Varsinaisesti työtä on vain palkkatyö. Ja ehkä välttämättömät kotityöt. Blogikirjoittelu, jos siitä ei kukaan mitään maksa, ei ole työtä vaan jotain muuta ajanvietettä. Vasemmistonuorten keskuudessa nykyään näyttää yleistyvän ajatus, että voin puuhastella mitä haluan ja nimittää sitä työksi, ja muiden pitää sitten huolehtia aineellisesta toimeentulostani. Ei se ihan niin mene. Tai jos menee, niin pidän sitä lähinnä varastamisena.
Suomalaisen kristityn osalta tilannetta muuten mutkistaa huomattavasti se, jos hänellä sattuu olemaan lapsia. Vaikka joku itse olisi valmis elämään erittäinkin askeettisesti, onko oikein pakottaa lapsensa siihen, samalla kun kaikki hänen ikätoverinsa nautiskelevat aineellisesta hyvästä?
Ei ole. Rationaaliset köyhät tekevät tuota työtä sen takia, että se kuitenkin on heidän paras vaihtoehtonsa. (Poislukien tapaukset, joissa kyseiset ihmiset on rikollisesti pakotettu orjatyöhön, mikä tulisi institutionaalisesti estää.) Jos näitä tuotteita laajasti boikotoidaan, köyhät joutuvat siirtymään seuraavaksi parhaaseen toimeentulotapaan eli entistä huonompaan asemaan.
Olisiko minun JohannesK nyt koettava, niin että a) kirjoitan “tunteella” eli jotenkin vähemmän hengellisesti juurtuneena kuin sije ja että b) sije välittäisit tässä nyt meitä muita palstalaisia, pappeja, kleerukseen kuuluvia ja teologeja enemmän Herramme ääntä?
Et toki loukkaantunut. Hyvä niin, mutta mitään konkreettista ei sulta tullut, joka on kertoo mielestäni siitä että saatat puhua enemmänkin Karl Marxin kuin Jeesuksen Kristuksen valtuudella. Mutta mitäpä minäkään pikkusen lutunen tunneukko tiedän kun olen sellainen tusinateologi.
Hyvä olisi tätä ja tuota. Tämän osaa julistaa mulle naapurin kommari/ääripersu Reiskakin. Ja noita “voimaannuttavia” joukkuepeli-puheita olen saanut osakseni sijunhenkisiltä yt-konsulteilta yllin kyllin joten meillä, sinulla ja minulla lienee eriäviä näkemyksiä ihan varpisti.
Hei, tarkoitukseni ei ollut suinkaan vähätellä sinua TimoAnttila tunteellisena kirjoittajana. Sanavalintani johtui siitä, kun kirjoitit tuossa, että “tunnut vaativan”.
Ilmaisuni taustalla oli ajatus, jonka mukaan Jumala toimii meidän ihmisten kautta, etenkin kun ammennamme Hänen sanastaan. Ei ollut tarkoitus korottaa itseäni tässä vaan viitata lainaamiini Raamatun jakeisiin. Jumalahan on se varsinainen vaatija. Minä en niinkään kirjoittanut tänne esittääkseni omia vaatimuksia.
Aistin kirjoituksistasi samaa, kuin omista ajatuksistani teininä ja vähän päälle parikymppisenä, jolloin olin lain alla ja kuvittelin, ettei uskovainen saisi omistaa mitään, edes asuntoa. Ja jos omistaisi, se pitäisi myydä ja antaa köyhille. Sen jälkeen olen hiukan joutunut miettimään asioita uudelleen, moneenkin kertaan.
Kokeikepa itse elää tuon mukaan, siis muutenkin kuin pelkkä omaisuus huomioonottaen. Esimerkiksi vaatimalla itseltäsi mahdottomia tekoja vaikkapa lähimmäisen rakkauden alueelta jotta kelpaisit Jumalalle. On tullut kokeiltua ja iskettyä päätä seinään kunnes järki, usko ja evankeliumi voitti.
