Mutta eikös Roomassa ole vieläkin oma riituksensa samoin kuin Milanossa? Vai muuttiko Vatikaani II tämän?
Kuinka paljon katolisen kirkon eri riitukset eroavat toisistaan? Jos katolilainen menee vierailemaan toisen riituksen messuun matkaillessaan maailmalla, onko hän muutenkin pihalla kuin käytetyn kielen osalta?
Näyttää olevan melkoinen määrä näitä Rooman yhteyteen palanneita ja muita kansallisia ja historiallisia käytäntöjä.
Tarkoitin ns. latinalaista, “normaalia” riitusta/ messukaavaa, joka on yleisessä käytössä.Milanosta en tiedä. Jonkun hataran muistikuvan mukaan siellä olisi jopa oma patriarkka.
Siihen aikaan (70-80-lukujen vaihde) kun itse olin vielä peruskoulussa kreikkalaiskatolisuus oli synonyymi ortodokseille. Koska lie termi muutettu.
" Kirkon virallinen nimi on: Idän ortodoksinen katolinen ja apostolinen kirkko. Idän, koska paratiisi sijaitsi idässä."
( Tito Colliander: Kreikkalais-ortodoksinen usko ja elämännäkemys s.5. Helsinki 1962. )
Milano on ambrosiaanisen riituksen koti. Pyhän Ambrosiuksen perintöä. Sitä on luultavimmin toimitettu Milanoa laajemmalla alueella nyk. Pohjois-Italiassa ja myös Alppien pohjoisella puolella. Nykyään alueen pääasiallinen riitus on tavallinen, nykyaikaistettu, roomalainen riitus jonka valta-asema vahvistettiin jo Trentossa. Ambrosiaaninen riitus on kuitenkin eniten ja laajimmin käytössä oleva historiallinen riitus.
Euroopan historiallisista riituksista jotenkuten pidetään hengissä, roomalaisen (!) ja milanolaisen lisäksi, gallialaista, mozarabialaista, Sarumia, ja germaaniheimojen alueen tyyppiä joka periytyy messukirjoista jotka ovat lähtöisin Kölnistä, Utrechtista ja Liegestä.
Eli kullakin eurooppalaisella kulttuurialueella oli omat messutapansa. Myös Skandinaviasta ja Suomen Turusta on tallessa historiallisia messukirjoja.
Itse en pidä Trenton päätöksistä yhdenmukaistaa messukäytännöt. On ironista että nyt monet pitävät tridentiinistä ns. alkuperäisenä kun se kuitenkin siirsi lännen käytäntöjä kauemmas jakamattoman kirkon perinnöstä. Trentoa ennen esim. litanioiden kuuluminen messuun oli yhtenäisempää itäisiin tapoihin nähden.
Tarkkaan ottaen, roomalainen historiallinen riitus ei ole sama kuin VII vahvistama ‘yleislatinalainen’ muoto, eikä edes sama kuin tridentiininen muoto. Rooman oma riitus voidaan erottaa omaksi historialliseksi riituksekseen.
Kaiken kaikkiaan en pidä Trenton kirkolliskokouksessa aloitetusta Euroopassa tapahtuneesta messun väkisin muotittamisesta.
Nykyinen tapa toimittaa messut aina sanasta sanaan samalla tavalla ei edistä kirkon elävyyttä.
Eivätkö meidän nykyiset piispamme ole yhtä kompetentteja kuin ennen vanhaan jotta kykenisivät hieman improvisoimaan ja tuomaan henkilökohtaista loppusilausta rukousten runkoihin vai onko kirkkomummojen ja muiden maallikkokriitikoiden valta kasvanut liian suureksi.
2 tykkäystä
Milano on historiallinen metropoliittakunta jonka merkitys on aina ollut suuri.
Jossakin luki, että ortodoksikirkko on enemmän kulttuuria ja perinnettä ja mystiikkaa kuin lännen tapaan teologiaa. Ja että se on enemmän uskontoa ja joukkoliikettä kuin henkilökohtaista uskoa. Mutta kun katselen jatkuvasti ristinmerkkejä tekeviä seurakuntalaisia, minulle tulee sellainen kuva, että usko on heille hyvinkin henkilökohtaista.
Jossakin myös luki että ortodoksikirkko keskittyy nimenomaan ylösnousemuksen ympärille. Siinä on hienoinen ero läntisiin kirkkoihin, joissa ristin tapahtuma on keskiössä.
