Pidän lähtökohtiasi täysin onttoina ja esimerkkejäsi huonoina ja epäkelpoina asian punnitsemiseen. Itse kirjoitat ensimmäisestä, kuinka niissä päätöksiä olisi tehty “liian kiivaassa tunnetilassa, vihassa”, mikä on synti. Viimeiseen kappaleeseen vastaan, että se, että kuolemantuomio on periaatteessa eli periaatteellisesti sallittu ei vielä tarkoita, että se on välttämättä pantava täytäntöön. Tuossa Japanin tilanteessa niin ei tapahtunut; jos mies oli tosiaan syytön, niin hyvä. Pekurisen tapauksesta en tiedä paljon, tai selvä on, että hänen aatteensa on täysin epäkoherentti (sen perusteella, mitä siitä kirjoitetaan), joka tapauksessa enemmän välitän henkensä taisteluissa menettäneistä ja niissä uhrautuneista.
Sinulla on tässä keskustelussa kaksi suurta lähtökohdissa: 1) et tee erottelua periaatteen ja käytännön (joka voi olla vaihteleva) välillä, 2) et tee eroa yksityisen ja yleisen tai julkisen välillä.
Eli sinulla sankarius menee vaikkapa marttyyriuden edelle? Vai onko marttyyrius kristillisenä sitten poikkeus, joka voidaan sallia ja siinä miekkaan tarttuminen ja siihen mahdollisesti hukkuminen ymmärrettävä syy jättää taistelematta ja siinä uhrautumatta?
Entä kristillinen pasifismi? Onko se yhtä epäkoherenttia kuin Pekurisen pasifismi?
Keskustelufoorumilla on kaikilla oikeus vastata kenelle tahansa mistä tahansa aiheesta tai vaikka luoda uusi aihe.
Kaikilla on kuitenkin oikeus olla vastaamatta ja jatkamatta keskustelua.
Tämä olisi moderointiketjun aihe.
Kiinnostaa mitä mieltä muut ovat, mutta minusta on niin, että jos foorumille luon nimimerkin ja osallistuu keskusteluun, ei voi kieltää joitakin nimimerkkejä kommentoimasta omia viestejään.
Olen kysynyt vain sinun aikaisemmin kirjoittamasi pohjalta, joten aiheen ulkopuolelle ovat siis vieneet omat sanasi ei niistä kysyminen tai niihin kommentoiminen. Mutta en vaivaa sinua enää näillä ongelmilla.
Sama kritiikki pätee kaikkeen oikeuden- ja vallankäyttöön. Eli kyseessä ei ole jokin ratkaiseva argumentti vaan vain tärkeä näkökulma, joka tulee huomioida kun (ei jos vaan kun) oikeutta ja valtaa käytetään.
On siinä se ero, että kuolemanrangaistus on lopullinen. Ja kun on selvästi havaittu, että varmasti vilpittömästi oikein lakia tulkitsemaan pyrkivissäkin oikeuslaitoksissa esim syytetyn etninen tausta on vaikuttanut kuolemanrangaistuksen langettamiseen, ja myös useissa tilanteissa, missä jälkikäteen ihminen on todettu syyttömäksi, pitäisi minusta ihmisen pyrkiä välttämään lopullisia ratkaisuja.
Ja ihmisen voisi minusta sulkea pois pysyvämminkin yhteiskunnasta, kuin mitä Suomessa tehdään. Ei minusta kuolemanrangaistus ole ainoa tapa suojella muuta yhteiskuntaa.
Sota ja hätävarjelu ovat eri asia kuin kuolemanrangaistus. Puolustussodassa ja hätävarjelussa pyritään pysäyttämään hyökkäys. Sillä voimalla, mitä on pakko, jotta tilanne saadaan pysähtymään. Kun taas rangaistusta säädetään, tilanne on jo ohi. Ei sotavankejakaan saa tappaa.
Yllättäen on lopullinen, juu. Silti mahdollinen tuomarien ei-neutraalius ei ole ratkaiseva argumentti, sillä riittävän selkeillä periaatteilla toimiva oikeus voi ihan ongelmitta olla “värisokea”. Eivätkä läheskään kaikki tapaukset ole sellaisia, joissa syyllisyys tai syyttömyys pitäisi ratkaista kuten elokuvissa, kaikenlaisten suht epävarmojen todisteiden perusteella.
Eihän kuolemanrangaistus kristillisessä mielessä ole mikään lopullinen rangaistus. Siinä mielessä kyllä, että se - kuten tuossa katekismuksessa sanotaankin - poistaa mahdollisuuden katumukseen ja tekojen mahdolliseen maalliseen hyvittämiseen. Se ei kuitenkaan ole viimeinen tuomio.
