Kristitty ja ei-kristitty yliluonnollisena ilmiönä


#1

Raamattu on muuten myös kirja tästä aiheesta ja opettaa, että tällainen yliluonnollinen ilmiö on olemassa. Niin uskovina kuin ei-uskovina voimme rukoilla tätä:

“toinen lahjan arvostella henkiä” 1. Kor. 12:10

Tästä ei välttämättä tarvitse tulla pitkää keskustelua. Halusin vain herättää ajatuksia. En ole sen epäystävällisempi tässä kuin Jeesus ja Raamattukaan. Toki Jeesuksen motiivi oli ja on Jumalan pelastussuunnitelman toteuttaminen eli rakkaus.


#2

Mulla on joitain kokemuksia ilmiöstä, joka saattaa hyvinkin mennä henkien erottamisen armolahjan alle. Niissä kokemuksissa oon havainnut jotain pimeää vaikutusta esim. kirjassa kannen perusteella tai opetuksessa välittömästi sen alkaessa. En koskaan sitä, että olisin yliluonnollisesti havainnut, kuka on kristitty. En usko sen olevan mahdollistakaan - vain Jumalahan tuntee sydämet.


#3

Tuohonhan riittää, että näkee kenen nimi kannessa on. :laughing:


#4

Jep. Koen heti, että kirjassa vaikuttaa pimeys, kun kirjoittaja on Tapio Puolimatka tai Pekka Reinikainen. :blush:


#5

Varmaankin kaikki armolahjojen käyttö on vajavaista ja erehdyksiä myös sattuu. Vain Jumala on erehtymätön.


#6

Kerro joitakin niistä kokemuksista joita sulla on ollut jotka veivät ateismiin. Ateismi ja agnostismi ovat myös kokemusten “uskontoja” oman kokemukseni mukaan. Kaikilla maailman eri uskontojen ihmisillä voi olla sellaisia kokemuksia, että tuntuu siltä, että oma vakaumus on totta.


#7

Joistakin pyhistä kerrotaan, että he ovat haastaneet toisissa ihmisissä katumattoman synnin.

Henkien erottelua taas on opettanut erityisesti pyhä Ignatius Loyolalainen, mutta se kohdistuu varsinaisesti omaan mieleen tuleviin ajatuksiin. Pääsääntönä on, että jos ajatus tuo sydämeen rauhan ja ilon, se on luultavimmin Jumalasta, jos taas levottomuutta, murhetta yms se kannattaa torjua.


#8

Ei minulla mitään ihme kokemuksia ole ollut. On vain tällainen kyseenalaistava mielenlaatu ollut aina. En ole hyväksynyt valmiita väittämiä ilman perusteluja, Koko kristinoppi alkoi vain tuntua hullutukselta, kuten Raamatussa sanotaan.

Jaottelu ikuiseen kidutukseen ja ikuiseen iloon pelkän uskomisen perusteella ei tuntununut oikeudenmukaiselta.
Sijaiskärsimyksellä sovittaminen ei myöskään oikein sovellu nykyiseen länsimaiseen oikeuskäsitykseen.

Kristinuskon negatiivinen vaikutus moniin ihmisiin myös oli osatekijänä.


#9

Ei ole kovin harvinaista, että ihmisellä on “kyseenalaistava mielenlaatu” sellaisia katsomuksia kohtaan, jotka eivät sovi yhteen hänen omansa kanssa. Harvemmassa ovat ne, jotka vakavissaan ja tiukasti kyseenalaistavat omia uskomuksiaan.


#10

Kun hylkää kaikki Amerikasta kristillisyyteen tulleet opetukset ja ilmiöt, niin yksin tällä toimenpiteellä kristitty torjuu jo yli 95 prosenttia aikanamme liikkeellä olevista eksytyksistä ja harhoista eikä hän edes jää mistään tärkeästä tai hyvästä paitsi.


