Taitaa olla aika paljon sitaatteja Jumalan vihasta. Mutta en ala siitä kinastelemaan. Kuolettakoon tunteitaan kuka haluaa. Meneekö ilo ja riemu siinä samalla?
Kun ihminen tuntee vihaa, niin se kertoo ensisijaisesti ihmisestä itsestään. Siitä miksi ja miten ihminen on tullut siihen pisteeseen, että hän siinä pisteessä tuntee vihaa. Ainoa keino päästä perille itsestään ja siitä miksi on sellainen kuin on, on se että pystyy pohtimaan miksi tuntee vihaa sellaisessa tilanteessa kuin tuntee. Miksi lähimmäinen ei tunne. Tunteet kertovat meille millaisia olemme: olemme sitä mitä tunnemme. Ja Jumala hyväksyy meidät kaikkine tunteinemme, ei kaikkine tekoinemme ja sanomisimme eikä ajatuksinemme, mutta tunteitaan ei pidä pyytää anteeksi. Se tekee ihmisestä rikkinäisen. Kuten sanopin PAavlaikin sanoi efesolaisille: vihastuklaa mutta älkää tehkö syntiä Tunteet ovat sallittuja, mutta kaikki mitä teemme tunteetn vallassa ei ole sallittua. Omaa toimintaansa psytyy tarkastrelemaan objektiivisemmin kun hyväksyy tunteensa. Se ei tarkoita sitä, että ne kertovat jotain objektiivista, kuten sanoin. Monesti oikeat asiat tuntuvat pahalta ja väärät hyvältä.
D