Kysymyksiä foorumin tekniikasta

Minäkin koin, mutta en jäänyt moneksikaan sekunniksi odottamaan, kun se ei heti auennut.

Hitautta on ilmassa. Puolen tunnin päästä ehkä helpottaa?

1 tykkäys

Nyt näyttäisi toimivan taas vähän nopeammin.

5 tykkäystä

Minulla foorumi suht. hidas tällä hetkellä. Mutta huippua että saatiin se taas linjoille, kiitos @Silvanus :slight_smile:

2 tykkäystä

Onneksi foorumin salasana on (kaikkien tietoturvaohjeiden vastaisesti) yksi yleisimmin käyttämistäni. Muutama kerta täytyi arvuutella että mikähän se nyt oli. Tietoturvaguruthan suosittelevat että salasana ei saa olla mikään oikea sana vaan epämääräinen alfanumeerinen oksennus jossa vilisee isoja ja pieniä kirjaimia ja numeroita epämääräisessä järjestyksessä ja sen pituus on vähintään 8, mieluummin kuitenkin vähintään 10 merkkiä…

Minulla ei käynyt mielessäkään, että minut olisi bannattu täältä. Olihan siitä puhetta, että Silvanus yrittää saada näkyviin vanhempia versioita ja että se ei ole ihan yksinkertaista. On ihan selvää, että se ei tapahdu ihan käden käänteessä. Kieltämättä oudostutti kovasti, ettei tänne päässyt edes lukemaan.

Huomaan edelleen, että softa harrastaa miettimistä melkein joka välissä. En hetkeäkään arvuutellut mitään bannatuksi tulemista. Jokainen näyttää unohtavan, että sellaisen voi sitoa vain tunnukseen tai IP-osoitteeseen. Joten jos kokemus on sama eri osoitteista sekä kirjautuneena että kirjautumattomana, niin siinä ei ole mitään henkilökohtaista.

Salasanoja varten kannattaa hankkia jonkinlainen salasanojen hallintaan tehty pieni softa. Niitä on yksi kiva standardi, ja sitä noudattavia ilmaisia tai pieneen hintaan irtoavia toteutuksia lähes joka alustalle ja myös puhelimille. Usein softassa on mukana väline, millä arpoa helposti jotain 16 merkkiä pitkiä sörsseleitä. Ne sitten kopioi siitä selaimeen ja käskee selaimen muistaa ne.

Jos se on näin kova isku hostauksen kapasiteetille, niin kannattaako se? En kehtaa ehdottaa, että hankkisivat lisää kapasiteettia. Mutta mietin, että jos aikaisempia foorumeita on kaksi, niin helpottaako asiaa jos niistä laittaa esiin ensin vain toisen? Tai ihan vain staattisessa muodossa, mitä ikinä sitten laittaakin.

Vai oliko tässä vielä joku DDoS jossain vaiheessa? Joku hörhö suuttunut foorumille jostain?

1 tykkäys

Tämä toimii eri tavoilla riippuen pipareiden säilytyksestä. Aika moni selain pitää oletuksena kirjautumisen tallessa vaikka selaimen sulkisi välillä kokonaan. Koneen käynnistäminen uudelleen vastaa käytännössä samaa kuin selaimen sulkeminen. Sitten on mahdollista valita selain siivoamaan kaikki tallennetut tiedot aina suljettaessa.

Erillisillä lisäosilla saa sitäkin toimintoa, että tallennetut tiedot poistetaan heti jos sivuston kaikki välilehdet sulkee. Mutta tämä on sääntönä käsittääkseni aika tiukasta päästä, eikä siksi kovin yleinen.

1 tykkäys

Tälle peukku. (Toivottavasti tästä ei tule foorumin historian peukutetuin viesti.)

1 tykkäys

No siis omalta osaltani tämä ajatus oli vain hupaisa mieleenjohtuma, jonka voisi laittaa “omituisia huvittumisen aiheita” -ketjuun. Kyllä se rationaalinen ajatuskin on siinä taustalla, että eihän siinä (bannauksessa) olisi, ainakaan nykytilanteessa, mitään järkeä.

Hetki sitten tuli tällainen:

image

Suomensin sen, jotta kaikki ymmärtävät.

Mutta siis, mitä tapahtui?

1 tykkäys

Minulle tuli hetki sitten myös, noin pari minuuttia sitten, ilmoitus timeout error 504. Taitaa palvelin ylikuormittua tilanteessa jossa kolme foorumia pyörii yhtäaikaa.

Okei, lyön vanhat foorumit alas. Katsotaan tilannetta myöhemmin uudelleen.

1 tykkäys

Älä vielä. Kyllä nämä toimii.

Voitko ystävällisesti laittaa nämä kommentit tuonne Vanhat foorumit -keskusteluun. Käyn nyt muuttamassa nuo käyttäjienväliset suljetuiksi. Kiitos tästä, en tiennyt, että ne muuttuivat näkyviksi.

Onko mitään kätevää tapaa valvoa instanssin kuormitusta? Jos se on joku linux, niin pelkästään top kertoo mielestäni riittävästi siitä, että mitä on liian vähän tai mistä kohdasta jumittaa. Keskusmuistista? Tulee swappia käyttöön ja siksi alkaa tahmata?

1 tykkäys

Olen minäkin hämmästyksissäni viime viikkojen toistuvista jumeista, totaalisesta pääsemättömyydestä fooruminnurkkaan kiinni, hyvin monenlaisista virheilmoituksista, joita en ennen ole kohdannutkaan millään muulla keskustelupalstalla?

Välillä on foorumista tullut vain parkaisu että se on käsittämättömän infernaalisen ennenkokemattoman ja maanisen kuormitksen alla, tai jotakin sinnepäin, kun luulin aamuyön hetkinä olevani tasan ainoa sielu tai sieluton palstallamme.

On totta, että toimittuaan vuosikausia myös system managerina, tulee vainoharhaiseksi, mutten silti voi lakata epäilemästä palvelunestohyökkäystä? En ihmettelisi, jos joku palstalta pois potkittu ihmo, tai joku tulisesti antievankelioiva taisteleva ateistiaktivisti heittäisi trollirobot tökkimään.

Kantsisko ihan todella ottaa vähän statistiikkaa klikeistä per osoite joka yrittää päästä foorumille, sillä erottuu todelliset kiinnostuneet häirintäpommituksista?

Kun täällä tuntuu jokunen jäärä käyvän verbaalista taistoa tai pohdiskelua, ja 10x äskeiset kenties lukee, niin mistä ihmeestä se suuri ja mahtava ja ylitsepääsemätön kuorma tulee, mikä estää minua pääsemästä lukemaan edes ketjujen otsikot?

2 tykkäystä

Mistä johtuu että läppärillä kirjoittaessa oikealla oleva päivämäärä, sekä viestinumero nykivät ylös, alas ?
Tekeekö kenelläkään tätä samaa ?
Mobiililla ei nyi.

Kokeilua kokeilua…

Ei kyllä minulla nyi mitään havaintoa tuollaisesta. Eikä nyt ole ollut aivan mahdottoman hidastakaan. Ehkä taas illalla kun enemmän käyttäjiä…

1 tykkäys

No niin, yritin liittää ongelmani videona tänne, eipä onnistu, hidastelee nyt mobiilillakin :frowning: