Tulee mitä tulee, se ei ole sinun ongelmasi. Ja tämä faktana. Reaktioni ovat oma murheeni ja niissä voi aina oppia paremmaksi. En kiroile enkä hauku enkä nimittele. Se taas mille minusta tuntuu ei ole millään tavalla sinun päätettävissä/ennakoitavissa/määrättävissä/arvattavissa. Ja tämän kirjoitan aivan tyynenä.
Otin tuon kohdan (Gal 5:21 ) esimerkkinä alkuperäisestä “Julistajan luovuttamattomasta velvollisuudesta varoittaa kuulijoitaan siitä vaarasta, että nämä saattavat jäädä pelastuksen ulkopuolelle.” -tapauksesta. En esimerkkinä Jumalan valtakunnan ja pelastumisen yhteydestä (joka on sekin monisyinen asia).
Yksittäiset synnit (siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen) eivät tietenkään määrittele pelastumistani. Jokainen syyllistyy johonkin näistä joskus. Siksi en itse pitäisi luovuttamattoman velvollisuutena varoittaa näistä vaan antaa ihmisille luvan olla tekemättä niitä, koska se on Jumalan tahto.
Voin sanoa “Älä irstaile tai olet kaukana Jumalan valtakunnasta” jolloin kyse on varoittamisesta.
Tai sitten sanon “Jumala on antanut sinulle luvan olla irstailematta. Ja koska Hän on poikansa ylösnousemisella osoittanut lupauksensa valtakunnastaan olevan totta, niin sinulla on lupa elää Jumalan tahdon mukaisesti ja siten olla omistaa valtakunta jo nyt sisäisesti”
Ensimmäinen on lakia ja toinen on lupausta. Sisältö on oikeastaan sama, mutta jälkimmäinen on pastoraalisesti parempi ja tehokkaampi ja dynamiikaltaan enemmän evankeliumin kaltainen. Se ei anna lupaa irstailla, mutta tässä maailman ajassa se voi todellakin olla evankeliumia, lupa olla tekemättä sitä mitä yhteiskunta tuntuu vaativan joka tilanteessa.
Ei mitenkään, enkä ole sitä missään sanonutkaan. Joka jumalanpalveluksessa se tosiasia on läsnä uskontunnustuksessa. Alunperin koko juttu luovuttamattomasta velvollisuudesta lähti liikkeelle kun sanoin:
Johon sinä kommentoit:
Ensinnäkään se ei ole mietelause. Se on minulle totta. Ja jos tässä jokin velvollisuus on, niin se koskee ensiksi minua, eikä ketään muuta. Itselleni hoen sitä jatkuvasti. En muille. Muille annan vaihtoehtona luvan elää Jumalan tahdon mukaisesti: “Älkää pelätkö, minä ilmoitan teille suuren ilon!”
D