Tarkennetaan nyt väärinkäsitysten välttämiseksi, että Kristuksen ruumis ja veri ovat autuudeksi, mutta leipä pysyy leipänä ja siitä leipänä puhutaan.
4 tykkäystä
Niin eihän Jeesuskaan sano “tämä leipä muuttuu minun ruumiikseni”, eikä “tämä viini muuttuu minun verekseni”, vaan tämä “leipä on minun ruumiini” ja tämä “viini on minun vereni.”
3 tykkäystä
Missään vaiheessa missään päin maailmaa ei yhteinen malja ja lusikka ole muodostunut ortodoksisessa maailmassa sairauksien lähteeksi. Näin on tehty aina. En tiedä muista hengellisistä yhteisöistä.
No, en nyt vastaa tähän, koska kunnioitan palstan ekumeenista eetosta.
1 tykkäys
Ehtoollisesta ja kulkutaudeista keskusteltiin riittävästi koronan yhteydessä.
Oma mielipiteeni on, että yleisen kulkutaudin voi saada todennäköisemmin siitä että polvistuu alttarikaiteelle sairastavan viereen tai istuu sellaisen takana (edit. Siis tietenkin edessä, eli niin että veisatessa uloshengitysilma tulee edessä istuvan sisäänhengitysilmaan) kirkossa.
Maljan reunalta tautia on hankala saada kunhan se pyyhitään liinalla hyvin ja maljaa käännetään tasaisesti.
2 tykkäystä
Jos marjamehu on ok, onko silloin myös vesi, piimä tai olut ok? Miksi tai miksi ei?
2 tykkäystä
Taitaapa olla ainakin kreikkalais-katolisilla sama kokemus…
1 tykkäys
Ja öyläyinkin voi sit korvsta TUC suolakeksillä tsi Dominokeksillä.
Btw. Muistaakseni Vartiotornijengillä on ehtoolliskäytäntö, jossa vanhemmisto tms. nauttii ehtoollisen ja “rahvas” katsoo etäämmältä.
1 tykkäys
Minulle on tarjottu elämäni varrella rypälemehua ja viinimarjamehua. Ilmeisesti on haluttu, että ainakin jotain punaista.
Minusta meidän ei pidä keskustella siitä, mitä mahdollisia aineita voimme käyttää ehtoollisella, koska sellainen vie pois siitä mistä tässä on olennaisesti kysymys.
Yhteenveto
Ehtoollisessa on sekä leipä ja viini että Kristuksen ruumis ja veri. Siinä toisin sanoen saadaan leivän myötä Kristuksen ruumis ja viinin myötä Kristuksen veri. Tämä tapahtuu sellaisen yhtymyksen muodossa, joka esiintyy vain Ehtoollisessa ja josta sen vuoksi erotukseksi unio personaliksesta, jossa Jumala ja ihminen yhtyvät Kristuksen persoonassa, sekä unio mysticasta, joka vallitsee Kristuksen ja uskovien välillä, käytetään nimitystä unio sacramentalis (sakramentillinen yhtymys). Tämä on luterilaisen kirkon oppi ja sellaisena se on ilmaistu Lutherin Vähässä Katekismuksessa, Augsburgin Tunnustuksessa (M. 41; suom. 55) ja Yksimielisyyden Ohjeessa (M. 539, 6, 7; suom. 442). Kun Augsburgin Tunnustuksen 10. uskonkohdassa sanotaan, että Kristuksen ruumis ja veri ovat todellisesti »leivän ja viinin muodossa (saksal. teksti)» Ehtoollisessa läsnä, ei näiden sanojen pidä ajatella tarkoittavan jonkinlaista näennäistä »muotoa», vaan sitä, »että ne todellisesti tarjotaan näkyvien aineiden, leivän ja viinin mukana niille, jotka sakramentin vastaan ottavat», kuten Apologia selittää (M. 164, 54; suom. 156).
