Kristillinen usko ja psykologia ja psykiatria

Kyllähän sitä itsellekin tulee kaikenlaista pöljää mieleen. Varmasti pitää paikkansa. Ei ajatuksia vastaan pidä taistella. Niitä pitää kohdella lempeästi ja jos tulee tuollainen todella ilkeä ajatus päähän niin sitä voi vaikkapa tervehtiä ja sanoa sitten että kiitos ja näkemiin.

Kyllä ne ajatukset siitä hiipuvat taustalle. Mutta jos niitä vastaan alkaa taistella, niin voi olla ne riippuvat sitkeämmin mielessä.

En tiedä, en ole ammattilainen, mutta tuollainen suhtautuminen on toiminut ihan hyvin minulla. Aika vähän tätä nykyä tulee tuollaisia äärimmäisiä ajatuksia.

Ajatukset tulevat ehkäpä siksi, koska on olemassa juurikin tuollaisia asioita, jotka ovat mahdollisia ja jotka ovat kuviteltavissa omallekin kohdalle. Olen aika varma, että lapsuudessani ei ollut tuon tyyppisiä ajatuksia ollenkaan. Sitten kun ensimmäistä kertaa yhdistelee asiat toisiinsa ja ensimmäinen ajatus tulee, niin sitten se jää siitä päälle. Ja varmasti syyllisyys on se moottori, joka tuollaisia kiepsuttaa mielessä.

Onko se mitään? Jos sanot, että se on useampi kuin yksi asia, niin voisitko nimetä tai kuvailla yhden tai kaksi?

Tietenkin alkoholin ja rauhoittavien aineiden vieroituksesta tuleva delirium on eri asia kuin se, mitä minä käsitän (ja De Masin ja Podvollin kirjat käsittävät) psykoosilla. Sitten voi olla synnynnäisen aivovaurion aiheuttama skitsofrenia. Mutta onko näiden lisäksi vielä jotain?

Vähän pengoin asiaa, niin näyttää siltä, että psykiatrioita on erilaisia jos koko psykologian, neurologian ja osittain sosiologian ja kognitiotieteiden muodostama kenttä käsitetään yhtenä, ja eri “psykiatriat” ripotellaan sinne sen mukaan, minkä verran kyseisessä pisteessä tai instanssissa on psykiatriaa plus jotain muuta.

Sinänsä psykiatria on, sellaisenaan ja omimmillaan - jos siihen ei mitään muuta sekoiteta tai yhdistetä - uskoa siihen, että psyyken eli mielen ongelmat johtuvat fyysisesti aivoista. Eli silloin ne ratkaistaan sörkkimällä aivoja jotenkin fyysisesti tai kemiallisesti, joko sähköllä, pillereillä, puukolla, magneettikentillä tai kylmillä kylvyillä ja muulla tavallisella kidutuksella.

Eli psykiatria on materialismin versio “sielutieteistä”. Jossa persoona, minuus tai yksilö on hyödyllinen illuusio, joka nousee materiasta. Mutta jos se ei yllättäen nousekaan, tai nousemisessa on jotain häikkää, niin ei silloin hoitoa kohdisteta siihen illuusioon, vaan tietenkin materiaan - eli aivoihin.

Lisäys:

Psykiatrisia palveluja ei ole tehty asiakkaille - Ben Furman - Mad In Finland - Hulluna Suomessa

Törmäsin pikaisella googletuksella tällaiseen. En ole elänyt sitä aikaa, tai silloin ollut vielä asiasta kiinnostunut - tai törmännyt siihen edes kirjoissa - jolloin oli olemassa psykoanalyyttinen psykiatria.

Siis oma käsitykseni on se, että natsien eugeniikkaohjelmat olivat psykiatrien toteuttamia. Eli natsien hurja maine niiltä osin kuuluisi oikeastaan psykiatrialle. Ei välttämättä tuolle välissä tapahtuneelle psykoanalyyttiselle psykiatrialle, mutta sitä enemmän ja ehdottomasti nykyiselle biologiselle psykiatrialle.