#11

Vaikka pidän itseäni kristittynä en ole koskaan ajatellut että ikuinen kidutus tai ikuinen ilo ihan oikeasti johtuisi uskosta tai sen puutteesta. Koetan nähdä tarinoiden läpi sen mistä tarinat puhuvat. Intiaaneilla on tarina kahdesta sudesta, valkoisesta ja mustasta, se susi voittaa jota ruokit. Kaikille lienee selvää että kenenkään sisällä ei ole mustaa ja valkoista sutta. Samalla tavalla minulle on selvää että sisäisessä Jumalan valtakunnassani ei ole ikuista kidutusta eikä ikuista iloa joihin joutuisin vain sen perusteella mihin uskon. Toisaalta niin onkin tietysti, sillä jos ajatukseni (joihin samaistun) ovat sellaisia jotka kiduttavat minua, reaktioni tunteisiini ovat sellaisia että ne kiduttavat minua, niin silloin olen sisäisessä Jumalan valtakunnassani ikuisessa kidutuksessa. Sillä myös kvanttimekaniikka opettaa että minun muodostavien partikkelien voidaan katsoa olevan kaikkialla kaikessa ajassa, hetkellinen tuskani on siis tietyssä ulottuvuudessa ikuista.

Olen pitänyt kristinuskon dogmeja aina aikansa lapsina, ne puhuvat mielestäni totuudesta ja ovat totta, mutta ne totuudet voidaan sanoittaa niin monella muullakin tavalla, että ei ole mikään pakko yrittää käsittää niitä kristinuskon perinteisellä sanoituksella, jos se nyt ei vaan mene jakeluun. Totuuden Jumala antaa itsensä tiettäväksi totuudessa kaikkialla ja kaikille jotka etsivät.

Atte, minullekin on tärkeää kuunnella sellaisia ihmisiä joissa on nähtävissä heidän totuudenetsintänsä positiivinen vaikutus. Toki yritän koko ajan kyseenalaistaa käsitystäni positiivisesta vaikutuksesta, jotta mieleni säilyisi avoimena.


#12

Sijaiskärsimys on hyvin opettavainen tarina.

Samasta asiasta kertoo minulle se fysiikan totuus että aaltoliike ei ole tilan lävistävä jana vaan tilan itsensä liikettä. Tila antaa itsensä aalloille ja päinvastoin.
Fysiikan opetukset aaltoliikkeestä toimivat minulle hyvin hengellisenä ilmestyksenä siitä miten elämä ja ympäristö jossa elämä tapahtuu, vuorovaikuttavat keskenään.


#13

Ja mikä parasta, oleminen, olemassaolo itse kuvaa sitä mikä totuus on, ilman tarinoita.

Taivaat julistavat Jumalan kunniaa,
taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
Päivä ilmoittaa ne päivälle,
yö julistaa yölle.
Ei se ole puhetta, ei sanoja,
ei ääntä jonka voisi korvin kuulla.
Kuitenkin se kaikuu kaikkialla,
maanpiirin yli merten ääriin.
(Psalmi 19)


#14

Kun aloin kyseenalaistaa kristinuskoa, olin jonkinlaisessa lapsenuskossa.
Kysymyksiini en vaan saanut vastauksia uskovilta. Ainoastaan kyseenalaistamisen kieltämistä ja vaivaantunutta kiertelyä.

Eli irvailusi ei oikein osunut. Mutta saitpahan irvailtua. Sehän on pääasia.

Mitenkähän ahkerasti Antti itse sitten “vakavissaan ja tiukasti” kyseenalaistaa omaa uskoaan…


#15

Mulla on taas sellainen tämä kristittynä vaellus että en oikein koskaan kuulu joukkoon. En ajattele samalla tavalla kuin muut, olen vähän väliä harhoppisuuden rajamailla milloin kenenkäkin mielestä, mutta omatunnon kysymyksistä en luovu, enkä siis myöskään kristityn statuksestani. Sanokoot kuka mitä tahansa.
Jos omantunnon kysymykset aiheuttaisivat esimerkiksi sen että en pääsisi kirkossani ehtoolliselle, kirkosta en kuitenkaan luopuisi. Katolisena kristittynä säilyn aina, vaikka en ehtoollispöydässä olisikaan. Olen siihen tullut otetuksi omasta pyynnöstäni ja pelaan sen säännöillä, mutta omantunnon äänelle pysyn uskollisena.
Minun mielestäni muutenkin ei ainoastaan pitäisi pitää kuuliaisuutena kirkkoa kohtaan sitä että yritetään pysyä ns. hyvinä kristittyinä, vaan myös sitä että alistuu nurkumatta rangaistusten alle. Hyvää ja säyseää katolilaista minusta tuskin koskaan tulee, mutta tuleepahan, ehkä, Jumalan armosta, sellainen joka ei lähde pois vaikka rangaistaisiin ja kiellettäisiin osallistumasta. Onneksi tällä hetkellä eurooppalaiset kirkot eivät polta ketään roviolla.


