Milano on ambrosiaanisen riituksen koti. Pyhän Ambrosiuksen perintöä. Sitä on luultavimmin toimitettu Milanoa laajemmalla alueella nyk. Pohjois-Italiassa ja myös Alppien pohjoisella puolella. Nykyään alueen pääasiallinen riitus on tavallinen, nykyaikaistettu, roomalainen riitus jonka valta-asema vahvistettiin jo Trentossa. Ambrosiaaninen riitus on kuitenkin eniten ja laajimmin käytössä oleva historiallinen riitus.
Euroopan historiallisista riituksista jotenkuten pidetään hengissä, roomalaisen (!) ja milanolaisen lisäksi, gallialaista, mozarabialaista, Sarumia, ja germaaniheimojen alueen tyyppiä joka periytyy messukirjoista jotka ovat lähtöisin Kölnistä, Utrechtista ja Liegestä.
Eli kullakin eurooppalaisella kulttuurialueella oli omat messutapansa. Myös Skandinaviasta ja Suomen Turusta on tallessa historiallisia messukirjoja.
Itse en pidä Trenton päätöksistä yhdenmukaistaa messukäytännöt. On ironista että nyt monet pitävät tridentiinistä ns. alkuperäisenä kun se kuitenkin siirsi lännen käytäntöjä kauemmas jakamattoman kirkon perinnöstä. Trentoa ennen esim. litanioiden kuuluminen messuun oli yhtenäisempää itäisiin tapoihin nähden.
Tarkkaan ottaen, roomalainen historiallinen riitus ei ole sama kuin VII vahvistama ‘yleislatinalainen’ muoto, eikä edes sama kuin tridentiininen muoto. Rooman oma riitus voidaan erottaa omaksi historialliseksi riituksekseen.
Kaiken kaikkiaan en pidä Trenton kirkolliskokouksessa aloitetusta Euroopassa tapahtuneesta messun väkisin muotittamisesta.
Nykyinen tapa toimittaa messut aina sanasta sanaan samalla tavalla ei edistä kirkon elävyyttä.
Eivätkö meidän nykyiset piispamme ole yhtä kompetentteja kuin ennen vanhaan jotta kykenisivät hieman improvisoimaan ja tuomaan henkilökohtaista loppusilausta rukousten runkoihin vai onko kirkkomummojen ja muiden maallikkokriitikoiden valta kasvanut liian suureksi.