Onko [psykoosi] mitään? Jos sanot, että se on useampi kuin yksi asia, niin voisitko nimetä tai kuvailla yhden tai kaksi?

Se voi ilmetä vakavana masennuksena, maniana, jonain skitsofrenian lajeista jne. Jos kerta lueskelet aiheesta, niin tiedät kyllä, miten luonnehdintaa ‘psykoottinen’ käytetään sekä arkikielessä että ammattilaisten kesken.

Furman on aina ollut piristävän ärhäkkä kritiikissään ja hänenlaisiaan tarvitaan, vaikka hän on välillä vetänyt kritiikkinsä överiksi väittämällä, että kaikki psykiatriassa on muka päin persettä - paitsi hänen edustamansa lyhytterapian suuntaus. Väite on valheellinen. Ihmisiä kuntoutuu joko osittain tai kokonaan ihan sen hoidon puitteissa, mitä psykiatrian eri yksiköillä on tarjota. Ja nekin meistä, jotka ovat kroonistuneet, voivat elää ihmisarvoista elämää mm. lääkehoidon tukemana.

Itse asiassa tuosta Furmannin tekstistä käykin ilmi, että hän tunnustaa kritisoimiensa menetelmien toimivuuden vakavien sairauksien kohdalla:

Lähes kaikki mielenterveyden häiriöt toistuvia manioita, pitkittyneitä psykooseja ja tuskaisia vaikeita masennustiloja lukuun ottamatta voidaan hoitaa psykososiaalisin keinoin joko kokonaan ilman lääkkeitä tai käyttäen lääkettä vain lyhyen aikaa.

Tietysti on epäkohtia ja joillekin voi käydä huonosti, kun hoito ei osu kohdallleen - voi käydä todellakin huonosti.

Furmanin teeseissä esityt näkökohdat ovat jo pitempään olleet vakavan huomion kohteena. Eivät ne ole jotain uusia oivalluksia hoitotyössä. Esim. kohta 8:

Jos haluamme luoda väestöä palvelevan hoitojärjestelmän, meidän on rakennettava se yhteistyössä, tasa-arvoisina kumppaneina muiden ammattiryhmien, potilaiden, omaisten, maallikoiden, kokemusasiantuntijoiden ja kansalaisjärjestöjen kanssa.

Minä elän tällaisessa järjestelmässä jo nyt. Se on jo moniaalla todellisuutta, vaikka toki joka puolella Suomea sellaisen tarjontaan ei ole täysimääräisesti mahdollisuuksia. Suurimmaksi ongelmaksi on tapana esittää resurssipulaa. Mutta esim. Lapin perähikiällä on kehitelty juurikin tähän ajatteluun nojautuva erityinen psykiatrinen interventiosysteemi, joka on herättänyt huomiota ulkomaita myöten.

Itse olen ollut 90-luvulla psykoanalyysissä ja nähnyt aitiopaikalta sen suosion hiipumisen, koska Kalle Achtén kaltaiset vaikutusvaltaiset hahmot korvautuivat nuoremmalla psykiatrisukupolvella. Sitten tosiaan tuli kognitiivinen käyttäytymisterapia ja biopsykiatria oikein rytinällä. Kaikissa näissä on hyvät ja huonot puolensa. Nämä eivät ole on-off -juttuja.

Siis oma käsitykseni on se, että natsien eugeniikkaohjelmat olivat psykiatrien toteuttamia. Eli natsien hurja maine niiltä osin kuuluisi oikeastaan psykiatrialle. Ei välttämättä tuolle välissä tapahtuneelle psykoanalyyttiselle psykiatrialle, mutta sitä enemmän ja ehdottomasti nykyiselle biologiselle psykiatrialle.

Jotain tämän suuntaista minä jokusen kerran suljetulle joutuessani olen koittanut selittää, mutta eihän minua tietenkään kukaan kuuntele. Ei - tämä ei ollut vitsi.

