Katolisen kirkon opetus kuolemanrangaistuksesta on seuraavanlainen:
KKK 2267. "Kirkon perinteinen opetus – edellyttäen, että syyllisen henkilöllisyys ja vastuullisuus on täysin selvitetty – ei sulje pois turvautumista kuolemantuomioon, jos se on ainoa keino suojella tehokkaasti ihmiselämää laittomalta hyökkäjältä. Kuitenkin jos muut keinot riittävät puolustamaan ja suojelemaan ihmisten turvallisuutta, julkisen vallan tulee käyttää vain näitä keinoja, koska ne vastaavat paremmin yhteisen hyvän konkreettisia edellytyksiä ja ihmispersoonan arvokkuutta.
Seurauksena niistä mahdollisuuksista, joita valtiolla nykyään on estää tehokkaasti rikoksia, saattamalla rikoksen tehnyt kyvyttömäksi aiheuttamaan vaaraa – ottamatta tältä lopullisesti pois mahdollisuutta sovittaa rikoksensa – , ne tapaukset, joissa syyllisen teloittaminen on ehdoton välttämättömyys, ovat tosiasiallisesti ”hyvin harvinaisia tai käytännöllisesti katsoen niitä ei ole”.
Aikaisemmin kirkko on - aikansa yhteiskunnan mukaisesti - hyväksynyt kuolemanrangaistuksen laajemman käytön ja keskiaikana oli tyypillistä, että yhteisön hengellisen hyvän suojaamiseksi valtio teloitti kirkon ekskommunikoimia henkilöitä esim. harhaoppisuuden takia.
Tällä viikolla Venäjän ortodoksisesta kirkosta on kuulunut isä Vsevolod Tsaplinin suulla näkemys, että yhteiskunnalla on oikeus tuhota ne, jotka sen ansaitsevat olemalla esim. yhteiskunnan vihollisia, ja että näiden henkilöiden määrittely kuuluu vallanpitäjille.
Luterilainen kirkko Suomessa tuskin kannattaa tällä hetkellä kuolemanrangaistusta missään mielessä, mutta sekin on aikaisemmin hyväksynyt valtiovallan toimet, kun tämä on teloittanut mm. eläimiinsekaantujia. Luterilaisuuden alkuaikoina myös noitien teloittaminen oli erityisen yleistä luterilaisilla alueilla, jos sitä toki tapahtui myös katolisen kirkon piirissä olevilla seuduilla.
Isä Vsevolod Tsaplin puhuu omiaan. Useimmat ortodoksit vastustavat kuolemanrangaistusta, mutta ortodoksisella kirkolla tuskin on siihen mitään kantaa. Kuolemanrangaistus on paljon helpompi rangaistus kuin elinikäinen vankeus/ pakkotyö. Miksi terrorisitien ja murhamiesten pitäisi päästä helpolla?
Kuolemanrangaistuksella on oma paikkansa tietyissä yhteiskunnallisesti äärimmäisen kärjistyneissä oloissa. Mutta sellaiset olot eivät ole edes etäisessä näköpiirissä sen enempää Euroopassa, Amerikassa kuin Venäjälläkään. USA:n kuuluminen Kiinan ja jonkun Jemenin kaltaisten maiden kastiin tässä kuolemantuomioasiassa on heidän ehkä pahin häpeätahransa.
Länsimaisissa oikeuskäytännössä oikeudellisilla sanktioilla on useita eri päämääriä. Sokea kosto ei tietenkään niiden joukkoon kuulu, mutta kuolemantuomiota ajatellen mielenkiintoisin niistä on sanktion estävyysvaikutus. Kuten arvattaneen tällä tarkoitetaan rangaistuksen tehoa rikoksien ehkäisyä ajatellen.
Estävyyttä puolestaan on kahta lajia. Puhutaan yleisestävyydestä ja erityisestävyydestä. Ensin mainittu tarkoittaa sanktion toimimista yleisenä pelotteena, siis esimerkin oletettuna tehona ulkopuolisiin. Kuolemantuomiolla ei ole todellista yleisestävää vaikutusta tai jos onkin niin se on hyvin lyhytkestoinen. Tämä on moneen kertaan vakuuttavasti todistettu. Toisin on jossain määrin sen erityisestävän vaikutuksen kanssa. Erityisestävyys eli sanktion vaikutus itse rangaistavaan on tietysti eri juttu. Kuolemantuomion kärsineiden rikollisten rikoksenuusimisprosentti on puhdas nolla, mutta yhtä korkeaan tehokkuuteen päästään käytännössä elinkautisilla vankeusrangaistuksilla.
Kuolemantuomion perustelut modernissa yhteiskunnassa eivät kokonaisuutena ajatellen kestä lähempää tarkastelua.