Roomalainen muuttumisoppi ei voi tulla kysymykseen siitä syystä, että Raamatussa leipää ja viiniä mainitaan vielä konsekraation (pyhittämisen) jälkeenkin läsnäolevina (1. Kor. 11:27). Roomalaisten esittämä vastaväite, että muka vain leivän ulkonainen muoto eli leipä näennäisesti on läsnä, on ristiriidassa Raamatun sanojen kanssa, joissa ei puhuta näennäisestä leivästä, vaan leivästä. Schmalkaldenin Opinkohdissa Luther sanookin roomalaista muuttumisoppia »saivartelevaksi sofismiksi» esittäen sitä vastaan Raamatusta kohdat 1. Kor. 10:16 ja 1. Kor. 11:28 (M. 320, 5; suom. 275). Luther sanoo muuten transsubstantiaatiota myös »munkkien unikuvaksi, jonka Tuomas Akvinolainen on saattanut voimaan ja paavi vahvistanut» (St. L. XIX, 1320; W.A. 11, 441). Roomalainen menettely korvata leipä näennäisellä leivällä on niin mielivaltainen, että jos se hyväksytään, voidaan kaikki, mistä Raamattu puhuu, muuttaa vain näennäiseksi. Muuttumisoppiin kytkeytyy myös kaikki mielivaltaisuus, mitä Rooman kirkko Ehtoollisen kohdalla harjoittaa: messu-uhri, jossa Kristuksen ristillä suorittama uhri muka jatkuvasti verettömästi toistetaan, edelleen hostian säilyttäminen, sen näytteillepano, palvominen ja kulkueessa kuljettaminen muka Kristuksen ruumiina (Kristuksen ruumiin juhla) sekä kalkin pidättäminen maallikoilta, mitä perustellaan konkomitanssi-opilla. Kaikesta tästä tulemme vielä tarkemmin puhumaan.
Chemnitz huomauttaa: »Kun Kristus sanoo ‘syökää’ ja ‘juokaa’, hän määrää tavan, millä ottaminen tapahtuu (modus sumptionis), nimittäin että meidän on otettava suullamme vastaan se, mitä Herran aterialla on käsillä ja tarjotaan» (Fundament. sanae doctr., s. 12). Ehtoollisen asetussanoissa meitä tosin myös hyvin selvästi kehotetaan uskomaan eli syömään hengellisesti. Tämä kehotus kuitenkin liittyy suulliseen syömiseen ja perustuu siihen. Kehotus uskomiseen sisältyy niihin sanoihin, jotka seuraavat: »Joka teidän edestänne annetaan». Ottaessaan suullisesti vastaan Kristuksen ruumiin opetuslasten on uskottava, että heillä heidän edestään annetun Kristuksen ruumiin ansiosta on sovitettu Jumala eli syntien anteeksiantamus. Sama kehotus sisältyy myös sanoihin: »Se tehkää minun muistokseni».
Luterilainen oppi Ehtoollisesta on Raamatun oppi, koska se säilyttää kaventamatta ja lisäilemättä sekä niiden sanojen merkityksen, jotka puhuvat leivän läsnäolosta, että niiden sanojen merkityksen, jotka ilmaisevat Kristuksen ruumiin läsnäolon. Luterilainen oppi ei toisin sanoen muuta leivän merkitystä tulkitsemalla sitä Rooman kirkon tavoin näennäiseksi eikä se muuta ruumiin merkitystä tulkitsemalla sitä reformoitujen tavoin näennäiseksi eli poissa olevan Kristuksen ruumiin symboliksi. Se säilyttää sekä todellisen, olemuksellisen leivän että todellisen, olemuksellisen Kristuksen ruumiin Ehtoollisessa läsnä olevana, koska Ehtoollista koskevat Raamatun sanat puhuvat näistä kummastakin. Koska roomalainen ja reformoitu oppi ovat tälle vastakkaiset, asia kaipaa vielä tarkempaa käsittelyä.
