Kysy mitä vain liittyen uskontoon, kirkkoihin, seurakuntiin

Ehtoollisen harvoin viettämiseen meidän kirkossamme liittyy olennaisesti valistusaika ja rationalismi. Kumpikin tarkasteli kirkkoa pääasiassa moraalisesta ja kansaa sivistävästä näkökulmasta. Pietismi tarjosi vastavoiman, mutta oli kuitenkin aikansa lapsena tavallaan saman kolikon kääntöpuoli eikä siksi nähnyt niin suurta arvoa sakramenteilla.

Tällaisessa ilmapiirissä ehtoollisen viettäminen harveni tuntuvasti. Kirkosta tuli mustanpuhuvampi, sen liturginen elämä kaventui ja teologinen ymmärrys typistyi. Schaumanin kirkkolain hätäehtoollispykälä on tältä ajalta.

Gustaf Aulen kuvailee kirjassaan Eucharist and Sacrifice 1800-luvun lopun tuntoja Ruotsissa: ehtoolliselle osallistuivat vain harvat, koska sen koettiin olevan vain tosiuskoville. Toisaalta monet myös katsoivat että ehtoollinen oli tarkoitettu vakavasti syntiä tehneille, koska ehtoolliselle osallistuminen samaistui niin voimakkaasti rippikirkkoon osallistumiseen. Kun tähän lisää vielä ajalle ominaisen ehtoollismotiivien kaventumisen syntien anteeksiantoon, ei ole ihme ettei ehtoolliselle nähty juuri tarvetta - toteutuihan syntien anteeksianto muillakin tavoin.

Aulenin kuvaus kirkollisesta ilmapiiristä Ruotsissa vastannee melko hyvin todellisuutta myös Suomessa 1800-luvulla.

3 tykkäystä

Näin varmasti on, mutta olihan ehtoollisella käymisen harveneminen jo vanhempi ilmiö, jolle löytyy juuria jo keskiajalta. Silloin muuttuneitten ehtoollisaineitten palvonta tuli osaltaan kommunioinnin tilalle. Sinänsä oikea sakramentin pyhyyden korostus lisäsi arkuutta sitä kohtaan ja vanhempi kolmen vuosittaisin ehtoollisella käynnin minimi vähennettiin yhteen.

Pitää tunnustaa tässä tietämättömyyteni siitä, millainen käytäntö vallitsi reformaation alkuaikoina. Kuinka yleistä oli osallistuminen ehtoolliselle silloin? Tämä olisi kiinnostava tietää.

Kuulu kopti-ikoni esittää Kristusta ja pyhää Menasta, mutta mitä apotin käsiele tarkoittaa? Tunnemme sormien uskontunnustuksen: kolme sormea yhdessä tunnustaa pyhän kolminaisuuden ja kaksi sormea yhdessä Kristuksen kaksi luontoa. Menaksella on neljä sormea, joista kaksi osoittaa Kristukseen, mutta erillään. Koptilainen miafysitistinen kirkko ei tunnusta(nut) Khalkedonin päätöstä Kristuksen kahdesta luonnosta. Onko ikoni peräti hereettinen, vai kuitenkin ortodoksinen?

Vähän siinä rajoilla, liittyykö tämä uskontoon. Mistä juontaa juurensa sanonta kulkee kuin Jerusalemin suutari? En muista, onko kulkee oikea sana, mutta kuitenkin tarkoittaa kait jonkun sortin kylän kiertäjää.

Ei ikoni ole hereetttinen. Pyhän Menaksen käsi on siunausasennossa. Peukalo ei näy. Se on kuvassa käden takana painettuina nimetöntä ja pikkusormea vasten. . .

Jerusalemin suutari perustuuu keskiaikaisiin legendoihin. Suutari, jonka nimi oni Ahasverus tai Mattatias kirottiin vaeltamaan paikasta paikkaan Kristuksen toiseen tulemukseen asti, koska hän oli pilkannut kärsivää Kristusta, eräänlainen diasporajuutalaisen prototyyppi siis.

1 tykkäys

Muslimeilla näyttää olevan rukoushelmet myös käytössä katolilaisten ohella. Olen jo monta turkkilaista äijää nähnyt helmet käsissään ja niitä laskemassa. Tämä ei oikeastaan ollut kysymys, vaan toteamus, paitsi että asia oli minulle uusi ja siksi ehkä myös kysymys, tunteeko joku asiaa?