Ei kai ortodoksisessa kirkossa tehdä tällaisia ratkaisuja sen mukaan, mitä useimmat milloinkin kannattavat tai vastustavat? Sinun otantasi rajoittunee sitäpaitsi Suomeen, vai onko tietoa siitä, että pääosa ortodokseista Venäjällä vastustaa kategorisesti kuolemanrangaistuksia?
En voi tietää, mitä enemmistö venäläisistä tai venäläisistä ortodokseista tällä hetkellä kannattaa. Muistutan vain, että kuolemanrangaistus oli Keisari-Venäjällä hyvin harvinainen, voimassa vain sodan olosuhteissa. Rauhan aikana sen voi saada vain hallitsijan murhasta tai maanpetoksesta. Sen sijaan monissa Länsi-Euroopaan maissa esim Britanniassa ja ranskassa kuoleman rangaistuksen sai esim tavallisesta murhasta 1960-luvulle asti.
1800-luvun venäläiset kirjailijat etenkin Dostojevski, jonka Venäjän kirkko aikoo lähiaikoina julistaaa pyhäksi, vastusti kuolemanrangaistusta. Nyky-Venäjällä on haluttu palata keisarikunnan aikaisiin käytäntöihin, joten kuolemanrangaistus poistunee kokonaan, ainakin rauhanaikana.
Venäjän nykyoloissa fraasi ““yhteiskunnalla on oikeus tuhota ne, jotka sen ansaitsevat olemalla esim. yhteiskunnan vihollisia, ja että näiden henkilöiden määrittely kuuluu vallanpitäjille.”” On aika huolestuttava. Toisaalta siellä vallanpitäjät ovat tainneet harjoittaa kyseistä oikeutta enemmän tai vähemmän julkisesti jo jonkin aikaa, joten sikäli ei tilanne ole suuresti muuttunut.
Thomas Mooren kirjassa “Utopia” Moore kritisoi oman aikansa Englantia, jossa kuolemanrangaistuksen saattoi saada melkoisen vähäisin perustein. Jo varkaudesta rankaistiin ankarasti, ellei peräti kuolemalla jossain tapauksissa. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut rikollisuuteen erityisen ehkäisevästi. Syynä rikollisuuden yleisyyteen oli erityisesti köyhyys jossa iso osa kansaa eli. Suurikaan rangaistus ei toimi pelotteena, jos vaihtoehtona on nälkäkuolema.
Tämä todellakin oli asianlaita, vaikka epäilenkin, että moni saattaa siitä yllättyä. Teloitukset olivat äärimmäisen harvinaisia vanhalla Venäjällä. 1900-luvun alussa tosin oli piikki kuolemantuomioiden määrässä, kun sisäministeri Pyotr Stolypinin kaudella hirtettiin 3000-5000 terroristia, eri sortin anarkisteja ja sosialisteja tietenkin. Tämä ns. “Stolypinin terrori” oli tosiasiassa vastaterroria vuosikausia jatkuneiden terrori-iskujen ja attentaattien hillitsemiseksi, ja ne toteutettiin erityisen poikkeustilalainsäädännön nojalla; aikaisemmassa viestissäni totesin, että kuolemanrangaistusta voi ajatella “tietyissä yhteiskunnallisesti äärimmäisen kärjistyneissä oloissa”; 1900-luvun alun Venäjällä tuo ehto nähdäkseni täyttyi. “Stolypinin kravatilla” (so. hirttosilmukalla) oli myös tiettyä yleisestävää tehoa, sillä vallankumouksellinen terrori laantui, mutta vain hetkeksi, kuten valitettavasti tiedämme.
Siinä, että Dostojevski vastusti kuolemanrangaistusta, ei muuten ole mitään ihmettelemistä; hänhän kuuluu niihin aniharvoihin ihmisiin, jotka ovat jääneet henkiin voidakseen kertoa muillekin, miltä teloitusryhmän edessä seisominen ja minuuttien tai sekuntien päässä tulevaisuudessa odottava väkivaltainen kuolema tuntuu. Hänhän joutui kokemaan Nikolai I:n aikana valeteloituksen, ja viime hetkellä hänen kuolemanrangaistuksensa muutettiin kymmeneksi vuodeksi pakkotyötä. Mutta tämä kaikessa hirtehisyydessään teatraalinen ja nähtävästi vain Venäjällä mahdollinen käsittely tehosi; entisestä ateistista ja nihilististä tuli palava kristitty ja yhteiskunnallisesti suoranainen änkyräkonservatiivi, joka siis ilmeisesti vastusti myös kuolemanrangaistusta. (Tosin en tätä viimeksi mainittua detaljia entuudestani tiennytkään, mutta uskon kyllä Mauriinan sanan kunnes toisin todistetaan.)
