Kroatian konservatiivit osoittivat mieltään naisia suojelevaa sopimusta vastaan

Uusiin määritelmiin tässä sopimuksessahan ei nimenomaan haluttu ottaa kantaa, siksi siihen lisättiin tuo gender-sanan määritelmä.

1 tykkäys


Tämä ensyklika nimenomaan tarvittaisiin osoittamaan gender-tutkimuksen tärkeät ja tarpeelliset soveltamismahdollisuudet. Tietyt yksipuoliset sovellukset ja tulkinnat ovat tällä hetkellä liikaa esillä. Mielestäni sukupuolentutkimus on yksi tärkeimpiä kehittyviä tieteenaloja.

Julkinen keskustelu aiheesta keskittyy yksipuolisesti tiettyjen sukupuoliroolien merkityksiin keskittyvien ideologioiden ympärille, kun taas itse tutkimusta ja sen soveltamista tarvitaan kipeäasti monilla aloilla.
Ihmisen tutkiminen on valitettavasti edelleen jonkinasteinen tabu.
Ja tästä teemasta on tulossa seuraava suuri väärinymmärrys tieteen ja kirkon välillä ellei objektiivista ja neutraalia keskustelua saada aikaan.

No ei millään olis voinut puhua yksinkertaisesti vaan naisista ja jättää koko gender-käsite lausunnon ulkopuolelle?

1 tykkäys

Ei oikeastaan, koska on nähty tärkeäksi mainita että tämän väkivallan syyt ovat naisiin kohdistetuissa roolimalliodotuksissa. Halutaan lähteä purkamaan tapahtumiin johtaneita syitä, mutta samalla tehdään selväksi mitä roolimalleilla tässä tarkoitetaan, eli niin kuin tekstissä lukee, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia rakenteita, arvoja ja ominaisuuksia, mutta ei kannanottoa naiseuden määritelmään biologisena sukupuolena.
Sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen rakenteeseen perustuva syrjintä on sopimuksen agendassa esimerkiksi siihen puuttumista että yksin julkisilla paikoilla liikkuvaa naista saa tietyn ideologian mukaan ahdistella.

Ehkä kokouksessa oli keskustelua asiasta ja päättivät ratkaista asian helpolla kirjoittamalla asian auki.

Olen varmaan joskus aiemminkin halunnut tätä selventää, mutta sukupuolentutkimus eli gender study ei ole tutkimusta jonka avulla yritetään osoittaa että ihminen voi olla mitä sukupuolta hän haluaa olla. Gender studyn eli sukupuolentutkimuksen synty ja juuret ovat eittämättä vahvasti naisasialiikkessä, yhteiskunnallisissa ja sosiaalisissa sukupuolirooleissa. Tällä hetkellä sen tärkeimmät poikkitieteelliset tulevaisuudennäkymät eivät kuitenkaan ole sateenkaari-ideologiassa julkisesta mediakeskustelusta poiketen, vaan sosiaalisten rakenteiden objektiivisessa tutkimisessa ja mikä tärkeintä, tutkimukseen on mukaan tullut neurologia.
Monet neurologiset oireyhtymät ja ihan fyysisetkin oireyhtymät oireilevat “feminiinisellä tai maskuliinisella tavalla”. Tällä halutaan kuvata sitä että tietyt sairaidet ja oireyhtymät oirehtivat biologisissa naisissa ja miehissä erilaisilla, kullekin sukupuolelle tyypillisillä tavoilla. Yksilöissä oireiden ilmeneminen ei kuitenkaan aina seuraa sitä sukupuolta jota yksilö on lisääntymisbiologisesti. Tämän jollain tavalla lisääntymisbiologiseen sukupuoleen liittyvä mutta kuitenkin laajemmat neurologiset taustat omaava ilmiö on vielä lähes kokonaan selvittämättä ja sen selvittäminen tulee luultavasti antamaan ihmiskunnalle todella tärkeitä sovelluksia niin lääketieteen kuin sosiaaliantropologiankin alalla. Ja kyllä, on mahdollista että neurologinen sukupuolentutkimus saattaa löytää perusteita sille miksi kaikki eivät koe biologista sukupuolta täysin omaksi tavakseen olla.

Uskonnollisessa keskustelussa olisi opittava milloin puhutaan gender studysta eli sukupuolentutkimuksesta, milloin gender theorysta (joita on tietysti monia hyvin paljon toisistaan poikkeavia, koska kyseessä on nuori tieteenala, usein mediassa kuitenkin gender theorylla viitataan sateenkaari-ideologiaan) ja milloin gender ideologiasta, joka voi tällä hetkellä mediassa olla mitä tahansa sukupuolentutkimuksen ideologisesta taustasta aina sateenkaari-ideologiaan saakka.

Genderteoria on yksinkertaimmillaan sitä, että sukupuolia on enemmän kaksi. Se on sen lähtökohta. Sen metodit ovat puhtaasti postmodernistisia ja lähtökohtaisesti perustavat itsensä sille, että totuutta ei ole.