Tämä locutio exhibitiva on yleisessä käytössä sekä jokapäiväisessä kanssakäymisessä että pyhässä Raamatussa. Kun esimerkiksi ojennamme jollekulle lasillisen vettä, sanomme yksinkertaisesti: »Tässä on vettä». Samoin tekee Kristuskin sanoessaan: »Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini». Hän ei kiinnitä huomiota niinkään leipään kuin siihen, mikä tarjotaan leivän myötä ja sen ohella, nimittäin ruumiiseensa. Kun uudemmat teologit pitävät tätä Lutherin selitystä »teennäisenä» tai suorastaan »mahdottomana», he osoittavat sillä, että he ovat menettäneet kykynsä tajuta tavallisten ihmisten kielenkäyttöä (vrt. Kirn, Ev. Dogm., s. 130; Meyer Matt. 26:26 ss. johdosta; Loofs, RE3 I, 65, 66). Tämä Lutherin synekdokee eli locutio exhibitiva tahtoo ilmaista juuri seuraavaa: Leipä ja ruumis pysyvät Ehtoollisessa olemukseltaan eli substanssiltaan erilaisina. Kristuksen sanan ja säätämyksen johdosta leipä ja ruumis Ehtoollisessa kuitenkin liittyvät yhdeksi kokonaisuudeksi (unio sacramentalis). Tämän yhtymyksen eli liittymyksen tähden me sanomme syötäväksi ojennetusta ehtoollisleivästä: »Tämä on Kristuksen ruumis». Näin sanoessamme emme kiellä sitä, että leipä on Ehtoollisessa olemassa, mutta me mainitsemme vain tuon toisen osan, Kristuksen ruumiin, josta ennen kaikkea on kysymys. Luther sanoo: »Tässä on kuin jos viittaisin pussiin tahi kukkaroon tai ojentaisin sen sanoen: Tässä on sata kultarahaa. Silloin minä viittaan kukkaroon, ja sana ‘tässä’ tarkoittaa kukkaroa. Koska kuitenkin kukkaro ja kultarahat jossakin mielessä ovat yksi ainoa asia, yksi kokonaisuus, tarkoittaa se samalla myös kultarahoja». (St. L. XX, 1034; W.A. 26, 444; Lutherin esitys kannattaa lukea kokonaan.)
Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, SLEY 1995, s. 484-485.
1 tykkäys
Tässä luterilaista ehtoollisainedogmatiikkaa 1600 -luvulta:
§ 6. Maallinen materia (a) on todellinen leipä ja todellinen viini olemuksen (b) kannalta, yhtä hyvin happamaton (c) leipä kuin hapatettu (d), yhtä hyvin hieno tai ohut (e) kuin tiivis tai arkinen, ei ainoastaan vehnästä, vaan myös muusta viljasta (f) leivottu. Myös viini voi olla joko punaista tai valkoista (g) joko sellaisenaan tarjottuna tai vedellä hiukan laimennettuna (h).
(a) Se ei konsekraation kautta myöskään häviä, vaan säilyy. Näin kohdassa 1.Kor.11:26,27 ehtoolliselle osallistujien sanotaan syövän leipää, joka on jo siunattu tai konsekroitu. Se ei ole jotakin, joka oli leipää, mutta lakkasi olemasta, vaan leipää, joka yhä on olemassa.
(b) Muita elementtejä, ruokia ja juomia, jotka olemukseltaan eroavat näistä, ei ole sallittua käyttää niiden sijasta.
(e) Hostioiksi tai öyläteiksi kutsuttuja pyöreitä leipiä tai pikku leivonnaisia käytetään meidän seurakunnissamme hyvästä syystä. Ne ovat materian ja forman ja siksi olemuksen puolesta todellista leipää, koska ne koostuvat puhtaista vehnäjauhoista, jotka on sekoitettu veteen ja paistettu uunin lämmössä. Ne voisivat myös palvella ruumiin ravintona, jos niitä syötäisiin suuremmassa määrin, mutta niin suurta määrää ei tarvita ehtoollisella, jossa ei myöskään pidä etsiä ruumiin ravintoa.
