Ei risti kaulassa suojaa demoneilta, vaan Pyhän Hengen synnyttämä usko sydämessä suojaa niiltä.
1 tykkäys
Ei kait siinä. Meillä on tästä erilainen traditio. Vastasin ortodoksille ortodoksisen perinteen mukaan.
2 tykkäystä
Taitaapi olla myös katolinen perinne…
3 tykkäystä
No ei tietenkään, ihan kamalaa. Otan osaa kärsimykseesi. Meille ei ole luvattu, että pystyisimme voittamaan aina pahan, siksi saa olla varovainen ja väistävä, vaikka lain mukaan kuuluisi julistaa evankeliumia heillekin, mutta se ei ole läheskään kaikissa tapauksissa "viisautta".
Kai Gennaron heitto oli ainakin osittain huumoria? Kyllä luterilainenkin saattaa langeta useinkin esim. Raamatun laittamiseen tyynynsä alle turvaksi pahoilta unilta jne. Sen joutuisi ripittäytymään syntinä, mutta ei aina tule tehtyä.
Osa ko. palvojista on vaarallisia ja riivattuja, joten sitä viisautta, jos on vain heikko ihminen, on että ei provosoi. Minä olisin pakon edessä hissukseen Jeesuksesta ja piilottaisin ristikorunikin varmuuden vuoksi. On eri asia, jos on armolahja käsitellä ko. tapauksia heidän parhaakseen.
Minä taas en koskaan piilottele sitä, että olen ortodoksi: kaulassani on risti, työhuoneessa ikoni, siunaan ruuat ristinmerkillä jokapaikassa jne. En käännytä tai julista, mutta vastaan jos joku kysyy jotain. Toivoisin tietysti kaikkien olevan kristittyjä, mutta uskonnonvapautta pitää kunnioittaa molempiin suuntiin. Raja tulee tietenkin siinä jos uskonnon nimissä vahingoitetaan toisia jollain tavoin.
8 tykkäystä
Ei ole näköjään ymmärrystä meidän välillämme! Olen pahoillani, mahdoton yhtälö.
Ei se kyllä syntiä ole. Ei se riko Jumalaa eikä ihmistä vastaan.
Mikään ihmisen tekemä tavara tai asia ei suojaa pahalta, mutta ei niihin turvautuminenkaan väärin ole. Käyttäjä tietää että Jumala auttaa, ei esine. Esine muistuttaa siitä.
D
8 tykkäystä
On se minulle taikauskon syntiä ja epäjumalan palvelusta, mutta inhimillistä ja anteeksiannettavaa myös ihmisten kesken. Ekumenian takia en kerro enempää etten taas joudu syrjäytetyksi.
Voihan sen niinkin ajatella, että ei ole syntiä sille, joka ei sitä syntinä osaa pitää. Armo kuuluu silti minullekin.
1 tykkäys
Näin. Olen jopa kerran saanut ihmeenomaisen avun muutamassa sekunnissa tekemällä näin. Sain nuorena jonkun paniikkikohtauksen ja tärisin horkassa. Kohtaus hävisi heti, kun laitoin Raamatun pääni alle. Olin siis käymässä nukkumaan, mutta en vielä nukkunut.
4 tykkäystä
Eipä ollut.
Ei toki niin, että demoneita tarvitsisi pelätä joidenkin vapaiden suuntien tyyliin. Mutta kyllä näkisin, että yksi kaularistin funktioita on demoneilta suojautuminen.
7 tykkäystä
Protestantti sivukyselee: ajatteletko, että ristikorun käyttäminen suojaisi myös ei-kristittyä henkilöä demoneilta? Entä väheneekö uskovan kristityn demonisuojaus, jos ei käytä ristikorua?
2 tykkäystä
Ei se ole taikauskoa jos ei ajattele esineen itsessään olevannä jumalallinen, vaan ohjaavan ajatukset Jumalaan. Toki kristinuskon historia tuntee tapauksia joissa esineiden itsessään ajatellaan vaikuttavan jumalallisesti. Näitä löytyy kyllä Raamatustakin. Silloinkin taustalla on kyllö usein ihmisen usko Jumalaan eikä esine itsessään. Itsrlleni kristilliset symbolit ovat Jumalasta todistamisen merkki
D
5 tykkäystä
Niin, sydämeen emme näe. Kokemuksesta pelkään, että ainakin luonnollinen (uudestisyntymätön) lankeaa ko. esineiden väärinkäyttöön.