Kirkossa on lukemattomia lääkäreitä, suuri joukko neurologeja ja kaikenlaisia korkean tason tutkijoita psykologiasta, neurologian kautta peruslääketieteeseen. Ja myös korkeatasoisia filosofeja. Nämä toimivat täysin vapaasti omilla aloillaan ja olisi aika hölmöä, jos piispat ryhtyisivät rakentamaan tieteellisiä teorioita heidän aloilleen. Samoin paavin ensyklika genderteoriasta tai jostain muusta yksittäisestä teoriasta olisi vähintään hassu. Moraaliteologiaa käsitteleviä ja moraalifilosofiaa sivuavia ensyklikoita löytyy useitakin.

Timo Eskola, joka antitomistina kuuluisi tietysti jalkapuuhun Senaatintorille, on luennoinnut näistä teoriakysymyksistä erittäin hienolla ja ymmärrettävällä tavalla Teologisessa Instituutissa. Luennot tulevat suorana youtubessa ja tallentuvat sinne. Tässä yksi:

3 tykkäystä

Tarkennus IDAlle.
Sosiaalisia sukupuolia on enemmän kuin kaksi, minkä pystyy kuka tahansa toteamaan kun tarkkailee välitöntä ympäristöään. Biologiaa eivät sukupuolentutkijatkaan ole tähän mennessä väittäneet kykenevänsä muuttamaan.

Jos joku haluaa olla täysin sitä mieltä että mitään sellaista ilmiötä kuin sosiaalinen sukupuoli ei ole olemassakaan niin sitten varmaan sukupuolentutkimus tuntuu hänestä aivan absurdilta.

Sosiaaliselle sukupuolelle vaihtoehtoisesti voidaan tietysti puhua konservatiivisemmin sukupuolirooleista, asia ei siitä paljon muutu, mutta tieteellisen tutkimuksen työvälineenä sosiaalisen sukupuolen käsite on ollut parempi ja kuvaavampi.

En näe mitään syytä sille miksi katolilaisen pitäisi vastustaa tätä ajatusta, avioliitto voidaan edelleenkin määritellä kahden keskenään lisääntymiskelpoisen ihmisen liitoksi, aivan riippumatta siitä miltä nuo ihmiset ulkoisesti näyttävät ja mikä heidän sosiaalinen sukupuolensa on.

Tai sitten, jos kirkko haluaa ottaa kantaa sosiaalisen sukupuolen käsitteisiin, voidaan määritellä että avioliitto on esimerkiksi kahden keskenään lisääntymiskykyisen cis-heteron liitto. Sitähän tälläkin foorumilla on tuotu esille että kristillinen avioliitto ei ole yleinen ihmisoikeus vaan aivan tietynlainen liitto.

1 tykkäys

Ja tästä teemasta on tulossa seuraava suuri väärinymmärrys tieteen ja kirkon välillä ellei objektiivista ja neutraalia keskustelua saada aikaan.

Tässä on varmaankin väärinkäsityksesi juuri. Ei gender-teoria ja sen lähtökohdat ole ihmistieteissä automaattisesti ja paradigmaattisesti hyväksytty käsitys. Gender-teoria sen perusteella mitä olen kuullut esityksiä sen näkökulmasta, perustuu postmoderniin kestämättömään identiteettiajatteluun. Tämä näkyy esimerkiksi seuraavassa virkkeessäsi:

Sosiaalisia sukupuolia on enemmän kuin kaksi, minkä pystyy kuka tahansa toteamaan kun tarkkailee välitöntä ympäristöään

Tämä on nimittäin vain käsitteiden sekoittamista.

2 tykkäystä

Minusta tarve sosiaalisen sukupuolen käsitteelle johtuu vain ja ainostaan liian kapeista sukupuolirooleista. Lisäksi, kun lukee joidenkin transsukupuolisten ihmisten kertomuksia, tuntuu, että kapeat sukupuoliroolit ovat monen sellaisenkin kertomuksen takana. Tyttö on kokenut itsensä vääränlaiseksi, kun ei ole mahtunut stereotypioihin. Ja jos helpompi ratkaisu on muuttaa omaa ruumista, kuin ympäristön odotuksia, ympäristössä on kyllä jotain hyvin pahasti vialla.

Surullista minusta näissä muunsukupuolisuusjutuissa on se, että ne vain kaventavat sukupuolistereotypioita. Minä sain lapsena kasvaa hyvinkin epätyypillisenä tyttönä jossain suhteessa, ja olin siitä onnekas, että vanhempani hyväksyivät minut juuri sellaisena kuin olin. Minua ei koskaan tyypitelty muunsukupuoliseksi, ja sain kasvaa naiseksi, joka ei edelleenkään ole joka suhteessa stereotyyppinen nainen, mutta kuitenkin nainen. En mitään mistään väliltä.

7 tykkäystä

Ja minun ajattelu lähtee siitä että testailen kaikkia käsitteitä enkä pidä mitään ihmiskäsitteitä jo hyväksyttyinä. Toki tällä hetkellä käytän joitain käsitteitä enemmän kuin toisia ja pidän joitakin käsitteitä parempina todellisuuden kuvailemisen työkaluina kuin joitakin muita.

