Opetuslapsia tehdään kastamalla ja opettamalla. Usko näet syntyy kasteen ja opetuksen kautta, synnyttäen uskon kautta opetuslapsia. Mutta myös opettamalla ja kastamalla. Jeesus näet lausuu; menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsiksi kastamalla ja opettamalla…
1 tykkäys
Eilen tuli vastaan juttu, jonka joskus aiemminkin toki olen kuullut, mutta laittoi miettimään.
Kristillisessä taiteessa kuvattiin hyvin pitkään Jeesusta ristillä niin, että hän vaatteet tiukasti päällä stoalaisen tyynesti killui ristillä. Vasta 1200-luvulla alettiin kunnolla näyttämään Jeesuksen kärsimyksiä taiteessa. Tämä koska ihmiset pitivät kärsimistä sellaisena, joka ei sovi “hyvälle” ihmiselle.
Laittoi miettimään kuinka vähän me loppujen lopuksi tänäkään päivänä Jeesusta tunnemme, tai myönnämme itsellemme. No riippuu paljon tietysti yksilöstä toiseen.
Ortodoksinen kirkko ei koskaan kuvaa ristiinnaulitunkuvissaan realistisesti riutunutta, kuollutta ruumista eikä kuolinkamppailun tuskaa. Kristus on kuoltuaan saanut rauhan, hän ei ole menettänyt hiukkaakaan kuninkaallisesta ylevyydestään, vaan on yhä majesteetti, niin kuin pyhä Johannes Krysostomos sanoo: ”Näen Sinut ristillä ja kutsun Sinua Kuninkaaksi.”
1 tykkäys
Mielenkiintoinen asia tämäkin, sillä juuri kristinuskon ja islamin tärkeimmistä eroista puhuttaessa esiin nousee yleensä “kärsivän Jumalan” mahdottomuus Jumalan majesteetillisuutta korostavasa islamissa. Se, mikä kristitylle on suuri lohdutuksen aihe tässä kuoleman ja kärsimyksen maailmassa, eli että Jumala tuli Kristuksessa ihmiseksi ja alensi itsensä aina ristinkuolemaan asti, on muslimille kauhistus.
Kun Jesaja yms. selvästi yhdistivät Messias-ennustuksissa inhimillisesti koetun kärsimyksen ja Jumalan tahdon, on kristillinen usko kärsivään Kristukseen vahvalla pohjalla.
Tyhjä risti ja tyhjä hauta ovat tietenkin Jumalan suuren armon ja voiton merkkejä. Ilman niitä ei olisi kristinuskoa. Mutta Kristus on kanssamme myös täydessä ihmisyydessään, meidän kärsimyksemme ja kipumme ovat hänen kärsimyksiään ja kipujaan. Kumpaakaan Jumalan “puolta” ei ole olemassa ilman toista.
1 tykkäys
Islamiin on otettu paljon sisältöä juutalaisuudesta ja kristinuskosta. Ortodoksit uskovat kyllä Kristuksen kärsimyksiin (suurena perjantaina eli “pitkänäperjantaina” toimitetaan kolme jumalanpalvelusta, aamulla, päivällä ja illalla), mutta me katsomme pidemmälle. “Me kumarramme kärsimyksiäsi, oi Kristus! Ilmaise meille myös kunniallinen ylösnousemisesikin!”
“The most striking detail is that Jesus, clearly shown as dead, still has His halo. Despite undergoing bodily death, and contrary to some heretical teachings, Jesus Christ’s Divinity has not left Him. Even bleeding and physically dead upon the Cross, Christ is still fully divine. He wears a crown of Glory, not a crown of thorns. Indeed, it is difficult to find an Orthodox Icon which shows Jesus Christ wearing the crown of thorns. Such a crown, made for Christ by His mockers, has no place upon this Icon.”
1 tykkäys
Niin, en epäillytkään tätä.
Mutta kiinnitin huomioni “kuninkaalliseen ylevyyteen”.
Jeesus ristillä oli (myös) täysi ihminen, joka kärsi ja kuoli häpeällisen ja raa’an kuoleman, rikollisille tarkoitetun.
Itse ajattelen, että tämän verhoaminen ylevyyteen ei vastaa sitä mitä tiedämme ja uskomme.
Tähän löytyy monia Raamatun kohtia, mutta en nyt lähde niitä hakemaan.
Tästä huolimatta, samaan Kristukseen olemme kastetut ja uskomme, teidän kanssanne. Oma tieni on silti ehkä tässä suhteessa ja tätä yksityiskohtaa miettiessäni jälleen yhtä pykälää selvemmin läntisen, katolisen/luterilaisen.
Islamissa on todellakin paljon vaikutteita Raamatusta. Siksi se on ehkä niin houkuttelevakin koska se on harhaoppi. Tosin suomalaisia yleisemmin taitaa nyt vokotella täkäläinen muinaisusko, ja toisia buddhismi ja sen sovellutukset.
Uskonsoturin vastauksesta edellä käy ilmi, kumpi käsitys kristinuskossa on uudempi.
Mielestäni ei ole oleellista, kumpi käsitys on uudempi, vaan kumpi on todempi.
Ristiinnaulitseminen oli julmin teloitustapa, ja on vaikea uskoa, että sitä kukaan kesti stoalaisen tyynesti. Raamattukin sanoo, että Jeesus huusi suurella äänellä. Se ei ilmaise stoalaista tyyneyttä. Tämän maailman hirvittävien syntien rangaistuksen kärsiminen oli täyttä tuskaa, joka varmasti myös näkyi - ja myös kuului.
2 tykkäystä
Samaa mieltä. On hankala kuvitella stoalaista Jeesusta vaatteet päällä lausumassa lakonisesti “Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”. Sitten teatraalinen pään nyökähdys kuoleman merkiksi.