Kiitos Jeesuksen, että sekin on sovitettu.
En oikein osaa suhtautua tähän teknistä määrittelyä vaativana. Varmaan rististä on hyötyä ylipäätään kaikille. Mitä muiden kristittyjen kaularistikäytänröihin tulee, niin varmaan kunkin kannattaa noudattaa omaa perinnettään. Jos jonkin tunnustuskunnan tapoihin ei vaikkapa kuulu käyttää kaularistiä, niin mikäs siinä sitten. Ei se minulle kuulu.
1 tykkäys
Putosin taas täysin kärryiltä. Miten ihmeessä kristitty voi ajatella, että ristin ja Raamatun kunnioittaminen ovat taikauskoa ja epäjumalanpalvelusta? Kunnioitetaanhan niitä luterilaisessakin kirkossa. Aineelliset elementit ovat läsnä myös sakramenteissanne: kasteessa vesi, ehtoollisessa viini ja leipä. Ehtoolliskalustoa kunnioitetaan varmasti teilläkin, ette ota sitä puistopiknikille mukaan. Eivät hengellisetkään asiat ole pelkästään aineettomia. Enemmän meillä on mielestäni tässä yhteistä kuin erottavaa.
9 tykkäystä
En minä ymmärrä että miten niitä voisi oikeasti väärinkäyttää. Eivät ne ole mitään taikakaluja. Itselläni tällaiset asiat ohjaavat aina ajattelemaan Kristusta. Onhan kirkkorakennuskin iso symboli. Ihmiset menevät useasti sinne hädän hetkellä.
D
7 tykkäystä
Ehkä Crisse ajattelee jonkinlaista yleisuskonnollista suhtautumista. Otetaan esine joka tuntuu auttavan, olkoon se kristittyjen Jumalaan viittaava tai ei.
Tuleen mieleen esim Japani, jossa kai varmuuden vuoksi käytetään usean uskonnon konsteja ja temppeleitä yms.
Kristinusko on täynnä symboliikkaa, sehän on selvä.
Kyllä on oikeastaan hassu juttu, että kristitytkin voivat olla näin erilaiset tässä asiassa. En tiedä miksi minulle tulisi mieleen talismaani ja teille muistutus Kristuksesta.
Pidän usein rippiristiäni, vaikka se on myöhempi hankinta, mutta ei se suojele minua mitenkään enkä enää pidä Raamattua tyynyn alla, vaan luen ja se rauhoittaa/valaisee, jos ei satu laki iskemään sieltä omaantuntoon.
Ei minua kiinnosta kirkkorakennuskaan sen enempää kuin minareetitkaan. Arkkitehtuuri saattaa kiinnostaa yms. ohjelma ja Jumalanpalvelus, historia.
Jos hätä ja ahdistaa, niin rukoilen siis tai luen/kuuntelen Raamattua tai hyvää opetusta tunnetuilta. (Silmäni ovat pilalla kilpparisairauden takia, odotan sokeutta.)
On minulla uskon tunteitakin vielä ja muistissa rukousvastauksia yms., mutta on opetettu turvaamaan yksin Jeesukseen Kristukseen (sovitus) ja uskomaan lupaukset ja pyytämään uskoa, apua, pääsyä pahasta. (Isä meidän…). Itsessäni minulla ei ole mahiksia eikä symboleilla minulle, en edes ymmärrä. Sakramentit eivät ole minulle symboleja, vaikka eivät olemuksellisesti muutukaan Jeesuksen vereksi ja ruumiiksi, joka meidän edestämme …, vaan ovat sitä, mitä niiden sanotaan olevan.
