Miksi jotkut papitkin puhuvat messuun liittyen että “ehtoollinen asetetaan” - tai “kun olin asettanut ehtoollisen”?
Eikö asettaja ollut Jeesus? Messussa pappi lukee asetussanat - ei aseta mitään.
Onko tuolle puhetavalle joku selitys eli onko jossain käsikirjassa mainittu, että tässä kohdassa pappi asettaa ehtoollisen?
Mikä on teologisesti oikea tapa kuvata sanoin se hetki, jolloin ehtoollisen leipä ja viini “pyhitetään” ja osoitetaan seurakunnalle kysymyksessä olevan Kristuksen ruumiin ja veren nauttimisen eli pyhän aterian?
Riippuu seurakunnan opetuksesta. Korkeakirkollisuus opettaa viran olevan pysyvän. Luterilaisen tunnustuksen mukaan siitä kyllä voidaan sekä itse erota, että siitä voidaan erottaa.
Tuosta pitäisi antaa palautetta k.o. papeille ja voisi kai vihjaista piispallekin. Raamatuntuntemushan taitaa ollakin heikentynyt jo useilla papeilla, mutta jos termitkin ovat noin hukassa, niin koulutusta täytyy lisätä aivan päivänselvissäkin asioissa.
Työtoveripapeille joskus varmaan voin heittää kysymyksen.
Minusta ei oikein vaikuta siltä, että tässä on mistään Raamatun tuntemuksen puutteesta kysymys. Hyvää se tuntemus/asenne heillä muuten vaikuttaa olevan.
Siksi tämän aiheen otin tässä otinkin esiin, kun mietin olisiko tässä joku muu selitys - että “asettaa”-termi on oikeasti jossain, tai joskus ollut, käytössä.
Konsekraatiosta papit täällä kyllä välillä puhuvat, ja siunatuista leivistä ja viinistä. Lieneekö tuo “ehtoollisen asettaminen” sitten joku kansanomainen/vanhentunut sanonta, joka huomaamattaan heiltä pullahtaa suusta.
Pappi kuitenkin toimii siinä Kristuksen persoonassa. Toisaalta kuitenkin vain siinä. Se, että pappi sitten myöhemmin sanoo itse asettaneensa ehtoollisen on tietysti vääri.
Asun pienellä paikkakunnalla itä-Suomessa ja keskustelin jonkin aikaa sitten luterilaisen rouvan kanssa, joka kokee mm. virkakysymyksen ongelmalliseksi. Paikkakunnallamme on tietenkin vain yksi luterilainen seurakunta, jonka papistoon kuuluu myös naisia. Ymmärrettävistä syistä kaupungeissa valinnan varaa olisi enemmän ja tunnustukselliset luterilaiset seurakunnatkin taitavat sijaita valtaosin eteläisessä Suomessa. Tosin LHPK:n seurakuntia taitaa löytyä kaupungeista ympäri Suomen. Mutta kysymykseen: kuinka yleensä toimivat tämän tuttavarouvani kaltaiset syrjäseuduilla asuvat ja tunnustuksellista luterilaisuutta kaipaavat henkilöt? Striimatut jumalanpalvelukset eivät varmasti riitä kaikille.
Olen samaa mieltä: striimaus on hyvä lisä, mutta ei se korvaa oikeaa seurakuntayhteyttä ja messuja joihin itse osallistutaan muun seurakunnan kanssa fyysisesti.
Ei liene tutkimustietoa siitä miten he yleensä toimivat.
Arvelen että jotkut jäävät kotiin. Surkea juttu.
Naisten pappeuteen suhtaudutaan monin tavoin.
On myös luterilaisten kesken erilaisia neuvoja.
Jos saa kuulla opetusta jonka mukaan nainen pappina aiheuttaa sen että ehtoollinen ei ole pätevä, tai sen pätevyydestä on suuri epävarmuus, on kynnys osallistua kirkon messuun monille korkea.
Jos taas konservatiivinen opettaja sanoo että pätevyys ei riipu sukupuolesta, osa naispappeuden torjujista osallistuu ehtoolliselle tämän neuvon mukaan, vaikka messun toimittaisi nainen.
Sitä tilannetta ei enää tule luterilaiselle että miesten toimittama messu olisi saatavana kuin harvoissa seurakunnissa. Jos Sley tai Lhpk ei toimi lähistöllä, joutuu harkitsemaan mikä on oikein siinä tilanteessa.
Mitä mieltä sinä olet?
Tuleeko väistää messu, jonka toimittaa nainen? Tai jossa on mukana naispappi?
En siis kysy, suositteletko omaa kirkkoasi enkä sen olemassaolon syytä.
Vaan tätä tilannetta, että joutuisi ikäänkuin pienemmän pahan periaatteen nimissä osallistumaan, kun lähistöllä ei ole miesten toimittamaa ehtoollista.
“22Pidä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä havaitsee oikeaksi. 23 Mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta. Kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.”
Tätä voi hlökohtaisesti soveltaa omiin kysymyksiinsä! Erilaisen vastauksen saa, jos kysyy toisilta ihmisiltä. Jos haluaa ehdottomasti olla kirkollinen luterilainen eikä voi mennä naisen jakamalle ehtoolliselle, niin voi loukkaamatta esittää asiansa kirkkohenkilölle ja hän voi aika usein järjestää asian ja käy vain ehtoollisella, kun miespappi vuorossa tai naapuriseurakunnassa. Monilla lut, järjestöillä on aina miespappi jakamassa ehtoollisen.
