ainakin lähes selvitetyksi.
Lisäksi, en itse näe, että tiede olisi paras ja ainoa tapa hahmottaa todellisuutta. Tästä oli puhetta Tiede-foorumilla. Ja ehdotin eräälle, että lainaisi kirjan jossa on aforismeja. Jos jokin niistä tuntuu viisaalta ja todelta, voi miettiä miten sama asia sanottaisiin tieteellisesti, käyttäen pelkkiä tieteellisiä ilmaisuja.
Meille käsittämättömän ja tavoittamattoman todellisuuden hahmottamisessa, tai siinä aavistuksessa ja intuitiossa, mikä meillä siitä on, voi tulla avuksi juuri metaforat ja kuvakieli. Ja kukaan ei oikeasti hahmota todellisuutta vain siltä pohjalta mitä on tieteellisistä julkaisuista lukenut.