Jep. Ja minulla on taipumus yrittää rakentaa asioista malleja, jotka kattaisivat ne kokonaan tai sisältäisivät jokaisen erillisen tapauksen jossain aspektissaan tai jostain näkökulmasta. Esimerkiksi diggaan Hartin summauksesta, että beauty is the true form of distance, koska kun noille kolmelle symbolille (kauneus, muoto ja etäisyys) löytää oikeat merkitykset, niin yllättäen koko estetiikan käsittää ilmiönä aivan uudella tavalla.

Podvollin kirja on siitä ainutlaatuinen, että se kuvailee neljän tapauskertomuksen kautta, ensimmäisenä John Thomas Perceval, tällaisen kaiken teorian psykooseja koskien. Se yllättäen pystyy sisältämään nuo kaikki kolme “diagnoosia” ja vielä enemmänkin. Menee jopa sille puolelle, että sen täytyy olla jotenkin virheellinen, koska ei mikään voi olla niin selitysvoimainen.

Tässä. Suomensin sivulta 34 löytyvän kaavion. Kehä lähtee alhaalta, pienimmäst pallosta. Siihen tulee henkilö, jolla ei ole tyydyttävää roolia eikä identiteettiä elämässään tai missään siihen kuuluvassa yhteisössä. Joten hän kokee vastenmieltä itsestään ja tilanteestaan. Kääntäen, hänellä on halu olla jotain muuta. Joten hän alkaa tavoitella sitä, että keksisi itselleen identiteetin. Eli häneen iskee hengellinen kunnianhimo. Jos tällainen identiteetti löytyy, se tuottaa kääntymysiloa. Koska samalla on jäänyt taakse aikaisempi pattitilanne, hän kokee ylimielisyyttä aikaisempaa itseään ja aikaisempaa tilannettaan kohtaan. Mutta matka tähän tavoiteltuun identiteettiin on vasta alussa, eli hänet valtaa ahneus. Samaan aikaan nälkä ajaa häntä jatkamaan eteenpäin.

Uudesta identiteetistä tai paremmasta minuudesta tulee pakkomielle, johon liittyy päättäväisyys ja pyrkimys täydellisyyteen. Jossain vaiheessa tapahtuu läpimurto ja henkilö saa jonkinlaisen täyttymiskokemuksen. Hän kokee kääntymysvoimaa ja ehkä tulkitsee, että jonkinlainen jumalisuus ja rajattomuus on tullut hänen osakseen. Henkilö toivoo, että hän voi pysyvästi oleskella näissä taivaallisissa tunnelmissa. Kunnes todellisuus muistuttaa itsestään ja haasteistaan, ja tulee hengellisen antautumisen ristiriita. Tämä aiheuttaa saavutettuun identiteetin kokemukseen murtuman. Siitä pääsevät sisään kasvavat epäilykset, jotka alkavat aiheuttaa vainoharhaa. Se on aluksi kuin painajainen, joka laajenee vallatuksi tulemisen tunteeksi. Kokemus voimasta ja uljaudesta on mennyt, ja kokija on nyt vaipunut niin alas, että se on kuin maailman tuhoutuminen.

Kehän viimeinen vaihe on kuin helvetti, jossa prosessin subjekti kokee olevansa kahdessa paikassa samaan aikaan. Tämän voi tulkita joko niin, että ne paikat ovat kehän tämä vaihe ja tuoreena mielessä kummitteleva huipun kokeminen. Tai niin, että ne paikat ovat itse kehä ja sen ulkopuolella tapahtuva tavallisten ihmisten arki. Keskeistä on, Podvollin mukaan, että tässä kohdassa kehää on sen ja todellisuuden välissä aukko. Jos potilas ei koe luukun toisella puolella näkyviä asioita kohtaamisen arvoisina tai edes mahdollisena kohdata, hän lähtee uudelle kierrokselle.

Mystisessä ja uskonnollisessa maniassa on keskeistä, että kärsijä tahtoo kiivetä kehän vasenta puolta ylös. Joten hänen elämäänsä vallitsee jokin ideologia, joka tekee siitä kaiken keskipisteen. Masennus taas on, tähän sijoitettuna, pysyvää majailua viimeisessä pallossa eli helvetissä. Bipolaarinen häiriö ei tee kipuamisesta isoa juttua, vaan mystisen tai uskonnollisen täyttymyksen sijaan huipulla on jonkinlainen henkilökohtainen kykenevyys. Joten matka ylös ja matka alas ovat täysin subjektiivisia, siis vailla mitään suurta selitystä tai kehyskertomusta.

