Minusta nämä liturgisoidut käännökset ovat ihan sympaattisia. Vähän samaan tapaan kuin on kanoninen kirkkotaide, kanoninen kirkkolaulu niin voi hyvin olla kanoninen raamatunkäännös.
Olen tästä varsin samaa mieltä. Liturgisoiduista käännöksistä jotenkin huokuu jakamattoman kirkon ylistyksen alkuperäinen katolisuus. Sanoma on sama kaikille, kaikenlaisiin aikoihin ja tilanteisiin.
Pidän myös henkilökohtaisesti aina niistä kansankielisistä käännöksistä joista näkee Septuagintan vaikutuksen. Psalmien kommentaarit ovat erityismielenkiinnonkohteeni ja sydäntä lämmittää nähdä että P, Augustinuksella oli Septuagintaan pohjautuvat Psalmit edessään kun hän kirjoitti kommentaarejaan.
2 tykkäystä
Luonnollisesti Hieronymuksen jälkeen Vulgatasta alkoi liikkua erilaisia versioita, kuten aina ennen kirjapainotaitoa kävi, kun kirjoja kopioitiin käsin. Kun Trentossa oli julistettu Vulgata autoritatiiviseksi, tehtiin kaksi versiota, Sixtuksen Vulgata ja Klemensin Vulgata, joka sitten jäi käyttöön, kunnes tehtiin Nova Vulgata 1970-luvulla. Tieteellinen editio on Stutgartin Vulgata.
Onko sinulle ja minulle “Jumalan puhetta” lähinnä se, mikä vastaa lähinnä omaa hengellistä näkemystä? Haluammeko, että meitä ruokitaan samalla rualla millä meitä on aina ruokittu? Kuuntelemmeko näkemyksiä jotka poikkeavat omastamme korkeintaan vähän, ehkä niitä hieman syventäen?
Onko vaikeata kuulla Jumalan ääntä siinä mikä on näkemyksiemme vastaista? Niiden näkemysten johon olemme kasvaneet.
3 tykkäystä
Aika pitkälti. Rukoile, paastoa, rakasta lähimmäistäsi, älä tuomitse, käy kirkossa. Muu on hifistelyä ja aika usein tarpeetonta.
2 tykkäystä
Viesti yhdistettiin ketjuun: Päivän raamatunteksti
Näissä kysymyksissäsi on aineksia useampaankin keskusteluun.
Varmasti jotkut ovat valmiimpia ottamaan vastaan uusia näkemyksiä Jumalan puheena kuin jotkut muut. On saattanut olla kovia kamppailuja hengellisestä elämässä. Kun on löytynyt sitten vastauksia ja lujaa pohjaa jalkojen alle, ei siitä ehkä ole tarvetta luopua. Muut äänet saattavat nostaa mieleen menneet epäilyt ja taistelut eikä niitä halua päästää enää valloilleen. Tähän kohtaan moni saattaa saada tukea Raamatusta, esimerkiksi Paavalin neuvosta Timoteukselle: Pysy siinä minkä olet oppinut…
Sitten on se näkökulma, että haluammeko kuulla vain mukavaa settiä. Joskus mietin, että kun me luterilaiset tapaamme arvioida saarnoja, niin onko “hyvä saarna” se josta tulee hyvä olo ja onko se juuri semmoinen turvallinen kokoelma fraaseja- tai lempikohtia Raamatusta? Vai pitäisikö hyvän saarnan ollakin pysäyttävä, jopa epämukava?
Minulla ainakin riittää kilvoittelua koko loppuelämäksi siinä, että olisin enemmän sanan alla - kuten vanha sanonta kuuluu - ja vähemmän arvioimassa kaikkea. Jälkimmäinen tapahan on itse asiassa omien mielipiteitteni ja kokemusteni kanssa seurustelua eikä Jumalan kohtaamista.
Lopulta kuitenkin lohdutus on siinä, ettei Jumalan armon ja rakkauden ehtona ole mikään mitä minä teen tai tunnen. Vaikka epäonnistun rukoilijana ja seurakuntalaisena, jään siihen uskoon että Hän tietää mitä tekee tällaisen ihmisen kanssa.
5 tykkäystä
Sehän on nimenomaan päinvastoin. Jos tulee epämukava olo, on saarna osunut ja uponnut.
2 tykkäystä
Kyllä minulle on tullut joskus epämukava olo saarnaajan puolesta tai siksi että nyt mennään ohi ja yli kristinuskon.
D
3 tykkäystä
Meillä oikeauskoisessa idässä tulee vain epämukava olo kirkkokansan puolesta, kun papilta tulee yllättävän patakonservatiivinen saarna. “Eikö ne olekaan mukavia ja pörröisiä”.
1 tykkäys
Kyllä oikein ylistävänkin pitää kai joskus mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle, astua turvallisen tilan rajapinnalle - näin hän yhteisössään kehittyy ketteräksi ja kokee miten monimuotoisesti kristinuskon ydinalueita sanoitetaan!
1 tykkäys
Siksi niitä piispojen puheita kuunnellaan. Pitäähän sitä keksiä jotain haukuttavaa ja juoruttavaa kerrotavaksi muille ortodokseille. Ulospäin toki pitää kertoa vain, millä tavalla kaikki muut ovat väärässä.
1 tykkäys
No nythän se selvisi. Sitä siellä karvaisen pään sisällä duunaillaan.
2000 vuoden historian aikana kerkee kultivoimaan juoruilun ja muun synnin huippuunsa. 
1 tykkäys
Joskus on ollut puhetta jumalanpalvelus ajoista ortodoksisessa kirkossa. Olikos se niin, että pyhää Liturgiaa ei voi toimittaa illalla?!? Bysanttilaista perinnettä seuraava Ukrainan kreikkalais-katolinen kirkko näkyy järjestävän jumalallisen liturgian huomenna perjantaina klo 19.00 Pyhän Henrikin katedraalissa. Onkohan latinalaista hapatusta…
On.Ortodoksisessa kirkossa liturgian on alettava enen puoltapäivää.Suuren paaston aikana jaetaan ehtoopalveluksessa edellisnä sunnuntaina pyhitettyjä ehtoollislahjoja tai oikastaan vain leipää..Sellaista palvelusta kutsutaan ennenpyhitettyjen lahjojen liturgiaksi,mutta ei se oikeastaan ole mikään liturgia.
2 tykkäystä
Muistelen joitain vuosia sitten pappien facebook sivustolta keskustelua, josko alettaisiin käyttää pappien pantoja valkoisen sijaan sateenkaaren eli priden väreissä. Muistanko oikein? Kenties aatos lopahti kuitenkin? Mikäli olen käsittänyt oikein, sateenkaarisymboliikka ei ole korvannut jumalanpalveluksen liturgisia värejä sateenkaarimessuissa. Tuskin on sateenkaaristoliakaan…
Seuraava kysymys: Luther käsittääkseni toistelee paljossa Augustinuksen kahden rakkauden mallia omassa ristin ja kunnian teologiassaan. Näkyykö tämä itsekkään rakkauden ja itsensä lahjoittavan rakkauden erottelu Tunnustuskirjoissa?
Voiko evl.fin diakonaattikeskustelua kuvata lyhyesti? Miksi se on kysymys? Liittyykö kysymykseen kolmiportaisesta virasta, liturgisista tehtävistä vai johonkin muuhun?
1 tykkäys
Tuossa vähän sinne pä8n.
D
1 tykkäys
Tuon pohjalta, kun BEM mainittiin: olikos sitten ihan vain, että funktio on ollut olemassa ja anglikaaniyhteyksien kautta alettiin pohtia teologista taustaa?