Jäin miettimään, kehottaako ortodoksikirkko jäseniään levittämään ilosanomaa, vai riittääkö siihen tehtävään kirkon olemassaolo ja jumalanpalvelusmenot… Ja harrastaako ortodoksi henkilökohtaista yhteydenpitoa eli rukousta tuon ristinmerkin ja tiettyjen tuttujen (ihan hyvien) rukouslitannioiden lisäksi… Ja kuinka ortodoksikirkossa suhtaudutaan kielilläpuhumiseen - esiintyykö siellä ylipäätään kyseistä armolahjaa… Ja pidetäänkö siellä lainkaan opetuspuheita vai keskittyykö kaikki liturgiaan…
Tämä ei pidä paikkansa maissa joissa katolinen perinne on saanut alkunsa 1.-3. vuosisadalla ja perinne on elävä. Itse olen ja tulen aina olemaan Iberian niemimaan kirkon kasvatti, mozarabialaisesta riituksesta kasvaneen liturgisen perinnön ja elävän mystiikan kasvatti.
Teologisoinnin ongelmaa lienee maissa joissa on paljon eri tunnustuskuntia ja käännynnäisyys on yleistä.
Tämäkään ei oikein pidä paikkaansa kuin korkeintaan hyvin yleisesti ottaen.
Perinteisissä katolisissa maissa on kyllä jopa liiallisuuksiin menevää kärsimysmystiikkaa, mutta sitä kauhistellessa ihmisillä menee yleensä ohi että mitä suurempi kärsimyspaatos, sitä suurempi ylösnousemuksen ilo. Kyllä ylösnousemus on edelleen lännen katolisen kirkon ykköstapahtuma, pitkäperjantai on vain kerran vuodessa kun taas ylösnousemusta juhlitaan ihan nimeltä mainiten joka sunnuntai.
2 tykkäystä
Tuntemani ortodoksit pitävät ilosanomaa esillä arjen tilanteissa enemmän kuin tuntemani luterilaiset, mutta keskittyvät harmittavan paljon ilosanoman sovittuihin, yhteisiin ulkoisiin merkkeihin, kuten paastoon.
Uskoisin että ortodoksit rukoilevat paljon, mutta joillekin voi olla vaikeaa rukoilla omin sanoin. Hiljainen, sanaton rukous ja valmiit rukoukset tuntuvat olevan enemmän ‘muodissa’.
Veikkaan että joku ortodoksi kyllä puhuu kielillä mutta tämäntyyppiset erikoisemmat armolahjat on ollut tapana pitää oman rukouskammion sisällä. Luultavasti tähän käytäntöön on päädytty siksi etteivät julkiset kokoukset menisi “hihhuloinniksi” ja homma lähtisi käsistä.
Opetuspuheita pidetään paljon. Saarnan lisäksi on kaikenlaista happeningia mm. seurakunnan tiloissa, luostareissa ja opistoissa, ja nykyään erilaisilla somekanavilla on ihan virallisen papiston opetusta monipuolisesti. Opetuspuheita pitävät pappien lisäksi munkit ja nunnat, igumenit ja igumeniat ja joskus ihan tavan maallikot.
Isäni siis oli ortodoksi, eikä uskoontulonsa jälkeen oikein mistään muusta puhunutkaan.
3 tykkäystä
Ainakin Ukrainan kreikkalaiskatoliset kirkon menot ovat ihan oma maailmansa. Koska pyhä liturgia toimitetaan P. Johannes Krysostomoksen kaavan mukaan, ortodoksi on niissä kuin kotonaan, mutta roomalaiskatolinen ihan pihalla - ellei Krysostomosta tunne.
Kävin aikoinaan liturgiassa Lontoon ukrainalaisessa katedraalissa “latinalaisen” kaverin kanssa. Hänen oli alkuun vaikea uskoa, että olemme katolisessa kirkossa!
3 tykkäystä
Näinhän se on.
@tortoise lle vastauksena latinalaisten riitusten eroihin (Latinalainen riitus=kaikkien latinan kieltä käyttävien kirkkojen eri riitukset, ei siis roomalainen paikallinen riitus. Tässä meidän keskustelussa menevät iloisesti sekaisin sanat ritus ja usum, pahoitteluni siitä):
Jos latinaa osaa niin nämä ovat helpommin lähestyttäviä eri taustoista tuleville ihmisille koska läntiset latinalaiset messukirjat muistuttavat enemmän toisiaan kuin itäisiä liturgioita.
Eroja kuitenkin on, siinä miten pappi toimii alttarilla ja mihin rukouksiin ja litanoihin seurakunta osallistuu. Tosin, latinankielisten riitusten historialliset messukirjat eivät anna eksplisiittistä ohjeistusta siihen mitä kirkkokansa tekee, joten se puoli on arvailua niiden riitusten kohdalla joissa elävä perinne on katkennut.