Kun taas kaikki Millonin luokittelemat persoonan häiriöt olisivat sitä, että henkilö kevyesti majailee kehän nousupuolella, ja kykenee aina hyvin nopeasti kiepahtamaan sen laskupuolen ohi ja takaisin nousupuolelle. Tämä sopii täydellisesti yhteen sen kanssa, että persoonan häiriön parantaminen tai parantuminen edellyttää, että kyseinen kiepahdus saadaan hidastumaan tai pysähtymään kehän oikeaan alareunaan. Esimerkiksi rajatilaisessa häiriössä henkilö saattaakin majailla siellä, mutta välittömästi, saadessaan mitään apua tai huomiota, käyttää sen uudelle kierrokselle lähtemiseen.

Aikoja sitten sain De Masin kirjasta selville sen psykoosin keskeisen piirteen, että siinä ihmisen mieli tai psyyke jollain tavalla palkitsee itseään. Tästä johtuen todellisuudesta irtautuminen toimii itseään kiihdyttävästi. Kun vaihdelaatikosta rattaat lentävät ulos, moottori tahtoo yllättäen pyöriä kovempaa.

Tämän voi yhdistää Mia Puolimatkan pokkariin Psyykkinen terveys ja synnintunto, jossa ensimmäistä kertaa näin molempien Puolimatkojen käyttämän käsitteen nimeltä ylpeyden ja itsevihan kehä. Keskeinen tekijä olisi silloin se, että miten paljon henkilöllä on mahdollisuus tarkistuttaa oma minuutensa ja identiteettinsä sosiaalisten verkostojensa kautta. Tällöin psykoosi tarkoittaisi sitä, että henkilö alkaa suosia sisäistä, todellisuudesta irrotettua identiteettiä todellisuuden (mahdollisesti) tarjoaman edelle.

Eli kaikki mielenterveyden häiriöt voisi hahmottaa sitä kautta, että miten 1) voimakkaita ne ovat, 2) miten nopeasti kehä etenee, 3) mistä syistä se etenee ja 4) missä kohdissa se pysähtyy. Ja, kuten sanottu, deliriumit ja aivojen vaurioista johtuvat häiriöt eivät sisälly tähän.

1 tykkäys

Ok, tykkäät tarkastella asioita vaativalla ja perusteellisella teoreettisella/teologisella tasolla ja olet siinä ilmeisen lahjakas. Oma henkinen kapasiteettini ei nykyään sellaiseen yllä. Voin vain kohdata erityisesti mielenterveyteen liittyvät kysymykset sitä mukaa, kun ne eteeni tulevat.

Tuo eugeniikkaheittosi oli mielestäni vähän liikaa, mutta onnea opintoihisi tai mikä nyt sitten onkaan se elämäsi viitekehys, jonka puitteissa näitä asioita pohdit.

Luulen, että minun täytyy alkaa somessa pitää paastoa liian syvälle menevän henkilökohtaisen avautumisen suhteen. Se kun voi lähteä pahastikin lapasesta.

Kiitos tästä mielenkiintoisesta esityksestä. Todella mielenkiintoinen kehä. Mutta se jäi epäselväksi, missä kohtaa kehällä ovat tai miten pyörivät ns terveet ihmiset.

Ihan samat sanat. Itse mietin totaalisen maallikkona, ja sellaiseksikin kai aika tietämättömänä asiasta, että terve ihminen kokee kai aika paljon noita samoja asioita, mutta laimeammin, tai ainakin niin, ettei niistä tule kovinkaan pitkäksi aikaa suuria ongelmia.

Terve ihminen olisi sitten samalla kehällä, mutta kauempana siitä.