Tuomas Akvinolainen perusteli kuolemanrangaistuksen armollisuutta sillä, että kuolemaantuomitulla on mahdollisuus sovittaa itsensä Jumalan kanssa ja saada sakramentit ja että tässä suhteessa murhaaja saa mahdollisuuden, jota hän ei antanut omalle uhrilleen. Tuomas arveli, että jos joku ei ole halukas luopumaan pahasta, vaikka tietäisi kuoleman olevan käsillä, hän ei varmaan tekisi sitä koskaan kuitenkaan.
Tuomas antoi kuolemanrangaistuksen hyväksymiselle merkityksen myös sovitustekona, joka vähentää rikollisen vastuuta kiirastulessa.
Kristillisessä mielessä ajatus saattaa toimia kun viimehetken mahdollisuus annetaan. Mutta mitä jos totuus onkin joku toinen? Hän jää ennenaikaisen kuolemansa johdosta kenties vaille muita paratiisipaikkoja, valaistumista, Jehowan tai mormonien tms tms viimeistä parempaa kohtaloa koska ei ehdi tehdä sitä mitä kenties olisi täydessä elämässään ehtinyt noiden totuuden ymmärtääkseen. Eikä se kuolemantuomiohetken katumus ole välttämättä aitoa vaan shokkitilassa tehtyä.
Minusta ajattelussasi voi nähdä tiettyä ylemmyyttä. Nimittäin että väliäkös tuolla kunhan minulla on asia kunnossa. Kuolemantuomio on aina poliittisen tahdon ilmaus. Jos esivallan asenne muuttuu niin on vaikea nähdä että se on aina yhtä oikeassa oleva. Mitä jos jossakin vaiheessa omat näkemykset muuttuvatkin laittomiksi ja jopa kuolemalla rangaistaviksi? Sellainen näkemys voi olla vaikkapa uskonnollinen tai poliittinen. Niin on käynyt. Onko silloinkin esivalta oikeassa ja kuolema oikea?
Itse kyllä vastustan kuolemantuomiota ja olen aina vastustanut. Ongelmallista on onko se aina ja kaikissa tilanteissa väärin ja murhaan rinnastettava. Eli onko se olemuksellista ja ehdotonta pahuutta itsessään. Itse en uskaltaisi väittää niin olevan.
No jos suot että tällä kertaa vastaan sinulle, niin siksi voin kuvitella niin, koska Raamatussa sanotaan, että ei ole esivaltaa muutoin kun Jumalalta. Esivallan tahtoon siis tulee alistua. Mutta esivalta voi muuttua. Se voi olla välillä täysin toisten käsissä kuin taas hetken päästä. Esivallan sana on siis riippuvainen vallassa olevasta tahosta.
Tämä liittyy aiheeseen. Ei esivalta aina tee oikein. Moista ei opeta ei kristinusko eikä Raamattu. Tästä käyvät esimerkkinä vaikkapa profeettojen kirjoitukset ja Israelin kuninkaiden historia.
Eli siis roomalaiskirjeen luvun 13 alku on väärin ilmaistua? : 1. Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.
2. Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.
3. Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen;
Ihan oikein on Pyhä Paavali asiansa ilmaissut. Sinä vain luet kaiken omasta kapeasta näkökulmastasi, joka etsii näennäisiä ristiriitoja eikä pyri ymmärtämään kokonaisuuksia. Tämä menee nyt taas heti ohi aiheen, joten voit ottaa tehtäväksesi vaikka pohtia Jeesuksen teloitusta ja sitä kautta yrittää laajentaa ymmärrystä asiasta.
Tuomarin sanotaan jakavan oikeutta silloinkin, kun hän ratkaisee väärin. Tällöin viitataan siihen, mitä tuomarin virkansa vuoksi pitäisi tehdä, eikä siihen, mitä hän tosiasiassa tekee.
Minusta olisi ollut korrektia kuitenkin selittää miten minä luen tuon kohdan väärin. Nyt jäi sellainen kuva että et sitä osannut sanoa, mutta tiesit että minä joka tapauksessa olin väärässä koska muuten sinä olisit ollut väärässä. Mielestäni näennäisien ristiriitojen näkeminen, kapea näkökulma tai kokonaisuuksien ymmärtämättömyys mainintana ei kerro mitään siitä että miten tuo asia tulisi siis lukea oikein niin että Paavalin sanat siihen sopisivat. Sen tiesin edeltä että olen väärässä ja harhassa. Aina ja iankaikkisesti.