Liittyen tummentamaani kohtaan tuli mieleen, että aikoinaan Spongin vieraillessa Suomessa, Spong käytti ilmaisua divine child abuse suhteessa kristilliseen satisfactio vicaria -ajatukseen. Sovitusoppi oli siis hänelle kauhistus. Kauhistuksentunteensa johtui varmaankin siitä, että hän ei ymmärtänyt, miten Kristuksen sovitustyö eroaa siitä, jos joku maanpäällinen biologinen isä rankaisisi lastaan, ja sitten sanoisi, että siinä toteutuu isän rakkaus muita ihmisiä kohtaan. Jumalan Poika sovittajana ei pakotetusti ottanut päälleen maailman syntiä.
1 tykkäys
Lainaus Arthur J. Deweyn kirjasta The Historical Jesus Goes to Church (2004):
But what is the best way? Six central teachings of Christianity. 1. Our search for a safe world. 2. How your personality can change for the better. 3. The Spirit within needs to be nourished; then it nourishes everything. 4. Rehumanising a dehumanized society. 5. Our huge moral dilemmas. 6. Conventional religion! Who needs it? Five breakthroughs to a different Faith.
Suomen luterilaisesta kirkosta löytyisi ehkä paljon pastoreita, jotka voisivat sanoa aamenensa lainaukselle?
Kuinkahan moni tällaista kristinuskokäsitystä kannattavista ihmisistä uskoo että tämä ihan oikeasti oli se historiallisen Jeesuksen sanoma, ja kuinka monelle historiallisella kysymyksellä ei ole väliä? Siis oliko tosiaan niin että Deweyn kaltaiset jeesusseminaarilaiset kiistivät Jeesuksen eskatologisen opetuksen? (Mikä vaatii jo varsin valikoivaa synoptisten evankeliumien lukemista.)
1 tykkäys
Heillä on ollut käsittääkseni valtavirrasta poikkeava tulkinta historiallisesta Jeesuksesta. Suurin osa eksegeeteistä ja tavallisista evankeliumien lukijoista ei voi olla huomaamatta, että synoptisissa evankeliumeissa ilmenevä Jeesus on nimenomaan “eskatologinen Jeesus”. Ajatuksiltaan omalaatuista väkeä Jeesus-seminaarissa on ollut; yhtenä hyvänä esimerkkinä aikaisemmin mainitsemani Robert M. Price, joka on ajatuksissaan johtunut lopulta pitämään todennäköisenä tai uskottavana sitä vaihtoehtoa, että Jeesus on pelkkä myyttinen hahmo, joka ei lainkaan elänyt historiassa. Yleensähän eksegeetit pyrivät hahmottamaan historiallisen Jeesuksen tekstien “takaa”, menemättä siihen äärimmäisyyteen, että Jeesus-nimistä evankeliumeissa mainittua ihmistä ei ole koskaan ollut olemassakaan.
Jeesus-seminaariin liittyvä lainaus kirjasta Nasaretilaisen historia (Kirjapaja, 1997, 155):
Ryhmä on työssään selkeästi sitoutunut siihen tutkimuksen suuntaukseen, jossa kiistetään Jeesuksen olleen lopunajallinen profeetta ja painotetaan hänen rooliaan viisaudenopettajana. On selvää, että erilaiseen vakaumukseen päätynyt tutkija arvioi perimätiedon aitoutta monessa kohdin eri tavoin.
Vielä tästä Jeesus-seminaarin viisaudenopettaja Jeesus -linjasta. En pidä sitä uskottavana Jeesus-hahmotelmana. Minulle henkilökohtaisesti esim. Jeesuksen sanat siitä, että jotkut hänen aikanaan elävät ja läsnä olevat ihmiset eivät kuole, ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan jne., ovat melkoinen todistus siitä, että kyseiset sanat tulevat historiassa eläneeltä Jeesukselta, sillä ne sisältävät väitteen, joka ei osoittautunut todeksi. Mutta ne on jätetty evankeliumeihin, koska niitä ei ole haluttu poistaakaan sieltä ja koska välitettyä sanomaa on kunnioitettu. Jos kyseiset tekstit olisi sepitetty myöhemmin vaikka vuonna 100 tai myöhemmin, niin niiden sepittäjä olisi ollut melkoinen hölmöläinen ja sahannut oksaa itsensä alta.