Molempien kysymykseen voisi vastata ehkä tarkasti yhdellä tavalla. Pitää paikkansa, että tavallinen ihminen kiertää kehää myös. Tämä on Puolimatkojen ylpeyden ja itsevihan kehän merkitys. Heidän mukaansa jokainen tavallinen, siis langennut ihminen on siinä jollain tavalla.

Selittäväksi tekijäksi tulevat kehän nousupuolella ja laskupuolella olevat symbolit. Nuo tuossa kuvassa olevat ovat erityisesti John Thomas Percevalin kokemuksesta, ja voivat olla yleistettävissä mystiseen tai uskonnolliseen tai herätykselliseen maniaan.

Uskonnolliselle maanikolle nousun aiheuttaa usko siihen, että on löytänyt jonkin salaisen tai voimallisen totuuden tai askeleitaan ohjaavan hengen. Ja laskun se, että tämä voimallinen totuus tai ohjaava henki, vaikka kykeni valtaamaan hänet, ei kyennyt valtaamaan todellisuutta hänen ympärillään. Tällainen totuus tai henki voi olla aistittavissa pelkästään tunnetiloina. Tai ääninä. Tai merkkeinä. Tai hallusinaatioina. Jotka joko vain “tulevat” henkilölle. Tai joita henkilö etsii tai joiden kanssa käy dialogia.

Vertailun vuoksi voidaan ajatella jotakuta, jonka mielestä puolison tai parisuhteen löytäminen tekisi hänen elämästään täydellistä. Nousun aiheuttaa kaikki, mikä on toisesta tulkittavissa tätä elämän täydelliseksi muuttumista vahvistavaksi ja tukevaksi. Laskun aiheuttaa se, kun toisesta ilmenee, että hän onkin tavallinen ihminen tavallisesta suvusta ja perheestä, jolla on ärsyttäviä maneereja ja puhetapoja. Nousun aiheuttaa taas se, että a) löytyy uusi kohde tai b) löytyy sellainen mielentila, jossa aikaisemman kohteen häiritsevät piirteet eivät enää häiritsekään - johtuen yleensä ei mistään järjellisestä, vaan manian nousuvaiheesta.

Joo. Tai noin itse sen ensin ajattelin. Nyt ajattelen, että puhuminen eri symboleista kuvaa asiaa paremmin. Eli asioilla ei ole niin dramaattiset nimet, että kyse olisi taivaasta ja helvetistä, syntymästä ja kuolemasta, jumalista ja paholaisista, olemisesta ja olemattomuudesta. Koska akuutissa psykoosissa, ainakin JTP:n kokemuksen mukaan, henkilö tahkoo juuri tuota viimeistä, ja Podvollin kirjan mukaan kehän kierrosaika mitataan muutamissa minuuteissa.

1 tykkäys

6 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Terveys ja hyvinvointi

Ajattelin jossain vaiheessa kirjoitella enemmän tähän Podvollin kirjan pohjalta. Siinä on todella hyviä oivalluksia psykoosien olemuksesta, synnystä ja liittymäkohdista kaikkeen inhimilliseen ajatteluun.

Sitä odotellessa katsoin uudestaan tällaisen perustason dokumentin psykiatrian ja lääketehtailun suhteesta:

Onko ylilääkintää? Varmasti on. Mutta se ei tarkoita, että psykiatria on epätieteellistä. Psykotrooppisia lääkkeitä on Suomessakin arvosteltu, mm. psykoterapeutti Aku Kopakkala. Ihmiset kuvittelevat, että hän on jotenkin puolueeton taho tässä, mutta vaihtoehto lääkkeille on… yllätys yllätys… kallis psykoterapia.

Kukapa muukaan näkisi hoidon tehon kuin alan ammattilainen ja vastaavasti voisi saada tietoa mm lääkehoidon tehosta? Tietysti jokin sellainen instanssi, joka tarkkailisi asiaa laajassa skaalassa ja voisi puhua puolueettomasti, olisi parempi tiedotuskanava julkisuudessa kuin yksittäinen alan asiantuntija.

Psykoterapian tehoon vaikuttaa myös terapeutti itse. Veikkaisin, ettei koulutus yksistään tee kenestäkään hyvää terapeuttia.

