Kristilliset ihmeet ja näyt nykypäivänä

Ylen areenassa on nyt kuunneltavissa Perttu Häkkisen uusin ohjelma, jossa käsitellään kristillisiä ihmeitä ja näkyjä. On mm. kertomuksia sairauksista parantumisista, muista Jumalan yllättävistä väliintuloista, sekä jopa käynti helvetissä. Suosittelen lämpimästi. http://areena.yle.fi/1-3766856

3 tykkäystä

Perttu Häkkinen on hyvä, koska antaa ihmisen puhua, olkoon hänen mielipiteensä tai ajatusmaailmansa miten omituinen, haasteellinen tai valtavirrasta poikkeava tahansa. Kannattaa kuunnella myös muita hänen ohjelmiaan Areenasta. Itse en vielä tätä ole kuunnellut, mutta ilman muuta jonain sopivana hetkenä sen teen.

2 tykkäystä

Miksi? Vahvistavatko nuo ihmisten uskoa kirkon opetukseen, vai minkä takia ajattelet, että yksityisten kokemat näyt olisivat suositeltavia? Itse ajattelen, että pääsääntöisesti yksilöiden ei kannata tuoda kokemiaan näkyjä tmv. millään tavalla julkisuuteen. Niistä voi puhua rippi-isänsä kanssa.

Yleensä jos joku kertoo näyistään tai ihmekokemuksistaan, niin ei siitä mitään hyvää seuraa, pikemminkin päinvastoin; toiset uskovatkin vain joko alkavat kadehtia (“miksi minulla ei ole tuollaisia kokemuksia”) tai pitää jonkinlaisena hörhönä tai huomiontavoittelijana, jonka toiminta on lähinnä kiusallista ja tuo ei-toivottua julkisuutta kirkolle. Kokijan itsensä kannalta näky tai ihme on hengellisesti hyödyllinen vain, mikäli se johtaa hänet kirkkoon ja saa sitoutumaan entistä vahvemmin sen elämään ja uskoon.

1 tykkäys

Juuri näin!

Itse ajattelisin niin, että mitä näkymättömämpiä ovat ihmisten kertomukset hengellisistä kokemuksista, niin sitä enemmän pidän niitä vain joidenkin hörhöjen omituisuuksina tai entisaikojen tietämättömyyden ja taikauskon tuotteina. Jos taas ympäriltäni paljastuisi täysin normaaleina pitämiäni tuttuja suurin joukoin kertoen yliluonnollisista kokemuksistaan vieläpä siten että niillä olisi selvää yhteyttä toisiinsa ja samoin selittävänä tekijänä voisi entistä enemmän pitää kristillisen uskon todellisuusväittämiä, niin sitä vakavammin suhtautuisin noihin havaintoihin ja sitä enemmän alkaisin epäillä että onko omassa agnostismissani sittenkin jotakin korjauksen tarvetta. Jos en nyt väärin muista, niin eikö Raamattukin luvannut ihmetekoja ja profetoimista yms. Eikö tällaisten piilottaminen, jos sellaisia todella on, ole Jumalan tarkoitusperien vastaista? Kun todellisia ihmeitä ja profetioita ei juuri näy niin eikö se ole juuri kristinuskolle haitallista, että sen vuoksi temmellyskenttä on jäänyt vaikkapa Leo Mellerin kaltaisille profeetoille, joiden profetoiminen on pääasiassa pelottelua, sensaatioita ja erehdyksiä kuten vaikkapa tämä gradu hänestä kertoo.

Joo. Ne herättävät uskoa. Jo sekin, jos joku alkaa miettiä, miksei hänellä ole vastaavia kokemuksia, on parannus siihen tilaan, ettei ole lainkaan kiinnostunut uskonnosta.

Sellaisille kristtyille, jotka ovat jo kasvaneet hieman uskossa, ihmeet eivät enää näyttele kovin suurta osaa. Mutta kyllä ne minunkin uskoani silti vahvistavat, vaikka uskoisin ilmankin.

1 tykkäys

Pelkään, että ihmiset ovat valtavan herkkäuskoisia.
Jumala tahtoo lähestyä ihmisiä sanan ja sakramenttien kautta.

Kun on paljon ihmisiä, jotka luottavat kirkkoonsa, miksi he eivät luota kirkon todelliseen aarteeseen, joka on evankeliumin sana Kristuksesta? Siinä 0n 100% kaikesta siitä, mitä pelastustien löytämiseen tarvitaan.