Ylipolitisoitumisen ohella, luterilainen liberaali-reformistinen koulukunta liikkuu ”opillisesti” entistä enemmän unitaristiseen ja yleisteistiseen suuntaan, kuten Piken ja Spongin avauksista voimme päätellä. Suomessakin on kovaa kysyntää tällaiselle Tee-se-itse -uskonnollisuudelle, jolla ei nyt kuitenkaan ole oikeastaan enään mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Tässä Kristinusko 2.0 -versiossa on synkretisminsä puolesta orgaanisia kosketuspintoja uususkontoihin ja vanhempiin ei-kristillisiin uskontoihin kuten hindulaisuuteen, buddhalaisuuteen ja tietysti islamiin.
Olettaisin näiden “uuden kristinuskon” seuraajien ja heitä sympatisoivien yhteiskunnallisesti aktiivisten vaikuttajien leimaavan jatkossa entistä enemmän vanhoja kirkkoja ja konservatiivis-reformistisia luterilaisia suvaitsemattomiksi, illiberaaleiksi ja antidemokraattisiksi ihmisiksi ja kansalaisiksi. Siis luovan tietoisesti kuvaa siitä, että tällaiset kirkot ja kristityt ovat itseasiassa Putinin johtaman Venäjän intressien tukijoita. Tästä strategiasta oli havaittavissa merkkejä Suomessa eräiden kykypuolueeseen kuuluvien tai sitä lähellä olevien turvallisuusasiantuntijoiden ja somevaikuttajien puheenvuoroissa ja twitosfäärissä esittämissään komskissa ja linkkauksissa jo ennen Trumpin valintaa kun he analysoivat yhdessä Länsi-Eurooppalaisia populistipuolueita ja EU:n itäisten, katolisten maiden sisäistä kehitystä.
Nyt Trumpin valinnan säikäyttäminä, lamaannuttamina ja terveeseen itsekriittisyyteen kykenemättöminä näen tämän trendin voimistuneen ja saaneen kannatusta Vihreiden ja monien vasemmistolaisten keskuudessa. En pitäisi poissuljettuna sellaista tulevaisuuden skenaariota, jossa tämän lähestymistavan ja tällaisen 2.0- kristinuskon omaksuneet ihmiset avoimemmin syyttävät konservatiivisempia kristittyjä trumpetisteiksi eli epäisänmaallisiksi, venäläistä imperialismia kannattaviksi toimijoiksi, joiden ohjelmallinen tavoite on romuttaa länsimainen liberaali demokratia ja korvata sen sekulaarisuus “isisläisyyteen” tai punafasismiin verrattavissa olevalla uskonnollisuudella.
5 tykkäystä
Jännää… Minä en nähnyt yhdessäkään noista kuudesta “keskeisestä opetuksesta” mitään kouriintuntuvaa sisältöä. Ne ovat varsin vapaasti määriteltävissä kontekstista ja toiveista lähtien. Kätevää.
2 tykkäystä
Ihmeellisesti saadaan väännettyä luterilaisten syyksi episkopaalisten piispojen edesottamukset.
Nyt aikuinen mies; uhriutuminen ei pue ketään.
Tai toisaalta, jos arvostat luterilaista liberaali-reformistista perinnettä enemmän kuin konservatiivista, olen vallan valmis pahoittelemaan ja soimaamaan itseäni sanomastani. Mijulla kyllä oli sellainen muistuma, että olit lähestulkoon katolisen Kirkon jäsen tai vähintäänkin katolissävytteistä, luterilaista korkeakirkollisuutta suosiva kristitty.
Aikaisemmin tässä viestiketjussa siteeraamani kirja Nasaretilaisen historia (Kirjapaja 1997) sisältää useita suomalaisten eksegeettien kirjoituksia. Kirjan ensimmäinen juttu on Heikki Räisäsen kirjoittama historiakatsaus evankeliumien tieteelliseen tutkimukseen otsikolla Jeesus-tutkimuksen kaksi vuosisataa. Kirjan sivulla 14 Räisänen kirjoittaa 1800-lukulaisesta liberaaliteologiasta ja kiteyttää Adolf von Harnackin (1851-1930) sanoilla liberaalin Jeesus-kuvan (tummentamani teksti).
