Taitaa jäädä ratkaisemattomaksi tasapeliksi tämä.
Olen nähnyt käännöksiä constructor, builder (rakentaja), mason (muurari). Näyttää olevan laajamerkityksinen, jonkun suunnittelijasta toteuttajaan kattava “tekijä”. Sana on myös “teknikko” sanan alkuperä.
Kuinka tavallista on Suomessa (ev.lut) kirkossa, että papilla on oma alba ja omat stoolat? Käyttävätkö papit yleensä omaa vai seurakunnan omistamaa messuvaatetusta?
Enpä usko että monilla omia on. Papin puku on erikseen mutta nuo vermeet löytyvät kaikista sakasteista, I think.
Ja siis messukasukka myös, ei vain albat ja stolat.
Kyllä. Samoin kivestä ja puusta kerrotaan rakennetun esim. Daavidin palatsin (2. Sam. 5).
Juuri noin. Asunnoissa katon kantavat rakenteet olivat ilmeisesti yleensä puuta, ja kantavan rakenteen päällä oli sitten jotain bioperäistä, kuten vaikkapa oksia tai muita kasveja + esim. savea. Huoneistojen kokoa rajannut tekijä oli juuri kattorakenne. Kun Jeesuksen luo laskettiin ruuhkaisen talon sisälle katon läpi potilas, oltiin mahdollisesti tekemisissä aika erilaisen katon kanssa kuin nykyisten pelti- tai bitumikattojen.
Tortoise aika hyvin jo vastasikin - joka sakastista löytyvät jumalanpalvelusvaatteet, eli ei tarvitse omistaa omia. Kuitenkin aika monilla voi olla lahjaksi saatu alba tai stola. Niiden omistamisen etu on, että voi jemmata autossa esimerkiksi kotikasteita varten sopivaa settiä. Jotkut toki kastavat papin juhlapuvussa helppouden vuoksi, mutta itse en ole kertaakaan (tosin joskus pappeuden alkuvaiheessa kerran pitkän päivän lopuksi kaste oli eräällä kesämökillä enkä muistanut sakastista ottaa albaa mukaan, joten silloin piti kastaa mustissa).
Harvassa lienevät kuitenkin sellaiset harrastajat, joilla on muitakin jumalanpalvelusvaatteita omassa kaapissa. Itse omistan polyesterialban ja parin laadukkaamman stolan lisäksi 3 kpl (
) puolalaisia polyesterikasukoita niihin kuuluvien yksinkertaisten stolien lisäksi sekä laadukkaamman kuoripaidan käytettäväksi sutaanin päällä kirkollisissa toimituksissa. Mutta useimmat papit taitavat suhtautua liturgisiin vaatteisiinsa vähemmän intohimoisesti.
Itse haluan käyttää kasukkaa myös toimittaessani messua esimerkiksi laitoksissa - silloin omat (halvat) kasukat on usein se ainoa järkevä vaihtoehto.
@timo_k Korjaa, jos tämä ei pidä paikkaansa.
Luulisin, että ortodoksinen pappi ostaa pappeutensa alussa täyden jumalanpalveluspuvun (alusstikari, epitrakiili, vyö, hihat, feloni), jollaista papit käyttävät liturgiassa ja joissakin muissa palveluksissa. Hän itse ja seurakunnan muutkin papit käyttävät näitä pappien ostamia jumalanpalveluspukuja palvelusta toimittaessaan. Aikanaan pappi haudataan tässä täydessä jumalanpalveluspuvussa.
https://www.ortodoksi.net/index.php/Jumalanpalveluspuvut#Papit
(Tekstissä luvataan kuvia, mutta niitä ei ole.)
Ok, en tiennyt että monilla on oma alba tai stola.
Niitä tietenkään emme usein näe koska normaalisti papit käyttävät seurakunnan asusteita ja kotikasteilla me muut työntekijät emme kulje mukana .