Näen tämän asian niin, että kun kirkko on ympännyt opetukseensa ilman kritiikkiä erilaisia kansanuskomusten aineksia, on mopo hiukan karannut käsistä.

Jos kriittisesti tutkitaan Raamatun valossa esimerkiksi Pyhän Birgitan ilmestyksiä, voi joutua aika tavalla ihmettelemään sitä, mitä Jeesuksen suuhun on pantu.
Ihmeellistä, ettei esimerkiksi Neitsyt Maria ole juurikaan Suomen salomailla ilmestynyt. Kovapäisiä luterilaisia olisi nyt kaikkein eniten luullut tarvittavan kääntää oikeaan suuntaan.

Olisihan se hyvä, jos uskoisivat sanaan. Mutta suurin osa ei taida uskoa. Sana alkaa tulla todeksi siinä vaiheessa, jos on ensin jotain empiirisesti havaittavaa, tai vaikka oma kokemus, joka tekee sen relevantiksi. Ainakin isolla enemmistöllä.

1 tykkäys

timo_k:n linjoilla olen.

Hengellisyys ei ole sama asia kuin kristinusko. Ihmeparantaminen tai profetointi ei ole vain kristityille.

Tällä hetkellä (kuten aina on ollut) ihmisen terve reaktio poliittisia sekä useimpia taloudellisia päättäjiä kohtaan on syvä pelko. Se tullee seuraavassa vaiheessa muuttumaan kauhuksi, kuten aina historiassa. Jolloin kristityillekin se oikea kysymys on onko itse niin syvällä uskossa ja luottamuksessa Jeesukseen, ettei joudu mukaan noihin kauhuihin.

Se on tässä maailmassa niin, että Jumala päättää, miten ihmiset ottavat sanan vastaan. Joskus se saa aikaan hyvää, joskus paatumusta, suuttumusta ja vihaa.
Kun Jeesus neuvoo lähettämiään opetuslapsia, hän kehottaa näitä jättämään sen kaupungin, jossa heitä ei oteta vastaan. Pyyhkimään vielä pölyt jaloista…

Sitten on vahva kehotus kastaa ja opettaa “heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää…”.
Siinä on, minun mielestäni ainakin, valtavasti työtä.
Miksi sitten vielä jotain muuta?

Uskon kyllä, että Jumala voi unissa osoittaa jotakin, mutta taas (sinusta varmaan ihan liian tiukkapipoisesti), uskon senkin ohjaavan ihmistä sanan ja sakramenttien luo.

Minusta näitä ilmestyksiä pitäisi ihan rauhassa ja ilman kiihkoa tarkastella sanan valossa. Vahvistavatko ne Kristusta vai ei. Pelkään, että kaikki eivät sitä tee.

Tämä jotenkin huvitti.

4 tykkäystä

Nykyään, kun miljoonilla ihmisillä on kamera mukanaan, luulisi, että epätavallisia fyysisesti havaittavia ilmiöitä olisi saatu videoille jonkinlaiseksi objektiiviseksi todistusaineistoksi, jos yliluonnollisia juttuja (esim. levitoimista) todella tapahtuu. Itse ajattelen, että jos joku persoonallinen jumaluus nykyaikana oikeasti haluaisi ilmoittaa itsensä tai voimansa esim. sen tapaisilla ihmeillä kuin Jumaluus Raamatussa (Jeesus kävelee veden päällä, Elia lentää taivaaseen tulisilla vaunuilla, aasi puhuu jne.), niin ne olisi jo todistettu ja kyetty linkittämään yhteen ainoaan yliluonnolliseen tahoon. Pelkkä erikoinen tai jopa selvästi yliluonnollinen ilmiö sinänsä ei vielä oikeuta linkittämään sitä kausaalisessa mielessä johonkin tiettyyn yliluonnolliseen tahoon.

1 tykkäys

Kyllähän noin tapahtuu, jonka jälkeen se humppa menee niin että kyseinen henkilö huudetaan huijariksi ateistien toimesta. Joka mielestäni sinänsä siis ok, koska en ajattele, että tuollaisella muutoin kuin omakohtaisten kokemusten kautta korkeintaan ihmiset kääntyisivät Jeesuksen puoleen.

Esimerkki kansan parissa jenkeissä kiertävä ja Jeesusta ylistävä Pete Cabrera Jr (videoita häneltä tai vastaavilta on Youtube pullollaan):

Ihan täysi huijari kaikessa ja palkannut “parantuvat”, jotka oikeasti näyttelijöitä, vai miten se perusjuttu noissa menee miten kuuluu uskoa? Palkatuissa näyttelijöissä on tuon herran osalta se epäuskottavuus, että millä rahalla. Kaveri työskenteli käsittääkseni jossain ihan lattiatason perusduunissa vielä äskettäin palkalla 600$/ viikko tms.