Liberaalillekin teologille evankeliumeilla oli välitöntä uskonnollista käyttöarvoa. Toisin kuin konservatiiviset virkaveljensä hän ei ottanut nitä sellaisinaan. Hän karsi Jeesuksen opetuksesta ne puolet, jotka siihen oli jälkikäteen lisätty tai jotka muuten eivät olleet tärkeitä. Näin vuosisatojen tomun alta nousi näkyviin opettaja, joka puhui aivan samaa kieltä kuin hän itse: Jumala on Isä ja ihmiset ovat veljiä, ihmissielulla on ääretön arvo, toimikaa moraalisesti ja rakastakaa toisianne.
Itse olen kokenut, että liberaalin eksegetiikan “riisuma” Jeesus (jos häneen haluaa siinäkin tapauksessa vielä uskoa tai jos häntä haluaa siinäkin tapauksessa pitää seuraamisen arvoisena hyvänä opettajana) antaa aika vapaat kädet ihmisen itse määrätä, mikä on oikein ja väärin, hyvää ja pahaa kussakin tilanteessa.
Cymbuksella on kyllä muodollinen peruste protestoida sinua viestiäsi, koska Pike ja Spong eivät ole luterilaisia. Muissa ketjun puheenvuoroissa on toki mainittu myös luterilaisia teologeja, jotka ovat kannattaneet samantapaisia käsityksiä kuin nämä.
En kyllä uhriutunut. Tuossa omassasi sitäkin laatua taisi ehkä vähän olla… Kuten todetua, Pike ja Spong olivat episkopaaleja, joten heidän käyttämisensä luterilaisuuden pahuuden esimerkkeinä on aika outoa.
Mutta olkoon, en jaksa tällaista keskustelua ollenkaan.
1 tykkäys
Olet oikeassa.
Niin… Tavallaanhan me kaikki ollaan episkopaaleja: Suomen evankelis-luterilainen kirkko on episkopaalinen eli piispallinen kirkko, samoin kuin katolinen, ortodoksinen ja anglikaaninen kirkko. Mutta varsinainen episkopaalinen kirkko lienee Yhdysvalloissa toimiva anglikaaninen kirkko, joka määrittelee itsensä protestanttiseksi, mutta silti katoliseksi.
En nyt lähde lähteistämään ja viitteistämään, mutta kyllä mielestäni luterilaisuuden liberaalireformistisen koulun sisällä on havaittavissa spong-pikestistä kehitystä. Tai ainakin mielenkiintoa sen omalaatuista dogmatiikkaa kohtaan. Toki oman Kirkkoni sisällä on myös, tosin ei niin intiimisti dogmatiikkaan liittyvää, liikehdintää, jota en pidä toivottavana, näin yleisesti sanoen ja veljellisesti sijua vastaan tullen.
1 tykkäys
Miten kauan kestää illuusio siitä, että luopumus koskee vain protestanttista maailmaa.
1 tykkäys
Yhdestä Jeesus-seminaarin tunnetuimmasta ja arvostetuimmasta teologista John Dominic Crossanista Räisänen kirjoittaa Nasaretilaisen historiassa (Kirjapaja 1997) seuraavasti. (Lainaus sivuilta 21 ja 24, tummennukset minulta.)