#16

Oma kokemukseni oli se, että kun aikoinaan aloin järjestelmällisesti epäilemään Jumalan olemassaoloa, niin jossain vaiheessa tulin siihen tulokseen ettei se ollut vain omaa epäilystäni, vaan siellä takana oli jokin voima.

Jos kristinoppi tuntuu hullutukselta, niin kai se jonkinlainen järkeen liittyvä kokemus on? Raamatun mukaan järkeämme voidaan sekä valaista, että sokaista. Muistan kuinka Jumala toisaalta on valaissut järkeäni, niin että Jumalaan uskomisessa on jotain järkeä. Toisaalta on vahva kokemus siitäkin, että järkeäni on viety toiseenkin suuntaan, niin että ateismissa joskus tuntui olevan jotakin järkeä. Järkeily ja aivojumppa tuskin pelkästään vie suhteeseen Jumalan kanssa. Se on se olento eli Jumala, joka uskon vaikuttaa ja järkemme valaisee. Ateismiin tuskin löytyy muuta helpotusta kuin Jumala itse viime kädessä. Argumenteilla ei tätä asiaa ratkaista välttämättä. Jeesus antoi ristillä ratkaisun.


#17

Mielestäni olet agnostikko kirjoitustesi perusteella, mutta tämä on vaan havaintoni niistä.
Ehkä toistan itseäni (en muista olenko kertonut), minulla on kavereita, jotka ovat keskustelujemme päätteeksi osoittautuneet enemmän ag, kuin at linjalle.
Kunnioitan heidän vakaumustaan, he tekevät samoin, “homma” toimii.

Viittaan @Eutykus, sen viestiin ylenpänä, meitäkin on monenlaisia, mutta ei ole meidän tehtävä sitä arvioida.
Jeesus puhui poismenostaan, niin Pietari kysyi Häneltä osoittaen Johannesta, kuinka tämän käy ?
Jeesus vastasi; mitä se sinuun kuuluu, seuraa sinä Minua.


#18

Joo. Tämä on tuttua. Näinkin jotkut sanoivat, kun aloin kysellä vaikeita. Ei saa kyseenalaistaa, kyseenalaistaminen on saatanasta lähtöisin. Juuri tuo väite sai minut epäilemään yhä enemmän. Totuus kyllä kestää kyseenalaistamisen. Valhe ei sitä halua.


#19

Hupsu. Jos ajattelet, että se oli vain irvailua, sitten et ajattele kriittisesti himpunkaan vertaa. Kaikessa ei ole kyse taistelusta, siitä, että kaikki sanottu on hyökkäys sinua vastaan ja vain ja ainoastaan sinulle tarkoitettu.

Minä olen sentään sen verran oppinut itsestäni, että tajuan, etten kovin vakavissani ja tiukasti kyseenalaista omia perususkomuksiani. Tarkastelen ja arvioin asioita juuri niistä käsin. En toki oleta, että joka ikinen käsitykseni on juuri sellaisena lopullinen totuus, sillä kaikenlaista olen varmasti käsittänyt väärin. Mutta se, että tekisin suurissa linjoissa merkittäviä muutoksia, vaatisi kyllä varsin tanakat ja selkeät perustelut. Kyse ei näet ole pelkästä älyllisestä vakuuttuneisuudesta vaan elämänmittaisesta kokemuksesta, tietynlaisessa todellisuudessa elämisestä.

Oman näkökulman värittyneisyyden tajuamisessa ovat muuten olleet apuna monet kanssani eri mieltä olevat, usein ateistit mutta myös vähemmän merkittävissä jutuissa erimieliset. Kun kuulee, miten toinen joko ihan suoraan tai rivien välissä julistaa olevansa (myös itse)kriittinen ja tinkimättömän rehellinen ajattelija, joskus jopa neutraalisti asioita tarkasteleva, niin sitä huomaa, miten naurettavalta ja epäuskottavalta sellainen ulkoapäin vaikuttaa.


#20

Joo. Olet oikeassa. Liian herkästi luen kirjoituksesi hyökkäyksenä. Ehkä se johtuu yleisestä tyylistäsi, että en osaa asiallisina lukea asiallisiksi tarkoitettujakaan juttujasi.

Ylläolevan kirjoituksesi kanssa olen paljolti samaa mieltä.

P.S. Ehkä helpottaisi viestiesi lukemista jos merkitsisit jotenkin sen, kun puhut asiaa ja toisaalta sen milloin vain haluat irviä. Vaikka jollain hastagillä.