Vielä helpommalla olisivat päässeet, jos eivät olisi pitäneet koko kokousta. Nuo gender-jutut ovat niin kiistanalaisia, että tuon helposti tehdyn ratkaisun seurauksena iso osa maailman ihmisiä ei halua tekstiin yhtyä.

Esimerkiksi englanniksi sopimusteksti käyttää sanaa genderbased, koska se on ihan tavallinen tapa kuvailla yhteiskunnallisia ja sosiaalisia roolimalleja, jo ajalta ennen sosiaalisen sukupuolen nykyisenkaltaista esiinmarssia. Koska gender-sana on kuitenkin nykyisin ongelmallisempi kuin aiemmin, sopimuksessa on selitetty että siinä sitä käytetään sen perinteisessä merkityksessä.

1 tykkäys

Juttu on se, että ei ole olemassa mitään sosiaalista sukupuolta, joka voidaan määritellä luomisesta ja biologiasta irrallisena. Ihmiset ovat joko miehiä tai naisia. Tietenkin aina on ollut monenlaisia naisia ja monenlaisia miehiä, eikä sitä ole ennen näitä aikoja pidetty minään ihmeellisenä asiana. Tai nykyisin aikuisuuden katoamisen myötä pitäisi varmaan sanoa, että aina on ollut monenlaisia tyttöjä ja monenlaisia poikia. Juuri se, että ruvetaan totuudenvastaisesti uskottelemaan sukupuolten moninaisuuden olemassaoloa pakottaa määrittelemään tiukan stereotypian varsinaisille miehen ja naisen rooleille, jotta teoreettinen hämäys olisi edes millään tavoin uskottava.

6 tykkäystä

Sosiaalisen sukupuolen sanakirjamääritelmä. Onko tämä nyt joku hygieeninen asia? Sosiaalisen sukupuolen käsite on hyi yäk mutta konsepti on ihan ok?

1 tykkäys

EI vaan siis on miehiä ja on naisia. Nämä ovat sukupuolet. Ei mitenkään se, että on monia tapoja käyttäytyä ja elää poikana tai tyttönä, johda siihen, että olisi useampia sosiaalisia sukupuolia. Sosiaalisen sukupuolen käsite tulee aivan muualta ja se nimenomaan on teoreettinen konsepti. Elämä ja persoona eivät ole konsepteja.

Mieluummin pysyisin muuten tuossa, että ollaan ihan vaan lapsia, tyttöjä ja poikia, näinä aikuisuuden puuttumisen aikoina ja jätetään teinimäinen fanittaminen “yök” - ja “hyi” - juttuineen jonnekin muualle :wink:

1 tykkäys

Eli ongelma on käsitteellinen. Kuvailet yllä edelleen sosiaalista sukupuolta, mutta eri käsitteillä.

1 tykkäys

Ei se, että miehet ja naiset ovat ryhminä erilaisia, tarkoita mitään sosiaalista sukupuolta. Ja jos tarkoittaa, niin termi on täysin väärä ja harhaanjohtava eikä sitä sen takia pidä käyttää.

5 tykkäystä

On kammottavaa ja ilmeistä ja torjuttavaa kielen pahoinpitelyä, jos tarkoitus on viitata termillä ‘sosiaalinen sukupuoli’ käsitteeseen, jossa ei oteta kantaa ihmisen sosiaalisuuteen eikä sukupuoleen. Olisi muodostettu kahden termin kompositio, joka ei liittyisi kumpaankaan komposiitin termin singulaariseen termiin. Voisiko termi tälle käsitteelle mielestäsi olla yhtä hyvin ‘kuninkaallinen virka’, ‘hierarkinen aateluus’ tai muu vastaava?

Mutta käytännössä sosiaalista sukupuolta ei toki käytetä niin kuin kuvaat, vaan sillä pyritään oikeuttamaan ajatus, jonka mukaan sukupuoli olisi asia, joka ei riipu fyysisen todellisuuden kovista faktoista. Se ei ole termi, joka olisi syntynyt tiedollisiin tarpeisiin, vaan poliittiseen käyttöön.

4 tykkäystä

Ei minusta lainkaan. Sosiaalinen sukupuoli käsitteenä viittaa siihen, että jos tyttö tai poika ovat hieman erilaisia kuin tiukimmat stereotypiat tytöistä tai pojista, he eivät olisi ihan yhtä tyttöjä ja poikia, ja henkilökohtaisesti se minusta ainakin on väärin ja loukkaavaa. Sen sijaan, jos sanotaan, että tytöt ja pojat voivat olla yksilöinä erilaisia, se on ihan ok, eikä vähennä tytön tyttöyttä lainkaan, jos tämä ei ole koskaan hoivannut nukkeja, tai tee miehestä vähemmän miehekästä, vaikka tämä ei ikinä katsoisi yhtään urheilukisaa.

Mies on miehekäs olemalla juuri sellainen kuin miksi Jumala on hänet luonut, ei toteuttamalla jotain kapeaa rooliodotusta. Samoin nainen naisellinen. Siksi käsite sosiaalisesta sukupuolesta on väärä. Se kaventaa käsitystämme siitä, millainen miehekäs mies ja naisellinen nainen on.

7 tykkäystä