…Crossanin tyyliltään loistava, joskin paikoin vaikeaselkoinen teos Historian Jeesus (The Historical Jesus) on Yhdysvalloissa saanut runsaasti julkisuutta tiedotusvälineissä. Sosiaaliantropologisia teorioita apunaan käyttäen Crossan tulkitsee Jeesusta antiikin Välimeren kulttuurista taustaa vasten sekä kyynikkona että maaseudun asukkaana. Kumpikin luonnehdinta on kuitenkin ongelmallinen, koska Jeesus ei viljellyt maata ja yhtäläisyydet kyynikkoihin lienevät sittenkin pinnallisia. Crossan rakentaa esityksensä Q:n ja Tuomaan evankeliumin luomalle perustalle, kärsimyshistorian osalta jopa apokryfisen Pietarin evankeliumin varaan. Sen sijaan hän kutakuinkin hylkää Markuksen evankeliumin käytön historiallisena lähteenä. Uuden testamentin evankeliumien kärsimyshistorialla ei hänen mielestään ole mitään historiallista pohjaa lukuun ottamatta sitä, että Jeesus kuoli ristillä. Jeesuksen vertaukset ja aforismit ovat tie hänen toimintansa ymmärtämiseen.
Crossanin tutkimuksen tuloksena syntyy kuva melko epäjuutalaisesta ja yhteiskuntakriittisestä Jeesuksesta, joka puolustaa kaikkien ihmisten tasa-arvoa, ennen muuta kaikille avointa ateriayhteyttä ilman arvojärjestyksiä. Jeesus lupaa Jumalan valtakunnan niille, jotka eivät ole yhtään mitään. Hänen toimintansa kohdistuu vahvasti myös Roomaa vastaan.
Kun aikoinaan kuuntelin videolta Crossanin puhetta, niin muistan hänen siinä sanoneen, ettei usko Jeesuksen tehneen evankeliumeissa mainittuja ihmeitä, koska ihmeitä ei ole tänäkään päivänä missään nähtävissä tai todennettavissa.
Crossanin ansiot lienevät lähinnä Jeesuksen vertausten tutkimuksessa. Yksi merkittävä Crossanin kirja:
Myös täysin myyttiseen Jeesukseen uskova ja asiasta tieteellisesti kirjoittava Richard Carrier on saanut vaikutteita Crossanin kirjoista, vaikka Crossan ei siis ajattele, että Jeesus-nimistä henkilöä ei olisi ollut olemassa.
Michelangen mainitsemasta Marcus Borgista Räisänen kirjoittaa (s. 24):
Marcus Borgin Jeesus taas on samanistinen henkiparantaja; hänen julistamansa “Jumalan valtakunta” tarkoittaa yksinkertaisesti muuttunutta tietoisuuden tilaa. Jumalan valtakunta on mystinen kokemus, sisäinen sieluntila.
Spong on ollut myös mukana Jeesus-seminaarissa. Todella erikoista teologijoukkoa, yhtään väheksymättä heitä. 
Miksi sinä jankutat tuota yhtä ja samaa?
Kuka väittää, että luopumus koskee vain protestanttista maailmaa? En minä ainakaan. Mittasuhteiltaan ennen näkemättömän laaja ja intensiteetiltään aina vain paheneva luopumus on ollut valitettava tosiasia vuosikymmenten, ehkä kokonaisen vuosisadan ajan. Tosin kirkkokuntien välillä on sillä tavoin eroa, että anglikaanit/episkopaalit antavat prelaattiensa juoksennella ympäri maailmaa täydessä piispallisessa tällingissä julistamassa de facto ateistisia tai vähintään agnostistisia oppejaan. Tämän kaiken olen mielestäni sanonut tällä palstalla jo muutaman kerran, viimeksi tämän ketjun aloitusviestissä, mistä myös seuraava copypeistaus:
Modernismi ei ole edes mikään kovin moderni juttu sikäli, että näitä kantoja on esitetty aivan vapaasti ja kenenkään estämättä useimmissa länsimaissa ainakin viimeksi kuluneen vuosisadan aikana. Jostain syystä anglikaanit / episkopaalit ovat olleet tässä uskon “päivityksessä” aktiivisempia kuin muut tunnustuskunnat. On näitä toki katolilaistenkin keskuudessa, mutta meillä he eivät ainakaan toistaiseksi ole saaneet julistaa dysangeliumiaan opetusviran arvovallalla; julkisesti jonkun Spongin tapaan opettavat papit, piispoista puhumatta, saavat potkut elleivät älyä itse defrokoitua. Siis tämä on tilanne ainakin toistaiseksi…
5 tykkäystä
Tämän ketjun nimi voisi vallan hyvin olla “Kristinuskon uudistumisen” sijaan “Kristinuskon turmeltuminen”.