Mun mielestä työ ja omaisuus on tässä aihepiirissä kaksi eri asiaa. Kyllä kristityn kuuluu, mikäli on työkykyinen, pyrkiä siihen että tekisi jotain hyödyllistä ja sillä elättäisi itsensä. Aina se ei ole mahdollista, mutta sen tulisi olla tavoite. Jos työ on hyödyllistä niin pitäisi löytyä joku joka siitä haluaa maksaa, toki myös julkinen sektori tai järjestö käy, ja mielestäni kotivanhemmatkin kuuluvat tähän koska heidän panoksestaan maksaa joko yhteiskunta tai sitten käytännössä puoliso. Moni työssäkäyvä tai yrittäjä kuitenkin tienaa enemmän kuin varsinaisesti elämiseen tarvitaan, ja on isompi kysymys, mitä sille ylijäämälle tehdään. Säästäminen on hyvä ja saa elämässä nautintojakin olla, mutta myös lahjoittamisen, niin Jumalan valtakunnan edistämiseen kuin aineelliseenkin apuun, tulisi olla tässä jonkinlaisessa roolissa.
Totta, työ ja omaisuus ovat eri asia, kuten Anskutin tuossa kirjoitti, mutta (palkka)työn kautta voi pohtia “kristillisen” köyhyyshurskastelun seurauksia. Torjukaamme kaikenlainen siipeily ja toisten kustannuksella eläminen. Sanoisin, että palkka ei ole automaattisesti tae työn hyödyllisyydestä yhteiskunnalle. Palkatonkin työ - jopa blogikirjoittelu - voi olla korren kantamista yhteiseen kekoon esimerkiksi vapaaehtoistyön tai lähetystyön muodossa. Et varmaan panisi pahitteeksi jos joku vaihtaisi ansiotyönsä vaikka puolipäivätyöhön tehdäkseen enemmän vapaaehtoistyötä tai jos perheestä toinen vanhempi tekisi ansiotyötä ja toinen auttaisi vapaaehtoisena.
Kristityt ovat vastuussa lapsistaan. Pointtisi on siten relevantti, mutta myös kärjistetty. Onhan aineellinen hyvä paljon muutakin kuin hieno älypuhelin tai glittervaatteet. Vanhempana en katso, että pakottaminen selittäisi toimintaani juuri ollenkaan.Eikö Herramme lupaa omilleen yltäkylläisen elämän ja omastaan luopujille hänen tähtensä satakertaisen sadon? Miksi emme toisi tätä ylenpalttista iloa myös lastemme ulottuville? Maailma antaa lopulta kitsaasti, mutta Jumala aina runsain käsin. Olen saanut itsekin huomata tämän, kun toimin Hänen sanansa mukaan.
On kai totta, että riistofirmojen boikotoinnista voi seurata pahaa yhtiöiden työntekijöille - ainakin välillisesti. Mutta tuolla argumentillahan voi perustella esimerkiksi tupakan viljelyä. Eikä se varmaan ainakaan välttämättä mene tuolla tavalla. Ehkä reilun kaupan yhtiöt voivat laajentaa plantaasejaan, kun me ostamme heidän tuotteitaan. Minusta köyhien pitäminen velkaloukussa ja hikipajoissa, kun itse samalla nauttii heidän hedelmistään, on varastamiseen verrattava synti.
Miten sinä TV2 tulkitset noita siteeraamiani jakeita, esimerkiksi tuota omaisuuden myyntikehotusta tai alkuseurakunnan yhteisomistusta?
Oh, liputinkohan itse vahingossa TV2 viestisi, kun näpräsin tätä sivua ensi kertaa puhelimellani. Jos on näin, niin pyydän anteeksi. Minusta viestisi saisi siis näkyä, sillä se on ihan asiallinen.