Olen hypnoosin yhteydessä törmännyt jo kauan sitten edesmenneeseen lääkäriin nimeltä Milton H. Erickson. Heppu olisi ilmeisen taitava hypnoosin käytössä. Saattaa olla, että juuri hypnoosin tehokas käyttö vaatii erityisen persoonan ja sen vuoksi useimmiten on niin, ettei hypnoosi tehoa, koska sitä yrittää käyttää henkilö, joka syystä tai ei omaa asiaan tarvittavaa taitoa jonkin muun puutteen kuin koulutuksen riittävyyden vuoksi.

Sama ilmiö voi mielestäni olla psykologian hyödyntämisessä terapiatyöskentelyssä. Voi olla, että on olemassa poikkeuksellisen tehokasta psykoterapiaa antavia terapeutteja, mutta koska läheskään kaikki psykoterapeutit eivät ole tällaisia, niin näiden poikkeuksien teho ei tule selvästi ilmi koko alaa koskevissa tutkimuksissa. Voi jopa olla, että alan sisällä asia tiedostetaan, mutta tietoa ei anneta julkisuuteen, koska kaikki avun tarvitsijat suuntaisivat vain näille tehokkaiksi tiedetyille terapeuteille ja sehän taas ruuhkauttaisi osan terapeuteista ja jos potilaat vastaavasti karsastaisivat tehottomampia, niin se tietäisi sitä, että osa potilaista ei saisi minkäänlaista terapiaa.

Vaikea sanoa kun ei mitään varmasti tiedä, mutta Kopakkala saattaa olla tällainen tehopakkaus ja sen vuoksi muun muassa juuri hänen antamansa terapia toimii paremmin kuin lääkehoito.

Hypnoosi liittyy olennaisesti psykologian alaan, mutta toisaalta myös kristinuskoon.

Tämä siitä syystä, että hypnoosin tietynkaltaisen mystisyyden vuoksi sitä on pidetty jopa paholaisen aikaansaamana ilmiönä ainakin tietyissä kristillisissä piireissä.

Itse hakeuduin aikoinaan hypnoterapeutille vatsakipujen vuoksi. Itse kipuihin en saanut apua, eivätkä suggestiot tuntuneet muutenkaan tuolloin tehokkailta.

Sen sijaan hoitoon valmistauduttaessa kohtasin merkillisen ilmiön (josta olen aiemminkin saattanut kertoa ainakin vanhalla palstalla). Tämä Thinkcatillekin tiedoksi, joka piti minua trollina. Vakuutan kuitenkin, että pysyn palstalla kautta linjan tosiasioissa, enkä keksi tarinoita tai lisää niihin omiani.

Eli: aluksi hypnoterapeutti teki minulle niin sanotun suggestioalttiustestin. Eräs testiin kuulunut vaihe oli (en muista oliko niitä muitakin, mutta tämä yksi on jäänyt lähtemättömästi mieleeni), että pidin riipusta sormieni välissä (riipuksen paino oli jonkinlainen kristalli). Sitten hypnoterapeutti antoi suggestioita ja kertoi, kuinka riipuksen täytyy liikkua: se pyöri ympyrää molempiin suuntiin, heilui puolelta toiselle jne.

En muista luinko ennen tai jälkeen tämän testin, että omat sormilihakset toimivat tiedostamatta ja saavat liikkeen aikaan, vaikka sitä ei tosiaan itse huomaa.

Yhdessä vaiheessa tapahtui kuitenkin jotain sellaista, että sitä eivät mitkään lihakset voi tuottaa:

puolelta toiselle heilunnan aikaan hypnoterapeutti seisoi liikkeen suunnassa vasemmalla puolella. Katselin heiluria koko ajan ja se heilui laajassa liikkeessä puolelta toiselle. Sitten terapeutti teki kädellään pienen eleen. Hän ikäänkuin kutsui heiluria luokseen juuri kun se oli lähtenyt liikkumaan hänestä poispäin. Huomasin eleen, mutta se mikä seuraavaksi tapahtui olikin sitten jotain ymmärrykseni ylittävää: kun heiluri tuli matalimpaan mahdolliseen asentoon kyseisessä liikkeessä eli se oli suoraan ranteeni alapuolella, se lähti fysiikan lakien vastaisesti takaisin terapeuttia kohti jatkaen sen jälkeen taas normaalisti heilumista.