En tunne asiaa, mutta totta on ja muslimithan rukoilevat hartaasti paljon, säännölliseti ja matto sekä huivi mukana aina, jopa synnyttäessä.
Myös he saavat positiivisia rukousvastauksia ja armolahjat toimivat! Kaikki tulee vaan ansiosta jne. Hämäävää, jos ei Pyhää Henkeä olisi kirkastamassa totuutta ihmisestä ja Jumalasta.
Uskontona muhamettilaisuus on ihan omaa ykkösluokkaansa hurskaudessa, vaikka…

Tätä mietittiin juuri eilen, että mahtavatko muslimit saada vastauksia rukouksiinsa. Heidän käsityksistään armolahjoista en tiedä mitään, mutta paljon on uskoa yliluonnollisiin ilmiöihin, profetioihin jne, mitä turkkilaisia TV-sarjoja ja elokuvia on uskominen.

Periaatteessahan heillä on sama Jumala, mutta väärennetty ilmoitus ja tärkein, Kristus syntien sovittajana ja Jumalan poikana, Jumalana, Pyhästä Hengestä puhumattakaan, puuttuvat. Jeesus on heille yksi profeetta. Aineksia on muutenkin paljon juutalaisuudesta ja kristinuskosta näissä kulttuuriympäristöissä myöhemmin syntyneenä, mutta nekin ainekset ovat vääristeltyjä.

1 tykkäys

Näin ja heidän mielestään kristityt ja juutalaiset ovat vääristelleet totuuden. Yhden serkkuni (7) mies on maallistunut turkkilainen muslimi, mutta suku ja varsinkin sisar on kiihko muslimi.
Työtverini tytär kääntyi muslimiksi nimikristitystä luterilaisesta perheestä. Oli rippikouluikäisenä harras ja uskonnollinen kristitty. En voi kertoa enempää. Kai näistä asioista kirjoista tietoa saisi. Minulla on empiirinen tieto, että ihan vastaavasti saavat vastauksia, lahjat toimivat enemmän kuin minulla luterilaisena. Henki on selvästi eri.

1 tykkäys

Uskoisin, että kaikkien suurten uskontojen rukoilijat saavat vastauksia. Muuten uskonto ei pysyisi elävänä vuosisadalta toiseen…

Epäjumalat ovat kuolleita, eivätkä vastaa mitään. Niiden takana voi kuitenkin toimia paholaisen voimat ja antaa minkälaisia vastauksia tahansa. Ajattelin nyt ensisijaisesti meidän Jumalan antamia vastauksia muslimeille.

Kiitos. Mitä hän sitten siunaa, ei varmaan sentään Kristusta?

Miksipä Jumala ei vastaisi ihan kenen tahansa rukouksiin, varsinkin jos ne ovat Jumalan tahdon mukaisia… Ei kaiketi Jumala ole sidottu kuulemaan vain kristittyjen rukouksia?

1 tykkäys

No eipä todella! Kuten muslimit(kin) toteavat: Allahu Akbar!

Ortodoksiset kristityt käyttävät englanniksi sanaa Pascha. Tosin en tiedä käyttävätkö yksinomaan sitä.

@JohannesK

Kiitos. Mitä hän sitten siunaa, ei varmaan sentään Kristusta?

En tunne ikoneiden symboliikkaa, mutta näyttää siltä kuin monissa pyhien pappien ikoneissa heidän kätensä olisivat siunausasennossa, mutten osaa sanoa siunaako Kristusta. Olisiko se väärin? Käsittääkseni latinan benedicimus te (kreikaksi jotain eulogoumen se), joka esiintyy vaikkapa Gloriassa (jonka lyhennetty versio Hilarionin kiitosvirsi, virsi 126, on), tarkoittaa siunaamme sinua eli sanatarkasti jotakuinkin puhumme hyvin sinusta tai lausumme hyvin sinusta tai sanomme hyvän sanan sinusta.

1 tykkäys

Olen italiassa. Eilen aamulla näin RAI 1 uutisissa jostakin valoilmiöstä jonkin Tomma…-alkuisen paikan (käsittääkseni) ihmeitätekevän Madonna-patsaan luona. En osaa italiaa kuin joitakin sanoja. Engl-kielisistä uutisista en löytänyt mainintaa tuosta.

Tietääkö joku palstan ihminen, mistä eilen uutisoitiin tuossa RAI 1 pitkäässää reportaasissa, jossa haastateltiin pappejakin?

1 tykkäys

Olisiko kyse tästä

Vaikuttaa aika epäilyttävältä.

1 tykkäys

Jos henkilöllä on papin virka seurakunnassa X ja hän hakee ja pääsee vaikkapa lääkäriksi, niin eroaako hän silloin papin virasta vai pappisvirasta seurakunnassa X? Hän ei siis jatka enää pappina seurakunnassa X.

Papin virasta. Pappisvirka… siitä ei kai niin vaan pääsekään…

2 tykkäystä