Latinalainen riitus on kokonaisuudessaan yksi riitus. Sen paikalliset muodot ovat latinalaisen riituksen paikallisia usumeja eli käyttötapoja. Puheessa kuitenkin monilla kielillä puhutaan paikallisista riituksista.
1 tykkäys
Riippuu mitä tarkoitetaan ilosanoman levittämisellä. Esim. järjestelmällinen katuevankeliointi käsittääkseni edellyttäisi jonkinlaista piispallista siunausta tai siihen sopivaa asemaa samoin kuin varsinainen jumaluusopin julistaminen, mutta sen sijaan laupeuden teot, surevien lohduttaminen, ts. evankeliumi käytännössä on jotain, johon kaikki ovat kutsutut.
Riippuu ortodoksista. Periaatteessa yhteisen rukouksen lisäksi on oma yksityinen rukoussääntö (ikään kuin päivittäinen minimi). Kirkon rukoukset ovat hyviksi todetut, siksi niitä suositellaan käytettäväksi. Rippi-isä saattaa myös kannustaa omasanaiseen rukoukseen, mutta kuitenkin pakottamatta.
Kielilläpuhumisen armolahjaa esiintyy. Olen itse kuullut eräästä tapauksesta, jossa mitään “yhteistä kieltä osaamattomat” kävivät pitkän keskustelun.
Liturgiassa on yleensä opetuspuhe keskivaiheilla; joskus voi olla lopussakin. Kaikki yhteiset jumalanpalvelukset eivät ole liturgioita. Sen lisäksi ovat ehtoo- ja aamupalvelukset, vigiliat ja hetket joissa veisataan ja luetaan psalmeja sekä uudempia hengellisiä veisuja.
[Muokk…] Unohtui mainita, että muiden yhteisten jumalanpalvelusten joukkoon kuuluvat myös ehtoonjälkeiset palvelukset ja puoliyöpalvelukset, akatistokset, panihidat, molebenit, tavallaan myös ristisaatot.
4 tykkäystä
Tuossa sait hyviä vastauksia. Ortodoksit eroavat huomattavasti protestantien evankelioimiskäytänteistä. Meillä on rauhallista, ei paniikkia evankelioda, jakaa traktaatteja, katuevakelioida, järjestää se löyty kamppanijoita, ylistysiltoja, rukouspiirejä ei ole, raamattupiirit harvinaisia. Kovin on rauhallista, kaikki turha sälä on riisuttu. Ei ole virsilaulu iltoja, ei systemaattisia Raamattuluentoja, maallikot eivät yleensä opeta, sen sijaan korostetaan kirkon paimenvirkaa. Maallikot eivät julista synninpäästöä, kuten vaikka luterilaisuudessa. Lähetystyökin on melkein salaista touhua. Täällä on hyvä olla. Tässä nyt muutamia näkökulmia😇
En ole katolilainen, mutta voin vilkaista. Joku vuosi takaperin kävin Milanon riitin messussa, mutta eipä sitä ulkopuolinen maallikko huomannut hirveästi mistään. En tosin muista, oliko traditionaalinen vai jonkinlainen novus ordosoitu versio.
Sympaattista kuitenkin, että paikallistraditiot ovat edelleen hengissä. Hämmennyin joku tovi sitten kirkkolaulusta, kun se kuulosti summa summarum ortodoksiselta kirkkomusiikilta.
Ok kiitos @Plautilla ja @nevalainen ja @Leijona hyvistä selvityksistä. Itse odotan innolla juurikin ortodoksisen pääsiäisen juhlamenoja. Kuinka valtava riemu minunkin sisälläni syntyy tästä troparista, ja se ilo todellakin koskee myös muita kuin ortodoksikirkon jäseniä, lämmin kiitos ortodokseille tästä:
2 tykkäystä
No ei sitä julista papitkaan.
Matt 10:20: “Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä.”
Ja surkeaa on jos ei ole luentoja Raamatusta, joka on Jumalan itsensä ilmoitus, hänen sanansa.
En usko, että tilanne on ihan kuvaamasi kaltainen. Raamattuluentoja on ihan mukava kuunella, ei niitä niin tarvita. Ortodoksit eivät nyt niin Raamattua lue.
Höpö höpö. Minun on vaikea kuvitella sellaista isää joka ei Raamatun lukuun rippilapsiaan kehottaisi.
Seurakunnassamme on toiminut raamattupiiri niin kauan kuin muistan.
4 tykkäystä
Siltäpä tuo näyttää. Ehdotan siis taas, että menään Agoran puolelle jatkamaan ja keskustellaan mistä tiedämme, että tiedämme.
2 tykkäystä