Uskovien riesana on nykyaikanakin ja pahenevasti laajenevana ilmiönä kirkon politisoitumisen kautta nuo “Jeesusta selittävät” “liberaalit” opit.Tieteenä ja totuutena esitetään toinen toistaan hullumpia ja väkisinkeksityn tuntuisia tulkintoja Jeesuksesta (joko kys. partaäijä ei koskaan tallustellutkaan maan päällä, tai sitten ei ainakaan tehnyt mitään ihmetekoja, ja ei nyt vallankaan sovittanut kaikkien syntejä ristillä, saati ylösnoussut haudasta, jne muuta tieteellistä järkevää ja nykyihmiselle sopivaa … nykyään kun tiedämme ja tiede on selittänyt kaiken ja ihminen on viisaimmillaan, kuten kaikesta ympärillämme näemme. 
Aikanaan kultaisella 1970-luvulla minulle opetti uskontoa ja kirkkohistoriaa kunnon eksegeetti. Hänen tavoitteensa oli keksiä jokaiseen Jeesuksen ihmetekoon jokin rationaalinen selitys, millä keinoilla moiset silmänkääntötemput voisi kuka tahansa tehdä. Sehän oli opetuksen tavoite, kai?
Suomenkielen opettajakin kuului SKP:hen ja vallankumous oli kulttuurisen kumouksen ohella tavoitteena. Mutta olihan meillä kouluneuvostotkin. Että näin sitä oltiin edistysmielisiä Helsinskissä!
Nämä em tulkinnat osoittavat, että kyse on yrityksestä kristinuskon liki homeopaattisesta laimentamisesta siihen pisteeseen, ettei liuoksessa ole enää molekyyliäkään itse kristinuskosta jäljellä. Eikä Jeesuksesta. Tilalle tarjotaan puhdasta synkretismiä, mihin on koottu aineksiksi kaikenlaista kivaa humanismismia ja sosiaalista ajattelua, yhteiskunnalliset trendiaatteet höystettynä muodikkailla enkelivirtauksilla, sateenkaariväreillä ja erityismessuilla. Satakunta vuotta sitten teosofit ja ruusuristiläisethän pyrkivät samanlaiseen synkretismiin, mihin poimittiin vain kauniita humaaneja aatteita vähän sieltä täältä eri uskonnoista. Kivalla mystiikalla somistettuna.
Räisänen lämmitti em aatteita tieteellisellä arvovallallaan, ja (lainaus aiempaa ketjusta) selittää:
“Liberaalillekin teologille evankeliumeilla oli välitöntä uskonnollista käyttöarvoa. Toisin kuin konservatiiviset virkaveljensä hän ei ottanut nitä sellaisinaan. Hän karsi Jeesuksen opetuksesta ne puolet, jotka siihen oli jälkikäteen lisätty tai jotka muuten eivät olleet tärkeitä.”
Tässä arvon eksegeetti osoittaa missä on se pieni mutta oleellinen ero: kuka määrittelee, ja millä kriteereillä, mitkä Jeesuksen opetuksista olivat tärkeitä! Vai riittääkö siihen se liberaaliteologien omahyväinen mutu ja meti (mehän kaikki tiedämme).
2 tykkäystä
Konservatiivi ainakin julistettiin KK:ssa pahaksi sanaksi. Siellä oli jotain nuoria sleyn ja kln tyyppejä haastateltu, ja kilvan kielsivät olevansa konservatiiveja. Ei tietysti ole ihme, että KK edustaa linjaa, jossa konservatiivi on erittäin paha asia, kun lehti on mitä on.
Minä olen konservatiivi kaikin puolin ja mielelläni ja ylpeästi. En näe siinä mitään pahaa enkä suostu tähän konservatiivien demonisointiin, olipa sitten kirkollista tai yhteiskunnallista. Vihatkaa, jos haluatte! En aio mitenkään olla häpeissäni. Tai alistua mölymystön painostukseen.
2 tykkäystä
Mitäs se La Saletten rouvamme sanoikaan?