Tuon tapaisia todistuksia itse kukin vapaitten suuntien tilaisuuksissa käynyt varmasti muistaa nähneensä ja kuulleensa; myös minä, useita kertoja. Voi olla, että paranemisten takana on kokonaan tai osittain yliluonnollinen persoonallinen agentti, mutta voi olla, että tuollaiset paranemiset selittyvät ilman yliluonnollista todellisuutta. TV 7:stä olen nähnyt vähän samantyyppisiä todistusvideoita. Esim. seuraavaa ohjelmasarjaa olen katsonut muutaman kerran:

http://www.tv7.fi/vod/series/27896/ (Herätyksen läpimurto)

Benny Hinnin videoilla kehotetaan Hinnin toimesta myös demonstroimaan parantumisia vähän samoilla tavoilla kuin linkittämässäsi videossa.

Jos Jumala haluaisi aikuisen oikeasti tänä päivänä ilmaista itsensä ihmeiden välityksellä, ja vielä suurille joukoille, niin paranemisten tai ihmeiden pitäisi mielestäni olla vähemmän tulkinnanvaraisia ja ulkoisesti helpommin havaittavia. Esim. kokonaan katkennut jalka voisi kasvaa, kun Jeesuksen nimi mainitaan, tai kuollut nousee ylös, kun Jeesuksen nimi mainitaan. Ja kyseiset selvät fyysisin silmin nähtävät ihmeet saataisiin taltioitua videolle.

1 tykkäys

Selität asiat oman uskomusjärjestelmäsi pohjalta. Jos vaikkapa huomenna Helsingissä tuhat ihmistä yhtääkkiä alkaisivat levitoimaan selittäisit sen niin, että noin nyt vaan kävi oli varmaan sellainen sähköinen ilmapiiri eikä siinä nyt mitään ihmeellistä. Jos Jumala oikeasti haluaisi itsensä ilmaista tekisi hän jotain muuta.

Joka siis on ihan ok, mutta ei ole sama juttu kuin ettei esimerkiksi yliluonnollisia asioita olisi, tai etteikö niitä olisi esimerkiksi kameralla kuvattu.

Ohjelmassa puhutaan näköjään reliikeistä ja muusta sellaisesta, joten jätän varmaan itsekin kuuntelematta ja yhdyn nopeaan tuomioon.

Näitähän on taltioitu videoille vaikka minkä verran, löytyy Youtubesta, on jaettu facessa jne. Mutta ei ole esitelty puoli kymmenen uutisissa. Sitäkö tarkoitat?

Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin miten videopätkiä voi muokata ja manipuloida. Ja aina voi leimata huijaukseksi mitä tahansa tapahtuukin. Vaikka on tällainen hieno “todistusaineisto” nykypäivänä kuin videointi.

Muistan, kun hesalainen helluntaisaarnamies profetoi Suomeen suurta herätystä. Hänen mukaansa (joskus reilusti yli kymmenen vuotta sitten sanomansa kuunneltuani) Helsingin olympiastadionilla järjestettäisiin tulevaisuudessa säännöllisesti herätyskokouksia, joiden yhteydessä esim. kuolleita herätettäisiin. Jeesushan sanoo: “Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa” (Matt. 10:8). Markku Koivisto puolestaan yritti herättää kuolleen henkiin joskus 90-luvulla, mutta poika ei noussut haudastaan. Muistan myös, kun yli kymmenen vuotta sitten Suomessa kävi saarnamies Afrikasta (nimeänsä en valitettavasti muista), joka väitti nousseensa kuolleista viisi tai jopa seitsemän kertaa. Veikkaan, että moni yliluonnolliseen todellisuuteen uskomaton joutuisi miettimään asioita uudestaan, jos heidän omien silmiensä edessä tapahtuisi selviä ihmeitä tai ihmeellisyyksiä. Yksi selvä ihme voisi olla esim. liikenneonnettomuudessa silpoutuneen ruumiin kokoon kasautuminen ja henkiinherääminen. Eräs ystäväni oli kuullut jonkun saarnamiehen väittäneen Espoossa, että jossain liikenneonnettomuudessa kuollut ja silpoutunut oli yliluonnollisesti herännyt henkiin, vaikka hänen päänsäkin oli silpoutunut ja aivot levinneet pitkin asfalttia.

