En tiedä, mitä on kunnian teologia. Ortodoksinen kirkko on ylösnousemuksen kirkko. Joka sunnuntai on ylösnousemuksen juhla, ja pääsiäistä vietetään 40 päivää, helatorstain aattoon asti. Tämän ajan me tervehdimme toisiamme vaikka kadulla tavatessamme: “Kristus nousi kuolleista!” ja toinen vastaa: “Totisesti nousi!”
2 tykkäystä
Jeesuksen ja muiden ihmisten kärsimyksissä on kuitenkin se perustavanlaatuinen ero, että Jeesus maailman syntejä sovittaessaan tuli oikeasti Jumalan hylkäämäksi. Ihminen taas voi kokea että kaikki ovat hylänneet eikä kukaan auta, mutta todellisuudessa jokainen ihminen on Jumalan rakkauden kohteena jatkuvasti. Me ei siksi voida edes kuvitella, miltä tuntuu Jumalan hylkäämäksi tuleminen. Ja tämän ainutlaatuisen elementin takia on loppupeleissä epärelevanttia, onko ristiinnaulitseminen julmin mahdollinen teloitustapa (käsittääkseni muitakin kandidaatteja on esitelty, mutta en ole koskaan uskaltanut lähteä googlettamaan aihepiiriä sen enempää…) ja mikä määrä verta ja huutoa on realistinen. Fokus on muualla.
Maallikkona muistelen opetetun: Kunnian teologia on menestyksen teologiaa. Se perustuu ehkä niihin Raamatun kohtiin jossa luvataan että hurskas menestyy maan päällä, ja siihen että usko siirtää vuoria jne.
Se lähtee kuitenkin harhaan kun neuvoo että uskoa ja ehkä Jumalaakin pitää ikäänkuin mitata sillä, paljonko toiveistamme toteutuu. Huonot asiat elämässä kertovat menestysteologille uskon heikkoudesta tai Jumalan rangaistuksesta.
Ristin teologia taas neuvoo luottamaan Jumalan rakkauteen silloinkin kun elämä menee heikosti. Jumala on läsnä jopa pimeydessä. Hän kätkeytyy heikkouteen. Ulkoisesti ei tarvitse mennä hyvin eikä muiden silmissä tarvitse näyttää edes onnellista naamaa kelvatakseen kristityksi.
1 tykkäys
Kiitos lukuvinkeistä. Pitääpä perehtyä.
Tämä mainitsemasi jaottelu on tämmöinen modermi versio alkuperäisestä. Lanseerattu prosenttista lohkoja, lohkoja, uuskarismaattisuutta vastaan. Kunnian ja ristinteologia oli alkuperäisyydessään, varsin positiivinen kauttaaltaan. Kummatkin puolet liittyivät elämään, menestys, ilo ja ahdistus kärsimys. Jumalan valtakunta ei ole sanoissa vaan voimassa, noissa kummassakin.
Niin lisätään vielä. Luther oli varsin rikas. He omistivat suuria kalastusalueita, jos pyörittivät bisnestä. Luther vietti iloisia iltoja kaljatuopin ääressä, ja oli tunnettu pieru/retoriikastaan. Hän seurusteli ylhäisten ja oppineiden kanssa, kulki sama munkinkaapu päällä, mitä käytti ollessaan katolisten luostariverkostojen johtajana.
No ei nyt ihan. Eikös Hän nouse kolmantena päivänä. Se kokemus hylkäämisestä on yhteinen. ME voimme kokea sen, koska Jeesuskin koki. Se ei vaan ole lopullinen hylkääminen.
Voi sitä kuvitella. Helvetti on se paikka. On varmasti olemassa kamalampia tapoja kuolla kuin ristiinnaulitseminen. Ei se ollut pointti, vaan kärsimys yleensä ja hylätyksi tuleminen siihen liittyen.
