Kysymykset alueisiin ja aiheisiin liittyen

@TV2 Kyllähän ne molemmat liittyvät aiheeseen.

MIssä osiossa voisi jutella mm. siitä, miten joku Raamatun totuus on koettu todeksi käytännön elämässä? Esimerkiksi Jeesuksen seuraaminen arkielämässä.

Lisäys: taitaa ollakin alue Usko. Ehkä siellä on tarkoitus keskustella myös tämänkaltaisista.

No ainakin minä laittaisin aloitukseni sinne, jos tuosta haluaisin keskustella. Eikä täällä mikään ole kiveen hakattua, joten kyllä sillä pyörät on alla ja siirto onnistuu jälkeenpäin jos tuntuu väärltä paikalta.

Yritin vastata Luterilaiset-osion ketjuun, muttei onnistunut. Huomasin sitten tällaisen ilmoituksen: “Luterilaisten keskinäisen keskustelun alue. Kaikki voivat lukea, mutta vain @luterilaiset ryhmän jäsenet voivat kirjoittaa.”

En minä valita, minun puolestani kaikinmokomin, mutta miksi siinä ketjussa saavat sitten keskustella ortodoksisen sekä katolisen kirkon edustajat, jotka eivät tunnusta luterilaista oppia, mutten esim. minä, joka tunnustan nimenomaan luterilaista oppia (pidän itseäni uskoltani luterilaisena) mutten ole enää kirkon jäsen, johtuen sen joidenkin piispojen, mielestäni epäeettisistä, jopa hengellisesti epälutherilaisista toimista? Muutoinhan olisin kirkon jäsen.

Kysyn vaan.

Ryhmät ovat sellaisia, että niihin liitytään itse. Tuolla alueella oli teknisen virheen vuoksi unohtunut laittaa ryhmärajoitus. Nyt se on. Voit liittyä ryhmään ylävalikon kohdasta ryhmät.

1 tykkäys

Onko jossain ketjussa keskusteltu Raamatun ulkopuolisten varhaisten kristillisten tekstien (esim Apostoliset isät, Hermaan Paimen) käytöstä tavallisen ihmisen (?) elämässä.

Ei. Voit perustaa…

Kysymys: mistä Agora löytyy? :thinking: En löydä…

Sinun täytyy liittyä Kriitikot ryhmään Ryhmät-kohdasta (löytyy kolmesta viivasta oikealta ylhäältä). Kun liityt siihen niin silloin pääset näkemään ja kirjoittamaan myös Agoraan.

2 tykkäystä

Vapaa-ajattelijoilla olisi baari-ilta, “Sosiaalipsykologian kandidaattitutkielman esittely: aiheena verkostomarkkinointijärjestelmän sosiaalisesti ja psykologisesti sitouttavat elementit sekä sen vertautuminen kulttimaiseen toimintaan.” Sopiiko tämä johonkin ketjuun / alueeseen ja jos, mihin?

Se sopii vain Areenaan Agoraan.

1 tykkäys

Tarkoitit varmaan agoraan?

1 tykkäys

Aivan oikein. En koskaan käy siellä.

Minulle tuli automaattinen huomautus tuohon puolelle, johon kirjoitus tulee näkyviin kirjoittaessani tätä, että olen jo kolmatta kertaa vastaamassa Diakonille ja että minun pitäisi pyrkiä siihen, että muutkin osallistuisivat keskusteluun. Laitoin kuitenkin kolmannen vastauksen ja viis veisasin ohjeesta.

Itse en ainakaan noteeraa tuota pyyntöä tai ohjetta silloin, kun on keskustelu jossa vain pari äänekästä, minä toisena, on äänessä. Tuo on toki tällaisen keskustelupaikan ideaali, eli että mahdollisimman moni olisi mukana jakamassa ajatuksiaan asiasta. Mutta eihän se voi toteutua, kun jokaisella meillä on omat erityiskiinnostuksen kohteemme ja vastenmielysyyden kohteemme näinkin tiukkarajaisessa paikassa kuin tämä foorumi on. Siis anna palaa, kunnes toisin määrätään tai joku tietotekninen parametri tuomitsee kirjoittelusi liialliseksi ja tekee sen jatkamisen mahdottomaksi :wink:

2 tykkäystä

Muutin otsikon tuohon “Ranskassa murhattu katolinen pappi” -juttuun. Etsin aikaisemmin ketjua, johon olisin liittänyt tuon ja kun en löytänyt, niin ajattelin, että olisi kätevämpää, kun uskonnolliset uutiset olisivat saman otsikon alla. En keksinyt parempaa otsikkoa, joten jos joku keksii paremman, niin muuttaa sen sitten.

Kopioin tuonen Päivi Räsäsen ketjuun spoilerin taakse jutun Suomen Kuvalehdestä. Netissä se on maksumuurin takana, mutta Facebookista sen voi lukea kokonaisuudessaan. Ajattelin, että kun FB on kuitenkin ihan yleisesti näkösällä, niin ei liene laitonta kopioida sitä.

Jos joku viisaampi tietää paremmin, niin voin kyllä poistaakin jutun.

Ei sillä ole copy rightien suhteen mitään merkitystä, onko juttu maksumuurin takana tai onko se julkaistu FB:ssä. En tiedä mikä on tarkalleen nykykäytäntö pitkien sitaattien suhteen, mutta nuo mainitut seikat eivät siihen vaikuta.

Jos lehti on julkaissut jutun maksutta Facebookissa, saa sen linkittää ja sitä siteerata vapaasti.

1 tykkäys

Jep. Sitaattioikeus on olemassa. Koko tekstin lainaaminen ei kuitenkaan kuulu sen piiriin. Jutun pääsee tosiaan lukemaan Facebookin kautta, mutta Suomen Kuvalehdellä on tavoitteena saada kävijöitä omalle sivulleen. Eli @Exkortti , ehdotan, että valitset vain muutaman lauseen jutusta ja niiden lisäksi jätät vain linkin. Jos suora linkki SK:nn juttuun ei toimi, niin linkki Facebook-päivitykseen ajaa saman asian. Halukkaat pääsevät lukemaan eikä mitään juridisesti ongelmallista tapahdu.

4 tykkäystä