Noin ehkä teoriassa, mutta venäläinen hallinto nyt on aina noudattanut ja ollut noudattamatta lakeja milloin mitenkin. Suomen historiassakin on paljon esimerkkejä siitä, miten tsaarin sotilaat ovat tappaneet siviilejä mielin määrin ilman mitään oikeudenkäyntejä. Ei täällä turhaan puhuta isosta ja pikkuvihasta. Niissä tapahtuneen siviilien surmaamisen tulkitseminen “sodaksi” vaatisi melkoista kiemurtelua.
Varmasti Venäjällä on lait teoriassa kunnossa monessa muussakin asiassa kuten nyt vaikkapa yrittäjän suojassa, työläisten oikeuksissa, doping-säännöksissä, lehdistön vapaudessa ymv., mutta vallanpitäjät vähät välittävät toimiensa laillisuudesta näissä asioissa. Venäjä ja laillisuusperiaatetta noudattava esivalta eivät nyt vain sovi samaan lauseeseen, eivät ole koskaan sopineet. Jostain syystä suomalaisetkaan eivät tuntuneet olleen kovin tyytyväisiä tsaarin hallintoon, vaan halusivat itsenäistyä ja omaksua eurooppalaiset lait tsaarin lakien asemesta.
Minun käsitykseni mukaan vasta noin 10 vuotta ennen Suomen itsenäistymistä asiasta edes puhuttiin. Suomi itsenäistyi, koska Venäjälle tuli vallankumous ja keisari luopui kruunusta.
Suomesta poistettiin kuolemanrangaistus 1840 kieppeillä.
Sen jälkeen vietiin Siperiaan.
Keisarilla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, koska
Suomen laki oli omansa, ruotsin perua ja sitten itse
säädettyä.
Jo Vänrikki Stoolin runossa “Maaherra” tulee esille Suomen
ja Venäjän oikeuskäsityksen erilaisuus. Vaimoa ei voi
tuomita miehen rikoksesta, eikä päinvastoin. Venäjällä se on
ollut arkipäivää. Samoin taannehtiva seuraamus. Länsimaissa vieras periaate)
Yleisvaltakunnallisia lakejahan Suomi ei olisi huolinut,
siinähän koko sortokauden idea olikin…
Suomessa oli voimassa Ruotsin ns kustaviaaninen laki, jonka mukaan kuolemantuomio oli mahdollinen rangaistus 23 eri rikoksesta. Suuriruhtinaskunnan aikana kuolemanrangaistukset muutettiin vankeusrangaistuksiksi, ensin tapauskohtaisesti ja myöhemmin keisarin yleisarmahduksella. Venäjällähän ei ollut kuolemanrangaistusta. Kerrotaan, että kun Aleksanteri I luki Ruotsin lain, hän kauhistui sen ankaruutta. Vankeusrangaistuksen sai 1800-luvulla suorittaa myös kotimaassa, miehet vankilassa, naiset ns kehruuhuoneella. Vain pahimmat rikolliset tai poliittiset vangit vietiin Siperiaan. Suomen rikoslaki muutettiin lievemmäksi vasta 1880-luvulla, kun valtiopäivät olivat alkaaneet kokoontua säännöllisesti.
Runot eivät ole mitään historiallisia lähteitä tai ne kuvastavat vain kirjoittajansa ajattelua.
Venäjällä valistuksen vaikutuksesta säädettiin kaikenlaisia uudistuksia laeilla. Mutta talonpoika pysyi isäisensä omaisuutena pitkään.
Meidän ruotsalainen lakimme oli paras meille ja säilytti suomalaisten vapauden.Me emme olleet orjia emmekä tyrannin alamaisia, vaan vapaita suomalaisia, joita voitiin hallita vain suostunnan avulla.
Keskustelu koskee kuolemanrangaistusta eikä sitä millaiset lait ovat hyväksi millekin kansalle.
Kuolemanrangaistusta suosittiin ennen vanhaan siksi, ettei vankilalaitosta ollut ennen 1800-lukua, vain vankikoppeja tai kuoppia, joissa vangitut odottivat oikeudenkäyntiä. Rangaistukset olivat joko sakkorangaistuksia tai ruumiinrangaistuksia esim ruoskimista tai kaakinpuussa seisottamista tai aivan yleisesti kuolemanrangaistuksia. Kuolemanrangaistuksia ei kuitenkaan aina pantu täytäntöön. Vanhassa Ruotsin valtakunnassakin siitä saattoi vapautua, jos maksoi isot sakot. Kuolemanrangaistuksen saattoi saada esim erilaisista siveysrikoksista. Ruotsissa ei kuitenkaan ollut Euroopan ankarin rikoslaki. Esim Britanniassa oli vielä ankarampi. Protestanttisiissa maissa oli ankarat rikoslait, katolisissa maissa lievemmät.