Kristus kärsii. Kärsimyksen ydin, kaiken kärsimyksen ydin on sen sisäistäminen että on tullut kaikkien hylkäämäksi: ei ole ketään joka auttaisi, kukaan ei tule hätiin, ei tule deus ex machina viimeisellä hetkellä. Se on tuskaista rääkymistä, loputonta epätoivoa, luopumista…kaikkea sitä mitä ihmiset kokevat: koska Jeesus koki niin.
D
2 tykkäystä
Seuraava kohta Raamatusta ei myöskään tuo mieleen stoalaista asennetta.
“Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.” (Hepr. 5:7)
1 tykkäys
Luterilaisissa kirkoissa on paljon alttaritauluja, jotka kuvaavat Jeesusta ristillä. Ne ovat varsin “siistejä” todellisuuteen verrattuna. Mutta on ymmärrettävää, että ristiinnaulitsemista ei karmeudessaan ole voinut kuvata realistisesti kaiken kansan katseltaviksi. Taulut ovatkin enemmän symboleja kuin valokuvia. Mutta toisaalta antavat väärän kuvan tilanteesta. Omankin kirkkomme alttaritaulussa on vain muutama ohut verinoro, jotka huomaa vasta läheltä.
Ehkä onkin hyvä, että krusifiksin sijasta uudemmissa kirkoissa on vain risti. Vai mitä mieltä olette?
Totta kai Kristus kärsi ristillä. Eivät ortodoksit suinkaan väitä, että hän ei kärsinyt.
1 tykkäys
Tyhjä risti kertoo siitä, että Jeesus on noussut kuolleista. Ihan hyvä tuokin pointti, että krusifiksista tulee liian siisti.
Eivät luterilaiset väitä, etteikö Jeesus kärsimystensä jälkeen olisi saanut kuninkaallisen asemansa kaikessa kunniassaan. Kyse olikin pitkäperjantain kärsimysten kuvaamisesta ja niiden todellisesta luonteesta.
Itse ymmärrän, että hänen kunniansa oli vielä suurempi kärsimysten jälkeen kuin ennen sitä. Kristuksen sanotaan “kärsimyksistään oppineen, mitä on kuuliaisuus” ja edelleen: että hän tuli “kärsimysten kautta täydelliseksi”.
Paavali totesi: “Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.” Painopiste hänen julistuksessaan oli ristin kärsimys, ei niinkään niiden jälkeen tuleva kunnia, vaikka toki sekin on oleellinen asia. Kärsimyksillä ei ollut viimeistä sanaa, vaikka ne olivatkin hänen työnsä kulminaatiopiste.
Juuri siksi me kuvaamme Kristusta kunniassaan.
Olin aina luullut, että Matthias Grünewaldin Ristiinnaulitun kuva Isenheimin alttarissa on upea maalaus, kunnes näin yksityiskohtaisia kuvia siitä eräässä kirjassa. Tämä rokonarpinen Kristus on aivan karmea.
“Grünewald’s Crucifixion stands as one of the most poignant representations of this scene in Western art, due to the artist’s masterful depiction of horrific agony, with Christ’s emaciated body writhing under the pain of the nails driven through his hands and feet. This body covered with sores and riddled with thorns must have terrified the sick, but it also left no doubt about Christ’s suffering, thus comforting them in their communion with the Saviour, whose pain they shared.”
Ortodoksisessa kirkossa painopiste on Kristuksen ylösnousemuksessa.
- Kor. 15:13-14 Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne.
1 tykkäys
Ehkä tämä painotusero ilmaistaan perinteisesti käsitteillä “ristin teologia” ja " kunnian teologia".
Ei se nyt ihan niinkään mene. Nuo ovat myöhempiä luterilaisia käsitteitä. Kristuksen elämässä ei ole merkityksetöntä hetkeä. Mikään hetki ei ole toista tärkeämpi. Kristus on aina koko Kristus, ei vain jotakin mitä hän tekee vaan myös mitä hän on.
D
2 tykkäystä
Läntisen kirkon traditiossa on tapana puhua kieltämisen teologiasta ( teologia negativa). Pääajatus on, että Jumalan olemus jää viimekädessä tavoittamatta. Luther ei sellaisenaan hyväksynyt tätä ja loi uuden mallin ristin teologian. Tässä mallissa pyritään ymmärtämään miten Jumalan ja ihmisen välinen yhteys toteutuu. Ristin teologia edustaa vierasta työtä, rangaistusta jne…Jumalan oma työ taas rakkautta ja huolenpitoa jne… Luther kuitenkin näkee, että näitä on vaikea erottaa toisistaan.
Itse en ole ihan näin oppinut ristin teologiaa tulkitsemaan. Olen ymmärtänyt, että siinä korostetaan sitä, kuinka Jumalan rakkaus ilmenee syvimmin ristillä ja siksi se on teologian ja uskon keskus. En siis ymmärrä ristin teologiaa pelkkänä Jumalan vieraana työnä eli rangaistuksena, kurituksena yms.
Missähän olisi hyvä selvitys ristin teologian ja kunnian teologian välisistä eroista? Olen sellaista joskus etsinyt, mutta en ole riittävän selkeää löytänyt.
Luterilaista sanastoa: Sanasto - evl.fi
Tuossa on tuollainen perussetti: Ristin teologia – mitä se on? - Sley
Tässä jalostettua mallia: Kunnian teologia ja ristin teologia? - Luterilainen.netLuterilainen.net
Syväkyntöä: https://viides.net/wp-content/uploads/2016/04/060206_kari_kopperi_martti_lutherin_ristin_teologia.pdf
lopussa kirjallisuus viite.
Tutustu myös ortodoksiseen apofaattiseen teologiaan.