Riippuu toki syrjäseudusta ja ihmisestä, mutta usein maalla asuvat ihmiset omistavat auton ja ovat tottuneet siihen, että lähes kaikkiin “palveluihin” joutuu hetken ajelemaan. Jos sopiva kirkko löytyy vaikka 100km päästä, ei välttämättä ole ollenkaan mahdoton ajatus, että siellä kävisi ainakin silloin tällöin. Asia on toki motivaatiokysymys ja joskus rahakysymyskin. Soveltuvasta kirkkokunnasta voi myös kysellä mahdollisuutta, että pappi kävisi kotona toimittamassa messun. Sinne voisi kutsua muitakin kiinnostuneita, jos sellaisia tuntee. Joskus tällaisesta voi kehkeytyä vaikkapa kuukausittainen pienen porukan messu pienellä paikkakunnalla.
Ehkä tämä on sitten niitä harvoja seurakuntia, mutta omassa seurakunnassani menee näin: Iso seurakunta jakautuu kolmeen “lähikirkkoalueeseen” (ovat entisiä itsenäisiä seurakuntia jotka ovat yhdistyneet isommaksi kokonaisuudeksi), ja myös työntekijät on jaoteltu alueittain, joskin välillä he toimittavat messuja myös muissa seurakunnan kirkoissa. Tilanne on tällä hetkellä sellainen, että yhden lähikirkkoalueen kaikki papit ovat miehiä, eikä kukaan heistä ole ainakaan saarnojen perusteella erityisen liberaali. Kyseisessä kirkossa on siis ehkä noin 80% kerroista miespappi toimittamassa messun. Jos tuossa tilanteessa haluaisi käydä naispapittomasti paikallisseurakunnassa, niin ei joutuisi kovin usein boikotoimaan. Meillä on kyllä hyviä naispappeja myös.
Isossa kaupungissa tuo on mahdollinen tilanne, mutta harvinainen sittenkin.
Tuossa syrjäseudun rouvan keississä on ihan toiset kuviot. Enkä tosiaan usko, että kovin monella siellä on mahdollisuus ja voimia pitkiin autoreissuihin. Sama koskee tietysti niitä ikäihmisiä jotka kaupungeissa eivät kykene kuin kävelemään lähikirkkoon. Kun papisto naisistuu kirkossa koko ajan, ei todennäköisyys miespappia toivovalle lähikirkon kävijälle ole korkea.
Kysymykseni oli aika hupsusti muotoiltu (taas), koska eihän tällaisiin ongelmiin varmasti ole standardiratkaisuja. Ajatukseni oli varmaankin kysyä jonkinlaista luterilaista mutu-tuntumaa, koska käsittääkseni tällainen “ongelma” ei ole aivan tavaton.
Olet aivan oikeassa siinä, että maalla on totuttu kulkemaan niin töiden, palveluiden kuin kirkonkin perässä. Itsekin käyn usein kimppakyydillä naapurikunnissa kirkossa, koska ortodoksista tarjontaa ei jokaviikolle omalla paikkakunnalla ole. Iäkkäiden ja autottomien tilanne on toki aina hankalampi.
Järjestääkö esim SLEY tai LHPK säännöllisemmin messuja kodeissa pienille “yhteisöille” vai ovatko ne ainoastaan suurempien kaupunkien tarjontaa tai poikkeustapauksia?
Ei kodeissa.
Lhpk on siis kirkko, jolla on seurakunnat. Mutta toimii vuokratiloissa usein.
Sley on rakentanut messuyhteisöjä viime aikoina lähinnä kaupunkeihin. Se on lähetysjärjestö jolla on omia tiloja. Monet käyvät sekä Sley ssä että paikallisseurakunnassa.
Juu ymmärrän eron, mutta taas ja taaskin ilmaisen itseäni huonosti. Anteeksi! Tarkoitan Krysostomoksen kuvaamaa tapaa toimittaa messuja seurakuntalaisten kodeissa, koska lähin seurakuntakirkko on kaukana.
Käsittääkseni kotiehtoolliset eivät ole Sleyssä ainakaan käytäntönä.
Vaikka suhde kirkon piispoihin ja kirkkoherroihin on usein jännitteinen, Sley ei ymmärtääkseni halua toimia provosoivasti. Sellaista ehkä olisi kotiehtoollisten vietto. Messut ovat julkisia ja vietetään periaatteessa kirkkoherran luvalla. Evl-kirkossa ei messujen viettäminen ole siis pappien harkinnan varassa vaan ne tapahtuvat kirkoissa tai luvan saaneissa muissa toimitiloissa.
Ymmärrän, ja provosoinnin välttäminen on varmasti viisasta.
Ulkopuoliselle luterilaisen kirkon nykyinen tilanne näyttäytyy monimutkaisena ja usein vaikeasti hahmotettavana, siksi esitän tyhmiä kysymyksiä. (Kiitän kärsivällisyydestä.) Mutta sekasotkuja löytyy kyllä ihan kaikista kirkoista