Lähetin jokunen vuosi sitten tieteellisen hypnoosin kysymyslomakkeen avulla kysymyksen tästä asiasta (mm Hannu Lauerma kuuluu tähän yhdistykseen), mutteivat ne penteleet koskaan vastanneet mitään.

Heilurin liike näytti koko ajan tasaiselta myös tässä fysiikan lakeja uhmanneessa kohdassa ja ohut ketju, jossa heiluri riippui ei poikennut missään vaiheessa täysin suorasta linjasta.

En edelleenkään tiedä, mitä tässä jutussa oikein tapahtui. Henkiolentoihin en usko ja pidän ainoana mahdollisuutena jonkinlaista silmänkääntötemppua.

Toisaalta: koska kyseessä oli suggestioherkkyystesti, täytyy terapeutin jollain lailla tietää, mikä on minun havaintoni tilanteessa jos hän haluaisi hyödyntää tapahtunutta suggestioherkkyyttä arvioidessaan ja sehän ei ole mahdollista muuten kuin lukemalla ajatuksia, joten tuokin aspekti tuntuu johtavan umpikujaan, ellei hänkin näe riipuksen liikkuvan tilanteessa tietyllä tavalla.

Toisaalta kyseessä saattaa olla temppu, jolla pyritään saamaan testattava uskomaan hypnoosin voimaan entistäkin enemmän, jotta sitten annettava suggestioterapia toimisi tehokkaammin.

Enpä tiedä. Mitä mieltä palstalaiset ovat asiasta?

Paholainen vai silmänkääntötemppu? :wink:

1 tykkäys

Kun huomasit temppumiehen liikkeen, niin vaistomaisesti siirsit huomiotasi häneen päin ja vastaavasti kättäsi poispäin hänestä. Silloin tapahtuu juuri noin. Ihan fysiikan lakien mukaan.

2 tykkäystä

Se liike oli aavemaisen peilikuvamainen. Siis tavalla, joka oli jonkin sortin järkytys, koska se vaikutti niin aidolta, enkä mielestäni liikuttanut mitään. En toki näyttänyt eleelläkään nähneeni juuri mitä kummallisimman ilmiön.

Harmittaa, ettei sieltä tieteellisen hypnoosin ry:stä tullut koskaan vastausta, mutta aika ymmärrettävää se tietenkin on, etteivät jokaiselle kyselijälle vastaile.

Toki tuota mainitsemaasi syytä ilmiölle voisi testata. Tuon pitäisi olla helpostikin toistettavissa.

Luultavasti heilurin varsi on jäykkä tai sen voi jotenkin kiristää tiukalle niin, että käyttäjä saa sen liikkumaan haluamaansa suuntaan.

Psykologia ja psykiatriahan kieltää Raamatun totuudet perustuen ateistiseen maailmankuvaan ja filosofiaan, joka vastustaa Raamatun uskoa ja totuutta.

Kyllä. Aivan kuin kaikki muukin lääketiede. Pitäisikö sitten lopettaa kaikki lääketieteeseen perustuvat hoidot ja lääkkeet onkin sitten et juttu…

1 tykkäys

Aha. En ole kyllä koskaan psykiatrian perusteet -kurssilla kuullut tuosta mitään. Jos on tutkimusnäyttöä jonkun metodin toimivuudesta, niin sitten on hyvin todennäköistä että se toimii. Piste.

Psykologia ja psykiatriahan kieltää Raamatun totuuden muun muassa perkeleestä, synnistä, pahoista hengistä ja riivausilmiöstä. Pastori Petri Hiltunen Pyhäkön Lampussa ohjeistaa ottamaan yhteyttä seurakunnan pastoriin, jos epäilet pahojen henkien toimintaa.