D
3 tykkäystä
Minustakin kuulostaa absurdilta, että Jumala hylkäisi Poikansa. Kristus rukoili ristillä psalmia 22/23 ("Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?), niin kuin juutalaisilla oli tapana rukoilla hädän hetkellä. Hetken kuluttua hän sanoi: “Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Ei kai hän usko henkeään sellaisen käsiin, joka on hylännyt hänet. Ristinkuolema oli tarpeen, jotta me syntiset pelastuisimme, mutta Isä ei hylännyt Poikaansa, vaan rakasti ja rakastaa aina.
3 tykkäystä
Kirkko vapautui ns. maniera graecasta ja hyväksyi naturalistisemman tyylin myöhäiskeskiajalla. Ristiinnaulitun kuvaaminen ja kärsimysmystiikka nousivat. Näin kristinuskon sanoma pääsi vahvemmin esiin. Doketistinen viritys väistyi, joka on jotenkin havaittavissa idässä, samoin kuin Kristuksen totisen ihmisyyden ongelmallisena kokeminen. Kristinuskon aito sisäinen ymmärrys vahvistui ja se heijastui taiteeseenkin.
1 tykkäys
Missä mielestäsi on tämä doketismi idässä tai ortodoksi teologiassa havaittavissa. Katollisiahan, lännen kirkkoa ei ollut edes olemassa kun uskontunnustukset syntyivät. Väitteesi on kova ja mielenkiintoinen joka tarvitsisi “lihaa ja luita” ympärille.
Siis idän kirkkoa ei ollut olemassa, sillä se syntyi 1000-luvulla. Sitä ennen oli jakamaton Kirkko, josta idän kirkko erkani.
Jos Kristuksen kärsimys esitetään kuvallisesti se kieltäen, siinä on doketistista viritystä.
Hupsista. Erikoinen tulkinta, en löydä historiallista dokumentaatiota tästä, eikä sitä olekaan. Mistä olet tämän ajatuksen ja informaation saanut. Jos Kristuksen kärsimys esitetään kuvallisesti, siitä ei voi tehdä yhdensuuntaista johtopäätöstä doketismi. Sama kun autolla joku ajaa ylinopeutta autoilu olisi väärin. Ongelma on johtopäätöksessä doketismi.
Näissä asioissa on aika paljon ihmisjärjelle absurdia. Sillä tavalla tämän olen kuitenkin oppinut, että Jeesus ristillä otti päälleen ihmiskunnan kaikki synnit ja siten “ukkosenjohdattimena” imi itseensä Jumalan vihan. Jumalan viha ja Jumalan hylkäämäksi tuleminen on syntien varsinainen rangaistus, jonka Jeesus kärsi ihmisten puolesta, kun kaikki maailman synti oli hänessä. Mutta lienenkö ymmärtänyt jotain väärin, tai onko minulle opetettu harhaoppia?
1 tykkäys
En sanonut, että idän kirkon oppi olisi doketististissa. Sanoin, että kuvallisessa esityksessä voi nähdä doketistisen virityksen.
No, tuo aika pitkälle menevä johtopäätös, näkökulma. Kirkossa ei ainakaan löydy mitään tähän viittaavaa.
Me emme voi kokea todellakaan samaa, koska Jeesus oli ainutlaatuinen ja edusti alkuperäistä Jumalan kuvaa. Paavali puhuu uudesta Aadamista.
Toinen näkökulma on se, että voimme kokea jotakin samaa kuin Kristus. Paavali käyttää sanaa, jos yhdessä kärsimme… Samaan aikaan emme voi kokea ja voimme kokea.
Näihin ajatuksiisi, liittyy monia kristologisia kysymyksiä. Kuten vaikka kuoliko Jumala ristillä, koska Jeesus on Jumala. Vai kuoliko hän vain inhimillisen luontonsa puolesta, jne…
“… tuli oikeasti Jumalan hylkäämäksi”
Siis tapaus Golgatalla ei ollut reality- formaatin ensimmäinen toteutus. Jeesuksen huuto ristillä “Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” oli todellisuutta, todellista helvetin kokemista, mikä ylitti kaiken katoavilla kerroksilla kokemisen tuntemukset.