Suomea paljon kiertänyt Michael Howard taas väitti jossain kirjassaan, että Afrikassa jotkut poppamiehet lentävät matolla paikasta toiseen. Kurt Kochin kirjoista, joita on myös suomennettu, voi lukea kaikkea muuta vastaavaa ihmeellistä.

Oletetaan, että joku olisi saanut taltioitua videolle, että asfaltille levinneet aivot palaavat takaisin pääkoppaan, irralliset ruumiinjäsenet kerääntyvät kokoon ja ihminen herää henkiin. Jos siinä yhteydessä ennen kyseistä ihmettä olisi mainittu Jeesuksen nimi rukouksessa, niin olisiko se absoluuttinen todistus siitä, että yliluonnollinen henkiolento nimeltä Jeesus oli ihmeen aikaansaaja? Mielestäni ei, sillä me emme näkisi ihmeen aiheuttajaa, koska ihmeen aiheuttaja yliluonnollisuudestaan johtuen on näkymätön. Syy voisi olla jokin toinen yliluonnollinen agentti tai meille vielä tuntematon tekijä. Mutta jos aina tai järjestelmällisesti, kun Jeesuksen nimi mainitaan, esim. sairaaloissa rampoja ja ulkoisesti muuten silpoutuneita tai äärimmäisen vakavasti sairaita nousisi terveinä vuoteistaan, niin olisi käytännöllisesti katsoen melko varmaa, että aiheuttaja on yliluonnollinen olento nimeltä Jeesus; mutta silloinkaan ei vielä olisi saavutettu absoluuttista varmuutta. Toisin sanoen ihmeetkin ovat uskon asioita, ainakin mitä tulee siihen, kenen tai minkä tulkitaan olevan ihmeen aiheuttaja. Ihminen voi näet todeta omin silmin ihmeen nähtyään, että ihme tapahtui, mutta hän voi jättää avoimeksi sen, mistä syystä ihme tapahtui, koska ei näe ihmeen aiheuttajaa.

1 tykkäys

Pelastustyöntekijät ja lääkärit herättävät ihmisiä kuolleista päivittäin ja kursivat onnettomuuksissa silpoutuneita jäseniä kasaan. Kunnia Herralle!

Mutta kuten ymmärrät, eivät ihmiset yleensä ala uskoa Jumalaan, vaikka joku onnistuttaisiinkin elvyttämään kuolleista. Todellinen ihme liittyy siihen, että nykytiedon läpäisemä ihminen alkaa uskoa Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikana - ei siihen, että joku herää tai herätetään kuolleista tai irronnut jalka onnistutaan liittämään takaisin muuhun ruumiiseen. Uskoon tuleminen on ihme - ei se, että vaikeasti vammautuneen silpoutuneen ruumis onnistutaan parantamaan. On helppoa uskoa, että kirurgit pystyvät vaikka mihin, mutta on vaikea uskoa, että 2000 vuotta sitten elänyt puusepän poika oli lihaksi tullut Jumala, joka loi maailmankaikkeuden.

Jeesus opetti kertomuksessaan rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, että ei-uskova ei usko, vaikka saisi nähdä jonkun nousevan kuolleista:

Rikas mies sanoi: ‘Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä – hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.’ Abraham vastasi: ‘Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.’ ‘Ei, isä Abraham’, mies sanoi, ‘mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.’ Mutta Abraham sanoi: ‘Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.’ (Luuk. 16:27-30)

Ei-uskovathan usein sanovat, että “jos vain näkisin kristityn herättävän jonkun kuolleista tai parantavan amputoidun jalan ennalleen, niin kyllä minä sitten uskoisin ja alkaisin käymään kirkossa” jne. Se on virheluulo ja ylpeyttä, jossa yritetään alistaa Jumala omalle tahdolle. Sen takia sellainen ajattelu ei tee uskomista helpommaksi, vaan vain etäännyttää hänestä. Sen sijaan omien varmana pitämien ateististen ajatusten vilpitön epäily raottaa sumuverhoa edes hieman.

On vaikeaa saavuttaa ei-uskovana tila, jossa vilpittömästi antaa Jumalalle mahdollisuuden ilman että siinä on kyse jonkinlaisesta yrityksestä saada Hänet toimimaan oman mielen mukaisella tavalla ja todistamaan olemassaolonsa juuri sillä tavalla, joka itseä miellyttää. On parempi ajatella, että “ehkä tosiaan on olemassa Jumala, joka on toiminut juuri niin kuin on kirjoitettu”, kuin ajatella, että “jos Jumala haluat minun alkavan uskoa sinuun, niin tee näin-ja-näin”.

2 tykkäystä