Quenstedt: Vastaväitteitä: 1) Kreikkalaisten, jotka ovat vakuuttuneita, että Kristus käytti omalla pääsiäisateriallaan hapatettua, ei happamatonta (ἔνζυμα, non ἄζυμα; endzȳma, ei adzȳma) leipää. Tämän johdosta he myös itse käyttävät hapatettua leipää tässä mysteerissä ja vääntävät uskonkohdaksi asian, joka oman luonteensa puolesta on ἀδιάφορον (adiaforon; harkinnan alainen) ja neutraali (indifferens). He nojautuvat väärään olettamukseen, että Herra olisi viettänyt pääsiäisen legitiimiä päivää ennakkoon…Ei puutu jumalattomuutta väitteestä, että pääsiäisateria, jota Kristus juhlallisesti ylähuoneessa vähän ennen ehtoollisen asettamista vietti oppilaittensa kanssa, ei olisi ollut legitiimi. Myös abessinialaiset käyttävät hapatettua leipää pyhissä toimituksissa. 2) Joidenkin kalvinistien, jotka (1) hylkäävät happamattoman leivän, jota Kristus itse käytti, ja puolustavat käsitystä, että hapatettu leipä, ruoka- eli arkileipä, olisi välttämätön ehtoollisessa; (2) tähdentävät, että leivän on oltava suurempi, että sitä voitaisiin murtaa ehtoollista toimitettaessa; (3) sakramenttileipää, jota meidän seurakunnissamme on tapana käyttää, he moittivat sen luonnosta, määrästä, ulkoisesta muodosta ja vaikutuksesta. Luonnosta, koska he kieltävät hostioittemme olevan todellista leipää ja sanovat niitä leivän vaahdoksi, vaahdoksi, joka ei ole arvollinen saamaan leivän nimeä, antikristuksen keksinnöksi, happamattomiksi höyryiksi, kolikkohöyryiksi, paperileivonnaisiksi, jauholehdiksi jne…Antonius Praetorius sanoo, että me emme näillä kolikkoleivillämme aseta eteemme muistettavaksi niinkään Kristuksen kuolemaa kuin kavaltaja Juudaksen. 3) Muutamien kalvinistien kuten Bezan, joka väittää, että niillä seuduilla, missä ei käytetä lainkaan leipää, voidaan käyttää leipää muistuttavaa substanssia. Tähän liittyy Innocentius III:n dekreetti: “Niissä paikoissa, joissa ei käytetä lainkaan viljaa tai viiniä, on leivän tilalla käytettävä muuta ruokaa ja viinin tilalla vettä”…4) Socinolaisten, jotka sanovat, että hostiaa ei voi pitää leipänä. Smalzius sanoo Franziusta vastaan: “Mitenkään ei voida puolustaa, että leivän sijasta käytetään hostiaa”. 5) Paavillisten, jotka sanovat, että “happamattoman leivän käyttö ehtoollista toimitettaessa on yksinkertaisesti välttämätöntä”…Trenton konsiili kuitenkin nimittää happamattoman leivän käyttöä kirkolliseksi käskyksi, jesuiitat sitä vastoin johtavat käskyn Kristuksen ja apostolien asetukseen; ks. Bellarminus…
(f) Vaikka ne lajeina eroavat vehnästä, ne kuitenkin sopivat yhteen leipänä olemisen kanssa.
(g) Kristus määräsi vain viinin eli γένημα τῆς ἀμπέλου (genēma tēs ampelū) viinipuun annin,
3 tykkäystä
Värikö on siis se, mikä merkitsee? Mihinkä tämä sitten perustuisi?
Ajatus on ehkä, että on veren väristä, ja siten tulisi symboliikka vahvemmin esille. Kävisikö värjätty piimä? Vai onko mehu ok, kun se on vähän niinkuin viini?
Reaalimaailmassa pitää kuitenkin käyttää jotain aineita, jollei sitten tyydytä täysin henkiseen kommunioon.
1 tykkäys
Mitään aukikirjoitettuja kantoja en vapailta suunnilta tiedä. Omat kokemukseni ovat eri paikkakuntien vapaakirkoista vuosien varrelta. Käsittääkseni käsitys ehtoollisaineista liittyi symboliseen ehtoollisteologiaan, ja silloin kävi se, mikä assosioitui veren symboliksi.
1 tykkäys
Näin vähän itsekin luulen. Minusta on jännä ristiriita siinä, että monesti noissa piireissä esim. kaste pyritään tekemään luonnonvesissä jäljitellen mahdollisimman tarkkaan UT:n kuvauksia, mutta sitten ehtoollisessa ei näin menetelläkään, vaan marjamehu on ok, vaikka Jeesus ei melko varmastikaan käyttänyt mehukattia tai mummon herukkamehua. Mutta viinin poisjättäminen taitaa taas johtua raittiuden korostuksesta ja alkoholin täyskiellosta.
3 tykkäystä
Käsittääkseni me luterilaiset käytämme viiniä ja öylättejä, tarvittaessa alkolitonta viiniä ja gluteiinitonta leipää.
2 tykkäystä
Ehtoollisen tekee ehtoolliseksi sana ja meille todeksi sanan uskominen. Kun kuulen alttarilta kutsun “tulkaa sillä kaikki on jo valmiina” (Matt. 22), niin minun ei tarvitse muuta kuin kävellä syömään se mikä tarjotaan ja käveleminen ilmaisee jo uskoa, enhän muuten kävelisi sinne, eikä ollenkaan mittailla uskoni vahvuutta.