Koemme näkymätön suuremmaksi tuskaksi kuin se, mihin voimme silmämme kiinnittää. Vt. 2.Kor.4:
18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.
Tämä Kristuksen tunteiden ja tuntemisen voimakkuuden mittaaminen on minusta hassua. Emme normaalielämässäkään rinnasta ihmisten kokemia kärsimyksiä. Niitä ei voi rinnastaa. Kristus kärsi ja siksi me voimme kärsiä. Se on Kristuksen kärsimisen pointti. Ei se millä skaalalla (Asteikolla 1 - 10, miten kuvailisit kipuasi nyt) kärsimystä mitataan. Ihminen kärsii ja Jumala ei hylkää lopullisesti, koska Kristuskin kärsii ja Jumala ei hylkää lopullisesti.
D
1 tykkäys
Jaak.15, “kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman”.
Himo on lihan ja sielullisuuden valtaanpääsyä. Se erottaa Jumalasta ja synti, ero Jumalasta tuottaa hedelmän, teon.
On ajallinen ja ikuisuuteen ohjaaava laki. Ensimmäisen noudattamisesta on hyvät seuraamukset, mutta vain kuolemaan asti. Hengellinen laki on hengelliselle ihmiselle, siis uskovaiselle.
Maallisen, ajallisen lain noudattaja ei täytä hengellistä lakia, Kristuksessa. Hengellinen ihminen Kristuksessa täyttää kummatkin, vrt. 1.Tim.
8 Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen.
Jumala on laittanut ihmiseen tajun oikeasta ja väärästä ja siitä mikä toimii käytännössä. Hengellinen laki ei ole maallista lakia vastaan, vt. 1.Tim1:
9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle(vanhurskautetulle), vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille,
Puhun omasta kokemuksestani ja siksi se voi olla kaikkien kokemus.
Tuntemuksen asteikko voi muodostua, kun on mihin verrata, siis aikaisempiin omiin kokemuksiin. Eli asteikon jokainen räätälöi itselleen. Puhun tuntemuksesta, koska se kertoo ruumiillisesta kivusta. Tunne kuvaa enemmänkin ei käsinkosketeltavaa, tai on itseasiassa vain sitä.
Snl. 14:10 Sydän tuntee oman surunsa, eikä sen iloon(kaan) saa vieras sekaantua.
Hepr.kirjeen luettelossa uskovien kärsimyksistä oli muitakin hirmutekoja, jotka voi fyysisessä mielessä nähdä yhtä julmina kuin ristiinnaulitseminen. Sen fyysistä kärsimystä ei kuitenkaan voi vähätellä ja se oli tarkoituksellisen näyttävä, pelotukseksi vaikkapa kapinaa suunnitteleville.
Ajattelen kuitenkin, että Jeesuksen kärsimyksissä oleellisinta oli Jumalan todellinen hylkääminen, helvetin kokemus, jota kukaan ihminen ei vielä ole kokenut. Se ei tosin ollut lopullinen, mutta se ei vähennä kokemuksen kovuutta. Kukaan ihminen ei ole kokenut koko maailman syntien rangaistusta. Ylösnousemus tapahtui vasta tuon kokemuksen jälkeen. Emme pysty inhimillisesti mittaamaan Jeesuksen kärsimystä.
Moni on sanonut, että mikä helvetti se on, jos kestää vain pari kolme vuorokautta. Mutta ajattelen, että meidän aikakäsityksemme ei päde enää kuoleman jälkeisessä tilassa. Joten tämäkin tekee Jeesuksen kärsimyksen ymmärtämisen vaikeaksi.
2 tykkäystä