No nytpä olemme asian luterilaisessa ytimessä, lain ja evankeliumin suhteessa. Varmasti olisi kirjoituksissani enemmän painoarvoa, jos eläisin itse kirjaimellisesti siteeraamieni jakeiden mukaan. Mutta tarkennan, että eihän kristitty seuraa Jeesusta kelvatakseen Jumalalle. Jumalahan rakastaa meitä luomisen ja lunastuksen perusteella, vaikka olisimme kuinka syntisiä.
Kirjoituksesi näyttäisi operoivan lain toisen käytön ympärillä. Sopiikin kysyä, kun Jeesus kehottaa omiaan myymään kaiken omaisuutensa pois, niin onko kyseessä silloin lain 2. käyttö? Eli Jeesus siis sanoisi: “Katsokaapa, kuinka täydellistä elämää Jumalan laki meiltä vaatii. Pystyttekö noudattamaan kaikkia näitä käskyjä? Jos ette, niin miten sitten voisitte pelastua?..” Mielestäni tällainen tulkinta ei tee oikeutta Jeesuksen sanoille. Minä kyllä olen luterilainen, mutta Jeesus ei ollut.
En koe olevani lain alla. Olen innoissani Jeesuksen lupauksista ja uskoni mahdollisuuksista, kun luovutan itseni ja kaikkeni Hänen käyttöönsä. Sanotko sinä nyt kuitenkin minulle, että tarkoitus ei missään vaiheessa ollutkaan kärsiä vääryyttää, kääntää toinen poski, luopua kodista jne.?
Olen samaa mieltä kanssasi Anskutin. Huomautan sinulle ja samalla meille kaikille, että maksun, palkan ja ansion ei tarvitsisi välttämättä olla raha eli idoli ja velka, jonka tarkoitus on sortaa köyhiä, vaan kyseessä voi olla muukin asia, kuten katto pään päällä tai aamiaistarpeet.
Ei olekaan, eikä tässä ole kysekään siitä, onko jostakin hyötyä yhteiskunnalle vai ei.
On olemassa lukemattomia asioista, joista on hyötyä yhteiskunnalle, mutta joita ei ole mielekästä nimittää työksi. Jos käyttäydyn asiallisesti ja ystävällisesti julkisilla paikoilla, siitä on hyötyä yhteiskunnalle, mutta olisi mieletöntä sanoa sitä työn tekemiseksi. Mutta ok, jos välttämättä haluat tällaisia asioita sanoa työksi, niin olkoon niin, ja kutsutaan sitten ansiotyötä jollakin toisella sanalla … vaikkapa sanalla ‘ansiotyö’.
Kristityt ovat vastuussa lapsistaan. Pointtisi on siten relevantti, mutta myös kärjistetty.
Ei ole yhtään kärjistetty. Jos pidetään absoluuttisen köyhyysrajan (subsistenssitason) yläpuolella elämistä synnillisenä mammonan palvontana, niin lasten vanhemmat on tässä aika hankalassa tilanteessa.
Miksi emme toisi tätä ylenpalttista iloa myös lastemme ulottuville?
Vapaaehtoinen köyhyys on ok. Köyhyyteen pakottaminen ei ole ok.
Minusta köyhien pitäminen velkaloukussa ja hikipajoissa, kun itse samalla nauttii heidän hedelmistään, on varastamiseen verrattava synti.
Ei tuotteen ostaja mihinkään tuollaiseen syyllisty.
Päinvastoin, tuo pitää paikkansa enemmän kuin koskaan, kun kaikki vaatteet tehdään nykyään jossain halpatuotantomaassa orjapalkalla. Ennen osa vaatteista tehtiin itse, osan teki kylän vaatturi.
Mutta meillä on enemmän vaatteita kuin yksi vaatekerta päällä ja yksi pyykissä. Siis niitä on myös kaapissa, ja silloin niitä on pyhän Basileioksen mukaan liikaa.
Ai. Miksi sitten nostit esiin työn ja vasemmistonuoret?