Mies uskoi sanan, jonka Jeesus sanoi hänelle, ja meni. Ja jo hänen ollessaan paluumatkella hänen palvelijansa kohtasivat hänet ja sanoivat, että hänen poikansa eli. Joh. 4:50 - 51.
“Mies uskoi sanan, jonka Jeesus sanoi hänelle, ja meni”.
Tästä näet, mitä usko varsinaisesti on, jos sitä tahdotaan oikein kuvata. Usko ei ole mitään muuta, kuin että pidät varmana totena sen, mitä Kristus sinulle sanoo. Totuttele tähän ja opi ensinnä, mitä Jumala lupaa sinulle kasteessa, Kristus evankeliumissa ja ehtoollisessa. Liity koko sydämelläsi tähän lupaukseen äläkä anna muitten ajatusten eksyttää itseäsi tästä uskosta. Me tunnemme itsessämme lakkaamatta syntiä ja kuolemaa. Ellet nyt tahdo pysyä sanassa, vaan päästät sen käsistäsi ja arvostelet oman käsityksesi mukaan, niin synti vie sinut tuskaan ja epätoivoon, ja kuolema tempaa sinut väkisin. Entä kristitty? Hän tunnustaa synnin ja tietää, että hänellä on kuolema odotettavanaan. Kuitenkin hän riippuu sanassa voimiensa mukaan ja sanoo: Kristus on kuollut minun edestäni, sen tähden minä olen vapaa kuolemasta enkä kuole. Ei perkeleellä eikä kuolemalla ole osaa minuun, sillä Kristus on suorittanut täyden hyvityksen ja maksanut minun puolestani sen, mitä minä olin velvollinen maksamaan. Se on oikeaa uskoa, ja mahdotonta on sen eksyä tai pettyä, joka niin riippuu sanassa.Nyt sanonet: Minä en näe mitään siitä, mitä minun tulee uskoa. Minä ainoastaan kuulen siitä; kuka siis tietää, on se totta? Vastaan: Usko se, mitä sana sinulle sanoo, niin et pety; lopulta se havaitaan totiseksi todeksi. Tee tässä niin kuin kuninkaan mies: hänenkin täytyi riippua sanassa. Hän ei nähnyt poikansa tilaa paremmaksi, mutta koska hän uskoi sanan, hänen palvelijansa tulivat ja sanoivat hänen poikansa olevan terve ja parantunut. Kun mies tulee kotia, hän näkee sen omin silmin, silloin hänen ei enää tarvitse uskoa, asiat ovat hänen nähtävinään sellaisina kuin hän oli uskonut. Niin on meidänkin laitamme oleva. Meillä on syntien anteeksiantamus, iankaikkinen elämä, emmekä kuitenkaan sitä havaitse. Vaikka sinä tänään olet kuullut saarnan ja käynyt Herran pöytään, olet kuitenkin henkilösi puolesta sama kuin eilenkin. Et tunne itseäsi lainkaan muuttuneeksi; sinulla on sama liha ja veri kuin ennenkin. Älä loukkaannu tähän, vaan pysy lujasti sanassa, joka julistaa sinulle synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän. Mene tämän kuninkaan miehen tavoin vähääkään epäilemättä, niin varmaan sinunkin hetkesi on tuleva. Samoin kuin uskot Kristuksen kautta saavasi syntien anteeksisaamisen j a iankaikkisen elämän, samoin sinä aikanaan sen saat toisessa elämässä.
Martti Luther, Hengellinen virvoittaja, SLEY 1952, s. 517-518.
1 tykkäys
Myös asetussanojen (suoraan Raamatusta) kuuleminen on ainakin minulle hyvin tärkeää ja vahvistavaa.
3 tykkäystä
Ei kai vapaakirkossa ja hellareissa ole tokikaan alkoholin täyskieltoa. Tiedän molemmista ryhmistä, ja toki monesta muustakin, kyllä ruoan kanssa mietoja alkoholeja nauttivia.
Semmoinen kutina mullakin on. Oon mukana monella kr.kat. foorumilla, enkä ole kuullut että olisi missään ongelmia aiheuttanut.
2 tykkäystä