Ihmettelen kovasti, että katolinen kirkko sallii kuolemanrangaistuksen. Kuolemanrangaistusta ei voi peruuttaa. Minusta se on riittävä syy vastustaa kuolemanrangaistusta.
Eikös Maxin lainaama teksti katolisen kirkon opetuksesta ollut hyvin nihkeä kuolemanrangaistukselle? Sitä vastustettiin, ei suositeltu. Se, että jätettiin vielä teoreettinen mahdollisuus, ei ole kovin kummoinen hyväksynnän osoitus. Oletan sen tarkoittavan esim. oloja, joissa vaihtoehtoina ovat murhaajan päästäminen irralleen, jatkamaan toimiaan, tai teloittaminen. Mutta silti ne tapaukset, joissa syyllisen teloittaminen on ehdoton välttämättömyys, ovat tosiasiallisesti hyvin harvinaisia tai käytännöllisesti katsoen niitä ei ole.
Vai ovatko ortodoksikirkot virallisesti tuominneet kuolemanrangaistuksen vahvemmin ja selkeämmin?
En tosiaankaan tiedä. Ortodoksinen kirkko ( tai ortodoksiset paikalliskirkot) ei ole mikään lausuntoautomaatti, joka yleensäkään antaisi lausuntoja yhteiskunnallisista asioista. Minusta kristillisestä uskosta nousee, ettei kenelläkään ole oikeutta ottaa toiselta elämää pois. Valtionkin suorittama murha on murha.
Ahaa. Kritisoit siis katolisen kirkon näkemystä oman ajattelusi pohjalta, et ortodoksisen opetuksen? Etkä kykene kuvittelemaan minkäänlaista tilannetta, jossa jonkun teloittaminen olisi paras vaihtoehto? Mikään yhteisö ei siis voisi minkäänlaisessa poikkeustilanteessakaan joutua sellaiseen tilanteeseen?
Mitä tulee tuohon “lausuntoautomaattiargumenttiin”, näin merkittävässä asiassa se näyttää lähinnä väistelyltä. Ehkä yksimielisyyttä vain ei ole, ja siksi ei kantaakaan? Tai voi tosiaan olla, että kirkot ovat ottaneet kantaa, mutta sinulla ei ole siitä aavistustakaan. Joka tapauksessa arvostelet siis katolisen kirkon (sinänsä varsin kuolemanrangaistuskielteistä) kantaa yksityishenkilönä, etkä tiedä, tukeeko oma kirkkosi tätä ajatteluasi.
Yksityishenkilöinähän täällä kirjoitellaan. Minuun on Dostojevski vaikuttanut tässä asiassa voimakkaimmin. Ihmettelen vain, miksi katolilaiset vastustavat voimakkaasti aborttia, mutta sallivat kuolemanrangaistuksen joissakin tapauksissa. Se on minusta jotensakin ristiriitaista. Joko ihmiselämä on loukkaamaton tai sitten ei.
Katolinen kirkko sallii myös P. Augustinuksen kirjoitusten perusteella ns oikeutetun sodan. Minusta sodan aloittaminen ei voi koskaan olla oikeutettua. Bysantissa sodasta palaavat sotilaat ekskommunikoitiin joksikin aikaa, koska he isänmaata puolustaessaan olivat saattaneet surmata ihmisiä.
Ortodoksinen ajattelu ei kaikkialla ole ihan yhteneväistä, koska Keisari-Venäjällä ortodoksinen kirkko oli luterilaistyyppinen valtiokirkko ja sellaista taidetaan taas puuhata nyky Venäjälläkin. Valtiokirkollisuus merkitsee aina kompromisseja tällaisissa asioissa. Muistaakseni Luther sanoi, että pyövelin virka oli aivan kunniallinen virka, jota sitäkin voi hoitaa Jumalan kunniaksi.
Toki. Silti lähes kaikki, vissiin sinäkin, joskus kertovat mitä oma kirkko opettaa. Sen julkituominen ei tietenkään ole itse kirkon ääneksi ryhtymistä tai opetusvirkaan astumista.
Mutta varmistan: Mikään poikkeustilanne ei siis saisi sinua edes sietämään kuolemantuomiota? Mikään yhteiskunta tai yhteisö ei koskaan ole ollut eikä tule olemaan sellaisessa tilanteessa, jossa kuolemanrangaistus olisi pienempi paha kuin muut käytettävissä olevat vaihtoehdot - näinkö?