Olet tietenkin oikeassa. Uskon kuitenkin myös, että tuota hankaluutta on mahdollista monin tavoin pienentää ja myös kääntää se ilon puolelle. Onnistuihan apostolien ja alkuseurakunnan elämä köyhyydessä, vaikka heillä epäilemättä oli lapsia. Miten? Yhteisvastuun ja keskinäisen rakkauden myötä. Tällä en halua vähätellä niitä käytännön haasteita, mitä tulisi vastaan, jos vanhemmat todella jättäisivät verkkonsa.
Tällä saralla olemme näemmä erimielisiä. Minusta talousasiat ovat hyvin keskeisiä kristinuskossa. Oikeudenmukaisuuden vaatimus kiehtoo minua kristinuskossa.
Fransiskaanit, jotka todistivat kapitalistisen talousjärjestelmän synnyn, kuulemma tokaisivat: “se, joka pitää rahaa arvokkaampana kuin paperia on tullut Paholaisen sokaisemaksi”.
Aika vaikeaa olisi tosiaan tätä nykyä elää vain yhdellä vaatekerralla (Pohjolassa!) saati sitten ilman rahaa. Toimiiko Jumalan laki siis niin, että jos joku on vaikeaa, niin silloin se ei ole voimassa?
Ai. Miksi sitten nostit esiin työn ja vasemmistonuoret?
Koska esitit samanlaisen näkemyksen. Huomautin vain että tuollainen ajatustapa on yleistynyt viime aikoina tietyissä piireissä. Historiallisesti se ei ole kovin vanha.
Minusta talousasiat ovat hyvin keskeisiä kristinuskossa. Oikeudenmukaisuuden vaatimus kiehtoo minua kristinuskossa.
Oikeudenmukaisuus on aivan kristinuskon ytimessä. Mutta se ei vielä tarkoita, että sinun näkemyksesi siitä olisivat oikeita.
Minulla on sellainen ahdistus, että näen Jumalan sanan tuomitsevan tämän maailman rikkaat ja samalla paljastavani minut juuri tällaiseksi rikkaaksi. Ahdistus on todellinen, vaikka enemmän aavistelen Jumalan voivan rikastuttaa köyhyyden kautta nykyistä, jokseenkin tympeää vaellustani ja kirkkoani. Siten käsky omaisuuden poismyynnistä tai seurakunnan yhteisomistus näyttäytyvät minulle ensisijaisesti mahdollisuuksina ja viesteinä siitä, ettei hyvän tekemisellä ole rajaa.
Kirjoitin tänne tietääkseni, miten muut kristityt ajattelevat näistä asioista. Oletan, että Fratresin sanoittama luterilainen Raamatuntulkinta vallitsee. En kuitenkaan itse allekirjoita sitä, vaikka luterilainen olenkin. Ehkä voisin avata tänne Bonhoefferin kritiikkiä luterilaista halpaa armoa vastaan, missä Jeesuksen sana (esim. “myykää”) kääntyy jopa päinvastaiseksi (“älkää nyt tyhmät mitään myykö, enhän minä sitä tarkoittanut!”).
Opeta sinä TV2 vanhempana veljenä minua, miten uskoa siteeraamiani jakeita.
Mihinkään ahdistuksen vaatimuksiin ei kannata uskoa, niille löytyvät omat sisäiset syyt, ei niinkään Jumalan sana. Kuten kerroin, olen nuorena ja vähän myöhemminkin joutunut näitä miettimään. Jos jokin aiheuttaa ahdistusta, niin ehkä korkeintaan laki ja nimenomaan sen oma sisäinen ahdistusta aiheuttava vaatimus. Siihen löytyy kuitenkin lääke.
Paavali sanoo, että mitä hyödyttäisi, jos antaisi kaiken tai vaikka itsensä poltettavaksi ilman oikeanlaista mieltä eli rakkautta, siis vaikkapa ahdistuneen omantunnon vaatimusten takia, ahdistuksen, joka voi kummuta mistä tahansa ihmisen sisäisistä syistä. Pakolla ei siis kukaan voi tehdä hyvää. Eikä pidä.
”Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.”
1. Korinttilaiskirje 13:3 FB38