1 tykkäys
Kristinuskossa ja juutalaisuudessa on ollut kautta aikain pyhiä asioita, esineitä, tiloja ja paikkoja. Ne itsessään ovat olleet joko muistutus Jumalan teoista tai itse Jumalan läsnäolon paikkoja. Näitä ei pidä sotkea taikauskoon, taikakaluihin ja talismaaneihin. Esimerkiksi Vanha liiton Liitonarkku oli niin pyhä esine, ettei sitä saanut edes kantaa kuin yhdellä tavalla ja vain tiettyjen pappissukuun kuuluvien henkilöiden toimesta. Arkkuun ei voinut edes koskea ilman kuolemaa. Ilmestysmajan ja temppelin kaikkeinpyhin olivat myös paikkoja, joihin ei ollut juuri muilla menemistä.
Sama Jumala toimii myös kristityillä. Raamattu, risti, kirkko, alttari eivät ole taika-asioita, vaan Jumalan tahdon ilmauksia ja läsnäolon paikkoja, muistutuksia Jumalan teoista. Raamatussa on tärkeää vain sen sisältö fyysisen kirjan ollessa paperia, painomustetta, pahvia, nahkaa tai muovia. Digitaalisessa muodossa se on vain muistipiirin sisältö ja hiukan elektroniikkaa. Silti Raamattu myös fyysisenä esineenä voi olla pyhä, vaikka kännykässä tai muistitikulla se ei niin ehkä tunnu siltä. Jos joku laittaa Raamatun, kännykkäraamatun tai muistitikun tyynyn alle, asian merkitys tulee siitä, että laittaja pitää Raamattua Jumalan ilmoituksena, pyhänä ja laittaa uskonsa ja luottamuksensa sen varaan. Kyseessä ei ole taikausko tai usko taikakalun voimiin. Tai jos pitää ristiä kaulassa tai seinällä, ikonia hyllyssä, ei voida puhua taikauskosta, vaan Jumalan tekoihin turvaamisesta.
Talismaanit kuuluvat pakanauskontoihin ja noituuteen. Niissä esineille annetaan mystisiä voimia, joiden takana on itse paholainen tai vain valhe. Jumalan asioiden, paikkojen tai esineiden takana on itse Pyhä kolmiyhteinen Jumala, joka on ilmoittanut itsensä ja ilmestynyt erityisten asioiden ja tapahtumien kautta ihmisille. Myönnän, että pyhien esineiden ‘palvominen’ voi näyttää menevän vanhassa kristillisyydessä tai juutalaisuudessa liian pitkälle. Esimerkiksi Jerusalemin Pyhän haudan kirkossa on kivipaasi, johon vätetään Jeesuksen laitetun makuulle heti ristiltä ottamisen jälkeen ja kiveä pidetään niin pyhänä, että siinä on jatkuva virta ihmisiä tuomassa omia esineitään koskettamaan kiveä ja saamaan niihin samaa voimaa. Sama ilmenee myös muiden reliikkien palvomisessa, jossa ajatellaan luunkappaleilla tai muilla olevan ihmeitä tekeviä voimia. Amerikassa, jossa katolisuudella on vahva asema, jotkut äärikarismaatikot ovat saaneet innoituksen käydä kuuluisien henkilöiden haudoilla rukoilemassa ja voimaantumassa, ei kovin kaukana vanhojen kirkkokuntien pyhien rukoilusta ja pyhäinjäännösten kunnioittamisesta.
Tämä kaikki on toisaalta inhimillistä. Koska Jumala on näkymätön, halutaan hänet saada jotenkin näkyväksi erilaisten asioiden tai todistuskappaleiden kautta. Joskus se menee mielestäni liian pitkälle esineiden, henkilöiden tai paikkojen ylenmääräisen pyhittämisen kautta, mutta kauniisti ajateltuna kyse on vain yhdestä muodosta ilmaista ja tunnustaa uskoaan kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Luterilaisille riittää lähinnä risti, Raamattu, kirkko ja alttari, muu on tarpeetonta. Itselläni on tosin kolme ikonia kotona ja pari krusifiksia, muutamia painettuja Raamattuja, vaikka luenkin pelkästään sitä kännykästä tai tabletilta. En palvo näitä, mutta esineinä ne muistuttavat minua Jumalan teoista ja lupauksista, sanasta tai ovat sitä. Jumalan sana tulee ymmärretyksi vain lukemalla tai kuuntelemalla, mutta rukous voi olla joskus myös sanatonta huokausta jonkin pyhän asian parissa tai pyhässä paikassa.
5 tykkäystä