Sinä taidat olla hifi-osastoa…
Minulla ei ole tarkkaa tietoa. Olen aika pitkälti samassa käsityksessä kuin sinä. Tuo jumalanpalveluspukujen ostaminen riippuu paljolti siitä, mikä on seurakunnan pukutilanne. Yleensä seurakunnissa ei ole kovin monta sarjaa liturgisia asuja. Jos uusi pappi on hieman keskikokoisesta poikkeavan kokoinen, voi olla, että seurakunnan liturgiset asut eivät hänelle sovi. Sitten hänen pitää ostaa itse kaikki. Alusstikarit ja päällysviitat pappi hankkii itse. Seurakunnissa on yleensä feloneita, epitrakiileja, vöitä ja hihoja eri liturgisissa väreissä. Harvoin käytettyjä värejä (esim. musta) yleensä puuttuu suuristakin seurakunnista. Nuoret papit saattavat saada myös jumalanpalvelusasuja eläköityneiltä papeilta. Tai kollegoilta, joilla on jäänyt tarpeettomaksi varusteita. Jumalanpalveluspukujahan on nykyään helppo tilata netistä Kreikasta, Venäjältä tmv. Se on hieman sääli, että niitä ostetaan sieltä sen sijaan, että vaalittaisiin kotimaista käsityötä.
Juu, papit haudataan täydessä jumalanpalveluspuvussa. Munkit sen sijaan haudataan viitassa. Perinteisestihän munkkia ei haudata edes arkussa, vaan viitta kääritään vain hänen ympärilleen. Suomessa taidetaan kuitenkin käyttää arkkua.
Suomessa laki säätää, että pitää haudata arkussa.
Kirkkoherra on joskus kertonut, minkä jumalanpalveluspuvun hän on itse joskus ostanut, ja että hänet haudataan aikanaan siinä puvussa.
Onko tosiaan näin myös juutalaisten keskuudessa? Olen käsittänyt että heidän tapansa on sitoa vainaja käärinliinaan ja asetetaan lankulle, ja kannetaan siinä hautaan, mutta tämä on ehkä historiaa.
Koska muutes siirryttiin käytäntöön että messu on pääsääntöisesti joka pyhä ja sanajumalanpalvelukset sen rinnalla poikkeus? Kun itse jouduin käymään kakara-aikana kirkossa, niin messu oli noin suunnilleen kerran kuussa ja siitä ilmoitettiin erikseen lehdessä. Sanajumis oli se tavanomainen käytäntö. Ja siihen aikaan pappi (jos ei ollut erillistä liturgia) riisui albansa kiivetessään saarastooliin pälättämään ja pukeutui vain mustaan virkapukuun ja lipereihin.
Mauriina on oikeassa, Suomen laki on tiukka ja meillä täytyy juutalaistenkin haudata vainajansa arkuissa. Tuo esittelemäni tapa on käytössä Israelissa.
Muistelisin että 80-luvun lopussa tai 90-luvun alkupuolella. Eli kolmisenkymmentä vuotta sitten.
Kyllä laki koskee myös juutalaisia. Heidät haudataan (meillä Suomessa) kaikki samanlaisissa yksinkertaisessa puuarkuissa. Hautauksen käytännön järjestelyistä vastaa juutalainen hautausapu. He pyrkivät hautaamaan seuraavana päivänä. Heillä on jotain järjestelyjä, että saavat hautausluvan nopeasti. Ortodoksikristityt hautaavat perinteisesti kolmantena päivänä kuolemasta. Tämä ei kuitenkaan aina meillä toteudu.
Sain Agaron kummilapsityön joulutervehdyksen, koska minulla on kummityttö Etiopiassa. Siinä on mukana Herran siunaus hepreaksi, myös sama suomeksi. Lopun olen oppinut, että Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, aamen!
Tässä versiossa loppuosa kuuluu: "Jeesus Messiaan, Herramme nimessä, aamen!
Olen havainnut että luterilaisten ja vanhempien kirkkokuntien eroavaisuus koskien näitä perinteisiä, raamatullisia ja kirkon tradition rukouksia on siinä että lause “Isän, Pohjan ja Pyhän Hengen nimeen” on vanhemmilla kirkkokunnilla yleensä rukouksen aloituslause ja jonkinlainen variaatio lauseesta “Tätä pyydämme Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme nimessä” toimii rukouksen lopetuksena.
Edellä mainittu ns Herran siunaus (“Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä…” jne ) eli ns Aaronin siunaus on vanhatestamentillinen rukous, johon tietenkään ei alunperin ole kuulunut mitään kristillisiä lisiä. Ortodoksinen kirkko ei käytä sitä, joten en tiedä varmasti kumpi lisäys on oikeampi tai vanhempi. . .
Jumalanpalvelusuudistuksen myötä messusta tuli se lähtökohtainen sunnuntain jumalanpalvelus. Käytännössä kuitenkin muutoksen toteutuminen on tapahtunut paikallisesti hyvin vaihtelevissa vaiheissa, myöhäisimmillään 2000-luvun puolivälin paikkeilla/jälkeen.
Tuo alban riisuminen saarnatuoliin mennessä kuulostaa kuitenkin aika jännältä. Sellaista en muista omasta lapsuudestani. Aikanaan arkkiforumisti sameli kertoi minulle, että 60-luvulla Suomessa oli pappeja, jotka kieltäytyivät menemästä saarnatuoliin albassa ja stolassa, koska stola oli heistä roomalaiskatolisuutta (kasukkojen käyttämiseen ei liittynyt tällaista stigmaa, niitä oli vanhastaan monessa seurakunnassa).
Vähitellen albat ja stolat kuitenkin löivät itsensä lävitse, koska jumalanpalveluksessa piti käyttää jumalanpalveluspukua jollaiseksi kyllä kaftaani luettiin, mutta papit eivät halunneet käyttää kaftaanejaan (ja ehkäpä ne olivat ennättäneet monelle jo käymään vyötärön seudulta liian pieniksi…). Seurakuntien sakasteista alkoi löytyä alboja ja stolia, mutta ei yleensä niitä mustia säkkejä joihin monessa muussa Euroopan luterilaisessa kirkossa papisto vieläkin pukeutuu. Niinpä alba ja stola löivät itsensä lävitse.
Nykyään aika hassusti kuvio on kääntynyt sellaiseksi, että monet matalakirkolliset kiertävät kasukkaa mutta pukeutuvat pelkkään albaan ja stolaan. Tuntuukohan kasukka 2000-luvulla katolisuudelta? Tai ehkäpä hikoileminen siinä yksinkertaisesti tuntuu liian raskaan ristin kantamiselta…
Korjaan itseäni hiukan. Käytännössä siirtyminen pysyvästi ainakin Helsingissä tapahtui 90-luvun lopulla. Kuitenkin jo 80-luvun lopulla alkanut Tuomasmessu - toiminta oli aina ehtoollisjumalanpalvelus, samoin läpi 90-luvun kaikki keskiviikkoiltaisin pidetyt jumalanpalvelukset olivat Helsingissä arki-illan ehtoolliskirkkoja. Näin ollen kun tuolloin kävin näissä molemmissa melko säännöllisesti, tuli samalla viikolla usein käytyä ehtoollisella kaksi kertaa viikossa. Pysyväksi käytännöksi sunnuntaiaamun jumalanpalveluksen muuttaminen messuksi tuli ilmeisesti vasta 90-luvun lopussa.
Ohessa 27.8.1998 päivätty uutinen:
Piispainkokous ehdottaa kirkolliskokoukselle annettavassa lausunnossaan sunnuntain pääjumalanpalvelusta varten selkeää ja yksinkertaista perusrunkoa. Siihen voidaan seurakunnissa lisätä paikallisväriä. Piispat toivovat jumalanpalveluksen säilyvän riittävän yhtenäisenä koko kirkossa. Jumalanpalvelusuudistus painottaa ehtoollisen merkitystä ja perusjumalanpalvelukseksi onkin noussut ehtoollisjumalanpalvelus.